Automyyjä "asiantuntijana"!

Esko P

Kaksi kertaa elämässäni olen myynyt käytettyä autoani netissä. Ensimmäisellä kerralla 1500 euron Toyota, toisella kerralla 1900 euron Mazda.

Molemmilla kerroilla autoja kärkkyi "helmeä etsivä" tai "täysin kunnossaolevaa yksilöä etsivä" ostaja. Ensimmäisessä tapauksessa tämä oli värvännyt merkkiliikkeestä uusien autojen myyjän "asiantuntijana" tutkimaan minun 1500 euron Toyotaani. Tuo automyyjä soitti minulle, sopi koeajon ja ryhtyi pätemään 16 vuotta vanhan auton kuluneista osista. Jos auto olisi ollut kuin uusi, hän ostaja olisi itse tullut kaupoille. Toisella kertaa kun kaupan oli Mazda, ostaja (sillä kertaa nainen) tuli mukamas pariskuntana miehen kanssa joka koeajon JÄLKEEN esitteli olevansa läheisen merkkiliikkeen vaihtoautokauppias, mukana autonhankinnassa vain kyseisen naisen pyynnöstä. Silläkään kertaa Mazda ei kelvannut, koska huoltokirjassa oli kahden leiman aukko.

V@ttu mitä meininkiä. Jos merkkiliikkeiden myyjät eivät saa oman putiikkinsa tuoretta kalustoa myytyä näille asiakkaille, miten he kuvittelevat että minun rippikouluikäinen 1500 euron hintainen kottero olisi vielä parempi?

Minäkin otan seuraavalla kerralla konetekniikan professorin mukaan autoliikkeeseen, uusien puolelle, ja käsken hänen luennoida automyyjälle huolimattoman suunnittelun vaikutuksista nykyajan riisikuppien käyttöikään. Kysymyspatteristoa unohtamatta.

18

636

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toyotat virheettömiä

      Onhan 1500 euroa aika paljon 16 vuotta vanhasta autosta, eli riippuu yksilöstä milloin se kannattaa romuttaa, ennen vaiko jälkeen keskimääräisen romutusiän. Tuohon käyttöarvo-hintaan voi melkeinpä edellyttääkin että se on vain vanha eikä viallinen.

      Renaultia, Peugeotia, Citroenia ja Fiatia saa tuohon hintaan kun auto on 12 vuotias.

      http://www.autoalantiedotuskeskus.fi/tilastot/suomen_autokanta/vuosittain/autokanta_31.12.2011/henkiloautojen_keskimaarainen_romutusika_maakunnittain_2011

    • straight to my heart

      Usein suoli24:n tekstejä lukiessa en ole ollut kenenkään kanssa näin samaa mieltä. Nyt osuit suoraan asiaan. 15 vuotta vanha auto ja porukka kehtaa potkia sen renkaita ja aukoa päätä? 15 vuotta vanha talokin menee pienemmillä kysymyksillä kaupaksi, eikä "joka kerta" joku urpota jostain pikkuvioista. AAAAtana!

      Tän palstan kaikki tekstit on, kun joku osti auton missä myyjä kusetti, lasinpesunestettä ei tullutkaan tarpeeksi nopeasti, voi olla, että penkinlämmitinkin oli repsikan puolelta rikki.
      Käytetty on aina käytetty, myyjä ei sitä taikomalla saa virheettömäksi.

      Toivottavasti saat myytyä jollekkin vähemmän nirsolle Esko P

    • kin

      Heh.
      Sinulla kaksi kpl esimerkkejä, millaista autokauppa on nykyään halvemmassa hintaluokassa.
      Ajatteleppas tuohon pienautoliike, joka myy 100-500kpl autoja/vuosi.

      Ihan samat "asiantuntijat" ostomiehinä... eli ihan vaan huomiona ja ajatukseksi niille, joille se autokauppias ei ihan heti ollut käsi lipalla palvelua ja perziinnuolentaa tarjoamassa.
      Näiden "asiantuntijoiden" kanssa kun vuosikymmenen on jaaritellut, niin luutuu siinä iloisempikin ihminen pikkuisen kyyniseksi asiakkaiden vaatimuksia kohtaan.

      Mitä edullisempi hinta, sen puupäisempiä ostajia on jonossa ja asiakkaaksi järjissään olevan valikoiminen on työläämpää. Valikointi kuitenkin kannattaa, sillä puupääostaja on puupää kaupan jälkeenkin.

    • a ja b ja c

      "Onhan 1500 euroa aika paljon"

      Näin on, se on lähes miljoona vanhaa markkaa.

      • Laskehan uudestaan.Eihän se oo lähelläkään vanhaa miljoonaa.

    • pyöriköön

      Hyvä Esko,

      Juuri tämä on seurausta siitä kun paikallislehtien autoliitteissä annetaan neuvoja käytetyn auton ostajille. Lähes aina niissä toimittajien itse raapustamissa ohjeissa sanotaan että "käytä asiantuntijaa".

      Heikommalla hoksnokalla varustettu kansanosa ottaa nuo sanomalehtineuvot kirjaimellisesti eikä edes ymmärrä, miksi auto kuluu käytössä. Itse olen tehnyt enemmän autokauppaa ja kohdannut ostajia, jotka jo puhelimessa lukee kysymyksensä suoraan viime torstain lehtijutusta. Kun verot maksavana autoalan yrittäjänä vastaan kysymyksiin "Kauanko auto on ollut omistuksessanne" ja "Miksi olette myymässä sitä", ja ostaja toteaa jokaiseen vastaukseeni monotonisesti "aha", tiedän etten myy autoa hänelle. Siitä seuraisi pelkkiä ongelmia mm. jälkeenpäin löytyvän nuppineulanpään kokoisen kiveniskemän tai talvirenkaiden yhden nastan puuttumisen muodossa, tonnin hintaisessa autossa.

      Oikeanlainen ostaja on kiinnostunut siitä, että vanhalla autolla pääsee eteenpäin ja milloin sen seuraava katsastus on. Sitten kun myydään 20.000 euron hintaista autoa, on ihan ok ottaa kaveri asiantuntijaksi mukaan ja odottaa öljynvaihtojen olevan tehty.

      • kin

        "Oikeanlainen ostaja on kiinnostunut siitä, että vanhalla autolla pääsee eteenpäin ja milloin sen seuraava katsastus on. Sitten kun myydään 20.000 euron hintaista autoa, on ihan ok ottaa kaveri asiantuntijaksi mukaan ja odottaa öljynvaihtojen olevan tehty."

        "Kun verot maksavana autoalan yrittäjänä vastaan kysymyksiin "Kauanko auto on ollut omistuksessanne" ja "Miksi olette myymässä sitä", ja ostaja toteaa jokaiseen vastaukseeni monotonisesti "aha", tiedän etten myy autoa hänelle."

        Nämä allekirjoitan täysin ja lisäyksenä; Myyjä se on joka valitsee kenelle myy.

      • Huh hah hei
        kin kirjoitti:

        Pakko kommentoida. Hyvin tuntuu olevan asiat autopuolella. Jostain syystä erittäin kierot henkilöt on pesiytynyt automaailmaan vai tiedättekö ketään rehellistä korkeasti koulutettua automyyjää. En minäkään.

      • fjfh jnbh v
        kin kirjoitti:

        "Oikeanlainen ostaja on kiinnostunut siitä, että vanhalla autolla pääsee eteenpäin ja milloin sen seuraava katsastus on. Sitten kun myydään 20.000 euron hintaista autoa, on ihan ok ottaa kaveri asiantuntijaksi mukaan ja odottaa öljynvaihtojen olevan tehty."

        "Kun verot maksavana autoalan yrittäjänä vastaan kysymyksiin "Kauanko auto on ollut omistuksessanne" ja "Miksi olette myymässä sitä", ja ostaja toteaa jokaiseen vastaukseeni monotonisesti "aha", tiedän etten myy autoa hänelle."

        Nämä allekirjoitan täysin ja lisäyksenä; Myyjä se on joka valitsee kenelle myy.

        oletkohan oikeasti rehellinen autoalan yrittäjä, eikö asiakkaan pitäisi silloin jo etukäteen tietää ettei auto ole ollut omistuksessasi kovin pitkään?

        Yksityiseksi tekeytyvän jobbarin kohdalla asia on toinen

      • kin
        fjfh jnbh v kirjoitti:

        oletkohan oikeasti rehellinen autoalan yrittäjä, eikö asiakkaan pitäisi silloin jo etukäteen tietää ettei auto ole ollut omistuksessasi kovin pitkään?

        Yksityiseksi tekeytyvän jobbarin kohdalla asia on toinen

        "oletkohan oikeasti rehellinen autoalan yrittäjä, eikö asiakkaan pitäisi silloin jo etukäteen tietää ettei auto ole ollut omistuksessasi kovin pitkään?"

        Siinähän se kysymyksen hulluus onkin!
        Kysytään autoliikkeeltä "kauanko auto on ollut omistuksessanne"?!?
        Tämä on tosi; näinkin älyttömiin saa autoliikekin vastailla.

        Viimeksi kun minulta tuota kysyttiin, vastasin rehellisesti, että liian kauan (auto oli 1kk liikkeen omistuksessa ja edelleen myynnissä) asiakashan meni ihan hämilleen ja jatkokysymys oli tietenkin "No mix oot myymässä? Onks jotai isompaa vikaa sitten?"
        Eihän tällaisille yksinkertaisesti voi myydä.

        Joskus taannoin samaan kysymykseen pääsi hieman "näpäyttämään" hulluja kyselevää;
        "Tämä auto on ollut minulla kolme päivää."
        Aha...??? Siis päivää? Ei vuotta? Kuulinko oikein...?
        "Kyllä. Kolme pitkää vuorokautta. Oletko ostamassa autoa? Tuletko kaukaa? Onko vaihtoautoa?"
        ...eeeh... tuota... öööh... olen ostamassa. Joo... aika kaukaa... yli sata kilsaa ois matkaa ja ehkä ehtisin ens viikolla... ei oo vaihtoautoo... mut pitää miettii viel...

        Ja kuten arvata saattaa, mittimiseksi jäi. Auto myytiin samana päivänä paikanpäälle marssineelle järki päässä olevalle asiakkaalle, käteisellä. Oli halpa ja toimiva, siksi nopea myynti oli odotettavissakin kun oikeanlainen asiakas paikanpäälle vaan vaivautui.

        Samaa kastia ovat usein ne edellisistä omistajista kovastikin kiinnostuneet.

        "Montako omistajaa on ollut?"
        En minä tiedä. (Ellei ole ollut vain 1, joka yleensä on sen verran uudehko autokin, että sen ainoan omistajan kaikki kuitit, asiapaperit jne. on mukana autossa.)
        Itse en ota ymmärtääkseni, mitä merkitystä on 1000-10000euron, 5-15-vuotiaan edellisillä omistajilla?
        Huoltokirjalla on merkitystä, eikä sillä monenko omistajan toimesta huollot on tehty.
        Ihan halvimmassa hintaluokassa 1000-3000euroa, ei välttämättä edes huoltokirjalla ole merkitystä vaan pikemminkin katsastuksella ja auton myyntihetken toimivuudella.
        Jos tonnin auto liikkuu ja toimii suht normaalisti, katsastus on voimassa ja tietenkin mahdollisimman tuoreesti katsastettu, niin on jo melko hyvä ostos. Vielä jos oikein se huoltokirjakin löytyy ja siinä edes viimeisimpiä huoltoja merkattuna, niin sehän on jo lottovoitto!

        KOMMENTTINA VIELÄ nimimerkille "Huh hah hei", joka suolsikin melkoista tuubaa:
        "Jostain syystä erittäin kierot henkilöt on pesiytynyt automaailmaan vai tiedättekö ketään rehellistä korkeasti koulutettua automyyjää."

        Minä tunnen.
        Tosin korkeahkon ÄO:ni turvinkaan en oikein käsitä logiikkaasi, miten korkea koulutus millään asteikolla tai tasolla korreloisi rehellisyyden tai kierouden kanssa?
        Onko kiero ja epärehellinen ihminen mielestäsi aina vähän koulutettu ja korkeasti koulutettu aina rehellinen ja jotenkin "parempi" ihminen?

        Minulla kun olisi sellainen näppituntuma asiasta, että koulutuksella ei ole mitään merkitystä ihmisen rehellisyyteen tai epärehellisyyteen, kierouteen tai suoraselkäisyyteen.

      • Luihu Luigi

        Touchee, vai mitä? Korkea ÄO:si ei pystynyt ymmärtämään kysymystä; Tiedättekö ketään rehellistä korkeasti koulutettua automyyjää. Vinkkaa ihmeessä missä on myyjänä esimerkiksi yliopisto koulutuksen saanut automyyjä? En epäile etteikö heitä voisi joitain olla olemassa, mutta suurin osa on hiukan kieroja luonteeltaan kun puhutaan käytettyjen autojen myyjistä.

      • kin
        Luihu Luigi kirjoitti:

        Kuten vastauksessani lukee:

        "Minulla kun olisi sellainen näppituntuma asiasta, että koulutuksella ei ole mitään merkitystä ihmisen rehellisyyteen tai epärehellisyyteen, kierouteen tai suoraselkäisyyteen."

        Touchee itsellesi, vai mitä?

