Leibniz tapasi Spinozan vuonna 1676 ja luki joitakin tämän julkaisemattomia kirjoituksia. Siitä saakka häntä on epäilty joidenkin Spinozan ajatusten omimisesta. Vaikka Leibniz ihailikin Spinozan älyä, hän kuitenkin kammosi joitakin tämän ajatuksia suorasukaisesti, erityisesti silloin kun ne olivat ristiriidassa oikeaoppisen kristinuskon opetusten kanssa.
Päinvastoin kuin Descartesilla ja Spinozalla Leibnizillä oli läpikotainen filosofinen yliopistokoulutus. Hänen skolastinen ja aristotelinen taustansa näyttää, että Leibniz on saanut paljon vaikutteita yhdeltä Leipzigin professoriltaan, Jakob Thomasiukselta, joka myös valvoi hänen kandidaatintyötään filosofiasta. Leibniz luki innokkaasti myös Francisco Suarezia, myös luterilaisissa yliopistoissa arvostettua espanjalaista jesuiittaa. Leibniz oli kiinnostunut Descartesin, Huygensin, Newtonin ja Boylen uusista menetelmistä ja johtopäätöksistä, mutta katseli heidän töitään silti vahvojen skolastisten silmälasien läpi. Silti Leibnizin menetelmät ja tutkimuskohteet ennakoivat usein 1900-luvun logiikkaa sekä analyyttistä ja kielifilosofiaa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Hihhulilla näyttää olevan suuria vaikeuksia löytää yhtään modernina aikana elänyttä kristittyä tiedemiestä, mikä ei ole mikään ihme.
1600-luvulla eläneet tiedemiehet olivat tietenkin kaikki ainakin nimellisesti kristittyjä, koska muuten uskovat kristityt olisivat sen kuuluisan kristillisen lähimmäisenrakkauden nimissä polttaneet nämä kerettiläisinä roviolla. Galileolle meinasi käydä niin, Giordano Bruno taas poltettiin elävältä.
On helppoa mainostaa "kristittyjä tiedemiehä" ajalta, jolloin uskonnonvapautta ei tunnettu, kaikkien oli PAKKO kuulua kirkkoon ja vähäisestäkin uskonnonpilkasta tai edes sellaisen epäilystä joutui kidutettavaksi ja mestattavaksi.
Juuri näin.
Uskovien pitääkin kaivaa omat parhaimmat todistajansa haudoista.
Vaikka nämä tosi-uskovat ovat yleensä äärimmäisen pikkutarkkoja uskonsa opillisissa asioissa, niin he ovat uskomattoman suurpiirteisiä, kun kyse on huippuluokan uskovasta tutkijasta.
Esimerkiksi Isaac Newton kaivetaan joka kerta haudasta todistamaan uskon ja älyn mahtumisesta samaan päähän ja usein Isaac-parasta tehdään samantien kristitty vaikka olikin uskonnollisesti lähempänä nykyisiä jehovantodistajia tai mormoneita.
Vainajat ovat siitä hyviä todistajia, että jokainen voi väittää heidän tarkoittaneen mitä tahansa, vainajat kun eivät kykene oikaisemaan väärinkäsityksiä.
Näinhän se juuri on - Newtonkin oli areolainen okkultisti, joka tutki paljon enemmän okkultismia kuin raamattua. Mitkä seikat hän myös piti visusti salassa aikalaisiltaan ja ne ovat selvinneet vasta myöhemmin. Sillä aikalaiset kristityt olisivat mestauttaneet hänet, jos nuo asiat olisivat silloin selvinneet.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Isaac_Newton#Okkultistiset_tutkimukset
Silti Newton kelpaa aina malliesimerkiksi "kristitystä tiedemiehestä", koska uskikset eivät pidä jatkuvaa törkeää valehtelemista asiansa puolesta yhtään minään - mikä onkin tullut tällä palstalla jo tuhannesti nähdyksi. Mutta heidän typerillä valheillaan tuppaa aina olemaan lyhyet jäljet.
Hyvä keskustelun avaaja.
Mikä on mielipiteesi seuraavasta nerosta ja taiteilijasta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Leonardo_da_Vinci
Hän teki monia kristillisiä maalauksia.
Mielestäni todellinen suurmies.
Suuri enemmistö maailman tunnetuimmista tiedemiehistä on olleet kristittyjä
Jepjep