Arhinmäki maksatti ryyppyreissun kansalla

1695
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Virallinen selitys on "uupuminen".

Eduskunnan JOULULOMA loppui vasta helmikuun puolessa välissä! Ja tyyppi on jo nyt "uupunut"?

Minäkin varmaan "uupuisin" jos vuosilomaa olisi vain 4 kuukautta vuodessa ja työnkuvaan kuuluisi olympialaisten seuraaminen VIP-katsomosta ja asuminen viiden tähden hotellissa. Ihan sääliksi käy kaveria... voi-voi.

Minusta tässä "työläisten sankari" pitää tavallista työntekijää pellenä ja pilkkana.

Äänestä

Kommunistit uupuvat aina kun on ilmaista viinaa jaossa.

Äänestä
  • Linnanahde kertoo, että Arhinmäen avustaja sammui ensin. Myöhemmin putosi ministeri Arhinmäki.

    Lopulta Linnanahteen saamien tietojen mukaan Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen talutti urheilu- ja kulttuuriministerin pronssijuhlista ulos.
    - Tätä ennen siellä oli paljon NHL:n väkeä paikalla. Paikalla oli myös virallista delegaatiota Sveitsistä, ja siellä on totta kai katsottu, ettei hirveän hyvältä näytä tämä suomalaisen ministerin juhlinta, Linnanahde kuvailee.
    Linnanahteen mukaan pelaajat yrittivät kuitenkin vältellä ministerin kännijuttuja koko illan.
    Ilta-Sanomien mukaan Arhinmäen piti tavata sunnuntaina Venäjän kulttuuriministeri miesten 50 kilometrin hiihdon yhteydessä, mutta tapaaminen peruuntui krapulan takia.

    Äänestä

  • 3000 euroa maksava kisamatka hulppeassa täysihoidossa on myös uuvuttavaa. Eikä ole mikään pikku juttu heiluttaa lippua kisakatsomossa, käsi voi väsyä.

    Joskus on niin väsyksissä, että sihen univelkaan tarvitaan peräti kaksi hotellihuonetta.

    Ja sitten joutuu vielä laittamaan avustaja tekemään työt, se delegointi on myös uuvuttavaa työtä.

    Onneksi hallituksen kahden ja puolen kuukauden kesälomaan ei enää ole kovin montaa viikkoa. Koita jaksaa, Arhinmäki! Me tavalliset duunarit kyllä tiedämme miten uuvuttavaa työnteko on!

    Äänestä

  • Nukkumatti kirjoitti:

    3000 euroa maksava kisamatka hulppeassa täysihoidossa on myös uuvuttavaa. Eikä ole mikään pikku juttu heiluttaa lippua kisakatsomossa, käsi voi väsyä.

    Joskus on niin väsyksissä, että sihen univelkaan tarvitaan peräti kaksi hotellihuonetta.

    Ja sitten joutuu vielä laittamaan avustaja tekemään työt, se delegointi on myös uuvuttavaa työtä.

    Onneksi hallituksen kahden ja puolen kuukauden kesälomaan ei enää ole kovin montaa viikkoa. Koita jaksaa, Arhinmäki! Me tavalliset duunarit kyllä tiedämme miten uuvuttavaa työnteko on!

    Arhinmäki on kertonut saaneensa 15 päiväsakkoa julkisrauhan rikkomisesta ydinvoimala-alueella. Vasemmistonuorten puheenjohtajana ollessaan Arhinmäki osallistui FC Jokereiden ottelussa poliiseille osoitettuihin herjaushuutoihin, joissa viitattiin kahden poliisin surmanneeseen Steen Christenseniin ja kuolleisiin poliiseihin. Paikalla olleet poliisit olivat närkästyneet tästä, ja Helsingin rikospoliisi kirjoitti asiasta Murharyhmä-lehdessään. Vuonna 2007 Suomi-Serbia jalkapallo-ottelussa Arhinmäki oli kutsunut serbialaisfaneja murhaajiksi, mistä johtuen Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän johtaja Annika Lapintie päätti keskustella hänen kanssaan.

    Äänestä

  • Huligaani Arhi kirjoitti:

    Arhinmäki ei nauti kansan luottamusta - EROTTAVA!

