Minusta on aivan hullua, että Suomessa "sekaannutaan" Ukrainan tilaan kuin olisimme suoraan sen osapuolia. Media hämmentää ja pakottaa ns. asiantuntijoita toisinaan aivan tyhmine kysymyksineen selkä seinää vasten.
Pekka Sutelalle 10 pistettä selkeästä vastauksesta kummalliseen kysymykseen (ei oltu soitettu Sutelalle asiasta, joten hän ei tiennyt). Siinä oli oikeaa asennetta - ei vettä saa lisätä myllyyn näin jumalattoman vakavassa asiassa.
Ukrainan kansan on itse saatava ratkaista asiansa - niin kuin ovat alkaneetkin tehdä. Apua on annettava, mutta selkein molemmin puolin sovittavin ehdoin. Liisa Jaakonsaaren jaa Anneli Jäätteenmäen haastattelu pe aamun ykkösaamussa oli minulle mieleistä kuultavaa: faktoja, näkemystä ja selkeää tietämistä tai ilmaisua tietämättömyydestä. Hyviä meppejä !!!
Pekka Sutelalle 10 pistettä selkeästä vastauksesta kummalliseen kysymykseen (ei oltu soitettu Sutelalle asiasta, joten hän ei tiennyt). Siinä oli oikeaa asennetta - ei vettä saa lisätä myllyyn näin jumalattoman vakavassa asiassa.
Ukrainan kansan on itse saatava ratkaista asiansa - niin kuin ovat alkaneetkin tehdä. Apua on annettava, mutta selkein molemmin puolin sovittavin ehdoin. Liisa Jaakonsaaren jaa Anneli Jäätteenmäen haastattelu pe aamun ykkösaamussa oli minulle mieleistä kuultavaa: faktoja, näkemystä ja selkeää tietämistä tai ilmaisua tietämättömyydestä. Hyviä meppejä !!!
Vastaukset 10
Vanhimmat
No nyt puhut vähän mutta asiaa. Mitähän siellä arkadian mäellä taas touhutaan kun vallan valpas vahtipuudeli mieluumin uutisoi ukrainan torimellakoista ko siitä miten omaa maata kurmuutetaan lahtipenkkiin. Mie saatan olla vahan aikanen, mutta miusta on kahen tappelijan asja selevittää välinsä ja miun hommani on vaan pitää huolta omista asioistani.
EU:n vanhat siirtomaavallat ovat kauhuissaan kun itse ovat hajoamassa. Skotlanti äänestää syksyllä itsenäistymisestä ja lähitulevaisuudessa Katalonia irtautuu Espanjasta. Sen sijaan Venäjän talous kasvaa ja sen suojaa etsivät Naton valloitussotiin ja kurjuuteen kyllästyneet kansat.
Pian myös pankkikorruption syömästä EU:sta alkaa pako vapauteen ja Euroopan kansat vapautuvat EU-painajaisesta.
"Skotlanti äänestää syksyllä itsenäistymisestä ja lähitulevaisuudessa Katalonia irtautuu Espanjasta."
Euroopan vanhojen maiden hajoamisesta ja heikentymisestä hyötyy kumminkin myös Eurooppaa sotilaallisesti ja henkisesti miehittävä Amerikan Yhdysvallat, mitä en pidä hyvänä asiana. Ensin pitäisi vapauttaa Eurooppa USA-NATO:n miehityksestä ja vasta sitten alkaa piirtää uusia rajoja.
"Sen sijaan Venäjän talous kasvaa ja sen suojaa etsivät Naton valloitussotiin ja kurjuuteen kyllästyneet kansat."
Niin, Euraasia tulee!
"Pian myös pankkikorruption syömästä EU:sta alkaa pako vapauteen ja Euroopan kansat vapautuvat EU-painajaisesta."
Aikamme johtava geopolitiikan filosofi Aleksandr Dugin on ennustanut, että Eurooppa vapautuu USA-NATO-EU:n holhouksen alaisuudesta juuri Venäjän avulla. Valo nousee idästä. Kansakuntien Eurooppa herää henkiin, arvokonservatiivinen vallankumous toteutuu.
Samaa mieltä. Ukrainalaisten kuuluu itse selvittää asiansa vaaliteitse ja mahdollisesti kansanäänestyksellä. Venäjä ja länsi pitäkööt limaiset näppinsä irti Ukrainasta.
Olet täysin hullu kun niin sanot itse! Jos tänään venäjä ottaa Ukrainaa, seuraava on SUOMI, kun ryssän laivasto on täysin sotavalmiuksissa Itämerellä! Etkö ymmärrä??
Lopetaan nyt se pelottelu. Suomeen ei kuulu yhtään etnisesti venäläistä maakuntaa, jolla kaiken lisäksi olisi Venäjälle tärkeä strateginen merkitys.
http://valtavaara.puheenvuoro.uusisuomi.fi/157569-sprakforsvaret-och-svd-–-milla-oikeudella-tunkeudutte-suomen-tontille
Oletko siis sitä mieltä että suomen olisi hyvä olla venäjän - valtiona?
Saa kai Suomalainen lehdistö kirjoittaa mitä haluaa. Ei täällä ole mitään syytä elää kusi sukassa. Täällä sentään on sanan-ja ilmaisunvapaus. Tuskin se ulkomaalaisia loukkaa. Ja jos loukkaa niin sopii ulkomaalaisten pysyä siellä ulkomaailmassa.
Ilahduin,
Suomen kokoomus-NATO-sidonnainen media yrittää siirtää Ukrainan, Krimin kriisin Suomen ja Venäjän väliseksi.
Syytäkin löytyy, suomalaiset halutaan vihaamaan Venäjää ja kannattamaan NATOa, koska presidentti Niinistö on jo salaa kasdalta liittänyt asevoimamme eri aselajeja NATOon niin, että jos Ukrainassa, Krimillä syttyy sota, Niinistön NATO-kieroilun vuoksi Suomi vedetään sotaan mukaan.
Ja sitä Niinistö ja NATO eivät kestä, sillä 76 % suomalaisista vastustaa Suomen liittämistä NATOon ja tuota osuutta Niinistö, Sanoma Oy, Allmamedia, YLE, MTV yrittävät kiihkeästi pienentää pelottelulla ja propagandalla.