Moni palstan atterievokki on antanut pettää itseään ja he ovat langenneet skientismin järkeilyihin. Mainittakoon nimeltä esimerkiksi molokki ja illuminatus. Tieteenharrastaja tanssii ohuella nuoralla, jonka toisella puolella on skientismi ja toisella Jeesuksen kreationismi.
Mutta kuten Paavalikin jo kirjoitti kirjeessään, että se, mikä Jeesuksesta voidaan tietää on ilmeistä heidän keskuudessaan sillä Jeesus on sen heille ilmoittanut.
Tähän ei ole mitään lisäämistä tai pois ottamista.
Skientismin paula
4
75
Vastaukset
- Totuudentorvettaja
Ei järkeilyyn, vaan havaintoihin.
Ei ole mitään skientismiä, vaan on tiedettä ja on uskoa. Tiede perustuu havaintoihin ja näyttöön. Usko perustuu siihen, mitä kukakin uskoo. Esimerkiksi skitsofreenikko voi uskoa, että häntä vainotaan ja hän voi olla oikeassa tai väärässä. Eräs babtistilahko uskoo että 9/11 isku oli jumalan rangaistus Amerikalle. Uskossaan voi olla oikeassa tai väärässä, mutta joka tapauksessa kyse on uskosta, ei tiedosta, eikä kreationisteillä ole mitään tietopohjaista osoitusta siitä, ettei evoluutioteoria olisi totta. Hellanlettas.
On aivan ilmeistä, että neiti Välimatka ei ole langennut järkeilyihin eikä koskaan tule lankeamaankaan. Siihenhän tarvittaisiin järkeä.
- huhhuijakkkaas
Psykoosi on suuri tässä aloituksessa, jesus kind.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663382Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463202Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1232738- 442553
- 311953
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871505- 391330
- 821199