Pelkosen kanta moniavioisuuteen?

Niinpä.
"Moniavioisia perheitähän on jo."
"Emme saa estää rakkautta."
"Moniavioisten perheiden lasten tulee saada kulkea pää pystyssä tietäen, että heidät hyväksytään."
1173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kokoomuksen päiväperhonen Jaana Pelkonen LOPETA!!

homo ja lepakko laki ei ole hyväksi Suomen lapsille!!

Äänestä

Huomattavasti tärkeämpiäkin, ihan oikeita ihmisten elämään vaikuttavia asioita - joka vaikuttaisi ja parantaisi jopa taloutta, olisi tarjolla. Nämä nössöt leikkii homokeskustelulla, vaikka mm. eutanasia olisi asia, jolla olisi merkitystä. Puppeliporukkaa senverran pieni ryhmä, että olkoot sillai ja annettakkot avioliiton omainen suhde muine oikeuksineen, mutta ei adoptio oikeutta. Ei voi olla totta, että asiasta tulee tärkeä, kun yksi hommissaan epäonnistunut näyttelijä, tanssija, juontaja, ilmoittaa olevansa homo, joka sitten onkin ainoa ansio, mutta riittää Suomi nimisessä takapajulassa kansanedustajaksi, ja nyt on samalta pohjalta saanut hankittua lapsenkin - jota eivät saa edes heteroparit adoptiossa, on tämä ihme maa, jossa nössöt ajavat meidät sellaiseen maailmaan, jossa ei kenelläkään ole hyvä olla. Kaikki vain siksi, ettei saa tavallinen kansa turpaansa auki ja mielipiteitään esiin, kun pelkäävät suvakkien tuomitsevan heidät "junteiksi".

Äänestä

Ihmisen ei pidä ruveta mestaroimaan luojan luomia päivänselviä asioita.
Homous on luonnonvastainen himo jonka kaikkivaltias luoja tuomitsee ja rankaisee ajallaan.
iso kirja sanoo näin:
Katso, Herran myrsky,kiivastus puhkeaa.
Pyörremyrsky vyöryy kohti jumalattomien päätä.
Eikä Herran viha asetu ennen kuin hän on toteuttanut ja täyttänyt sydämensä aivoitukset.
Aikojen lopulla te tulette sen hyvin ymmärtämään. (Jeremia 23: 19-21 )

Amerikkalaiset sen ovat saaneet karvaasti kokea.
Ennätysmäinen hurrikaani Sandy jota myös Frankenstormiksi kutsuttiin sen oudon käyttäytymisen vuoksi, iski New Yorkiin vain päivä sen jälkeen kun Obama antoi tukensa homoavioliitolle länsirannikolla 25.10.2012.
Sandy sai aikaan suunnatonta tuhoa.

Oklahomaan iski OKC Pride-homotapahtumaviikon huipennukseksi 20.5.2013 1,5 km levyinen USA:n historian pahin tornado, jonka voima ylitti jopa Hiroshiman atomipommin voiman.

Illinoissin kuvernööri Pat Quinn hyväksyi 5.11.2013 homoavioliitot ja laki tulisi voimaan 20.11.2013. Luoja oli eri mieltä ja 17.11.2013 iski jättimäinen tornado alueelle tuhoten täydellisesti mm. Washingtonin kaupungin Illinoissin osavaltiossa. Samainen kuvernööri joutui julistamaan hätätilan useisiin kuntiin.

Suomikin on saanut osansa ja tulee saamaan lisää.
Yhteensä 15 nuorisojörjestön allekirjoittama vetoomus sukupuolineutraalista avioliitosta lähetettiin eduskunnalle 19.12.2012. Viikko tämän jälkeen 26.12.2012 iski Tapaniksi nimetty myrsky tuhoten metsää 120 000 000 euron edestä jä sähköttä oli pahimmillaan yli 300 000 ihmistä.

Kun kansalaisaloite sukupuolineutraalista avioliitosta jätettiin eduskunnalle 13.12.2013 , samana päivänä iski kova Seija myrsky jättäen kymmenet tuhannet ihmiset ilman sähköä päiviksi.

Äänestä
  • Niimpä, tuo pitää paikkaansa, mitä kirjoitit. Raamatussa sanotaan hyvin selvästi, mikä homostelun sallimisen kohtalo on. Se on ollut seurauksena Sodoman ja Gomorran päivistä alkaen. Pitäkää mielessä, ketkä äänestävät tuon typeryyden puolesta ja älkää missään tapauksessa enää äänestäkö heitä. Jos sen teette, hyväksytte heidän toimintansa.

    Äänestä

  • = Eemeli = kirjoitti:

    Niimpä, tuo pitää paikkaansa, mitä kirjoitit. Raamatussa sanotaan hyvin selvästi, mikä homostelun sallimisen kohtalo on. Se on ollut seurauksena Sodoman ja Gomorran päivistä alkaen. Pitäkää mielessä, ketkä äänestävät tuon typeryyden puolesta ja älkää missään tapauksessa enää äänestäkö heitä. Jos sen teette, hyväksytte heidän toimintansa.

    Eipä tuossa epäselvää. Raamatun mukaan homot tapetaan ja sitten joutuvat helevettiin. Piispa Mäkinen tuntuu olevan homottaja. Siks perheellinen jengi eroaa kirkosta. Vain pervot jäävät. Ei mistään kotoisin että homot ja lesbot valittu kirkon johtoon. Hesan piisa on muuten lesbo ellette sattuneet tietämään.

    Äänestä

  • huihai kappe kirjoitti:

    Eipä tuossa epäselvää. Raamatun mukaan homot tapetaan ja sitten joutuvat helevettiin. Piispa Mäkinen tuntuu olevan homottaja. Siks perheellinen jengi eroaa kirkosta. Vain pervot jäävät. Ei mistään kotoisin että homot ja lesbot valittu kirkon johtoon. Hesan piisa on muuten lesbo ellette sattuneet tietämään.

    No en tiennyt. Metsään on kuitenkin menty, kun on valittu piispaksi nainen. Raamatussa sanotaan sanatarkasti näin: " Seurakunnan paimenen tulee olla yhden vaimon mies". Tämä koskee tietenkin myös kirkkoherroja.

    Äänestä

lapsille, yksinhuoltaja parempi, vielä paremmin 2 naista tai 2 miestä

Äänestä
  • mikä taho voi turvata lapsen seksuaalisen koskemattomuuden näissä
    ns. sateenkaaripereheissä?

    Äänestä

Pelkonen on paholaisen asialla. Demonin saanut ihminen ajaa luonnotonta homoavioliittoa jääräpäisesti kun silmät ovat sokaistuneet.
Musta ei muutu valkoiseksi vaikka kuinka yrittäisi saada luonnottoman häpeällisyyden näyttämään hyväksyttävämmältä avioliitto nimellä.
Homoliitto se on. Jumalan siunausta ei luonnottomuudella saa.
Kaikkivaltiaan luojan rangaistukset ovat pelottavia. Sitä ei voi kukaan kiistää.

Äänestä

Kelpaisi kakkoseksi mulle

Äänestä

Jaha, tämä on sitten seuraava aihe mistä tehdään oikein aloitteita ja äänestetään eduskunnassa. Kun ei meillä suurempia ongelmia tässä maassa ole.
Vai eikö Pelkoselle riitä yksi mies??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyllä!!! kirjoitti:

Niinpä.
"Moniavioisia perheitähän on jo."
"Emme saa estää rakkautta."
"Moniavioisten perheiden lasten tulee saada kulkea pää pystyssä tietäen, että heidät hyväksytään."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu