Kuvailin otsikossa aika pitkälti sen, miten koen itseni tässä maailmassa. Olen sen ikäinen että minulla pitäisi olla asiat jokseenkin kunnossa. Mikään ei kuitenkaan ole kunnossa. Minulla ei ole koulutusta, työtä, ystäviä, eikä elämäniloa. Puhumattakaan toivosta parempaan. Onko olemassa jokin muu uskonto tai filosofia, kuin kristinusko, joka tarjoaisi edes pientä lohtua kaltaisilleni ihmisille?
Olen ollut lähempänä ateistia koko ikäni, mutta ateismin sanoma on "ihan sama, tee mitä haluat". Miten sitä voi edes haluta mitään, jos millään ei ole väliä? Olemassaolonikin on tälle maailmalle yhdentekevä. Kristinuskossa olen aina pitänyt siitä, että se huomioi myös ne, jotka muu maailma on hylännyt.
En edes tarkalleen tiedä mitä haluan tällä kaikella sanoa. Ehkä sitä vain haluaa kuulla, ettei tämä elämä ole turhaa. Minun on vain vaikea uskoa mihinkään Jeesukseen. Toisaalta, mitkä ovat vaihtoehdot? A) olla ateisti, elää turha elämä, kärsiä ja kuolla pois tietäen, että olisi ollut parempi olla syntymättä. B) Uskoa Jumalaan, saada siitä lohtua ja kuolla pois uskoen että kaikella on jokin tarkoitus.
Ateismiin tai uskoon en tule ikinä saamaan 100% varmuutta. Onko sillä edes väliä onko sitä oikeassa vai väärässä? Onko sillä väliä pitävätkö muut sinua tyhmänä, vaikka uskoisit johonkin, mitä ei ole olemassa? Yli kolmekymmentä vuotta olen ollut ateisti. Maailma pitää minua täysin turhana siltikin. Miten yksi naiivi taikausko voisi tätä pahentaa?
Olen ollut lähempänä ateistia koko ikäni, mutta ateismin sanoma on "ihan sama, tee mitä haluat". Miten sitä voi edes haluta mitään, jos millään ei ole väliä? Olemassaolonikin on tälle maailmalle yhdentekevä. Kristinuskossa olen aina pitänyt siitä, että se huomioi myös ne, jotka muu maailma on hylännyt.
En edes tarkalleen tiedä mitä haluan tällä kaikella sanoa. Ehkä sitä vain haluaa kuulla, ettei tämä elämä ole turhaa. Minun on vain vaikea uskoa mihinkään Jeesukseen. Toisaalta, mitkä ovat vaihtoehdot? A) olla ateisti, elää turha elämä, kärsiä ja kuolla pois tietäen, että olisi ollut parempi olla syntymättä. B) Uskoa Jumalaan, saada siitä lohtua ja kuolla pois uskoen että kaikella on jokin tarkoitus.
Ateismiin tai uskoon en tule ikinä saamaan 100% varmuutta. Onko sillä edes väliä onko sitä oikeassa vai väärässä? Onko sillä väliä pitävätkö muut sinua tyhmänä, vaikka uskoisit johonkin, mitä ei ole olemassa? Yli kolmekymmentä vuotta olen ollut ateisti. Maailma pitää minua täysin turhana siltikin. Miten yksi naiivi taikausko voisi tätä pahentaa?
Vastaukset 52
Vanhimmat
Ateistiksi päädytään aina samasta syystä. Halutaan maallista hyvää. Sillähän s*atana houkutteli Jeesustakin erämaassa, mutta Jeesus ei niellyt syöttiä. Sinä nielit.
Nyt olet sitten tullut siihen pisteeseen, ettei s*atana tunnu pitävän mitä lupasi, etkä usko Jumalankaan sitä antavan, joten minkäs teet? Et tiedä itsekään? Suunnistatko yhä syvemmälle saatanan syliin juoksemalla vaikkapa ennustajalle tai huudatko Jeesusta avuksi? Vai odotatko, että tilanteesi pahenee vielä, ja huudat Jeesusta apuun vasta sitten?
Entä jos on aina ollut ateisti (pientä teini-iän harhautumista lukuunottamatta)?
Entä jos jumalväitteet eivät ole koskaan kantaneet todistustaakkaansa?
Eikö vääräntodistuksen antamisen pitänyt olla synti teidän mukaanne?
"Ateistiksi päädytään aina samasta syystä. Halutaan maallista hyvää."
Ai niinkö? minä päädyin ateistiksi koska tajusin raamatun ja yleensäkin uskontojen olevan vain yhtä suurta valhetta.
Ja sitten on henkilöitä jotka ovat nielleet Jeesuksen syötin ja ovat täällä parempina ihmisinä tuomitsemassa muita.
Eilen kävelin kotiin väsyneenä. Vaikka uskon Kristukseen, kävelin siellä ja mietin, mikä on tämän kaiken tarkoitus? Olen mielestäni sörssinyt elämäni ihan täydellisesti.
Siis vaikka uskookin Kristukseen, saa mietiskellä tällaisiakin. Ei hän ole mikään pakkopaita. Mutta kyllä minä ihan vakaasti uskon Häneen ja ajattelen, että se on tullut Jumalalta, usko on siis lahja Jumalalta. Nyt tiedoksi, en ole siis mikään seurakunnan kokouksissa säännöllisesti käyvä ihminen, vaan outo kulkija, Kristukseen uskoja. Välillä minua ei kiinnosta kukaan muu kuin Jumala ja kristityt, mutta en ole mikään aktiivinen paikallakävijä. Olen siis eräänlainen yksinään uskoja. Minulle Kristus on suuri lohdutus. Poltan tupakkaakin. Eikä harmainta aavistusta, miten siitä pääsisi. Jostain syystä kumminkin olen saanut päähäni että tämä Kristus on minuakin varten, ja vaikka pidänkin Häntä useimmiten sisälläni, en minä julista ihmisille Jumalaa, eikä se ole edes tehtäväni, varmaankin tyrisin aika pahasti. Kunhan nyt elän tätä sangen epätäydellistä elämääni jotenkuten. Ja toivon ja luotan, että saan päästä taivaalliseen kotiini sitten aikanaan. Rehellisesti sanottava, ettei itselläni ole ollut täällä vähääkään kivaa. Mutta tällaista se elämä taitaa olla aika monella.
Elämän tarkoitus onkin murtaa se viimeinen yksilöllisyyden ylpeyden kipinä ja kiintymys maalliseen jotta yhteys voidaan katkoa.
Melankolisuuteen ei ole aihetta kun ajatukset alkavat suuntautua yleiseen parhaaseen ja sääliin muita kulkijoita kohtaan.
Aika huvittavasti sanottu sikäli, että kävellessäni kävi mielessäni kun aina nuorena aikoinaan sanoin, mietin nimittäin silloin jo elämän tarkoitusta, kuten Waltarin Sinuhe Egyptiläinen: Mutta miksi?
Toisaalta laulan: I still haven't found what I am looking for...
Etsintäni kuitenkin on johtanut tilanteeseen, jossa käsitän että olen samalla sörssinyt elämäni...etsiessäni sitä...
Tupakan polttaminen on syntiä.
Paavain ensimmäinen kirje korinttolaisille 6:19 Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat? 20 Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne.
Tupakan polttaminen on yksi vahingollisimmista tavoista, joita ihmisellä voi olla. Polttaminen on myös addiktio, ja addiktiota voisi kuvata toisella sanalla epäjumala...palvelet addiktiota ts. tupakkaa epäjumalana. Tupakan polttaminen ei tuo sinua lähemmäksi Jumalaa vaan vie kauemmaksi. Saatana vetoaa tunteisiisi ja voi tuoda sinulle hyvää oloa, mutta älä anna Saatanan huijata. Saatana on valheiden isä. Vihollinen kannattaa ottaa tosissaan.
Johanneksen 1. kirje 3:9 Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. 10 Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.
Todistuksia:
www.divinerevelations.info
Muista että kirkko, seurakunta, uskonto, pappi, kukaan ihminen, asia jne ei pelasta, VAIN Jeesus Pelastaa. Kuulumalla kirkkoon et pelastu. Vain Jeesus Pelastaa. Jeesuksen kautta on myös Taivaan Isä ja Pyhä Henki.
Jumala on Yksi Taivaan Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä.
Yksi Saatanan taktiikoista on pitää uskotella ihmisille, että he ovat pelastettuja, vaikka eivät olisi.
Niinhän se juuri onkin, sörssimisen tarkoitus on se elämän löytäminen.
Waltarin etsimisen kuulee selvästi rivien välistä, paljon etsitään ja koetaan, mutta kuitenkin turhana. Mikään maallinen ei tahdo tyydyttää loppupeleissä.
Ei kyllä Kristuskin suree, että sörssin elämäni. Mutta se ei onneksi estä kotiin pääsyä, siinä olet oikeassa. Toisaalta myös muut ihmiset ovat sörssineet elämäni.
Kaikille ei riitä tilaa tällä planeetalla ja näin ollen kaikki eivät löydä paikkaansa ja tehtäväänsä, ja väärässä paikassa oleminen on sangen tuskallinen olotila.
Taivaan portilla aion sanoa: Herra, epäonnistuin kaikessa ja vielä sinunkin seuraamisessasi. Mutta onneksi tiedän, että olet luusereita varten. Omituista kylläkin, se on jotenkin välittynyt konservatiivisemmilta kristityiltä paremmin kuin liberaaleimmeilta. Siis aika huvittavaa, että konservatiivisemmat kristityt ovat saaneet minut uskomaan tähän. (Siksi vähän ihmettelen, miksi heitä kiusataan.)
Täysboheemi, eikä mitään tolkkua elämässä.
"Taivaan portilla aion sanoa: Herra, epäonnistuin kaikessa ja vielä sinunkin seuraamisessasi. Mutta onneksi tiedän, että olet luusereita varten"
On siinä selittämistä :D
Eiköhän tarkoitus ole kuiten, että virheistä opitaan. Ennemmin tai myöhemmin.
Ja toisaalta, jos olisin löytänyt paikkani, ehkäpä minusta olisi tullut luusereiden halveksija, ja kaikki mitä olisin lahjaksi saanut, olisin luullut, että olen itse sen tehnyt. Katsoisin "omavanhurskaasti" kaikkia ja yrittäisin tehdä kaikista tehopakkauksia enkä tarvitsisi tietenkään Jumalaakaan mihinkään.
Täällä on paljon näkymätöntä syrjimistä. Tällä hetkellä on ikää liikaa, ja on vaikea löytää muuta kuin lyhytaikaisia hanttihommia. Omituista vääntäytyä johonkin outoon työhön, kun aikoinaan kuitenkin opiskeli yo:ksi asti ja vähän enemmänkin. Sitä mietin, että miksi minulla ei ollut kunnianhimoa, eikä rahanhimoa. Nyt on kuitenkin väsynyt, kun nuorena vielä jaksoi toivoa, että jotain elämässä on edessä. Ja samaten kuin aloittajalla, koska ei ole löytänyt paikkaansa, ei ole ystäviäkään, eikä liioin puolisoa. Mutta en minä Jumalalle valita. Enkä ihmettele, miksi hän siunaa niitä, jotka pitävät esim. ristiä barbaarisena ja sanovat, että Jumala on siunannut heitä. Kaipa täällä on kaikenlaisia erilaisia kohtaloita. Oikeastaan olen tyytyväinen, ettei Jumala antanut mitään hyvää osaa. Ajattelen paremminkin, ettei itselläni ole muuta motiivia, kuin sitten tehdä jotain välillä ja elää elämääni. Tavallaan silti pidänkin siitä, että Jumala on antanut vaikean osan, koska se on jotenkin haasteellisempi.
Juuri luin kirjan: Caleb Romanipojan evakkotaival. Saa sitä kyllä ihmetellä, miten paljon pieni viaton ihminen jotuu kärsimään. Kirja ei ole minkään kristillisen järjestön julkaisema, mutta matkan varrella selviää että kertoja, avioton romani evakko- , lastenkoti-, ja lopulta huutolaislapsi pitää elämänsä selviytymisihmeenä uskoa Jumalaan ja Jeesukseen. Väittää että kaken kurjuuden ja kärsimyksen keskellä juuri usko on varjellut säilyttämään järjen valon ja mielenterveyden.
Toisaalta saa ihmetellä, että miksi Luoja sallii jollekin niin kohtuuttoman paljon äärimmäistä pahaa. Kuitenkin kun kirjaa lukee, niin selvästi käy ilmi, että Jumalalla joka hetki sormensa pelissa.
Siinä se elämäntarkoitus on: meitä kasvatetaan tulevaa iankaikkista suunnitelmaa varten.
Te yksinäiset ja köyhät ja itsenne hylätyiksi kokeneet, ei ne prinssit ja prinsessatkaan aina onnellisia ole. Olin aikoinani töissä eräässä piirisssä jossa sain tavata näitä suosittuja, rikkaita, palvottuja hekilöitä. Kyllä heillä porukoita pyörii ympärillä ja on ihmissuhteita ja kotikin voi olla viiemeisen päälle, mutta se sama yksinäisyys, orpoudentunne ja elämäntarkoituksettomuus jäytää sielun syviä kuin gteilläkin.
Myös boolaagin toiminnanjohtaja oli paikkakunnalla ja jopa ulkomaita myötä tunnettu ja arvostettu, mutta hänkin tunnusti kahdenkeskissä juttuhetkissä olevansa todella yksinäinen ihminen. Ketään todella läheistä ei ole. Puoliso kyllä oli mutta sanoi, että he ovat niin täysin eri maata ja henkinen yhteys puuttuu. Elivät yhdessä kuitenkin tämän henkilön kuolemaan asti.
Ihminen on ruumis, sielu ja henki. Kyllä uskovainenkin voi kokea ihmisenä olemisen tuskaa: niin kuin rumis kärsii tuskaa, sielukin voi voi olla vereslihalla. Aina ei Jumala poista näitä kipuja, mutta kun Hän asuu hengessä niin toivottomuudessakin on se toivo ja tarkoitus ja on se elämää ylläpitävä ankkuri, usko. Ja kyllä sen huomaa, että elämä lepää sittenkin Suurissa käsissä. Voimaa ja toivoa ja apua annetaan jokaiseen päivään.
yksinään uskoja,
Uskot siis Kristukseen, mutta olet mielestäsi sössinyt elämäsi täydellisesti? Miten se on mahdollista?
Jeesukseen uskova paitsi uskoo häneen Vapahtajanaan, myös elää Jeesuksen opettamalla tavalla ja tekee Jeesuksen työtä (levittää evankeliumia, karkottaa riivaajia, parantaa sairaita ...). Ei sillä tiellä voi elämäänsä sössiä!
Ei usko ole pelkästään sitä, että uskot Jumalan ja Jeesuksen olevan olemassa, vaan sitä, että ELÄT USKOASI TODEKSI. Toisin sanoen, OTAT JEESUKSEN OHJEET TODESTA, ja alat toteuttaa niitä omassa elämässäsi. Elävä usko syntyy vasta JEESUKSEN OPETUSLAPSEKSI ryhtymisestä .
Ja kuka tuo nyt sitten on, joka luulee itseään uskovaksi? Tuo Faith.
Kiitos eräälle uskikselle. En minä mihinkään korskeisiin saleihin ole koskaan kaivannutkaan, ne ovat minulle liian jäätäviä. Saati tulla kuuluisaksi, ei kiitos.
Kiitos kannustavasta viestistäsi.
Ettäs kehtaat!
Kaikessa kanssakäymisessä sinun kanssasi on aina sama kaava. Ensin kirjoitat jonkin aikaa ihan järkevästi, ja sitten sieltä pinnan alta alkaa purkautua aina vaan syvempää ja syvempää kaunaa ja katkeruutta. Sisimpäsi on sitä täynnä. Anteeksiantamattomuutesi ja kaunasi estävät sinua löytämästä elävää uskoa. Sellainen usko on kuollutta, joka ei johda tekoihin!
Fait montako ihmistä on sinun kauttasi parantunut ?
Oletko koskaan ollut ns. erämaa taipaleella ? Et varmaan, kirjoituksistasi päätellen.Puheesi on usein vain sanahelinää.
Jos ajatellaan ihan konkreettista pölyistä kuivaa auringon paahtamaa taivallusta, siellä vaivaa vilu ja helle , nälkä ja jano, vaatteet pölyyntyy, kengät hiertää, tulee mieleen ajatus, mikä tarkoitus tälläkin on ?
Evankeliumi Matteuksen mukaan 4 luku
1 Sitten Henki vei Jeesuksen autiomaahan Paholaisen kiusattavaksi.
Kyllä uskovatkin joutuvat "paholaisen kiusattaviksi", eihän muuten kävisi ilmi, kuka kestää koetuksen kuka ei.
"Siis vaikka uskookin Kristukseen, saa mietiskellä tällaisiakin. Ei hän ole mikään pakkopaita. Mutta kyllä minä ihan vakaasti uskon Häneen ja ajattelen, että se on tullut Jumalalta, usko on siis lahja Jumalalta. "
Ymmärrän täysin mitä tarkoitat, olen itse ollut erämaasssa ja joskus vihreillä niityillä mutta tuntuu että sitä erämaata on ollut enemmän, mutta silti uskon ja koen , että Jeesus on ollut mukana.
Ei se uskovan elämä pelkkää päivänpaistetta ole, joskus tuntuu että moninverroin vaikeampaa kuin uskomattoman. Mutta tämä on tätä aikaa, nyt ollaan matkalla luvattuun maahan, ei anneta periksi, mennään loppuun asti.
" Ateismiin tai uskoon en tule ikinä saamaan 100% varmuutta. "
Ateismista en tiedä, kun en ole sitä koskaan ollut, mutta uskosta voit saada varmuuden, kun annat elämäsi Jeesukselle.
Evankeliumi Johanneksen mukaan 6
27. Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään ja jonka Ihmisen Poika on teille antava; sillä häneen on Isä, Jumala itse, sinettinsä painanut."
28. Niin he sanoivat hänelle: "Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?"
29. Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt".
35. Jeesus sanoi heille: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa.
37. Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.
" Fait montako ihmistä on sinun kauttasi parantunut ?"
Niin , montako ?
Eipä mitään vastausta kuulu.
Anteeksi, että en lukenut noita sinulle tulleita kommentteja. Kirjoituksesta paistaa se, että olet todella tosissasi elämän suurten kysymysten edessä. Ateismi ei anna mitään, mutta usko Jumalaan ja Jeesukseen on asia, joka ei voi enää vähemmän kiinnostaa.
"Valitettavasti" asia on nyt vain niin, että vastaus on Jeesus. Hän on se tie, totuus ja elämä! Ymmärrän, että vastaus raivostuttaa ja eihän uskoa voi omin voimin kehitellä ja vetäsitä kuin hatusta. Olet kuin tienhaarassa: minne suuntaan kääntyä, mutta taaksepäinkään ei voi käänytä ja eteenpäin taival uuvuttaa.
En voi muuta kuin rukoilla, että hyvä Jumala armossaan tekisi kohdallasi ihmeen ja antaiksi valon loistaa sielusi pimeyteen.
Ihan sydämestäni tämän kirjoitin.
Vielä kun luin tuota kirjoitustasi, niin aloin miettimään, että on se varmaan toivotonta elää ja maleksia päivästä toiseen, jos kokee että millään ei ole väliä ja kaikki on loppujen lopuksi turhaa.
Ei ihme jos tuollaisessa tilanteessa masentuu ja elämisen kipinä sammuu. Kyllä se sinullekin vielä kirkastuu. Kaikki ajallaan.
Kun uskoa johonkin ikuiseen ei ole tai uskominen tuntuu rationaalisesti mahdottomalta, niin on aika huono korvike kehottaa toivomaan ihmettä tai rukoilla kovemmin, tai niellä kärsimyksensä parempaa odotellessa. Tuollainen on uskoa uskomiseen, sillä ei ole mitään käytännön merkitystä.
Tietysti voi keskittyä johonkin ainakin hetkeksi, johonkin korviketoimintaan, joka pistää hetkeksi paussille ettei tarvitse miettiä. Siinä kyllä helposti tulee kaksi tulosta. Usein tulee koko ajan tunne, että kun tekee jotain, niin samalla menettää jossain muualla jotain. Ajatukset pomppii asiasta toiseen ja koko ajan juoksee jonkin uuden perässä. Tai räplää puhelinta, tietokonetta ja televisiota yhtäaikaa, ettei jäisi mitään kokemusta varmasti väliin. Tai sitten käy kuten aloittajalle, että turhautuu siihen että mitään lopullista tyydytystä tai nautintoa ei mistään saa. Ja loppukysymys on sitten: What´s the point?
Mutta mitä tehdä? Äkkiseltään vaihtoehtoja on todella kaksi. Sitä yrittää uskoa johonkin, joko johonkin vanhaan uskontoon tai yrittää kehittää itselleen uuden. Jos tiede ei pysty todistamaan Jumalan olemassaoloa (eikä kieltämään sitä), niin voi tietysti varmuuden vuoksi olla uskovinaan. Siinä ei oikeastaan menetä mitään, sillä jos on väärässä, niin sitä ei koskaan saa tietää. Eläväksi uskoksi, sellaiseksi jolla on jotain todellista merkitystä, siitä ei kuitenkaan ole. Se on vähän kuin teeskentelisi, että elämässä on jotain järkeä ja toivoa, vaikka tietää sisällään että mitään varmuutta ei asiasta ole. Tietysti voi aina toivoa kovemmin, mutta rationaalisesti ajattelevalle sekään ei oikein toimi.
