Oliko Jeesus avioton lapsi?

Rapanhapakko

Minä en pidä Jeesuksen neitseestä syntymistä tai Jumalan poikuutta kovinkaan todennäköisenä :-)

Siihen aikaan oli muotia, että merkkihenkilöt kertoivat olevansa jonkun jumalan poikia. Meille käsittämättömästi se oikeastaan lisäsi heidän uskottavuuttaan antiikin kulttuurissa.

Yksijumalaisille juutalaisille sellainen tosin oli kauhistus ja jumalanpilkkaa, koska Israelin Jumala on yksi eikä joku ihminen, voinut olla hänen poikansa. Messiaat eli voidellut (joita oli ollut useita ja taas odotettiin) olivat myös vain ihmisiä, mutta Jumalan valtuuttamia ihmisiä. Ei Jumalan Poikia. Joten jos Jeesus sellaista itsestään todella väitti, asiallinen juutalaisten tuomio moiselle väärälle profeetalle oli tosiaan kuolema. Mutta sehän on epävarmaa väittikö Jeesus itseään oikeasti Jumalan Pojaksi ja jos väitti, missä mielessä.

Jos Jeesus ei ollutkaan Joosefin poika (minä ainakin arvelen että oli nimenomaan Joosefin poika) ja neitseellistä syntymää ei lasketa, niin sitten Jeesus tosiaan olisi ollut äpärä.

Filosofi Celsus

http://en.wikipedia.org/wiki/Celsus

http://www.bluffton.edu/~humanities/1/celsus.htm

jonka tekstikatkelmia on säilynyt vain kirkkoisä Origeneen vastineen kautta, kritisoi kristinuskoa mm. koska siinä ei ollut Celsuksen mukaan mitään uutta, vain lainatavaraa joka oli tuttua aiemmilta filosofeilta. Ja koska kristinuskossa jokainen kunniaton pölvästi koki olevansa kuin eliittiä, kun taas roomalaisten mielestä sellainen piti ansaita.

Jeesuksen syntyperästä Celsus kirjoitti noin v. 177 tai aiemmin, siis ei paljoakaan evankeliumien jälkeen:Ja tuo on siis paljon varhaisempaa kuin Talmudin keskiaikaiset ja sekavat vihjailut Jeesuksen syntyperästä.

http://jewishchristianlit.com/Topics/JewishJesus/celsus.html

"Jesus had come from a village in Judea, and was the son of a poor Jewess who gained her living by the work of her own hands. His mother had been turned out of doors by her husband, who was a carpenter by trade, on being convicted of adultery [with a soldier named Panthéra (i.32)]. Being thus driven away by her husband, and wandering about in disgrace, she gave birth to Jesus, a bastard. Jesus, on account of his poverty, was hired out to go to Egypt. While there he acquired certain (magical) powers which Egyptians pride themselves on possessing. He returned home highly elated at possessing these powers, and on the strength of them gave himself out to be a god. "

Oma vapaa suomennokseni.

"Jeesus oli tullut juudealaisesta kylästä, ja oli köyhän, omien kätensä töillä elävän juutalaisnaisen poika. Hänen äitinsä oli häätänyt puuseppä ammatiltaan oleva aviomies, naisen tultua tuomituksi aviorikoksesta sotilaan nimeltä Pantera kanssa.Tultuaan aviomiehensä karkoittamaksi ja vaellellessaan häpäistynä, nainen synnytti Jeesuksen, äpärän. Jeesus, köyhyytensä vuoksi, palkattiin töihin Egyptiin. Siellä hän hankki tiettyjä maagisia voimia, joiden omaamisesta egyptiläiset ylpeilevät. Jeesus palasi kotiin suuresti elähtyneenä niiden voimien hankkimisesta, ja niiden voimien vahvuudella hän kertoi olevansa jumala".

Ei tiedetä oliko Celsuksella lähteitä tai perimätietoa tuon takana vai keksikö kaiken itse. Paljon yhteistä tuossa ei ole evankeliumien kuvausten kanssa. Joita niitäkään en pidä kovin uskottavina. Paitsi että evankeliumienkin mukaan Joosef harkitsi hylätä yllättäen raskaaksi tullen Marian ja että Joosef katoaa evankeliumeista varhain, ilman selitystä.

Sattumana Celsuksen tarinaan sopivan Panteran hauta löydettiin Saksasta v. 1859

http://en.wikipedia.org/wiki/Tiberius_Iulius_Abdes_Pantera

Tuon Panteran palvelustiedot sijoittavat hänet Palestiinaan suunnilleen Jeesuksen siittämiseen sopivaan aikaan, ja mahdollisesti hänen joukko-osastonsa oli siihen aikaan kukistamassa kapinaa aivan Nasaretin naapurissa Sephoriksessa.

Minä pidän vähemmän vakavasti otettavana sattumana, jolle ei voi arvoa antaa enempää kuin Dan Brownin "Da Vinci Koodille". Joka siis on huuhaata, ei sitä osoittamaan uskovaisia tarvita.

En väittäisi että näin kävi, mutta saisihan tuosta hyvän elokuväkäsikirjoituksen, esim:

"Nuori juutalainen tyttö Maria pakkonaistetaan itseään vanhemmalle Joosefille. Maria rakastuu kuitenkin komeaan roomalaisjoukkojen sotilaaseen. Välit menevät poikki sotilaan osallistuessa juutalaisten kapinoiden kukistamiseen. Lopulta sotilas saa siirron toiseen provinssiin. Maria ehtii kuitenkin tulla raskaaksi, ja synnyttää sotilaalle pojan. Varttuessaan pojalla on vakava identitteettiongelma Kuka hänen isänsä oikein on? Isä ei voi olla se ilkeä Joosef. Isä ei saa olla miehitysvallan sotilas, koska silloin äiti olisi langennut nainen ja maanpetturi ja Jeesus itse sekasukuinen äpärä. Kuka kumma hänen oikea isänsä voisi olla? Ai niin! Tietysti Israelin Jumala!"

7

679

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1213

      "Ei Jumalan Poikia. Joten jos Jeesus sellaista itsestään todella väitti, asiallinen juutalaisten tuomio moiselle väärälle profeetalle oli tosiaan kuolema."

      Ei Jumalan Poika tittelin pitäisi olla mikään ongelma, onhan Juutalaisten teksteissä viittauksia useisiin Jumalan poikiin.

      Aasafin virsi. Jumala seisoo jumalien kokouksessa, hän on tuomari jumalien keskellä:
      Psalmit 82:1

      Minä sanon: Te olette jumalia ja kaikki tyynni Korkeimman poikia; kuitenkin te kuolette, niinkuin ihmiset kuolevat, ja kaadutte niinkuin kuka ruhtinas tahansa." Nouse, Jumala, tuomitse maa, sillä sinä perit kaikki pakanakansat.
      Psalmit 82:6-7

      Mutta kun eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat ja asettuivat Herran eteen, tuli myöskin saatana heidän joukossansa.
      Job 1:6

      Kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä ja heille syntyi tyttäriä, huomasivat Jumalan pojat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat.
      Genesis 6:1-2

      • Anonyymi

        "Jumala poika" on juutalaisuudessa ylipäätään normaali termi jolla viitataan ihmisiin yleensä eikä se tarkoita juutalaisille kirjaimellista Jumalan siirtämää jälkikasvua vaan sellaista henkilöä joka on Jumalalle jotenkin yrityisessä asemassa tai Jumalan suosiossa. Nimitystä "Jumalan poika" on käytetty muun muassa kuninkaista (esim. Salomon) , profeetoista, papeista, rabbeista ja koko Israelin kansasta. Kristittyjen kirjaimellinen tulkinta on syntynyt puhtaasti juutalaisen kulttuurin ja terminologian ymmärtämättömyydestä kun ei ole käsitetty ja tiedetty mistä on kyse.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jumala poika" on juutalaisuudessa ylipäätään normaali termi jolla viitataan ihmisiin yleensä eikä se tarkoita juutalaisille kirjaimellista Jumalan siirtämää jälkikasvua vaan sellaista henkilöä joka on Jumalalle jotenkin yrityisessä asemassa tai Jumalan suosiossa. Nimitystä "Jumalan poika" on käytetty muun muassa kuninkaista (esim. Salomon) , profeetoista, papeista, rabbeista ja koko Israelin kansasta. Kristittyjen kirjaimellinen tulkinta on syntynyt puhtaasti juutalaisen kulttuurin ja terminologian ymmärtämättömyydestä kun ei ole käsitetty ja tiedetty mistä on kyse.

        Sirakin kirjan (Ecclesiasticus) heprealaisessa tekstissä, Jumala kutsuu pojakseen henkilöitä ("Silloin sinusta tulee todellinen Jumalan poika"), jotka toimivat oikein (4:10). Kreikaksi samainen kohta lukee hieman eri tavalla; "Silloin hän on kuin Korkeimman poika".

        Viisauden kirja (Sofia Salomontos) puolestaan viittaa, että ihminen, joka on vanhurskas ja oikeudenmukainen, on Jumalan poika (2:18-24).

        Markuksen 15:39 ja Luukkaan 23:47 viittaa siihen, että sadanpäämiehen huudahdukset "Totisesti tämä ihminen oli Jumalan Poika" ja "Totisesti, tämä oli vanhurskas mies" on jossain vaiheessa käsitetty samaa tarkoittaviksi.


    • Anonyymi

      Oli miten oli minä uskon jeesukseen

    • Anonyymi

      Se on kuule ihan sama minulle, uskotko vai et. Minä uskon. Uskon yliluonnolliseen Jumalaan, joka on ihmistä suurempi ja voimallisempi.

      Skeptikot taas tuntuvan ajattelevan, että jos joku on inhimmillisellä järjellä ajateltuna mahdotona, se on mahdotonta Jumalallekin. Eli jo lähtökohta ja perusasenne on skeptikoilla väärä. Heidän maailmankuvassaan ihminen itse on ylin ja voimakkain, eikä mikään voi ylittää sitä.

    • Anonyymi

      Jokainen meistä kantaa oman ristinsä... se tulee suvun taakkana: oletko tehnyt ed
      elämissä niin nyt saat esim keskenmenon, lapsettomuuden, köyhyyden jos olet ollut itsekäs rikas ed
      elämässä, sairaudet tai terveyden, sokeuden, kuurouden, mykkyyden...

    • Anonyymi

      Buu Raamattu! Liikaa seksismiä! Monta Jumalan POIKAA. Miksi ei koskaan Jumalan tyttöjä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tilaisuuden perunut yrittäjä Eira Maijala vahvistaa Ylelle, että hän ei halunnut, että hänen yrityks

      – Hän kertoi, että meille on varattu paikka jostain ihan muualta. Sitten hän kertoi, että se paikka on helvetti. Yrittä
      Maailman menoa
      78
      3846
    2. Mikä ampuminen illalla Kiuruvedellä?

      Huhu kertoo että oma äiti ammuttu autoon??? 😢
      Kiuruvesi
      51
      3300
    3. Kuuluuko ehkäisy parisuhteessa molemmille

      Mieheni pelkää kovasti sitä, että minun käyttämä ehkäisy (pillerit) pettävät ja että tulisin raskaaksi. Hänellä on jo en
      Parisuhde
      108
      3110
    4. Mihin ihastuit ensimmäisenä

      kaivatussasi? 💯
      Ikävä
      108
      2434
    5. Pitopalvelu yrittäjä teki ainoan oikean ratkaisun .

      Emme saa suomea ja Haapajärven PIIRUAKAAN paremmaksi nostamalla moraalittomuuden edessä kädet pystyyn antautumisen ja
      Haapajärvi
      53
      1562
    6. Miten paljon odotat hänen

      Kohtaamisia tai näkemistä? Kuinka hyvä keskusteluyhteys teillä on?
      Ikävä
      80
      1486
    7. Tänään valtuustossa

      Striimi rikki. Mennään saliin ja otetaan pussillinen mätiä omenoita mukaan. Popcornit valmiiksi kun Savola alkaa puhumaa
      Ähtäri
      27
      1460
    8. Lapsuus 50-60 luvulla

      Oli ihanaa aikaa. Lapsi sai olla pieni pitkään. Ei joka tuutista työnnetty silmille ja korville Setaa ja muita sukupuoli
      Maailman menoa
      149
      1195
    9. Kari Kanala paljastaa - Papin työhön paluu Myyrästä vaati "nollauksen" ensin: "Pitää siinä..."

      Kari Kanala: ihminen, mies ja pappi. Kanala nähdään tänä syksynä tv:ssä Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa sekä Myyrä-ki
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1089
    10. Sinne eivät homot tule

      Että tälläistä käytöstä tällä kertaa. Saattoväki odotteli sateessa kun yrittäjä saarnaa herran nimessä homoja ja lesboja
      Luterilaisuus
      243
      1033
    Aihe