Raamatun kehoitus sapatin viettoon:
Sapatin alku on Jumalasta lähtöisin:
1. Moos. 2:1-3
"Niin tulivat valmiiksi taivaat ja maa ja kaikki mitä niissä on. Seitsemäntenä päivänä Jumala sai valmiiksi tekemänsä työn, ja seitsemäntenä päivänä hän lepäsi kaikesta työstään, jota oli tehnyt. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska silloin hän lepäsi kaikesta luomistyöstään."
2. Moos. 20:8-11
"Muista pyhittää lepopäivä. Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivän on HERRAN, sinun Jumalasi, sapatti. Älä tee silloin mitään työtä, älä sinä, älköön poikasi tai tyttäresi, palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä alueellasi asuva muukalainen.
Sillä kuutena päivänä HERRA teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi. Sen tähden HERRA siunasi sapatinpäivän ja pyhitti sen."
Luuk. 4:16
"Jeesus tuli Nasaretiin, jossa hän oli kasvanut, ja meni sapatinpäivänä tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan ..."
Jes. 56:5-7
"Minä annan huoneessani ja muurieni sisällä muistomerkin ja nimen, joka on parempi kuin pojat ja tyttäret. Minä annan heille iankaikkisen nimen, joka ei häviä.
Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet HERRAN kansaan palvellakseen häntä ja rakastaakseen HERRAN nimeä, ollakseen hänen palvelijoitaan - kaikki, jotka varovat saastuttamatta sapattia ja pysyvät minun liitossani - heidät minä tuon pyhälle vuorelleni, ja he saavat iloita minun rukoushuoneessani.
Heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa minun alttarillani ovat minulle mieluisat, sillä minun huonettani on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi."
Jes. 58:13-14
"Jos sinä sapatin vuoksi pidätät jalkasi, niin ettet toimia omia asioitasi minun pyhänä päivänäni, ja kutsut sapattia ilopäiväksi, HERRAN pyhäpäivää kunnioitettavaksi, ja kunnioitat sitä, niin ettet kulje omilla asioillasi, et aja omaa etuasi etkä puhu joutavia, silloin on ilosi oleva HERRASSA.
Minä kuljetan sinua maan kukkuloilla ja annan sinulle elannon isäsi Jaakobin perintöosasta. Sillä HERRAN suu on puhunut."
Matt. 12:1-12 (KR92)
"Niihin aikoihin Jeesus kerran kulki sapattina viljapellon laitaa. Hänen opetuslastensa tuli nälkä, ja he alkoivat katkoa tähkäpäitä ja syödä. Fariseukset näkivät sen ja sanoivat Jeesukselle:
'Katso nyt, opetuslapsesi tekevät sellaista, mitä sapattina ei ole lupa tehdä.' Mutta Jeesus vastasi heille:
'Ettekö ole lukeneet, mitä Daavid teki, kun hän ja hänen miehensä olivat nälissään?' Hän meni Jumalan huoneeseen ja söi uhrileivät, vaikka niiden syöminen oli sallittua ainoastaan papeille, ei hänelle eikä hänen miehilleen. Tai ettekö ole laista lukeneet, että papit tekevät temppelissä sapattinakin työtä mutta ovat silti syyttömiä?
Minä sanon: tässä teillä on enemmän kuin temppeli.
Jos te ymmärtäisitte, mitä tämä tarkoittaa: 'Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja', te ette tuomitsisi syyttömiä. Ihmisen Poika on sapatin herra.'
Jeesus kulki edelleen ja meni sen seudun synagogaan. Siellä oli mies, jonka käsi oli surkastunut. Fariseukset tahtoivat nostaa syytteen Jeesusta vastaan ja kysyivät häneltä: 'Saako sapattina parantaa?'
Jeesus vastasi heille: 'Jos jollakulla teistä on lammas ja se putoaa sapattina kuoppaan, niin kai hän tarttuu siihen ja nostaa sen sieltä ylös! Ja onhan ihminen paljon arvokkaampi kuin lammas. Kyllä sapattina on lupa tehdä hyvää.'"

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.