Toinen vaihtoehto on sitten se, että ollaan matkalla tyhjyydestä tyhjyyteen. Annetaan vain tieteen, viihteen ja teknologian tehdä matkasta vähemmän epämiellyttävän. Selviydytään vain kohti jotain ja yritetään pitää mahdollisimman paljon hauskaa siinä sivussa. Jotkut väittävät onnistuneensa tässä, ainakin jos ei mennä tarpeeksi syvälle keskustelussa. Tosin tuossa on se ongelma, että kaikki nuo ovat tilapäisiä, mitään syvempää tarkoitusta ne eivät palvele. Tietty voi hankkia maallisemman tarkoituksen: politiikka, luonnonsuojelu – monet ihmisen toiminnat ajaa sitä samaa tarkoituksen hakemista.
Mutta nuo eivät ole suinkaan ainoat vaihtoehdot. Jos ottaa lähtökohdaksi agnostikon asenteen, kriittisen tieteellisen sellaisen. Myöntää rehellisesti itselleen, että meillä ei ole mitään rationaalisia perusteita siihen, että olisi jokin jumaluus, sielu tai kuolemanjälkeinen elämä. Tai ylipäätään mitään perustetta sille, että olisi jotain absoluuttista kaiken takana. Kaikki nuo uskomukset perustuvat johonkin psykologiseen tarpeeseen saada lohtua, tarkoitusta tai toivoa elämälle. Ne ovat ihmisen tapa selittää ja ennenkaikkea paeta tätä todellisuutta ja itseään jonnekin muualle.
Jos jättää nuokin uskomukset pois, niin lopputuloksena on puhdas “En tiedä”. Elämä on silloin juuri mitä se on, juuri sellaista kuin se on. Oli se sitten hyvää tai huonoa, yksinäistä tai jotain muuta. Ja tuosta lähtökohdasta on mahdollista löytää ihan uusi tapa elää. Se tapa ei vaadi myyttejä lohduksi, mutta ei myöskään johda nihilismiin. Mutta se vaatii sen, että on valmis pistämään kaiken uusiksi, ennenkaikkea oman ajattelunsa ja omat olettamuksena.
Minä, minä, minä, minä ...
Ei usko ole jotain, josta otetaan jokin hyöty itselle, vaan muiden palvelemista! Jeesus kehotti palvelemaan muita (levittämällä evankeliumia, karkottamaan riivaajia, parantamaan sairaita jne.)
"Myöntää rehellisesti itselleen, että meillä ei ole mitään rationaalisia perusteita siihen, että olisi jokin jumaluus, sielu tai kuolemanjälkeinen elämä. Tai ylipäätään mitään perustetta sille, että olisi jotain absoluuttista kaiken takana."
Muuten hyvä kirjoitus, mutta tuo on harhapäätelmä, joka perustuu psykologiseen tarpeeseen saada asialle piste. Meillä ei ole mitään rationaalisia perusteita sanoa, ettei Jumalaa ole, koska Jumala on lähtökohtaisesti tämän kaikkeuden ulkopuolella. Voimme ainoastaan sanoa, että sellaisia jumaluuksia kuin Zeus ei lähes varmasti ole.
Meidän rationaaliset perusteemme ovat yhtä tyhjän kanssa, koska kykenemme ainoastaan tarkastelemaan universumia, jossa elämme, ja sitäkään emme ole kolunneet läpikotaisin. Emme edes sen vertaa, että tietäisimme, millaisia elämänmuotoja muualla on. Meillä ei ole mitään perusteita sanoa sitäkään, että tämä universumi on kaikki mitä on.
"Ja tuosta lähtökohdasta on mahdollista löytää ihan uusi tapa elää. Se tapa ei vaadi myyttejä lohduksi, mutta ei myöskään johda nihilismiin. "
Kyllä se johtaa nihilismiin, jos on "rehellinen itselleen", kuten kirjoitit aiemmin. Tietysti voi järkeillä jonkinlaisen altruistisen tai utilitaristisen ideologian, mutta käytännössä se on toiveajattelua. Jotkin "uudet tavat elää" ovat suositumpia kuin toiset, mutta mitään kiistatonta painoaarvoa niillä ei ole edes hypoteettisesti. Nihilismi vaanii aina taka-alalla.
Ensinnäkin, kiitos perustellusta vastauksesta, kiva lukea.
""Myöntää rehellisesti itselleen, että meillä ei ole mitään rationaalisia perusteita siihen, että olisi jokin jumaluus, sielu tai kuolemanjälkeinen elämä. Tai ylipäätään mitään perustetta sille, että olisi jotain absoluuttista kaiken takana.
Muuten hyvä kirjoitus, mutta tuo on harhapäätelmä, joka perustuu psykologiseen tarpeeseen saada asialle piste."
Huomaathan, että en esitä tämän olevan päätepiste mihinkään, siksi olen kanssasi eri mieltä. Esitän sen olevan lähtökohta lähteä tutkimaan itse asiaa.
En ota tuosta lähtkökohdasta edes teoreettisesti siihen, onko Jumala olemassa vai ei, sillä se on puhdas uskomus. Ja jos haluaa todella löytää sen "perimmäisen totuuden tai todellisuuden", niin uskomus on enemmän este sen löytämiselle kuin etu.
Uskomus on toive siitä, mitä haluaa jo valmiiksi löytää. Ja silloin lähtökohta nousee omasta psykologisesta toiveesta tai halusta. Useimpien uskovien kommenteista näkyy tämä suoraan. Uskomus perustuu tarpeeseen henkilökohtaisesta turvallisuudesta, elämän jatkamisesta kuoleman jälkeen. Tai siihen, että kokee henkilökohtaista hyvää oloa, elämä on merkityksellistä tai siinä on tarkoitusta. "Minulle tulee hyvä olo, kun ajattelen että kukaan ei kuole. Saan nähdä läheiseni taivaassa. Kun ajattelen Jumalaa, niin tulee turvallinen ja hyvä olla. Raamattu antaa ohjeet miten toimia." Kaikki tuo on puhdasta psykologiaa, varsinaisen uskon kanssa sillä on vähän tekemistä.
Usko on mielen avaamista totuudelle, sanoi joku. Siinä missä uskomus takertuu psykologiseen turvallisuuteen, niin usko menee eteenpäin. Se yrittää löytää sen mikä on totta, sen mitä on kaiken takana tai jopa rationaalisuuden takana, sen syvimmän kokemuksen elämästä. Tuossa mielessä tiede on lähempänä uskoa kuin dogmaattinen uskonto.Sillä usko ei ripustaudu mihinkään uskomukseen, vaan tutkii objektiivisesti ja ilman ennakkoasenteita sitä mitä on.
Nihilismi syntyy ainoastaan vastakohtana eternalismiin. Nihilismin kokemus, tarkoituksettomuus, syntyy samasta psykologisesta toiveesta ripustautua johonkin uskomukseen. Kun sitä ei löydy, syntyy se tarkoituksettomuus tai tarve paeta sitä tarkoituksettomuutta johonkin sijaistoimintaan.
Mutta "uskonnollinen" ihminen toimii samoin toisinpäin. Kun hän takertuu uskomuksiin tai tiettyyn jumalan käsitteeseen ja pyrkii perustelemaan sitä rationaalisesti, hän unohtaa katsoa omaa uskontoaan syvällisemmin. Hän toimii psykologisesta tarpeesta tai yksinkertaistaen nihilismin pelosta. Häneltä jää jotain huomaamatta.
Sillä kaikissa "kehittyneissä" uskonnoissa löytyy sama periaate, sama johtoajatus. Nimittäin, että jossain vaiheessa ihmisen on hylättävä kaikki uskomukset, omat halunsa, tunteensa ja luovuttava kaikesta toiveesta pelastua, olla kuolematon tai saavuttaa jotain. Hylättävä lopulta jopa rationaalisuus ja tehtävä "hyppy tuntemattomaan". Jopa Raamattu puhuu samasta asiasta, "Ihmisen pojalla ei ole mihin päänsä laskea, Jumalan valtakunta on kaikkialla jne jne."
Mutta löytääkseen sen "Jumalan valtakunnan" (en ole itse kristitty) on avattava mielensä ja tutkittava itseään sekä maailmaansa ilman uskomuksia. Vain silloin on mahdollista löytää elämäntapa tai tapa kokea maailmaa, joka ei ole riippuvainen psykologisesta eternalismista eikä johda nihilisimiin. Aito ja elävä usko, kuten kristityt asian ilmaisevat?
Niin, tästähän usein on kyse. Uskonto tarjoaa lohduttavan mallin ihmiselle, joka etsii ratkaisua omaan pelkoonsa. Ja kun ihminen etsii lohtua, häntä ei kiinnosta asian ymmärtäminen -ainoastaan sen ratkaisu. Kaikissa uskonnoissa tapahtuu sama. Ne helpottavat pelkoa, epätietoisuutta ja tarjoavat sitä lohtua määrittelemällä ihmiselle muotin -miten käyttäytyä, miten pukeutua, miten ajatella, miten toimia, mitä esikuvia seurata.
Minä en edes kutsu sitä uskoksi, kutsun sitä imitaatioksi. Todellinen auttaminen lähtee siitä, että ymmärtää mitä tapahtuu ja miksi. Se ei ole tietyn käyttäytymismallin tai sääntöjen noudattamista jokaisessa tilanteessa. Tai tiettyjen lauseiden tai uskon kappaleiden toistamista ihmisille, joille niillä ei ole mitään merkitystä.
Mutta rukous ja Jumala auttaa konkreettisesti. Tulin seurakunnasta ja eräs nainen kertoi, miten oli saanut avun ylhäältä. Työpaikalla oli sattunut jokin pattitilanne ja hän oli kai möhlinytkin. Kotiin tullkessa hän oli ollut niin maassa ja voimaton, että oli ajatellut jo menoa lääkäriin jotta saisi sairauslomaa. Ennen sitä hän kuitenkin alkoi rukoilemaan ja ylistämään Jumalaa. Ja kuin veitsellä leikaten oli ahdistus pyyhkäisty hänen yltä. Tapahtunut ei ollut enää mitenkäään ahdistanut häntä eikä hän pelännyt mennä seuraavana päivänä työpaikalle. Myös työ oli alkanut sujumaan moiteettomasti.
Mikä on sitä ”kunnossa” olemista? Kenen malli pitää täyttää, jotta asiat ovat kunnossa?
"Minulla ei ole koulutusta, työtä, ystäviä, eikä elämäniloa."
Vain kaksi viimeistä mielestäni ovat niitä, joihin voit kiinnittää huomiota. Elämänilo, mihin se on kadonnut? Miksi? Ehkä siksi ei kukaan uskalla tulla lähellesi?
”…tarjoaisi edes pientä lohtua kaltaisilleni ihmisille?”
Kunhan olet miettinyt ensin tuon ensimmäisen kohdan, niin sitten voidaankin puhua siitä, oletko valmis ottamaan vastaan Jumalan ja hänen rakkautensa ja Jeesuksen opetuksineen?
”Olemassaolonikin on tälle maailmalle yhdentekevä.”
Ateismi lähtee tuosta. Olet vain yksi osa lajia mutta persoona on yhdentekevä. Voit toki miettiä sitä, mitä sinä merkitset muille vaikka he eivät sinulle nyt mitään merkitsekään.
Elämä ei ole merkityksetön. Se on juuri sinulle annettu lahja. Miten käytät tämän ainutkertaisen lahjan?
Juuri siksi tarvitsemme uskon, koska meillä ei ole mitään 100% varmuutta eikä tietoa. Mutta jonain päivänä sen saamme.
”Miten yksi naiivi taikausko voisi tätä pahentaa?”
Niin, älä ole naiivi. Ole oma itsesi ja kohtaa itsesi sellaisena kuin olet. Ilman rationalismin kyynisyyttä.
Ei tarvita mitään hienoja sanoja. Ei tarvitse ensin ymmärtää ja uskoa. Käänny vain Jumalan puoleen ja kerro Hänelle ajatuksiasi. Pyydä hänen apuaan tähän hetkeen. Pyydä uskon lahjaa.
Minä pyydän jatkuvasti apua ja armahdusta Jumalalta. Käyn (katolisessa) kirkossa. Jumala auttaa päivästä päivään, vuosikymmenestä toiseen. Rakastan Jeesusta, Vapahtajaamme.
"ateismin sanoma on "ihan sama, tee mitä haluat". "
Ei ole. Ateismi on vain epäuskoa jumaliin, siihen ei sisälly mitään sanomaa.
Ateistisia elämänkatsomuksia ja maailmankuvia on luultavasti vähintään tuhansia.
Näyt luulevan, että nihilismi olisi ainoa ateistinen elämänkatsomus mutta se ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Suurin osa ateisteista ei ole nihilistejä.
Ateismi ei estä uskomasta "tarkoitukseen" sen enempää kuin teismi. Itse pidän elämäni tarkoituksena olevan tarkoituksen luominen teollani. Pyrin siis toimimaan mahdollisuuksieni mukaan niin, että kaikilla olennoilla olisi mahdollisimman hyvä olla.
En usko mihinkään yliluonnolliseen tarkoitukseen mutta se ei tarkoita, että elämä olisi tarkoituksetonta.
Voit ihan hyvin vaikka keksiä jonkin yli-inhimillisen tarkoituksen päästäsi ja olla silti lähempänä totuutta, kuin kristinusko.
"Ateismiin tai uskoon en tule ikinä saamaan 100% varmuutta."
Minä olen 100% varma ateismistani :D
Voithan sinä päässäsi keksiä elämällesi minkä tahansa tarkoituksen. Objektiivisesti katsottuna se on silti yhtä merkityksetöntä/merkityksellistä.
"Minä olen 100% varma ateismistani :D"
Voitko todistaa että Jumalaa ei ole? Jos et, olet aika vahvasti uskovainen.
"Voithan sinä päässäsi keksiä elämällesi minkä tahansa tarkoituksen. "
Kyllä ja näin ovat ihmiset tehneet tuhansia vuosia. Miksi luulet meillä olevan niin monia uskontoja?
Ei ole perusteltua olettaa, että olisi mitään absoluuttista tarkoitusta. Tarkoitus riippuu aina näkökulmasta. Yleisimmin sen ajatellaan riippuvan ihmisen näkökulmasta. Objektiivisesti ajateltuna koko galaksi on vain pieni hyttysen paska valtameressä.
Voit toki keksiä tai omaksua jonkun keksityn katsomuksen, joka väittää, että on objektiivinen tarkoitus. Olit ateisti tai teisti.
"Voitko todistaa että Jumalaa ei ole? Jos et, olet aika vahvasti uskovainen. "
koen voivani hyvin perustellusti esittää, ettei kristinuskon jumalaa ole mutta se ei liity tähän asiaan mitenkään.
Ateismi on epäuskoa jumaliin. Olen siis 100% varma epäuskostani jumaliin :D
En ole 100% varma ettei mitään jumalia ole. Tiettyjen täysin epäuskottavien jumalhahmojen suhteen olen kuitenkin hyvin lähellä. Kaikki on mahdollista muttei luultavaa.
Epäuskokin on uskoa. Uskot että Jumalaa ei ole. Jos uskot 100% varmasti että Jumalaa ei ole, asetat uskon samalla tasolle tiedon kanssa.
Jos Jumalaa ei ole olemassa, niin silloin ei ole mitään tarkoitusta elämälle. Ihminen voi tietysti yrittää elää, niin että elämä tuntuu mielekkäämältä, mutta ei se ole mikään tarkoitus. Jos kykenee elämään mielekästä elämää ilman suurempaa tarkoitusta, niin mikäs siinä. Jos Jumalaa ei ole olemassa, ei ole nimittäin hyvää, eikä pahaa. On vain neutraaleja tapahtumia, joihin eri ihmiset voivat reagoida eri tavalla.
Epäusko on epäuskoa. Se on kirjaimellisesti uskon vastakohta. Epäusko ei ole sama asia, kuin vastaväitteen hyväksyminen.
"Uskot että Jumalaa ei ole. "
Kyllä uskon, sillä on perusteltua olettaa, ettei kristinuskon jumalaa ole.
Kaikkiin eri jumaliin tämä ei kuitenkaan päde ja kyse on minun henkilökohtaisesta näkemyksestäni, joka ei tarkoita mitään termin ateismi kannalta.
"Jos uskot 100% varmasti että Jumalaa ei ole, asetat uskon samalla tasolle tiedon kanssa. "
Et tainnut lukea koko viestiäni....huoh...miksi edes yritän?
Edelleenkin: Ateismi on epäuskoa jumaliin. Olen siis 100% varma epäuskostani jumaliin :D
En ole 100% varma ettei mitään jumalia ole.
"Jos Jumalaa ei ole olemassa, niin silloin ei ole mitään tarkoitusta elämälle."
Miksei muka? Ensinnäkin on keksitty tuhansia eri jumalia. Miksi rajata vain kristinuskon jumalaan?
Sitäpaitsi myös ateisti voi uskoa objektiiviseen tarkoitukseen. Puhumattakaan siitä, ettei objektiivisen tarkoituksen puute tarkoita, ettei mitään tarkoitusta olisi.
Lauseesi näkyy sisältävän myös oletuksen, että pitäisi olla jokin tarkoitus. Sekään ei pidä paikkaansa. Minusta tarkoitus on mutta universumi ei ole meille sellaisen velkaa.
"Jos Jumalaa ei ole olemassa, ei ole nimittäin hyvää, eikä pahaa. On vain neutraaleja tapahtumia, joihin eri ihmiset voivat reagoida eri tavalla. "
Väärin. Taas ensinnäkin puhut vain kristinuskon jumalasta. On olemassa objektiivinen hyvä ja paha, vaikkei olisi yliluonnollisen olennon tai järjestelmän(ei unohdeta, että ateistitkin voivat uskoa absoluuttiseen "moraaliin") mielivaltaisesti määräämiä sääntöjä.
Objektiivinen tarkoittaa tässä suhteessa sitä, että jokaiseen tilanteeseen on olemassa tapa toimia, joka on tavoitteiden suhteen (esim. kärsimyksen välttäminen) paras mahdollinen.
Tuo on vain yksi tapa määritellä ateismi. En ala saivartelemaan siitä sen enempää. On yhtä perusteltua olettaa, ettei jumalaa ole, kuin että jumala on. Kumpaakaan ei voi todistaa 100%. Sinä vain luotat enemmän niihin todisteisiin, jotka ovat jumalan olemassaoloa vastaan.
Enkä minä ole missään maininnut että kyse on kristinuskon jumalasta. Sinä vain oletit niin. Enkä myöskään ole väittänyt että kaikella pitäisi olla tarkoitus, taas sorruit olettamaan asioita. Ei kaikella ole pakko olla tarkoitusta.
Jos on olemassa objektiivinen hyvä ja paha, niin kuka sen sitten määrittelee? Sinä? Minä? Joku muu? Kuka määrittelee absoluuttisen moraalin, jos kaikki ovat eri mieltä? Äänestys? Ja kuka määrittelee mikä on paras tapa toimia missäkin tilanteessa? Onko kärsimyksen välttäminen objektiivisesti katsottuna paras tapa toimia? Mitä jos minä saan nautintoa sinun kärsimyksestä? Kumman kokemus on tärkeämpi?
Ainut asia mikä minulla tulee tuosta mieleen:
Jopas olet eksyksissä!
Voisitko hieman tarkentaa, jotta löytäisin takaisin oikealle polulle?
Ateismi on epäuskoa jumaliin. Se on ateismin yleisimmin hyväksytty määritelmä ja sen voi johtaa suoraan itse termistäkin A(ei)teismi(jumalusko). Ateismi ei missään nimessä tarkoita väitettä ettei jumalia voi olla.
Väärin. Se ei ole yhtä perusteltua. Ei ole olemassa 50/50 mahdollisuuksia. Toki jos kyse on jostain jumalasta, josta ei voisi saada näyttöä, niin sen olemassa olon mahdollisuus olisi korkeampi mutta siihenkään ei olisi mitään syytä uskoa.
Niiden jumalien kohdalla, joiden sanotaan vaikuttavan maailmaan, todennäköisyys on häviävän pieni, sillä mitään vaikutusta ei ole yrityksistä huolimatta havaittu.
On tilanteita, joissa todisteiden puute on todiste olemassaolemattomuudesta.
"Jos on olemassa objektiivinen hyvä ja paha, niin kuka sen sitten määrittelee?"
Johan vastasin. Jokaisessa tilanteessa on paras mahdollinen tapa toimia. Ei sitä tarvitse kenenkään määritellä. Se mitä määritellään on tavoitteet ja arvot(esim. kärsimyksen minimointi). Sen voi määritellä ihmisyksilö, yhteiskunta, jne.
Suurin osa ihmisistä on samaa mieltä siitä mikä on pahasta (esim. kärsimys) ja kun siitä ollaan samaa mieltä, niin voidaan rationaalisesti pyrkiä päättelemään mikä on paras mahdollinen reitti sen välttämiseen.
Ateisti voi myös toki uskoa absoluuttiseenkin moraaliin. Minä en usko, sillä se on selkeästi potaskaa. Oli jumalia tai ei. Ihmismoraali on jokatapauksessa inhimillinen eli subjektiivinen(ei siis relativistinen) moraali.
Oli olemassa joku yliluonnollinen olento, joka pyrkisi asettamaan sääntöjä tai olisi jokin yli-inhimillinen järjestelmä, niin se ei muuttaisi ihmismoraalin luonnetta mitenkään. Se vain tarkoittaisi, että olisi jokin taho, joka loisi sääntöjä. Ja kuten tiedämme, sääntöjen noudattaminen ei ole moraalia.
"Mitä jos minä saan nautintoa sinun kärsimyksestä? Kumman kokemus on tärkeämpi? "
Haluaisitko sitä kärsiä itse? Harvempi haluaa ja täten voidaan päästä sopimukseen, että kärsimyksen aiheuttaminen on tyhmää.
Nautinto ei muuten ole kestävä peruste moraalille muutenkaan.
Yhteiset pelisäännöt ovat kuitenkin taas jumalaan verrattava asia. Säännöt eivät ole varsinaisesti moraalia. Pointti oli, että voimme päästä yhteisymmärrykseen siitä mikä on moraalista ja mikä ei.
Mutta ylempänähän sinä sanoit että on olemassa objektiivinen hyvä ja paha. Seuraavassa lauseessa rupesit kuitenkin määrittelemään objektiivisuutta ihmeellisellä tavalla.
Tuo sinun "joka tilanteessa on paras tapa toimia" on myöskin omituinen väite. Nythän oli kyse nimeonomaan objektiivisista moraaliarvoista, eikä mikä on paras tapa toimia sinun tai yhteisön kannalta. Mitä jos se mikä on sinun kannaltasi parasta, onkin kokonaisuuden kannalta huonoa? Ja mistä me saamme tietää mikä on kokonaisuuden kannalta parasta?
Tietysti ateisti voi uskoa absoluuttiseen moraaliin. Kaikki voivat uskoa mihin tahansa? Miksi koko ajan tuot sitä esille, jos et itsekään siihen usko?
"Suurin osa ihmisistä on samaa mieltä siitä mikä on pahasta (esim. kärsimys) ja kun siitä ollaan samaa mieltä, niin voidaan rationaalisesti pyrkiä päättelemään mikä on paras mahdollinen reitti sen välttämiseen."
Kyse oli objektiivisestä hyvästä ja pahasta. Sinä puhut nyt yhteisön enemmistön määrittelemistä moraaliarvoista. Suurin osa saksalaisista oli natseja. Luotatko heidänkin moraalin määritelmään? Se mikä on jollekin yhteisölle tai yksilölle parasta on aivan eri asia kuin mikä on objektiivinen moraali.
Ymmärrän sekaannuksen. Olin epäselvä. Moraali on objektiivista siinä mielessä, että moraali pohjautuu inhimillisiin (tai oikeammin eläimellisiin) ominaisuuksimme. Kuten esim. Empatiakyky ja sosiaalisuus. Moraalikäsitysten sisältö voi vaihdella yksilö ja yhteisö tasolla mutta yleisesti ottaen sen perusasiat ovat samat, jopa ei-ihmiseläinten käyttäytymistä tarkastellessa.
Moraali on siis sekä subjektiivista, että objektiivista.
En ole puhunut mitään siitä, mikä olisi ainoastaan minun tai yhteisöni kannalta hyvä.
Vaan mikä olisi kaikkien osapuolten kannalta paras toimintamalli.
"Ja mistä me saamme tietää mikä on kokonaisuuden kannalta parasta?"
Emme välttämättä mitenkään, ainakaan kaikissa tilanteissa. Sama ongelma pätee, jos kyse olisi jonkin jumalan määrittämästä moraalisäännöstöstä. Eihän meillä ole mitään keinoa tietää mikä eri säännöstöistä olisi se oikea.
Voimme kuitenkin pyrkiä selvittämään asiaa.
"Tietysti ateisti voi uskoa absoluuttiseen moraaliin. Kaikki voivat uskoa mihin tahansa? Miksi koko ajan tuot sitä esille, jos et itsekään siihen usko?"
Koska ihmisillä on taipumus yleistää. Olen aiemmin tuonut esiin ateistina omia arvojani ja maailmankatsomustani ja joka helvetin kerran on joku päättänyt, että näin ne ateistit sitten ajattelevat.
Huomaan, että sinä et ole ulalla tässä suhteessa mutta monet ovat.
"Suurin osa saksalaisista oli natseja."
Kyse oli koko ihmispopulaatiosta, ei yhteiskunnista. Tietenkin ihmiset tekevät pahuutta, eikä enemmistö määritä mikä on oikein ja väärin.
Pointti oli, että me voimme ainakin teoreettisesti päästä asiasta yhteisymmärrykseen. Ei se, että enemmistö määrää.
"Se mikä on jollekin yhteisölle tai yksilölle parasta on aivan eri asia kuin mikä on objektiivinen moraali. "
En ole puhunut yksilöistä tai yhteisöstä.
"Suurin osa ateisteista ei ole nihilistejä."
Ei tietenkään, koska myös ateistien pitää paeta johonkin pysyäkseen toimintakykyisenä.
"Ateismi ei estä uskomasta "tarkoitukseen" sen enempää kuin teismi. Itse pidän elämäni tarkoituksena olevan tarkoituksen luominen teollani. Pyrin siis toimimaan mahdollisuuksieni mukaan niin, että kaikilla olennoilla olisi mahdollisimman hyvä olla."
Niin, sinä pidät sitä elämäsi tarkoituksena. Tosiasia on, että sinun uskosi tuon tarkoituksellisuuteen on irrationaalinen. Ajatellaan, että erään kerran sinunkaltaisiasi pyrki luomaan tarkoituksen teoillaan "niin, että kaikilla olennoilla olisi mahdollisimman hyvä olla". Sitten tuli asteroidi, ja he kuolivat. Mikä oli tarkoitus? Ei mikään. Ihan sama kuin muurahaispesän ja muurahaisten tuhoaminen.
Tee-se-itse tarkoitus on tyhjä arpa, silmänkääntötemppu. Se ei ratkaise olemassaolon ongelmaa. Se on vain tapa välttää kohtaamasta sitä.
"En usko mihinkään yliluonnolliseen tarkoitukseen mutta se ei tarkoita, että elämä olisi tarkoituksetonta."
Jep. Silläkin on tarkoitus, kun minä päätän ostaa Monopoli-pelissä Mannerheimintien. Sillä on tarkoitus, kun pikkulapsi alkaa itkeä pudotettuaan tuttinsa. Mistä tahansa toiminnasta tai funktiosta voi tehdä tarkoituksen. Se, että syy-yhteys on monimutkaisempi, ei tarkoita, että sinun keksimäsi tarkoitukset olisivat sen merkittävämpiä kuin minun tarkoitukseni ostaa Mannerheimintie Monopolissa.
Itsepetoksen muotoja on moneen lähtöön.
Olet ilmeisesti nihilisti.
"Niin, sinä pidät sitä elämäsi tarkoituksena. Tosiasia on, että sinun uskosi tuon tarkoituksellisuuteen on irrationaalinen. Ajatellaan, että erään kerran sinunkaltaisiasi pyrki luomaan tarkoituksen teoillaan "niin, että kaikilla olennoilla olisi mahdollisimman hyvä olla". Sitten tuli asteroidi, ja he kuolivat. Mikä oli tarkoitus? Ei mikään. Ihan sama kuin muurahaispesän ja muurahaisten tuhoaminen. "
Se on asia, joka tuo minulle tarkoituksen. Mitä irrationaalista siinä on?
Sehän tuo minulle tarkoituksen, joten uskoni sen tarkoituksellisuuteen on täysin rationaalinen :D
Ööh. Niin kaikki kuolevat joskus, jopa tämä universumi. Mitä sitten? Tarkoitukseni olisi tuossa tilanteessa ollut toimia niin, että mahdollisimman monella olisi ollut hyvä olla siihen asti, kunnes kaikki kuolivat.
Ei kuolema poista elämältä merkitystä. Päinvastoin.
"Tee-se-itse tarkoitus on tyhjä arpa, silmänkääntötemppu. Se ei ratkaise olemassaolon ongelmaa. Se on vain tapa välttää kohtaamasta sitä. "
Mikä on olemassaolon ongelma mielestäsi?
Me olemme. Joidenkin psyyke ei kestä sitä, ettemme me ole merkityksellisiä univermin mittakaavassa. Että elämä on se mitä on. Sen pituinen se.
Nihilismiin taipuvainen kuvittelee, että tämä tarkoittaa, ettei millään ole mitään tarkoitusta.
Kuitenkin elämä on tarkoitus jo itsessään. Jos se ei riitä, niin se on voi voi.
Ei universumi ole meille mitään velkaa.
"Mistä tahansa toiminnasta tai funktiosta voi tehdä tarkoituksen. Se, että syy-yhteys on monimutkaisempi, ei tarkoita, että sinun keksimäsi tarkoitukset olisivat sen merkittävämpiä kuin minun tarkoitukseni ostaa Mannerheimintie Monopolissa."
Näyt olevan kovin kilpailuhenkinen :D Miksi koet minun tarkoituksellisuuden tunteeni, noin uhkaavaksi?
Ihmiset voivat saada tuon tunteen monista eri asioista. Totta.
Ei kyse ole itsepetoksesta, vaan tunteesta.
Se ettei ole mitään "korkeampaa" tarkoitusta, ei tarkoita ettei olisi mitään tarkoitusta. Oli tarkoitus sitten inhimillinen tai vaikka yksilöllinen.
Kokeeko kukaan oikeasti, ettei esim. muilla ihmisillä ole mitään merkitystä...vain koska universumin kannalta ihmiset ovat yhdentekeviä?
Toisten auttaminen on aina merkityksellistä vähintään niiden autettavien kannalta.
Minun on vaikea käsittää miksi ainoastaan yliluonnollinen merkitys olisi aitoa.
Sekoitat nyt asiat pahasti. Ensin puhuit tarkoituksesta ja nyt merkityksestä.
Ihmisellä ei ole mitään tarkoitusta. Sitä ei voi itse määritellä. Voit tehdä asioita, jotka tuottavat sinulle mielihyvää ja siten kestät tätä tarkoituksetonta elämää. Mutta mitään suurta tarkoitusta se ei palvele. Olet uskovainen siinä missä kristitytkin, olet vain määritellyt uskonnon itse.
Jos ihmisillä on merkitys, se tarkoittaa, ettei elämä ole tarkoituksetonta ja että mikä vain käy.
Totta kai voin määritellä tarkoituksen itselleni. Kuka muukaan sen voisi määritellä?
Mitä sitten, vaikkei se palvelisi mitään suurempaa tarkoitusta? Minusta toisten auttaminen on se suurempi tarkoitus muttei se toki mikään yliluonnollinen tarkoitus ole. Mitä sitten?
Sinusta siis se, että olen määritellyt elämälleni tarkoituksen on uskonto? Millä perusteella? Ja mitä sitten vaikka olisi?
Invisible man, onko sinulla mitään harrastusta? Sitä kautta voi löytää ystäviä ja ehkä sitä elämän tarkoitustakin.
Olet erehtynyt ateismin sanomasta, ateismi ei sano muuta kuin älä usko jumaliin. Kukaan ei ateismista hae tarkoitusta elämäänsä, se/ne löytyvät aivan muualta ja voivat vaihtua useastikin.
Oma tilanteenikaan ei ole paljoa parempi mutta jostain sitä vain löytää voimia jatkaa kamppailua.
www.divinerevelations.info
Katsokaa tuolta todistuksia...
Ateistikin uskoo, ateisti uskoo ettei Jumalaa ole olemassa. Uskovainen uskoo, että Jumala on olemassa.
Totuus on, että Jumala on olemassa. Totuus on, että Jumala on Yksi Taivaan Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Jumalan Sana on Totuus. Jumala tuli Jeesuksena Pelastamaan ihmiset synneistään. Vain Jumala pystyi tekemään sovinnon ihmisten kanssa.
Jeesus kielsi itsensä, jotta Taivaan Isä tuli esille hänessä. Mutta Jeesus ei ole Taivaan Isä, ja Pyhä Henki ei ole Jeesus eikä Taivaan Isä. Mutta kaikki ovat yhtä lailla Jumala. Jeesus on Taivaan Isän Sydän manifestoituneena, Sana lihaksi tulleena.
Mikään kirkko, seurakunta, uskonto, ihminen, asia tm ei pelasta, VAIN Jeesus. Kuulumalla kirkkoon ei pelastu. Vain Jeesus Pelastaa. Kukaan muu kuin Jumala ei voi antaa syntejä anteeksi.
"Katsokaa tuolta todistuksia..."
Palaa asiaan, kun kyse on todisteista.
"Ateistikin uskoo, ateisti uskoo ettei Jumalaa ole olemassa. Uskovainen uskoo, että Jumala on olemassa."
Väärin. Ateismi on epäuskoa jumaliin, ei uskoa ettei (varsinkaan juuri sinun) jumalia ole.
"Totuus on, että Jumala on olemassa. "
Väittää voi mitä tahansa. Perusteeton väite on kuitenkin perusteeton väite.
Tuo "epäuskosi" on pelkkää tyhjää retoriikkaa. Epäusko väistämättä tarkoittaa samalla sitä että uskoo johonkin toiseen.
Mitä vastaat jos kysyn sinulta : Uskotko siihen että Jumalaa ei ole?
Vastaukseksi ei kelpaa mikään "minulla on epäuskoa Jumaliin" tmv.
No, asia on niin että uskokin on Jumalan lahja. Et siis ala ilman Jumalan kutsua edes uskomaan tai etsimään Jumalaa. Jumala kutsuu jokaista ihmistä luokseen, eri asia on, ottaako sen kutsun vastaan vai ei.
Kristinuskossa on se mahtava sanoma, että vaikka olo tai elämä tuntuu vaikka kuinka turhalta, tiedät, että et sinä ole tänne sattumalta syntynyt. Olet ainutlaatuinen, rakastettu, tärkeä juuri sellaisena kuin olet. Sinulla on joku tarkoitus, merkitys, miksi olet olemassa. Jumala ei ole luonut sinua vahingossa. Et ole sattumaa, niin kuin mikään muukaan ei tapahdu vain "sattumalta". Vaikka et ymmärtäisi tuota merkitystä koko elämäsi aikana, voit uskoa, ettet ole ollenkaan "turhanpäiväinen".
En ala väittelemään, onko Jumalaa vai ei. Minulla ei ole siihen tarvetta. Onhan sanottu, että usko on maailman silmissä hulluutta. Sen takia se, joka on maailmasta, ei usko. Sen uskon täytyy tulla Jumalalta.
Toivon aloittajalla ja muille keskusteluun osallistuneilla kaikkea hyvää ja siunausta elämäänne. Ei elämä muuta uskoon tulemisenkaan jälkeen täydelliseksi eikä se tarkoita sitä, eikö mieltä painaisi kaikenmaailman epäilykset ja alakulo. Mutta kuitenkin sitä kautta löydät jotakin, joka muuttaa maailmasi.
Olisi kiva lukea aloitteen tekijän komenttia välillä. Kaikkiea hyvää myös teille vastanneille.