Mitä tarkoittaa se, että ulkoinen on sisäistä?

olemisen runous

Ulkoinen ja niinsanottu sisäinen maailma ovat yhdistyneet yhdeksi kokonaiseksi maailmaksi. Maailma ei oikeasti ole sisäistä ja ulkoista, vaan yksi maailma.

Tämä yksi maailma nähdään ulkoisena, muttei erillisenä. Uimme yhden maailman meressä, muttemme ole maailmasta. Kun kurkistamme "sisälle" alitajuntaan, huomaamme kurkistavamme ulos. Kun kurkistamme "ulos" ulkomaailmaan, huomaamme kurkistavamme ulos.

Mitä tarkoittaa se Paavalin lausuma, ettemme ole maailmasta? Tarkoittaa takertumattomuutta. Olla maailmassa samalla, on boddhisattvan ihanne.

Teidän "sisäisen" maailman asiat tapahtuvat teidän ulkoisessakin maailmassanne. Jos ei muuta niin pienellä viiveellä. Käsikirjoituksenne ja ohjemointinne on siellä. Olette ohjelmoineet mielenne. Ns. sisäinen maailma on aina vähän ennen teidän toimianne, tähän perustuu ennakoiminen.

Haluatteko päästä ohjelmoinnin armoilta? Jos haluatte, niin ohjelmointia voi purkaa, mutta sitä ei voi purkaa, jos ei ole vielä siitä tietoinen. Ideana onkin tulla tietoiseksi mielestä, niin tiedätte miten olette itsenne ohjelmoineet. Ja voitte silloin valita, haluatteko mennä käsikirjoituksenne ehdoilla.

Te ette voi valita, jos ette tiedä kuka teitä määrää alitajunnasta käsin. Teidän ohjelmointinn sieltä teitä määrää, jos niin haluatte. Teidän aiemmin ajatellut ajatuksenne ja tunteenne. Sekä se, miten olette kohdelleet toisianne.Toisten kohtelu heijastuu välittömästi alitajuntaan tietynlaisena ohjelmointina.
,

7

430

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olemisen treenailija

      Tähän lisään vastauksen kysymykseen, joka heräsi ajatuksissa. Kysyin, mitä se advaita tuossa advaita vedantassa oikein on? Miksi käytetään tuota ihmesanaa advaita?

      Vastaus: advaita tarkoittaa ikuista olemista, ikuista substanssia. Tämä advaita liittyy aloitukseesi.

    • Runoudesta

      Pdin siitä mistä kerroit, ihmisestä joka halusi muistoksi talon
      Pidän siitä miten kerrot asioita tunteita
      Pidän siitä mitä teet, teet sen kauniisti ja hyvin
      Sinä yllätät kaikki paitsi ne jotka tietää

      Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni
      Aivan sama tunne kuin koskettava tuuli
      Pieni ja hento ote - siinä kaikki

      Olemisen riemu ei ravistele olkapäitä
      Runoilijan kehto ei ole ruusuista tehty koskaan
      Hiljaisuuden huntu ei milloinkaan petä kuulijaa
      Mikä nämä yhdistää? Rakkaus suureen elämään

      Pieni ja hento ote...

      Turhanpäiväinen älykkyys syö ihmistä rotan lailla
      Miten kaikki voi olla valmista kun ei ole edes tehty mitään?
      Miten niin jalat maassa? Oletko nähnyt kenenkään kävelevän ilmassa?
      Pidän sinusta siinä kaikki. Pitääkö se todistaa tuhansilla sanoilla?

      Pieni ja hento ote...

      Valoa ja pimeää, ei siin ole mitään luonnotonta
      Kummassakin laulussa hyvä tunne kasvaa ja kasvaa
      En pidä siitä että siirtyminen vaatii mahtavia tekoja
      Sateen jälkeen hiekkatiellä kauneus hehkuu ja kumartaa syvään

      -Dave "Blues" Lindholm-

      • olemisen runous

        Loistava ajankohtainen opetus takertumattomuudesta. Pieni ja hento ote...

        "Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni
        Aivan sama tunne kuin koskettava tuuli
        "

        Kauan sitten kuulin tästä samasta: "kun työnnät seinää, seinä työntää vastaan - ole siis liiemmin työntämättä" tai "kuin kukkaa kämmenellä pidellen".

        Tai... "olemme tarkkailijoita, emme tekijöitä" ("we are watchers, not doers: this is the hole secret of meditation").


    • kulla

      "Turhanpäiväinen älykkyys syö ihmistä rotan lailla" pitää ja hyvin paikkansa, lisään,, tekee ihimisestä kyynisen.

    • Hyvin sanottu: olemisen runous

      Siis se minkä näen ulkoisena, on oman mieleni heijastus minun sisäisestä maailmastani! (Minä luon mielipiteen vastantulijasta kommunisti, jehova, mies, nainen, nuori, vanha jne.... Minun mieleni ohjelmointi)

      Jos haluan muutosta muutan omaa luomaani kuvaa "ulkoisesta" Muutan ohjelmointiani tietoiseksi valinnaksi. Jokainen kuitenkin valitsee joka hetki. Et voi olla mielesi ulkopuolella mutta voit opetella valitsemaan miten mieltäsi käytät.

      • niin laulellaan

        Tietoista valintaa,,jaahas ja vain niin?
        Vapaata valintaa on todellisuudessa vähemmän kuin luulemme. Täällä 'kaikki vaikuttaa kaikkeen'.
        Meitä ohjaavat kaikkineen se mistä koostumme; perimä, ympäristö, kasvatus paljon muu joka on jopa "koneellista" , mutta enne muuta alitajuista, se saa rehellisesti pohtimaan jopa sitä, kuka oikeastaan olen?

        Valitse siis nyt siinä vaikka ettet mene vessaan vaikka hätä on, tai valitse ettet syö vaikka nälkä on, tai ettet nukahda vaikka väsy on,, tai toisin päin,, miten käy?
        Se siitä valinnan täydellisestä vapaudesta.
        Sama asia on ajatuksissa.
        Olet jostain syystä ne valinnat valinnut, jostain sellaisesta mitä lukenut tai kokenut ja mikä on koskettanut sinua ja näin faktallisesti valintoihisi vaikuttanut.
        Kuitenkin jos valintoihin vähääkään ulkoisesti tai sisäisesti vaikutetaan(palkkio tai uhka) ei valinta voi olla täysin vapaa.
        Kun tätä tapahtuu ihmiselämän alusta loppuun asti(ensimmäinen valinnan jälkeen sen jälkeiset eivät voi olla enää täysin vapaita valintoja) niin olemme ohjaantuneet tuon elämän ja ihmiskunnan historian jatkumossa luultavasti aivan muille raiteille kuin mielikuvitus antaisi mahdollisuuksia.


    • niin laulellaan
      20.2.2014 11:33

      Kuvailet selkeästi omat valintasi tai käsityksesi omista valinnoistasi.

      Tietenkään minä en ole vapaa koska olen fyysinen ihminen. Olen "sidottu" kehoni ja kaikkeen mitä siitä seuraa. Lisäksi minulla on mieli ja miltei joka päivä luen lehdestä että jonkun ihmisen mieli johdatti hänet ajamaan päin vastaantulevaa rekkaa joten se siitä kehoon "sitoutumisesta", valinnan vapautta sekin omalla omituisella tavalla.

      Joten kaikesta tuosta opin että mieleni avulla voin suuntautua joihinkin juttuihin ja jättää joitakin juttuja vähemmälle. Sitä tarkoitin tuolla tietoisella valitsemisella.

      Ja edelleen olen varsin tietoinen että en todellakaan tiedä mistä ajatukseni tulevat. Tai en ainakaan tiedä mistä oivallukseni tulevat.

      Täällä 'kaikki vaikuttaa kaikkeen'. pidetään tuo loppulause oivalluksien ja ajatusten todellisena Lähteenä ja otetaan tietoinen vastuu niistä ajatuksista joiden puolesta lähdetään touhuamaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      692
      2734
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      31
      1376
    3. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      13
      1294
    4. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      113
      1235
    5. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      47
      1208
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      104
      1060
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      112
      963
    8. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      105
      949
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      779
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      761
    Aihe