Timo Soini kokoaa oikeistopopulistisen ryhmän

1769
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Lega Nordin jäsenet ovat kuuluneet europarlamentissa muun muassa vihreiden muodostamaan ryhmään, 1994–1997 liberaalidemokraattien ryhmään, vuosina 2007–2009 Unioni kansakuntien Euroopan puolesta -ryhmään ja vuodesta 2009 Vapaa ja demokraattinen Eurooppa -ryhmään.

Alkuvuodesta 2010 kymmeniä entisiä puolueen kannattajia vastaan nostettiin Veronassa syytteet aseellisen ryhmän muodostamisesta. Syytteen mukaan 1990-luvun puolivälissä muodostettu "Padanian kansalliskaarti" oli "luonteeltaan sotilaallinen organisaatio, joka suunnitteli vastarintaa ja eroamista Italiasta aseellisen taistelun keinoin."[6]

Puolueen tunnusväri on vihreä ja tunnus ympyröity kuusilehtinen.

Äänestä

VIIMEISET UUTISET Timo Soinin ystävä ja perususomalaisten
liittolainen Englannin eu-opposition johtava poliitikko Nigel Farage
itsenäisyyspuolue UKIPista ilmoittaa että hän lähtee mielellään
laajaan keskusteluun konservatiivisen varapääministeri
Nigel Cleggin vaatimuksesta ENGLANNIN EU-POLITIIKASTA
muttla
FARAGE VAATII ETTÄ KESKUSTELUUN MUKAAN TULEVAT MYÖS
KONSERVATIIVINEN PÄÄMINISTERI CAMERON JA TYÖVÄENPUOLUEOPPOSITION JOHTAJA Ed Milband.


FARAGE sanoo ETTÄ AIVAN KUIN Soinia TÄLLÄ PALSTALLA SUOMI24
HÄNTÄ ON 20 vuotta pilkattu ja irvistelty
mutta vaikka hän on 15 vuotta ollut meppinä
hän ei ole kertaakaan saanut osallistua laajapohjaiseen keskusteluun
Englannin eu-politiikasta

Esimerkiksi anarkistien Hesari on pitkän aikaa sulkenut palstansa Soinilta
eikä päästänyt Soinia kirjoittamaan pääkirjoitussivun kolumniin vaikka
kaikenkarvaista ex-hesarilaista siellä kirjoittaa (odotamme vain milloin
Sanoma-Hesarin uusi tähdenlento ylioppilas Sarasvuo nostetaan kirjoittajien joukkoon)

http://www.mirror.co.uk/news/uk-news/european-union-nigel-farage-ukip-3171332

Mr Farage said: “I’ve battled on for 20 years, I’ve been laughed at, ridiculed, attacked.

"But at no point in the 15 years that I’ve now been an MEP have we ever had a full national debate about the merits or demerits of EU membership .

Äänestä

Mutta sanomatta jäi Soinilta mitkä ne "useat ryhmät" ovat. EFD hajoaa koska UKIP ei pidä Marie Le Penistä, Lega Nord ei pidä kummastakaan ja jäljelle jää vain puolalaisia, romanialaisia ym yhden mepin foliohattuja.

Äänestä
  • Onko UKIP:lla jotain Marine Le Penin euraasialaista ulkopolitiikkaa vastaan? Marine Le Pen jakaa "degaullelaisen" vision Pariisi-Moskova-akselista ja tahtoo murtaa Washington-Lontoo-Tel Aviv-akselin hegemonien Eurooppaan nähden. Hän on airut sille suunnanmuutokselle, jota Länsi-Eurooppa tarvitsee. Marine Le Peniä pidetään vaarallisena niin eurokraattien kuin atlantistienkin katsannossa juuri tästä syystä, ja Le Pen on yritetty eristää poliittisesti. Juuri Marine Le Penin linja on kumminkin se linja, jota noudattamalla Ranska näyttäisi esimerkkiä muille maille, auttaisi lopettamaan Euroopan amerikkalaismiehityksen ja tekemään lopun nykymuotoisesta EU:sta.

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    Onko UKIP:lla jotain Marine Le Penin euraasialaista ulkopolitiikkaa vastaan? Marine Le Pen jakaa "degaullelaisen" vision Pariisi-Moskova-akselista ja tahtoo murtaa Washington-Lontoo-Tel Aviv-akselin hegemonien Eurooppaan nähden. Hän on airut sille suunnanmuutokselle, jota Länsi-Eurooppa tarvitsee. Marine Le Peniä pidetään vaarallisena niin eurokraattien kuin atlantistienkin katsannossa juuri tästä syystä, ja Le Pen on yritetty eristää poliittisesti. Juuri Marine Le Penin linja on kumminkin se linja, jota noudattamalla Ranska näyttäisi esimerkkiä muille maille, auttaisi lopettamaan Euroopan amerikkalaismiehityksen ja tekemään lopun nykymuotoisesta EU:sta.

    Euraasialaisella politiikalla tarkoitetaan Koroljevin ihaileman stalinistin Putinin
    uutta Neuvostoliittoa
    ja sen vaikutuksen lisäämistä Euroopan tuhoamiseksi

    Koroljev on nimenä stalinilainen kätyri joka kehitti stalinisten
    mannertenvälisen ohjuksen.

    Äänestä

PUOLUEET PÄÄTTÄVÄT RYHMÄNSÄ VASTA VAALITULOKSEN JÄLKEEN

Englannin UKIP ON VARMASTI MUKANA SOININ RYHMÄSSÄ

Keskusta ei tiedä ryhmäänsä koska eu:ssa ei ole maalaistaustaisten ryhmittymää
(paitsi sekalainen joukko pieniä kommunistimaiden maalaisliittoja)

Rkp ei tiedä ryhmittymää koska ei ole kielipuolueryhmää mutta tällä ei ole merkitystä koska Rkp: nykyinen Moskovassa koulutettu kom-edustaja ei pääse enää
parlamenttiin

Samoin vasliitto ei tiedä ryhmäänsä koska se on hajonnut jo eduskunnassa kaksi edustajaa loikannut ja Kontula on lähellä lähtöä eikä eu-parlamentissa ole vanhojen äänettömien stalinilaisten liittoa jne. mutta tällä ei ole merkitystä koska arhinmäkiläiset eivät saa paikkaa parlamentissa

Sitten on kokoomus ja Katainen on aikaisemmin ollut liitossa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen todellisen jatkajan eli Putinin Yhtenäinen venäjä-liikkeen kanssa ja nyt seurataan mielenkiinnolla jatkuuko tämä eli uskaltaako Katainen jatkaa tätä yhteistyötä yhtä intensiivisesti kuin ennen jolloin kutsuja sateli putinilta ja kataiselta vuorotellen

http://finrosforum.wordpress.com/2010/08/27/kokoomus-kutsui-venalaiset-aatetoverinsa-suom/

Kokoomus ja sen itäinen sisarpuolue, Venäjän pääministerin Vladimir Putinin johtama Yhtenäinen Venäjä, syventävät yhteistyötään, kertoo Verkkouutiset. Puolueet järjestävät ensi talvena yhteisen aateseminaarin Suomessa. Asiasta sopivat kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen ja Venäjän duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Konstantin Kosatshev Moskovassa.

Äänestä

Vihreät merkittävämpi (suurempi) puolue EFD:ssä kuin Perussuomalaiset. Miksi äänestäisin näitä laivojen valtaajia?

Äänestä

Kunhan ei ole mikään homoryhmä, Bobrikovin ryhmä jne

Äänestä

Saksa 99
Ranska, Italia, Yhdistynyt kuningaskunta 78
Espanja, Puola 54
Romania 35
Alankomaat 27
Belgia, Tšekki, Kreikka, Unkari, Portugali 24
Ruotsi 19
Itävalta, Bulgaria 18
Tanska, Slovakia 14
Irlanti, Liettua, Suomi 13
Latvia 9
Slovenia 7
Kypros, Viro, Luxemburg 6
Malta 5

Äänestä

Halla-aho ehdottomasti siihen ryhmään mistä vaaleissakin puhutaan. Maahanmuuttovastaisin. Olisi äänestäjien pettämistä istuttaa Halla-aho ryhmään joka suosii maahanmuutoa.

Pääkirjoitus: Äärioikeisto hakee ylikansallista pohjaa

Ensi toukokuun eurovaaleista on odotettu protestipitoisia, sillä äärioikeistolaisten puolueiden suosio on monissa jäsenmaissa noususuunnassa. Näitä puolueita kutkuttaa ajatus murtautua ryminällä EU:hun vastustamaan EU:ta.
Euroopan parlamentti ei työskentele jakaantuneena kansallisiin, vaan ylikansallisiin poliittisiin ryhmiin. Tämä järjestäytymistapa nostaa tikun nenään kysymyksen, pystyvätkö eri jäsenmaiden nationalistit keskinäiseen yhteistyöhön.

Ranskan äärioikeistolaisen kansallisen rintaman johtaja Marine Le Pen ja Hollannin yhtä äärioikeistolaisen vapauspuolueen johtaja Geert Wilders antoivat toissa päivänä eräänlaisen vastauksen. He julistivat tapaamisessaan lähtevänsä eurovaaleihin yhteisessä rintamassa ja sanoivat yrittävänsä koota laajan EU-vastaisen puolueliittouman.

Oman maan parlamentti olisi EU-parlamenttia luontevampi paikka vastustaa oman maan EU-jäsenyyttä, mutta kansalliset vaalit menivät sekä Le Peniltä että Wildersiltä huonosti.

Ranskan äärioikeiston menestymismahdollisuuksia rajoittaa enemmistövaalitapa, ja Wildersin vapauspuolueelta Hollannin viime parlamenttivaalit menivät muuten vain penkin alle.

Nyt kumpikin puolue on nousussa. Neljäsosa ranskalaisista ilmoittaa kannattavansa Le Penin kansallista rintamaa, ja vapauspuolue on hollantilaisissa kyselyissä yltänyt 17 prosentin suosioon.

Luvut ovat osoittelevia, joskin ne epäsuorasti kertovat myös valtavan enemmistön aikeesta äänestää räyhäoikeistoa vastaan.

Äärioikeisto uhkaakin keskustelussa saada kokoaan suuremman painon. Nationalismi ei voi perusluonteeltaan olla kansainvälistä, koska se asettaa oman kansan erityisasemaan suhteessa muihin.

Sekä Wilders että Le Pen vastustavat maahanmuuttoa, mutta eri asia on, pystyvätkö he kokoamaan parlamenttiryhmän, joka kyseenalaistaa EU:n vapaan liikkuvuuden säännön. Miten tämä ranskalais-hollantilainen oikean laidan akseli suhtautuu esimerkiksi ranskalaisten oikeuteen muuttaa Hollantiin ja hollantilaisten Ranskaan?

Äänestä

MIKSI PERUSSUOMALAISTEN PITÄÄ ÄÄNESTÄÄ VAIKKA SUOMEN RYHMÄ EI EU:SSA OLE ISO

Perussuomalaiset ovat jäseninä EU kriittisessä Vapaa ja Demokraattinen Eurooppa ryhmässä (EFD).

Juho Eerola kertoo miks EFD tarvitsee sinunkin äänesi

http://juhoeerola.wordpress.com/2014/01/19/eu-vaalien-merkitys-ei-kaikille-ole-valjennut/

Toukokuun 25. päivä käydään Suomessa eurovaalit. Suunnilleen samoihin aikoihin vaalit järjestetään myös muissa Euroopan Unioniin kuuluvissa maissa. Suomesta valitaan Euroopan parlamenttiin 13 jäsentä.

Usein kuulee väitettävän, että kun Suomesta ei epäonnen lukua enempää europarlamentaarikkoja (mep) liki 800 jäsentä käsittävään parlamenttiin Brysseliin valita, ei äänestäminenkään juuri kannata. Eiväthän Suomen mepit pärjää niin suurta ylivoimaa vastaan. Tämän ajattelumallin pohjalla on ison luokan virhe. Suomen 13 meppiä eivät muodosta Euroopan parlamentissa mitään yhtenäistä Suomen maajoukkuetta, vaan kuuluvat jokainen omaan eurooppalaiseen puolueryhmään. Esimerkiksi kaikkien maiden sosiaalidemokraatit ovat yhtyneet samalla tavoin kuin porvarit ja vihreätkin.

Keskustapuolue kuuluu RKP.n kanssa puolueryhmään nimeltä ALDE, jonka tavoitteena on EU:n liittovaltiokehityksen edistäminen ja maataloustukien lopettaminen.

Perussuomalaiset ovat jäseninä EU kriittisessä Vapaa ja Demokraattinen Eurooppa ryhmässä (EFD).

Äänestä

Timo Soini tai kukaan muukaan suomalainen ei kokoa suomen paikkamäärällä minkäänlaista ryhmää.

Äänestä

SOINI ON POIKKEUS SUOMALAISMEPPIEN JOUKOSSA
Esko Sepänen ei pystynyt keräämään ryhmää vaan kirjoitteli
sarjan EU:n painamia turhakirjoja lukemattomia monessa mielessä

Onkin aika moinen saavutus että Soini, joka ei ole parlamentissa
on johtava eurokriitikko ja kokoaa ryhmän JA SYYNÄ ON SOININ
JYTKY jokainen
europoliitiko seuraa sitä tarkasti ja siksi SOINI ON SUOMEN TUNNETUIN POLIITIKKO MAAILMALLA (ei suinkaan joku Katainen)

toiseksi ASIAA EI PIDÄ SEKOITTAA SIIHEN ETTÄ LUKEMALLA EUROKIIMAISTEN LEHDISTÖÄ KUTEN HESARI ATAI anarkistisosialistien miehittämää Yleä
ei asioita näe oikeassa perspektiivissä KOSKA TÄMÄ MEDIA HAASTATTELEE JOTAIN syrjäänvetäytyvää hiljaista Jäätteenmäkeä
tai leppeää euroelämää elävää Sirpa Pietikäistä JOTKA TIETENKÄÄN
EIVÄT SAA MITÄÄN RYHMÄÄ AIKAAN koska ovat ilman tavoitetta ja pyrkimystä eläviä eurolmeppi-ihmisiä.

Kolmanneksi, eurostoliitto pyrkii alasajamaan keskustelua ennen 25.5. vaaleija
ja siihen kuuluu BANALISOINTI: MITÄÄN ETTE VOI TEHDÄ OLLI REHN MÄÄRÄÄ JNE.
TÄMÄ EI PIDÄ PAIKKAANSA
eli juuri nyt SEURAAT OIKEAA SIVUSTOA JA KESKUSTELUPALSTAA
TÄÄLLÄ KERROTAAN MISSÄ MENNÄÄN

Eurostoliiton johdossa olevat komissaarit ovat vaientaneet keskusten ENNEN EU-VAALEJA JOTKA PIDETÄÄN SIIS 25.5.

Eurokiimaiset elementit kuten Hesari-Pravda ja Yle-Pravda ovat tarttuneet syöttiin
ja vaikenevat eu-asioista nyt

AIVAN SELVÄ ON KREIKALLE ANNETAAN SYKSYLLÄ 2014 MASSIIVINEN TUKIPAKETTI JOKA MAKSAA SUOMELLE MALTAITA mutta eurokeskustelu
veitäisi tämänkin asian esille joten sitä ei voida käydä.

SENSIJAAN EUROSTOLIITTO EI PYSTY VAIENTAMAAN KESKUSTELUA KUN YKSTYISELLÄ MAALLA ON EDUSKUNTAVAALIT koska niitä on jatkuvasti
joka vuosi jopa useita.

Eli eurokeskustelu 2015 vaaleja varten
joka alkaa rajuna jo syksyllä 2014
on monikertaisesti räväkämpää kuin nykyisin SIKSI ON SYYTÄ VALMISTAUTUA SIIHEN NYT

Mitä asiasta tihkuu nyt

EUROSTOLIITON SATRAAPIT AIKOVAT KASVATTAA KREIKAN LAINA-AJAT VIITEENKYMMENEEN VUOTEEN JA SITTEN NOLLATA NE ILMEISESTI

KREIKAN LAINAKORKOJA LASKETAAN VAHVASTI

KREIKALLE ON ANNETTU NYT 240 MILJARDIA AVUSTUSTA eli 24 000 euroa asukasta kohden (ts. jokainen Kreikan
asukas vaarit mummot lapset ovat saaneet yhden uuden auton hinnan lahjana

Olli Rehniltä)

SYKSYLLÄ ANNETAAN VÄHINTÄÄN NOIN 15 MILJARDIA EUROA LAHJAKSI KREIKALLE LISÄÄ jos eurovaalit menevät niin että Olli Rehn kumppaeineen
pääsee mässäilemään eli tämä summa on 1500 euroa per jokainen kreikkalainen lapsesta mummoon

http://www.bloomberg.com/news/2014-02-05/eu-said-to-weigh-extending-greek-loans-to-50-years.html

The next handout to Greece may include extending the maturity on rescue loans to 50 years and cutting the interest rate on some previous aid by 50 basis points, according to two officials with knowledge of discussions being held by European autorities.

The plan, which will be considered by policy makers by May or June, may also include a loan for a package worth between 13 billion euros ($17.6 billion) and 15 billion euros, another official said.

Äänestä

TULEVA MASSIIVINEN KREIKKATUKI SYKSYLLÄ 2014 ON SELVÄ OSOITUS SIITÄ että eurokriisi ei ole lähimainkaan ohi sen ydinosa on vielä tulematta

50 vuotisen lainan antaminen Kreikalle alkaa olla jo naurettavaa,
koska koko myöntävä europäälliköiden joukko saattaa olla sen ajan kuluessa jo kuollut.

Lainojen pituus kuvaa mahdottomuutta ratkaista kriisiä ja yhtä hyvin laina-aika voitaisiin sopia 50 000 vuodeksi.

Kreikan talous tulee kuitenkin kuihtumaan pois maailmankartalta oli laina-aika mikä hyvänsä ja Kreikka jää pysyvästi EU:n sosiaalituen piiriin

ellei siis tehdä oikeita johtopäätöksiä ja saneerausta Kreikassa.

Eurobosset kuten Olli Rehn pyrkivät estämään keskustelun Kreikka-tuesta
ennen 25.5. eurovaaleja mutta on uskottavaa että Paavo Väyrynen ottaa
asian esille jopa Keskustassa, Väyrynen tulee voittamaan Rehnin selvästi
ääenstyksessä ja Rehn ei saa paikkaa EU-byrokratiassa

http://www.thetoc.gr/eng/economy/article/greek-loan-maturity-extension

As economist Edward Hugh pointed out, however: “Obviously the Euro Area crisis is far from being completely over, and there are lots of simmering issues lying around. What to do about Greek debt is one of them.

Extending loans to 50 years and reducing interest payments obviously mean that obtaining market access will be less of a problem and that servicing costs can still be contained. But debt is still debt, even if it may effectively never be repaid, and Greece is in deflation with the economy still shrinking, so it isn't clear how helping the heavily indebted country by offering it more debt actually opens the door towards a solution.”

Äänestä
  • Oli ryhmä EU-parlamentissa mikä tahansa tulee ryhmän muut jäsenet alistaa Immosen rotukartan mukaisiin tutkimuksiin ja luokitella Packalenin ehtojen mukaan. Ja ryhmäksi valitaan se, joka parhaiten menestyy näissä testeissä !!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Soini tuli esille kirjoitti:

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/66855-eurovaalien-nokkapokka-alexander-stubb-osoittaa-karkeaa-tietamattomyytta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu