Yhtenäiskirkollisten uskontofasistien keksimä termi, jota he käyttivät syyttääkeseen niitä kristittyjä jotka kastoivat ihmisiä vain silloin kun he itse tulivat ja halusivat ottaa kasteen, niinkuin raamattu asiasta opettaa mm. Apt.2:38-40:ssä.
Historiallisesti on niin että, vauvakaste yleistyi vasta silloin kun yleinen kirkko eli katolinen kirkko alkoin kastamalla ihmisiä sekä pakolla- että valtiouskonnoksi julistetun uuspakanuutensa nimissä ryhtyi kastamalla nimikristillistämään erotuksetta koko syntistä maailmaan. Tällaista miekka- pakko ja uskosta osattomien kuten vauvojen kastamista raamattu ei lainkaan tunne, eikä Jumalan sana siten kasteksi tunnusta, joten kyseessä on kirkkojen ihanoma "pirunkaste", jota Jumala ei ole koskaan kasteeksi asettanutkaan.
Siispä todellisia uudestikastajia ovatkin ne valtiokirkot jotka miekoin ja pakko- sekä vauvakasteineen miehittivät valekristinuskontonsa nimissä verokarjakseen mm. koko Eurooppaa, tappaen aidon kastee harjoittajat valtansa tieltä pois.
Tämä edelläsanottu antaa näkökulmää myös luterilaisten ohjelmajulistuksen, Confessio Augustanana, eli ns. Augsburgin tunnustuksen sisältämien voimassa olevien kastajien tuomitsemisten arviontiin - ja ymmätämiseen tämä termin käytön pirullisena aseena valheellisin perustein kristittyjä eli vapaita kastajaliikkeitä- heidän seurakuntiaan vastaan.
Historiallisesti on niin että, vauvakaste yleistyi vasta silloin kun yleinen kirkko eli katolinen kirkko alkoin kastamalla ihmisiä sekä pakolla- että valtiouskonnoksi julistetun uuspakanuutensa nimissä ryhtyi kastamalla nimikristillistämään erotuksetta koko syntistä maailmaan. Tällaista miekka- pakko ja uskosta osattomien kuten vauvojen kastamista raamattu ei lainkaan tunne, eikä Jumalan sana siten kasteksi tunnusta, joten kyseessä on kirkkojen ihanoma "pirunkaste", jota Jumala ei ole koskaan kasteeksi asettanutkaan.
Siispä todellisia uudestikastajia ovatkin ne valtiokirkot jotka miekoin ja pakko- sekä vauvakasteineen miehittivät valekristinuskontonsa nimissä verokarjakseen mm. koko Eurooppaa, tappaen aidon kastee harjoittajat valtansa tieltä pois.
Tämä edelläsanottu antaa näkökulmää myös luterilaisten ohjelmajulistuksen, Confessio Augustanana, eli ns. Augsburgin tunnustuksen sisältämien voimassa olevien kastajien tuomitsemisten arviontiin - ja ymmätämiseen tämä termin käytön pirullisena aseena valheellisin perustein kristittyjä eli vapaita kastajaliikkeitä- heidän seurakuntiaan vastaan.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Uskontofasistit: esinatsikeisari Kaarle V ja katoliset- sekä luterillaiset ruhtinaat ja teologit säätivät yhdessä juristien kanssa ankaria uskontolakeja, joiden nojalla kaikki kastajat sai tappaa saksalais-roomalaisessa kieisarikunnassa alkaen vuodesta 1528-9; keisarin yleisellä määräyksellä kiinni saataessa ilman edes minkäänlaista oikeudenkäyntiä edes natsi-inkvisiittorien edessä. Uskontofasistisen saksalais-roomalaisen keisarikunnan alaiset paikallisviranomaiset ja raadit säätivät ja vahvistivat aluellaan samanlaisia lakeja, ja poikkeuksen sääntöön teki vain Hessenin maakreivi Filip, joka ei sallinut alueellaan näin silmitöntä "kristlliyötä" edeltävää teurastusta. Sensijaan Luther ja häntä tukeneet teolgit "Wittenbergin herroja myöten", suorastaan vaativat kastajien tappamista, ja allekirjoittivat heidän kuolemantuomiotaan vaativia adresseja. Niipä kritittyjä pidettiinkin 1500-luvun puhdistusten jälkeen "teuraslampaina kaikenpäivää", kunnes heidät oli seurakuntineen hävitetty näkymättömiin ja osin pois maanpäältä kuleksimasta, osan paetessa Hollannin kautta uudelle manaterieelle - eurooppalaista uskontofasisimia pakoon.
Todellisia "anabaptisteja" ovat valtiokirkot uskontoineen ja yhtenäiskirkkollisene vaatimuksineen kun ne ovat pakkokastaneet koko syntistä maaimaa erotuksetta ja kenenkään henkilökohtaista uskoa- tai vakaumusta kunniottamatta, mukaanlukien puolustuskyvyttömä pikkuvauvat, jotka on heti äitien rinnoilta ryöstetty "pirunkasteella" jumlattomien maailmankirkkojen verokarjaan kasvamaan, ja kasvatettavaksi valheilla suruttomiksi nimi- ja valekristityiksi.
Lässyn lässyn, kirpaseeko se, että idoliasi Hubmaijeria arvostellaan ?
Muutenkin voit lopettaa tuon vaahtoamisen tällä palstalla, etkö itse ymmärrä, että olet jo tehnyt itsesi pelleksi, jota ei kannata ottaa tosissaan ?
Vaikka teet monia avauksia päivittäin, niihin ei paljoa kommentteja tule, eikö tämäkään saa huru- ukkoa tajuamaan, sua ei kukaan täällä kaipaa.
Balttis,
SUKSI SUOLLE!
Henkilöön kiinnikäymisen perinntettä vaalitaan täälläkin kuin harhaoppeja ei pystytä puolustamaa asiallisesti keskustellen.
Herra, auta, etten sano mitään Balttikselle. Juuri tuolla yritin selittää ihmisille, mihin Kristuksen sovitus tarvittiin. Kyllä näitä hankalia on sitten vaikea rakastaa. Herra, anna voimaa.
Mutta nyt lipsahtaa: onko Ellen White sinun pyhä mariasi?, onko Ellen White sinun pyhä lutherisi?, Balttis?
Oletko koskaan miettinyt, kun vihaat noin kovasti kaikkia kristittyjä, että jotain on pielessä? Ymmärrätkö sinä, että se on samalla rakkautta kun sanon tämän. En muista kuinka kauan olen ollut huolissani sinusta.
Hillitsen itseni täällä kuin nainen. Sehän meidän osamme on.
Pidän Ellen G. Whitea enkelinäkyineen vaarallisena eksyttäjänä, joten älä tuputa häntä minulle, äläkä väitä valehdellen että minä edustaisin hänen oppejaan täällä. Osoita jos niin teen, äläkä esität vain valaheellisia tyhjiä väittämiäsi.
Mutta eivätkö ne Ellen Whitesta ole lähtöisin nuo sapatin oikea viettopäivä ja että kaikki muut ovat porttokirkkoja? Jehovantodistajat sinkosivat sitten adventisteista. Myönnän kyllä että sinulla on sitten jokin omituinen oppi, josta ei kukaan ota selvää, mutta ei se mikään ihme.
Eihän sinulle kelpaa edes lahkosi perustaja! Olet perustanut jonkin oman lahkon, yhden miehen lahkon, et tule toimeen kenenkään kanssa, ja käytät Jumalaa, kun haluat päällepäsmäröidä jotain. Olet valehdellut itsellesi, koska haluat levittää ympärillesi vihaa halveksuntaa kaikkia mahdollisia kristittyjä kohtaan ja tietenkin yleensä maailmaa, ja haluat vihata ja teeskentelet itsellesi, että meidän pelastamiseksemme olet oikeutettu tähän törkeään toisten uskon irvailemiseen ja vaikka mihin. Rienaat ehtoollisia täällä pahemmin kuin kukaan ateisti. Olet ilmiselvä Jumalan ja kaikkien ihmisten vihaaja. Joka palaa vihaa siitä, että ei tehdä niin kuin sinä sanot. Kaikki tämä on ilmiselvänä meidän muiden edessä, mutta sinä et vain itse näe sitä. Elät siis valheessa. Sinulla on illuusio itsestäsi Jumalan suurena soturina.
Toivottavasti nyt ei kuitenkaan kukaan sotke sinua kristinuskon sanomaan, tai luule joksikin kristityksi...
Ei tarvitse perustaa mitään itse, sillä Jeesus Kristus on ylösnoustessaan kuolleista on ruumiinsa ylösnousemuksensa kautta perustanut seurakunnnan jota eivät tuonelan portit voita, ja tämän vakuuseksi lähtettänyt vielä toisen "Lohduttajan", Pyhän Henkensä omiensa sydämiin.
Täysin samaa mieltä, aamen.
Olet perustanut yhden miehen "seurakunnan", jonka pääpappi on Balttis. Se saa voimansa vihasta muita ihmisiä ja Jumalaa kohtaan ja kohteena on jostain syystä erityisesti luterilaiset kristityt. Tässä "seurakunnassa" saat riehua sielusi pohjasta.
Ja kunpa riehuisitkin vain siellä. Olet kuitenkin päättänyt lähteä tuhoamaan muita Herran seurakuntia ja olet vihaa täynnä, jos näet kaksi kristittyä kokoontuneena ja sovussa.
Kukaan ei ymmärrettävästi tule "seurakuntaasi" ja se nostaa yhä vihaasi maailmaa kohtaan, jopa sen kristityitä kohtaan.
Olet tehnyt kaikki klassisen aloittajan virheet ristintiellä, vuosikausia jumputtanut paikallasi ja käyt kuin jokin koneisto, joka jauhaa jotain millä ei ole mitään merkitystä. En minä sinua tuomitse, koska en tiedä vaiheitasi, on varmasti paljon ihmisiä ja outoja parin hengen lahkoja jossa olet saanut sopivaa "opetusta". He saisivat oikeastaan ottaa vastuun sinusta. Mutta kyllä sinun täytyisi hieman vastuu itsekin itsestäsi.
Ei sapatin tekeminen uudeksi laiksi, vielä todista yksin mitään lakon raamatullisuudesta.
Olen ymmärtänyt ettet vietä joulua, ja sinullakin on varmaan lauantaina sapatti.
Mutta toki pääosa opistasi on luterilaisten kristittyjen vihaaminen, vaikka tietysti katolinen kirkko on sinulle sitten ties jo mitä, vähintään antikristuksen linnake.
Mielestäni tuo on jo hauska, tuo lauantai-sapatti. Se on niin tyypillinen esimerkki siitä, kun itsensä kaikkien yläpuolelle kohottanut "keksii" jonkin suuren totuuden ja täytyy sen takia peräti erota siitä muusta joukosta.
Aikoinaan Luther ei eronnut katolisesta kirkosta, vaan hänet erotettiin. Vähän sama kuin juutalaiskristityt eivät eronneet synagoogasta, vaan heidät erotettiin. Mutta täytyy myöntää alan luisumaan sangen lihallisten kristittyjen puolelle. Näistä voidaan puhua täällä vaikka koko elämämme, mutta ei koskaan olla Kristuksessa ja kristittyjä. Puolestani saat olla ihan rauhassa tuossa yhden miehen lahkossasi, en vain ymmärrä mitä täällä käyt raivoamassa. Ei kukaan tuohon aio kääntyä.
Minähän en suinkaan vihaa "luterilaisia" - siis harahutettuja ihmisiä, ja sama koskee myöskin katolisia, ja adentistejakin, vaan pyrin vain osoittamaan etteivät näiden, ja varsinkaan valtio- ja yleiskirkkojen opit ja papistot, sekä opit ja niiden hedelmät ole mitään kristinuskon edustajien hedelmiä, vaan päinvastoin kristityt ovat olleet läpi historian saaton näiden tahojen tuhotoimien kohoteina. Adeventisteissa on vamaankin myös paljon vilittömiä kristittyjä, mutta eivät kaikki adventistien lahko-opeista silti kestä kriittistä tarkastelua lopunajan ennusteluineen, - tämän lahkon annettua heti perustamisestaan asti virheellisiä päivämääriä maailmanaikojen lopun, - päättymisen ajankohdasta, ja yksi tällainen "melleriläisyyden" variaatio ovat myös Jehovan todistajat.
Katso nyt oikein tarkkaan niitä omia hedelmiäsi.
Ei maan päältä löydy mistään täydellistä kirkkoa tai kristillistä suuntausta.
Ihminen voi vaihtaa jos ei miellytä, mutta kannattaa tarkkaan harkita, miksi Jumala on laittanut minut tähän kirkkoon. Jos liittyisin katolisiin, saattaisin kulttuuristen ja perinteisten asioiden vuoksi tulkita väärin mitä siellä sanotaan ja luulla, että minun pitää ansaita Jumalan armo. Näinhän me perinteisesti teemme, koska emme ymmärrä toista kristittyä. Pohjimmiltaan, periaatteessa on samasta ydinasiasta kysymys. Se, että Jumala on halunnut perustaa tänne vähän isompia verkkoja, joilla kalastaa, ei siitä kannata olla kateellinen. Isojakin väkijoukkoja varten tarvitaan paikka minne mennä. On tarkoitus, että kaikki kuulevat evankeliumin, ottavat he sen sitten vastaan tai ei. Sitä ei ole tarkoitus pitää jossain itsellään pikkuruisessa joukossa joka jo ennalta tuomitsee muut vääriksi.
Tämä on se iso sinapinsiemenpuu, jonka oksille linnut istuvat. Tässä on eri haaroja, vaikka ei ollakaan saman katon alla. Pitää yrittää hiukan sietää niitä muita oksia, eikä pyrkiä karsimaan puusta pikkutynkää maahan. Kuka silloin kuulisi mitään? Jos olisi vain pieni puu?Se luulo siitä, että nämä isot kirkot eivät ole pelastaneet ketään, on kertakaikkiaan pohjaltaan niin väärä, että siitä pitäisi lopultakin jo päästä. Anna Jumalan valikoida kuka menee taivaaseen, äläkä jumputa sellaisista lapsikasteista , ne eivät ole pelastuskysymys. Nimenomaan isoissa kirkoissa ihmiset joskus haluavatkin olla, koska siellä saa yleensä olla rauhassa joltain pikkulahkolta, joka alkaisi painostamaan johonkin ja saa tavallaan rauhassa etsiä tiensä Kristuksen yhteyteen. Iso joukko on myös suojaava, koska voidaan keskenään tarkistaa, ollaanko eksykmässä. Tällaiset muutaman hengen lahkot ovat helposti vaarallisia, koska siellä yleensä joku tyranni määrää, mitä siellä saa ajatella. Minusta sinäkin sen lisäksi taistelet jonkinlaista luterilaisten seurakuntaa vastaan, jonka luulet olevan yhtenä rintamana ja lukevan aamulla ensi töikseen katekismuksen ja pänttävän sitä aamuisin päähänsä pari tuntia. Luterilaisuudessa on hyvinkin vapaata olla kristitty. Emme lue tunnustuskirjoja aamiaisella. Sen lisäksi se on hyvä lääke kaikenlaiselle liialliselle höyrypäisyydelle, mitä monasti liikaa karismaattisuutta korostavissa liikkeissä esiintyy. Joku sitten varoittaa, että nyt ollaan menossa väärään suuntaan. Useimmat uskonnon uhrit tulevat nimenomaan noista pienemmistä lahkoista tai jostain liian sisäänpäinkääntyneestä porukasta.
Koet mielestäni turhaan luterilaiset kristityt uhkaksi itsellesi.
Aika tiukkaa tekstiä laitoit. Mutta ehkä sellaista mitä Baltiskin ymmärtää paremmin?
Ehkä voisimme kutsua noita hänen näkemyksiään ”Baltismiksi”? Siinä vihataan kaikkia muita krisittyjä paitsi itseä…
Hienosti kirjoitettu, josta olen samaa mieltä.
Olen yrittänyt myös balttista toppuutella.
Mikäli ihminen käyttäisi saman enrgian evankeliumin levitykseen, mitä nyt käyttää muiden virheiden kaiveluun, meillä voisi olla hyviäkin keskusteluita kristinuskosta.
Eloa on paljon, työmiehiä vähän, emmekö rukoilisi elon Herraa, että hän lähettäisi lisää työmiehiä kylvötöihin.....
Jeesus kutsui meidät seuraajansa, evankeliumin levitykseen, Matt. 28: 19, 20
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Matt.28.html
Ei kaivelemaan toisten virheitä.
Mistä tuleekin mieleeni sanonta; " muista kun osoittelet toisia sormella, kolme omaa sormea näyttää itseäsi ".
PALAUTETTA: "kiitos ei joka jatkaa" ei taida tietää ettei Jeesus ole koskaan perustanut maailmaan sellaisia suuria verkkoja tai katiskoita joita yleiset valtiokirkolliset maailmankirkot ovat ja joihin kuuluminen on sinetöitä usein nimenomaan ilman mitään vaitoehtoja pakko- miekka- lapsi ja yleiskasteilla lainkaan kunniottamatta kastettavien tahtoa tai kastettavan oikeuksia kieltäytyä näistä kirkkojen "pirunkasteista".
Sensijaan Jumalan vapaisiin seurakuntiin liitytään vapaaehtoisesti oman uskon seurauksena, samaoin kuin myös se kastekin tulee niihin liittyvien: "itse kunkin ottaa kuten Pyhä Henki Pietarin suulla kehoittaa kaikkia itsensä syntiseksi tuntevia kaikkina ainkoin kaikkialla tekemään, kääntymällä näin kasteessa Kristuksen tykö: Apt.2:38-40.
Se mistä suuresta historiallisesta yhdestä puusta "kiitos ei jatkaa" kirjoittaa jää minulle kirkkohistoriaa tuntevana kyllä täysin epäselväksi sillä nimikristittyjen syntistenpyhien maailmankirkothan ovat haarautuneet ja sotineen maan kuningasten ja keisarien kanssa koko maailmanhistorian läpi toisiaan tappaen valtiokirkollisen ja yhteiskunnallisen sorto- ja herravaltansa säilyttämiseksi, eli jos kirjoittaja pitää yleistä maailmankirkkoa ekumeenisena yhtenä puuna, on todettava valitettavien histotiallisten tosiasioden valossa että: sen puun hedelmän ovat selkeästi niitä veriapppelsiineja, joita ovat koko kirkkohistorian läpi jatkuneet kirstittyjen ja toisinajattelijoiden joukkotuhoamiset, ja lukemattomat sodat joita niiden johtajat ovat masinoineet käyntiin, miekka kädessään paavaja myöten. Tämä ei ole mikää "puu" vaan: marttyyrien verestä juopunut suuri portto, joka harjoittaa uskonnollis-poliittista huo-raamista maan kuningasten ja keisareiden kanssa, verta valuvana pottona, läpi kirkkohistorian saaton.
Se että: aito karismattisuus armolahjoineen puuttuu "tältä juopuneelta portolta" on tietenkin selvää, koska eihän Jumalan anna Pyhää Henkeään saastaisuustilassa olevalle portolle - sehän on selvää kaikille.
Valekristinusko on aina viritettynä velheen verkkona vaara kaikille, ei vain niille jotka ovat päässeet juuri ja juuri päässeet maailman saastaisuuksia ja sen valheenpuhujia pakoon, joista Pietari sanoo näin:
2 Piet.2:15-20; >> He ovat hyljänneet suoran tien, ja ovat eksyneet ja seuranneet Bileamin Beorin pojan, tietä, hänen, joka rakasti vääryyden palkkaa., mutta sai rikkomuksestaan ojennuksen,; mykkä juhta puhui ihmisen äänellä ja esti profeetaan mielettömyyden. Selllaisia vedettömiä lähteitä ja myrskytuulten ajamia hattaroita, ja pimeyden synkeys on heille varattu. Sillä he puhuvat pöykeitä turhuuden sanoja ja viekottelevat lihan himiossa irstauksilla niitä, jotka tuskin ovat päässeet eksyksissä vaeltavia pakoon, ja luvaavat heille vapuatta, vaikka itse ovatkin turmeluksen orjia; sillä kenen voittama joku on, sen orja hän on.
Jeesus sanoi, että sinapinsiemenestä kasvaa iso puu. Alkuopetuslasten joukko oli noin 500.
Toki voin käyttää viinipuu-vertaustakin, jos sinulle avautuisi. Kristilliset kirkot, kristilliset suuntaukset, erilaiset kristityt maailmalla ovat tuo viinipuu. Luterilaisuus on esim. sen yksi oksa.
Sinä haluat vain hakata kaikki oksat pois ja jättää oman surkean kamalan pikkuisen käppyräsi sinne, oudon "evankeliumisi", oudon vääntyneen oksanhaarasi jos sitäkään synkeän balttismin - Sitten sinusta Jumalan ja meidän Herramme tahto olisi toteutunut. Mutta hyvää iltaa Balttikselle, taidan jättää tältä erää.
Ei Jeesus mitään kirkkopuita kasvatellu, herää.
Papit verkossa yhteen ääneen: "Kaikkihan me syntisiä olemme!"
Historiallisesti on todettavissa, että lapsia on kastettu apostolien päivistä lähtien. Vasta myöhemmin on tullut tämä ns. uudestikaste, jossa ihminen osoittaa uskonsa ja jolla ei ole mitään raamatullista perustaa.
Kastetta ei kukaan ota, vaan se saadaan. Tietänet että Raamatun alkukieli käyttää "kastaa" -verbistä aina passiivimuotoa. Kaste on Jumalan teko.
Uudestikastajia ovat ne jotka hylkäävät kasteessa saadun Jumalan armon ja kastavat ihmisiä uudelleen, nimensä mukaisesti. Ainakaan ev lut. kirkko, katolinen kirkko ja ortodoksinen kirkko eivät ole uudestikastajia, onneksi! Uudestikastajia ovat uudestikastajalahkot., jotka eivät pitäydy Raamatun opissa.
Historiallisesti lapsi, yleis- miekka- ja pakkokasteet yleistyivät vastaa valtiokirkollisuuden ja sen pakkolakien säätämisen myötä, joten älä satuile omiasi, lähinnä alkaen 600-luvulta.
Historiallisesti lapsikaste on ollut seurakunnan käytössä 2000 vuotta. Pakkokasteita ei ole olemassakaan. Sen sijaan uudestikaste on vanhempaa perua, eikä Raamattu sellaista tunnekaan, joten älä satuile omiasi.
Kirjoitat lut. täytty puutaheinää.