Kerran koko Israelin kansa kääntyy

vihollisesi riehuvat

Heti kun he tietävät, että Jeesus elää. Muistuttakaa juutalaisia, että he voivat rukouksessa kysyä asiaa. Moni juutalainen ei tiedä että Jeesus elää.

Muistatteko mitä tarkoittaa kun koko juutalainen kansa uskoo Messiaaseensa, Jeesukseen. He kutsuvat Jeesusta jollakin samaa tarkoittavalla tavalla, Yeshua. Mielestäni asiassa ei ole suomalaiselle eroa kutsuuko Jeesukseksi vai Yeshuaksi.

" Tyrmistyneitä ovat Hamat ja Arpad,
ne ovat kuulleet huonoja uutisia ja vapisevat.
Tuska kuohuu kuin meri tyyntymättä.
Damaskoksen rohkeus murtuu,
sen joukot kääntyvät pakoon,
kansa on kauhun vallassa.
Tuska kouristaa sitä kuin synnyttäjää.
Voi, kuinka hylätty onkaan tuo ylistetty kaupunki, riemun kaupunki!

"Nuoret miehet kaatuvat sen toreilla, kaikki soturit saavat surmansa tuona päivänä", sanoo Herra Sebaot. "Minä sytytän tuleen Damaskoksen muurit, tuli tuhoaa Ben-Hadadin palatsit."

Jeremia 49: 23 - 27

Uhkaavatko viholliskansat Israelia Armon vuonna 2014?

" Jumala, älä enää vaikene!
Älä katso ääneti, älä ole niin hiljaa!
Sinun vihollisesi riehuvat,
nostavat uhitellen päätään.

He punovat juonia omaa kansaasi vastaan,
vehkeilevät sinun suojattiesi pään menoksi.
He sanovat: "Me tuhoamme heidät!
Tehdään loppu koko kansasta,
niin että Israelin nimikin unohtuu!"
He ovat yksissä tuumin tehneet liiton,
kaikki he ovat sinua vastaan:

Edomin telttakunnat ja ismaelilaiset,
Moab ja hagarilaiset,
Gebal, Ammon ja Amalek,
Filistea ja Tyroksen asukkaat.
Assyriakin on liittynyt heihin, tullut avuksi Lootin jälkeläisille."

Psalmi 83 : 2 - 9

5

73

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • en tiennytkään

      Missäpäin Jeesus elää. Olisi mukava tavata ja kysellä asioista. Kiitos jo etukäteen tiedoista. Puhelinnumero olisi myös hyvä saada.

      • Kyllä koko Israel kääntyy.

        ROOM.11:25. Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,
        26. ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.
        27. Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä."
        28. Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden.
        29. Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.


    • heleijaataasalelluja

      _Raamatun Israel_ ei ole sama asia
      kuin 1940-luvun lopulla perustettu Israel-valtio.

      Älä Sanamies segoile taas.

    • pullonhenki

      Jeesushan on itse kertonut elävänsä Suomen kansassa, Lännen valkoinen tiikeri.

    • Pilvi=laskuvarjot

      Jatkuvia yhteenottoja muslimien kanssa on Israelin historia vuodesta 1948 alkaen sisältänyt. Israelista tulee pian hyvin rikas maa ja se saa aikaan sen että Venäjä, Goog, Saksa, Gomer ja muut maat, joiden leukoihin koukut asetetaan, tulevat hyökkäämään Israeliin sodassa, jota voidaan kutsua Venäjän sodaksi. Raamattu käyttää sen aikaista maa nimitystä Venäjästä, Goog.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Putin

      Siinä " vaalivoittaja", Venäjän "presidentti."

      Katsokaa kuvaansa.

      "Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia Maagogin maassa, Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinasta, ja ennusta häntä vastaan ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn sinun kimppuusi, Goog, sinä Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas.

      Minä kuljetan sinua, panen koukut sinun leukoihisi ja nostatan sotaan sinut ja kaiken sinun sotaväkesi: hevoset ja ratsumiehet, kaikki pulskasti puettuja, suuren joukon suurine ja pienine kilpineen, miekankantajia kaikki.

      Persia, Etiopia ja Puut ovat heidän kanssansa, kilvet ja kypärit on heillä kaikilla.

      Goomer ja kaikki sen sotalaumat, Toogarman heimo pohjan periltä ja kaikki sen sotalaumat - lukuisat kansat ovat sinun kanssasi.

      Ole valmis, varustaudu, sinä ja kaikki joukkosi, jotka ovat kokoontuneet sinun luoksesi, ja ole sinä varalla heitä varten.

      Pitkien aikojen perästä sinä saat määräyksen, vuotten lopulla sinun on karattava maahan, joka on tointunut miekan jäljiltä, koottu monien kansain seasta, - mentävä Israelin vuorille, jotka kauan aikaa olivat olleet rauniomaana; se on tuotu pois kansojen seasta, ja he asuvat turvallisina kaikki tyynni.

      Sinä hyökkäät kuin rajuilma, tulet kuin pilvi, pettääksesi maan, sinä ja kaikki sotalaumasi ja lukuisat kansat, jotka ovat sinun kanssasi. "

      Hesekiel 38: 2 - 9

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      202
      2142
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      159
      1429
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      227
      1071
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      71
      917
    5. 58
      908
    6. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      72
      831
    7. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      47
      823
    8. 93
      787
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      200
      697
    10. Hyvinvointitalo, mitä sanoo Korkein hallinto-oikeus . Mikä on kansalaisten oikeusturva?!

      Onpa mielenkiintoisessa vaiheessa Pyhäjärven hyvinvointitalon kohalo; Saako rakentaa, vai eikö? Kaupungin tekninen johta
      Pyhäjärvi
      109
      697
    Aihe