    Äänestä

  • ei luottamusta kirjoitti:

    Arhinmäki ei nauti kansan luottamusta - EROTTAVA!

    Joskus kaupungilla puisto-osastolla kesätöissä ollessaan Arhin-Turhinmäki oli aina hyvin uupunut. Yllättävästä uupumisesta hän kärsii näköjään vieläkin.

    Hän ei jaksanut työntää ruohonleikkuria vaan sitoi sen polkupyörän perään köydellä ja siten yritti leikata ruohoa. Tällainen perusluonne on siis ministerillämme.

    Äänestä

  • Sammui ensin kirjoitti:

    Linnanahde kertoo, että Arhinmäen avustaja sammui ensin. Myöhemmin putosi ministeri Arhinmäki.

    Lopulta Linnanahteen saamien tietojen mukaan Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen talutti urheilu- ja kulttuuriministerin pronssijuhlista ulos.
    - Tätä ennen siellä oli paljon NHL:n väkeä paikalla. Paikalla oli myös virallista delegaatiota Sveitsistä, ja siellä on totta kai katsottu, ettei hirveän hyvältä näytä tämä suomalaisen ministerin juhlinta, Linnanahde kuvailee.
    Linnanahteen mukaan pelaajat yrittivät kuitenkin vältellä ministerin kännijuttuja koko illan.
    Ilta-Sanomien mukaan Arhinmäen piti tavata sunnuntaina Venäjän kulttuuriministeri miesten 50 kilometrin hiihdon yhteydessä, mutta tapaaminen peruuntui krapulan takia.

    Saakohan jääkiekkoliitto jotain avustuksia valtiolta kun palvelu pelaa noin hyvin?

    Äänestä

Niinhän lähes kaikki poliitikkojen matkat ovat verovaroista maksettuja. Ei ministeri Arhinmäen matka ole ollut sen kummoisempi.
Nyt vaan sattui niin, että tällä kertaa ei ollut kyseessä Perussuomalaisten kestoedustaja.
Ja sehän niin väärin, niin väärin!

Äänestä
  • Ai, mielestäsi on ihan normaalia että ministerit ovat edustusmatkoillaan niin päissään, etteivät kykene menemään hotelliin mihin ovat kirjautuneet sisälle, vaan ministeri täytyy raahata selvempien toimesta lähimpää majapaikkaa ja vielä maksaa kyseinen majoitus kun kyseinen ministeri on niin kännissä ettei itse kykene ylimääräistä hotelli visiitiä maksamaan, vai oliko ministerin visa kadonnut illan aikana?

    Äänestä

Jättää työtkin tekemättä, vaikka hänet on siihen työhön äänestetty ja verorahoilla sponsoroitu. Tuo matka ei ollut ihan halpa. Olisi jäänyt pois koko kisoista, sillä rahalla olisi monta lapsiperhettä päässyt talvilomalla murtsikkaladuille hiihtämään!

Tässä taas samalla myös rohkaisiin niitä krapulapäivä-lintsareita ottamaan "sairaslomapäivä" sitten kun kanuuna iskee arkena.

Mulle ihan kaikki heti nyt ja kootut selitykset päälle. On meillä siinä esikuvaa kerrakseen.

Äänestä
  • Juuri näin. Tyypillinen kommari joka ei osaa juoda kohtuulla, vaan perseet täytyy ottaa heti kun viinaa saa. Niin kyin äänestäjänsäkkin, muistit pois viinan voimalla vähintään 2 kertaa viikossa.

    Äänestä

Jos ei ole viinapäätä, silloin pitää juoda rapakaljaa jos kestää sitäkään.

Äänestä

Arhinmäen matka maksoi noin 4 500 euroa. Jos valtiolla on velkaa 98 000 000 000 miljoonaa, niin nyt sitä on sitten 98 000 004 500 mijoonaa.

Miten muuten 500 euron letolippu ja 3*100 euron hotelli voi maksaa 4 500.-, eikö sen pitäis tehdä 800 euroa. Oliko loppu 3 700 euroa päivärahjoja?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

juoppokommari kirjoitti:

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/is--jaakiekkoliitto-maksoi-arhinmaen-hotellihuoneen/2999480

Uskokoon ken haluaa näitä vasurin selityksiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu