KIRKKOTEKSTI 26.09.04
JEESUS ANTAA ELÄMÄN (Lk. 7:11-17).
Tämän päivän kirkkoteksti puhuu siitä, kuinka Jeesus antaa elämän (Lk. 7:11-17).
Tekstimme kertoo, kuinka Jeesus herättää Nainin leskiäidin ainokaisen pojan kuolleista. Äiti saa poikansa takaisin ja hänen tulevaisuutensa on turvattu. Poika saa jatkoajan, mutta aikanaan hänenkin oli kuoltava.
Jeesus ei pakene surun murtamaa äitiä, vaan rohkeasti puuttuu tilanteeseen.
Meidän taas on usein vaikea kohdata surevia ihmisiä. Silloin joutuu pakostakin ajattelemaan kuolemaa.
Tänään aamuvarhaisella menin tapani mukaan ruokkimaan kanojani.Yleensä vastaani tepastelee kukko, joka on erillään toisen kukon johtamasta laumasta.
Se on saanut koko kesän olla aivan vapaasti puutarhassani, koska ei tule toisen kukon kanssa toimeen. Nyt sitä ei näkynyt missään.
Paha aavistukseni oli ehkä käynyt toteen; kettu oli tainnut sen napata.
Viimeksi eilen se oli, kuten niin usein aikaisemminkin, kulkenut vierelläni, kun puuhastelin puutarhassani perunannostossa. Se nappaili matoja suuhunsa, kun niitä tuli esiin perunoita mullasta kaivaessani. Viimeisen kerran näin sen, kun tulin iltahämärissä rantasaunastani.
Se oli jo asettunut yöpuulle kosken rannalla olevalle puuorrelle hopeapajun alle. Mutta kun se näki minut, niin se hyppäsi alas orrelta ja juoksi kovaa vauhtia minua kohden jos saisi jonkun makupalan.
En tiennyt, että se oli viimeinen kohtaamisemme. Tulee surullinen olo. Menetin lemmikkini.
Oma suruni on varmaan vähäistä sen rinnalla, mitä leskiäiti koki poikansa kuoltua. Sattumalta tapasin kanoja ruokkimasta tullessani naapurin rouvan. Kerroin hänelle kukkoni menetyksestä. Hän sanoi: ”Luonto teki tehtävänsä.” Tähän on tyytyminen.
Kaikki loppuu aikanaan. Tänään luettiin kirkossa Room. 8:18-25, jossa kerrotaan, että koko luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle- kuitenkin toivon varaan ( j. 20). Koko luomakunta huokaa ja mekin huokaamme sisimmässämme odottaen lapseksi ottamista, meidän ruumiimme lunastusta (j.22-23). Toivossa on hyvä elää.
Evankeliumin uskoneet herätetään kerran ruumiillisesti ikuiseen elämään. Silloin kyyneleet kuivataan lopullisesti pois- kuolemaa ei enää ole! ”Jeesus kuolemallaan kuoleman voitti”.
”Kun elän Herrassa, saan voiton kuollessa. On kristus elämäni myös lähtöhetkelläni. Hän pitää, milloin kuolen, näin sielustani huolen.” (Virsi 297:3).
--
Pohdittavaa:
Miten autamme surevaa?
Oletko sinä saanut jatkoaikaa?
Miten sinä olet kokenut lemmikkisi kuoleman?
JEESUS ANTAA ELÄMÄN (Lk. 7:11-17).
Tämän päivän kirkkoteksti puhuu siitä, kuinka Jeesus antaa elämän (Lk. 7:11-17).
Tekstimme kertoo, kuinka Jeesus herättää Nainin leskiäidin ainokaisen pojan kuolleista. Äiti saa poikansa takaisin ja hänen tulevaisuutensa on turvattu. Poika saa jatkoajan, mutta aikanaan hänenkin oli kuoltava.
Jeesus ei pakene surun murtamaa äitiä, vaan rohkeasti puuttuu tilanteeseen.
Meidän taas on usein vaikea kohdata surevia ihmisiä. Silloin joutuu pakostakin ajattelemaan kuolemaa.
Tänään aamuvarhaisella menin tapani mukaan ruokkimaan kanojani.Yleensä vastaani tepastelee kukko, joka on erillään toisen kukon johtamasta laumasta.
Se on saanut koko kesän olla aivan vapaasti puutarhassani, koska ei tule toisen kukon kanssa toimeen. Nyt sitä ei näkynyt missään.
Paha aavistukseni oli ehkä käynyt toteen; kettu oli tainnut sen napata.
Viimeksi eilen se oli, kuten niin usein aikaisemminkin, kulkenut vierelläni, kun puuhastelin puutarhassani perunannostossa. Se nappaili matoja suuhunsa, kun niitä tuli esiin perunoita mullasta kaivaessani. Viimeisen kerran näin sen, kun tulin iltahämärissä rantasaunastani.
Se oli jo asettunut yöpuulle kosken rannalla olevalle puuorrelle hopeapajun alle. Mutta kun se näki minut, niin se hyppäsi alas orrelta ja juoksi kovaa vauhtia minua kohden jos saisi jonkun makupalan.
En tiennyt, että se oli viimeinen kohtaamisemme. Tulee surullinen olo. Menetin lemmikkini.
Oma suruni on varmaan vähäistä sen rinnalla, mitä leskiäiti koki poikansa kuoltua. Sattumalta tapasin kanoja ruokkimasta tullessani naapurin rouvan. Kerroin hänelle kukkoni menetyksestä. Hän sanoi: ”Luonto teki tehtävänsä.” Tähän on tyytyminen.
Kaikki loppuu aikanaan. Tänään luettiin kirkossa Room. 8:18-25, jossa kerrotaan, että koko luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle- kuitenkin toivon varaan ( j. 20). Koko luomakunta huokaa ja mekin huokaamme sisimmässämme odottaen lapseksi ottamista, meidän ruumiimme lunastusta (j.22-23). Toivossa on hyvä elää.
Evankeliumin uskoneet herätetään kerran ruumiillisesti ikuiseen elämään. Silloin kyyneleet kuivataan lopullisesti pois- kuolemaa ei enää ole! ”Jeesus kuolemallaan kuoleman voitti”.
”Kun elän Herrassa, saan voiton kuollessa. On kristus elämäni myös lähtöhetkelläni. Hän pitää, milloin kuolen, näin sielustani huolen.” (Virsi 297:3).
--
Pohdittavaa:
Miten autamme surevaa?
Oletko sinä saanut jatkoaikaa?
Miten sinä olet kokenut lemmikkisi kuoleman?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.