nokiakin vakoilee

21184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Tulipa kyllä suuri pettymys ja tyhjyyden tunne kun avasin tämän aamun Hesarin
Sunnuntai liitteen.
Uskomatonta, että puhtaaksi luulemaani
Nokia Lumiaan on luikerrellut käärme sisälle!
Mihin tässä maailmassa voi enää luottaa kun Nokiakin on kertonut päin naamaa
pelkkiä satuja?
Ihmekkös tuo lopulta on kun viimeisin pieni Black päivytys kesti kokonaisen
tunnin, niin kait tuossa ajassa ehtii kopioida kaikki puhelimeeni tallennetut
tiedot vaikka käsin kirjoittamalla.
Onneksi olen aina käyttänyt älypuhelimissa prepaid kortteja ja kirjautunut
kooklettiin ja wintoossiin Lasse Lööperinä tai sen semmoisena.

Koska olen aina noudattanut netin yhtä vanhinta ja tärkeintä sääntöä:

Älä koskaan anna netissä kenellekkään oikeita nimi- ja osoitetietoja!

Äänestä

MIksi luulette Elopin tulleen Microsoftista Nokian johtoon ja myyneen Nokian Lumia puhelimet M$:lle. Ja eiköhän ne strategiset tiedot oltu jo ennen Eeloppiakin varastettu Nokialta NSA:n toimesta jotta myyrä saatiin paikalleen. Sitä ennen tuhottiin Meego, joka ei ole isoveljen hallussa kuten suuret jenkkiläiset Apple iOS, Google Android ja nyt Windows Phone (Lumia). KIlpailijat joko osteaan tai tuhotaan, jotta mobiililiikenne saadaan haltuun ja seurattavaksi, kuten tietokonepuolella on jo tapahtunut.

Äänestä

HS:n testissä Lumia otti yhteyttä Yhdysvaltoihin

http://www.hs.fi/sunnuntai/HSn testissä Lumia otti yhteyttä Yhdysvaltoihin/a1393047541358.htm

Puhelin "keskustelee" ulkomailla sijaitsevien palvelimien kanssa käyttäjän tietämättä.

Lumian liikenne kiertää USA:n kautta

"Helsingin Sanomat halusi testata, mihin Nokian Lumia-puhelin ja sen Microsoftin Windows Phone -käyttöjärjestelmä ovat yhteydessä käyttäjän tietämättä. Testi järjestettiin verkkotekniikan asiantuntijoiden kanssa.

Lumia-puhelin asetettiin pöydälle tietokoneen viereen. Puhelin oli päällä.

Tietokoneen näyttöruudulla alkoi vilistä numerosarjoja ja merkkijonoja, jotka eivät merkitse tavalliselle ihmiselle mitään. Dataliikenteen tiedot tulevat suoraan verkosta, kun puhelin on yhteydessä tukiasemaan. Tukiasema on laite, johon puhelin on ilmateitse yhteydessä koko ajan. Vaikka käyttäjä ei edes koskisi puhelimeen, sen käyttöjärjestelmä siis "keskustelee" matkapuhelinverkon kanssa.

Kun puhelinta käytetään, tietoliikenne, puhelut ja tekstiviestit ohjautuvat ensin ilmateitse tukiasemaan ja siitä valokuitukaapeleita pitkin kaikkialle maailmaan.

Käyttäjän naputtaessa Lumian verkkoselaimeen esimerkiksi suomalaisen nettiosoitteen hän todennäköisesti uskoo puhelimen ottavan yhteyden suoraan tähän osoitteeseen.

Helsingin Sanomien testissä selvisi, että tämä ei aina pidä paikkaansa.

Tukiasemasta saatujen tietojen perusteella puhelin "keskustelee" jatkuvasti käyttäjän tietämättä useiden ulkomailla sijaitsevien palvelimien kanssa. Käyttäjälle tämä ei näy mitenkään.

Suuri osa tiedoista kulkee salatussa yhteydessä, joka on eräänlainen hyvin suojattu putki. Putken sisälle ei pääse kurkistamaan muuta kuin purkamalla salauksen, mikä olisi laitonta.

Teknisesti on mahdollista, että suljetun putken sisällä välitetään käyttäjän luottamuksellisia tietoja. Sen verran paljon bittejä suojatussa yhteydessä kulkee.

Salausta murtamatta tukiaseman tiedoista selviää, mihin eri ip-osoitteisiin käyttöjärjestelmä on yhteydessä. Ip-osoite on numerosarja, joka yksilöi kaikki internetiin kytketyt tietokoneet.

Helsingin Sanomien testissä ilmeni, että vaikka puhelimen asetuksista sulkisi kaikkien siihen valmistusvaiheessa asennettujen ominaisuuksien tiedonsiirron, käyttöjärjestelmä "keskustelee" silti ulkomaisten palvelimien kanssa käyttäjän tietämättä.

Sitä, millaista tietoa puhelin välittää asetusten muuttamisesta huolimatta, ei testissä saatu selville.

Ainoastaan dataliikenteen täydellinen katkaiseminen estää käyttöjärjestelmän kommunikoinnin ulkomaille. Silloin Lumia ei ole enää älypuhelin, joka on yhteydessä internetiin.

Testin mukaan on siis teknisesti mahdollista, että valtionjohdon käytössä olevat Lumia-puhelimet välittävät luottamuksellista tietoa ulkomaille."

Eiköhän siirry myös henkilökohtaiset valokuvat ja ympäristöstä otetaan panoraamakuvaa slattuna.

Äänestä
  • Juu, eipä taida olla mitään langatonta kommunikointitapaa, jossa sijainti ei selviäisi. Jos joku ajattelee, että LA/CB olisi, niin ei ole. Kuumantien pojat saavat halutessaan pisteen kartalle, mistä lähetys tulee.

    Äänestä

  • Menneen talven Lumia?

    Äänestä

Viestintävirasto selvittää kännyköiden tietoturvallisuutta
http://www.iltasanomat.fi/digi/art-1288657817290.html

"Viestintävirasto on pyytänyt Nokialta ja muilta keskeisiltä Suomessa toimivilta valmistajilta vakuutusta tietojärjestelmissä käytettävien laitteiden tietoturvallisuudesta".

Nää Suomen viestitävirastot ja kyberturvallisuusvirastot on onnettomia tekeleitä, tutkivat päivänselviä asioita vasta kun ne tuodaan mediassa esiin. Kyllä on amatööritason sakkia, vaikka kyseessä Suomen kilpailukyky ja valtiolliset asiat.

Aivan kädetöntä juttua.

Äänestä
  • Eiköhän tulli ole iät ajat repinyt auki postia.

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    Eiköhän tulli ole iät ajat repinyt auki postia.

    Eikös sinnen pitänyt mennä itse avaamaan postinsa jos jotain erikoista oli?

    >>Kirjesalaisuus on useimmissa Euroopan maissa voimassa oleva perusoikeus. Se tarkoittaa, että vain ja ainoastaan kirjeen vastaanottaja saa avata kirjeen ja lukea sen sisältämän viestin.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kirjesalaisuus

    Äänestä

Laitonta salakuuntelua Suomessa: http://keskustelu.suomi24.fi/node/10507053

Tuon keskusteluketjun aloittaja oli rohkea edelläkävijä kertoessaan jo keväällä 2012 laittomasta kännykkäsalakuuntelusta Suomessa - ennen kansallisia ja kansainvälisiä vakoilu-uutisia.

Äänestä

Andråidit on ihana sama roska, koko ajan jotain "päivityksiä"... uteliana haluan kovasti teitää millainen Jollan Sailfish olisi, HS pitäisi testatta!

Äänestä

HS:

"Tukiasemasta saatujen tietojen perusteella puhelin "keskustelee" jatkuvasti käyttäjän tietämättä useiden ulkomailla sijaitsevien palvelimien kanssa. Käyttäjälle tämä ei näy mitenkään.

Suuri osa tiedoista kulkee salatussa yhteydessä, joka on eräänlainen hyvin suojattu putki. Putken sisälle ei pääse kurkistamaan muuta kuin purkamalla salauksen, mikä olisi laitonta.

Teknisesti on mahdollista, että suljetun putken sisällä välitetään käyttäjän luottamuksellisia tietoja. Sen verran paljon bittejä suojatussa yhteydessä kulkee.

Salausta murtamatta tukiaseman tiedoista selviää, mihin eri ip-osoitteisiin käyttöjärjestelmä on yhteydessä. Ip-osoite on numerosarja, joka yksilöi kaikki internetiin kytketyt tietokoneet.

Helsingin Sanomien testissä ilmeni, että vaikka puhelimen asetuksista sulkisi kaikkien siihen valmistusvaiheessa asennettujen ominaisuuksien tiedonsiirron, käyttöjärjestelmä "keskustelee" silti ulkomaisten palvelimien kanssa käyttäjän tietämättä.

Sitä, millaista tietoa puhelin välittää asetusten muuttamisesta huolimatta, ei testissä saatu selville.

Ainoastaan dataliikenteen täydellinen katkaiseminen estää käyttöjärjestelmän kommunikoinnin ulkomaille. Silloin Lumia ei ole enää älypuhelin, joka on yhteydessä internetiin".

- Mitä jos ne salaukset purettaisiin, onnistuu varmasti. Selviäisikö että henkilökohtaisret valokuvat lähetetään salattuna USAan sekä puhelimen ympäristöstään ottamaa videokuvaa ja ääntä?

Äänestä

Onhan tuosta vakoilusta tiedettuy jo 80-luvulla.

"Nokiakin lopulta sai Yhdysvalloilta luvan viedä puhelinkeskuksen Neuvostoliittoon. TV1:ssä joulukuun alussa esitetyn Ykkösdokumentin mukaan yhtiö kuitenkin joutui mukautumaan koviin ehtoihin. Nokia toimitti salaa Yhdysvalloille kaikki yksityiskohdat muun muassa keskusten sijainneista ja ryhtyi jonkinasteisiin tiedusteluyhteistyöhön sen kanssa."

http://keskustelu.suomi24.fi/node/12079000/#comment-66435218

Äänestä

Yritähän kirjoittaa vähänkin paremmin noista aiheista niin näet kuinka sensuuri iskee. Aiemmin täällä ei sallittu lainkaan keskustelua noista kemikaalivanoista, tästä syystä me jotka tiedämme emme voi muuta kuin trollata totuutta esiin näillä palstoilla. Ei viitsi nähdä vaivaa turhan takia.

Tiedät tämän varmasti hyvin, sillä kuulostat taas niiltä maksetuilta idiooteilta jotka tätäkin palstaa päivystävät ja mikä naurettavinta lähditte vielä Ylilaudallekin tuota lobbaamistanne tekemään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jkgkcgkflgkcklglcg kirjoitti:

http://fin.afterdawn.com/uutiset/artikkeli.cfm/2014/02/23/hs_nokian_lumia-puhelimet_vuotavat_tietoja_ulkomaille

Yllättikö tämä nyt ketään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu