Antakaa viisaammat vinkkiä.
Olen alle 30v mies. Nukahtamisvaikeuksia, hermostuneisuus/ylireagointi, lisääntynyt ruokahalu suolaisen himo, väsymys vaikka nukkuisi riittävästi, rauhattomuus ja paniikkihäiriön tyyliset olotilat monessa tilanteessa. Lihasjäykkyyttä ja päänsärkyä myös jonkin verran. Ajatus juoksee, mutta tuntuu että elimistö ei jaksa oikein niin toteuttaminen ja keskittyminen on selkeästi vaikeutunut.
Tuossakaan ei ollut kaikki, mutta selkeimmät kuitenkin.
Kuinka saan lääkärin vakuutettua, että saadaan poissuljettua mahdolliset fyysiset sairaudet/ongelmat, ennen kun kaikki menee stressin tai muuten nupin piikkiin?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kaamos vaivaa, liikutko ulkona päivisin? Koska viimeksi sait naista tms?
Itsellä oli tuota väsymystä, rauhattomuutta, ruokahalua, 247 ns kyrpäotas vittuuntuneisuutta jne... asiaan helpotti kun viikon otti niskasta kiinni ja kävi vaan kävelees ulkoon ja toki seksisuhdekin piristää (vaimo kun ei anna... ja muutenkin vittuilee)
Maallikkokin ymmärtää, että ongelmasi ovat täysin psyykeen puolella. Ei sinua fyysisesti mikään vaivaa.
Kilpirauhanen?
http://personal.inet.fi/koti/remeli/kilpirauhanen.htm
Varaa lääkäriaika ja kirjaa kaikki oireet ylös.
Verikokeista ainakin kilpirauhanen, ja perusverenkuva .
On kokeiltu liikuntaa lisätä mutta eipä ole poistanut noita oloja. Ja kilpirauhanen ollut monta kertaa mielessä melko yhteen sopivien oireiden takia ja joskus reilu vuosi sitten ei ollut ihan näin pahoja oireita ja sillon katottiin kilpirauhasarvot, mutta olivat kuitenkin silloin ok vielä.
Toivotaan että ottavat noi verikokeet kun vaadin.