        Tuloksekas myyntityö, erityisesti kohtuullisen arvokkaiden käytettyjen tavaroiden kuten autojen myyntityö, vaatii melkoista luovuutta, psykologista pelisilmää, matemaattista lahjakkuutta ja muita ominaisuuksia, joihin vaaditaan jos ei virallista korkeakoulutusta niin vähintäinkin siihen verrattavaa monialaosaamista. Tuo moniala osaaminen (tekniikka, psykologia, matematiikka jne.) on joillekin synnynnäistä, itseopittua karismaattista lahjakkuutta. Jotkut hankkivat myyjätaitoja kursseilla ja koulutuksilla.

        Väittäisin, että rehellistä, tuloksekasta autokauppaa ei kykene ihan jokapoika tekemään. Ei ainakaan asiakkaan petkutukseen ja kieroiluun perustuen se leikki kauas kanna.
        Toki autokauppiasta voi lahjattomammatkin leikkiä, siitä kun ei pitkässä juoksussa kuitenkaan mitään tule. Loppuu rahat ja sellaiset autokauppiasleikit melkolailla muutamaan vuoteen, usein vuosi tai kaksi ja firma on nurin.
        Touchee.

      • Silmät auki
        Luihu Luigi kirjoitti:

        Touchee, vai mitä? Korkea ÄO:si ei pystynyt ymmärtämään kysymystä; Tiedättekö ketään rehellistä korkeasti koulutettua automyyjää. Vinkkaa ihmeessä missä on myyjänä esimerkiksi yliopisto koulutuksen saanut automyyjä? En epäile etteikö heitä voisi joitain olla olemassa, mutta suurin osa on hiukan kieroja luonteeltaan kun puhutaan käytettyjen autojen myyjistä.

        Siis vertaatko oikeasti tutkintoja rehellisyyteen?? Pidätkö Kataista suoraselkäisenä joka maksoi kaverilleen 700000€ Jostain analyysistä valtion kassasta. Mehiläisen omistamia lääkäreitä jotka maksoivat voitot konserniavustuksina ulkomaille? Finnairin toimitusjohtajan talokauppoja? Kyllä jokainen normaali-ihminen haluaa hyötyä jostain enemmän jos siihen on mahdollisuus. Se on ihan normaalia jos sitä joskus ajattelee omalle kohdalleenkin. Riippumatta koulutuksesta.... Juu ja kyllä, olen kauppias. Myös kiero hiukan, mutta usko pois, yksityiset joilta autoni ostan, ovat erittäin harvoin niitä täydellisiä ihmisiä, jotka kertovat kaiken ja enemmänkin. Maailma ei nyt vaan pyöri sillä tavalla.

      • ostan kunnollisista
        kin kirjoitti:

        "oletkohan oikeasti rehellinen autoalan yrittäjä, eikö asiakkaan pitäisi silloin jo etukäteen tietää ettei auto ole ollut omistuksessasi kovin pitkään?"

        Siinähän se kysymyksen hulluus onkin!
        Kysytään autoliikkeeltä "kauanko auto on ollut omistuksessanne"?!?
        Tämä on tosi; näinkin älyttömiin saa autoliikekin vastailla.

        Viimeksi kun minulta tuota kysyttiin, vastasin rehellisesti, että liian kauan (auto oli 1kk liikkeen omistuksessa ja edelleen myynnissä) asiakashan meni ihan hämilleen ja jatkokysymys oli tietenkin "No mix oot myymässä? Onks jotai isompaa vikaa sitten?"
        Eihän tällaisille yksinkertaisesti voi myydä.

        Joskus taannoin samaan kysymykseen pääsi hieman "näpäyttämään" hulluja kyselevää;
        "Tämä auto on ollut minulla kolme päivää."
        Aha...??? Siis päivää? Ei vuotta? Kuulinko oikein...?
        "Kyllä. Kolme pitkää vuorokautta. Oletko ostamassa autoa? Tuletko kaukaa? Onko vaihtoautoa?"
        ...eeeh... tuota... öööh... olen ostamassa. Joo... aika kaukaa... yli sata kilsaa ois matkaa ja ehkä ehtisin ens viikolla... ei oo vaihtoautoo... mut pitää miettii viel...

        Ja kuten arvata saattaa, mittimiseksi jäi. Auto myytiin samana päivänä paikanpäälle marssineelle järki päässä olevalle asiakkaalle, käteisellä. Oli halpa ja toimiva, siksi nopea myynti oli odotettavissakin kun oikeanlainen asiakas paikanpäälle vaan vaivautui.

        Samaa kastia ovat usein ne edellisistä omistajista kovastikin kiinnostuneet.

        "Montako omistajaa on ollut?"
        En minä tiedä. (Ellei ole ollut vain 1, joka yleensä on sen verran uudehko autokin, että sen ainoan omistajan kaikki kuitit, asiapaperit jne. on mukana autossa.)
        Itse en ota ymmärtääkseni, mitä merkitystä on 1000-10000euron, 5-15-vuotiaan edellisillä omistajilla?
        Huoltokirjalla on merkitystä, eikä sillä monenko omistajan toimesta huollot on tehty.
        Ihan halvimmassa hintaluokassa 1000-3000euroa, ei välttämättä edes huoltokirjalla ole merkitystä vaan pikemminkin katsastuksella ja auton myyntihetken toimivuudella.
        Jos tonnin auto liikkuu ja toimii suht normaalisti, katsastus on voimassa ja tietenkin mahdollisimman tuoreesti katsastettu, niin on jo melko hyvä ostos. Vielä jos oikein se huoltokirjakin löytyy ja siinä edes viimeisimpiä huoltoja merkattuna, niin sehän on jo lottovoitto!

        KOMMENTTINA VIELÄ nimimerkille "Huh hah hei", joka suolsikin melkoista tuubaa:
        "Jostain syystä erittäin kierot henkilöt on pesiytynyt automaailmaan vai tiedättekö ketään rehellistä korkeasti koulutettua automyyjää."

        Minä tunnen.
        Tosin korkeahkon ÄO:ni turvinkaan en oikein käsitä logiikkaasi, miten korkea koulutus millään asteikolla tai tasolla korreloisi rehellisyyden tai kierouden kanssa?
        Onko kiero ja epärehellinen ihminen mielestäsi aina vähän koulutettu ja korkeasti koulutettu aina rehellinen ja jotenkin "parempi" ihminen?

        Minulla kun olisi sellainen näppituntuma asiasta, että koulutuksella ei ole mitään merkitystä ihmisen rehellisyyteen tai epärehellisyyteen, kierouteen tai suoraselkäisyyteen.

        Mikä teistä häkkiapinoista tekee noin hemmetin ylimielisiä?

    • suokukko

      Minä eläkeukko ajan kesät moottoripyörällä,talveksi ostan aina halvan tiisseli farkun joka on pakuksi rekisteröity keväälle pitää olla leimaa, poikkeuksetta kaikki ovat urakastaan selviytyneet, olivat ne volsuja voortteja tai japsikinnereitä.

      • Back Back

        Onko ne farkkudieselit keväisin helppo vai vaikea myydä, kun ostajat tenttaa miksi luovut autosta vain puolenvuoden omistuksen jälkeen?

        Toisaalta jos myisit vastaavan hintaista taideteosta tai kultakelloa, kukaan ei kyselisi kauanko olet sen omistanut.

        Suomalaisilla on joku ihme katkeruus käytetyn auton myyjiä kohtaan. Taidan ensi kerralla laittaa Nettiauton ilmoitukseen myös oman pärstäkuvani ja selostuksen millainen omistaja olen parin tonnin hintaiselle autolleni. Antaa vaimon vielä kirjoittaa minusta ja autosta blogin, linkitetään se myynti-ilmoitukseen. Takuulla herättää suuressa yleisössä sellaista kateutta ja pahennusta, että ostajaksi valikoituu narisijoiden sijaan helppo ja huumorintajuinen autontarvitsija.

      • automasentaja -ex
        Back Back kirjoitti:

        Tuo on totta.
        Kiinteistöjä ja vanhoja asuntoja syynnätään vähemmän kuin 2000euron käytettyä jolla ikää mittarissa jo yli 10vuotta.

        Kysymykset aina samoja mutta "yksityiseltä" viimeiset autot ostanut ja olen ollut 3 omistaja näihin tiedän että kyseisiä autoja ei kannata antaa sinne liikkeeseen myyntiin koska eivät maksa niistä mitään (10000-25000euroa) hintataso eli huoltokirja tai selvitykset milloin missäkin jotain tehty , neitsyttähän näistä ei saa tekemälläkäään.

        Hyvin noilla on tullut kohta 10vuotta liikuttua ja huoltojakin saanut tehdä ja eroonkin päässyt viimeisin meni 13vuotiaana ja oli käytössäni 6v.

    • Heikot asiantuntijat

      Eli asiantuntijana oli molemmilla kerroilla paskaa puhuvia vanhoja juoppoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1342
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1269
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1221
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1005
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      10
      1004
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      72
      926
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      85
      851
    8. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      51
      706
    9. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      692
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      677
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      594
    12. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      579
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      578
    14. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      577
    15. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      54
      563
    16. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      549
    17. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      548
    18. 46
      543
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      526
    20. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      19
      526
    Aihe