Oxfordin yliopiston tieteen ja uskonnon professori Peter Harrison kiinnittää huomiota siihen, että monet merkittävistä luonnontieteilijöistä tieteen historiassa ovat olleet kristittyjä. Heidän kristillinen vakaumuksensa ei ole ollut pelkästään heidän yksityinen mielipiteensä, vaan se on vaikuttanut heidän tieteelliseen tutkimukseensa.[1]
Oxfordin yliopiston matematiikan professorin John Lennoxin mukaan länsimaisen luonnontieteen parissa on ollut erityisen suuri merkitys kristinuskosta saadulla perusvakaumuksella, jonka mukaan maailmankaikkeuden on luonut älykäs ja kaikkitietävä persoona, niin että maailmasta on syytä etsiä järjestystä, jopa matemaattista kauneutta ja yksinkertaisuutta.[2] Jotkut tieteelliset löydöt on tehty, koska tieteentekijä on edeltä ollut vakuuttunut siitä, että oikeiden yhtälöiden täytyy olla matemaattisesti kauniita ja elegantteja. Leibniz (1646–1716) johti optiikan alaan kuuluvan Snellin lain, koska hän uskoi, että luonto aina valitsee helpoimman ja suorimman tien vaihtoehtojen väliltä. Tämän metafyysisen periaatteen hän puolestaan johti teologisesta vakaumuksestaan, että Jumala on luonut maailman sellaiseksi, että siinä toteutuu maksimaalinen yksinkertaisuus ja täydellisyys. Carl von Linnéä (1707–1778) ohjasi luokittelutyössään teologinen näkemys, jonka mukaan Jumala on luonut organismit erillisiksi, luokiteltaviksi tyypeiksi ja lajeiksi. James Clerk Maxwell (1831–1879) johti valon kenttäteoriansa osittain teologisesta vakaumuksestaan, että Jumala on kolminaisuus ja että Jumala on tullut ihmiseksi.[3]

Vastaukset 6
Vanhimmat
Nykyisin American National Academy of Sciencen tieteilijöistä vain 7 % ja brittien Royal Societyn tieteilijöistä vain 3,3 % uskoo jumalaan ja jokainen noista pitää evoluutioteoriaa totena ja kreationismia täytenä pellehumpuukina.
Se oli vähän eri asia satoja vuosia sitten, jolloin kaikkien oli PAKKO kuulua kirkkoon kuolemanrangaistuksen uhalla, kun mitään uskonnonvapautta ei ollut vielä olemassakaan. Kiitos kristittyjen, jotka eivät mitään vapauksia suvaitse.
Kristityt ajattelijat tieteen piirissä:
https://whyevolutionistrue.wordpress.com/2014/01/17/science-vs-faith-no-conflict/
Nuo ihmiset ovat eläneet satoja vuosia sitten. Mikä on pointtisi?
Se on juuri se pointti - satoja vuosia sitten taikauskoiset typerykset uskoivat sokeasti jumaliin. Samat typerykset uskoivat noitiin ja polttivat ihmisiä elävältä rovioissa, toki vasta ankaran kiduttamisen jälkeen. Onneksi kyse oli rakkauden uskonnosta, joka korosti laupeaa lähimmäisenrakkautta. Mitähän olisivat tehneet noidille ilman sitä?
Suuri enemmistö maailman tunnetuimmista tiedemiehistä on olleet kristittyjä
Dawkins ei ahdu siihen huippujoukkoon, pikemminkin kolmastoista akateemisissa tusinatutkijoissa