Luomen poisto

Nykyään työtön

Tarvisin vähän neuvoa teiltä muilta, joilta on luomia poistettu. Olen julkiselle yrittänyt nyt syyskuusta lähtien saada aikaa yhen luomen poistamiseen, mutta sitä ei vaan tunnu saavan. Ei edes lääkäriaikaa sen katsomiseen, sanovat et suoraan operointi aika jota ei voi etukäteen varata.

Onko se tosiaan noin vaikeaa saada julkiselta aika? Alkaa vaan kyrsiä, kun luomi ärtyy ja vuotaa kerran/pari kertaa viikossa verta kun vaatteet hankaa siihen.

15

1664

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mitä tarkoitat?

      No mitä tuota enää näyttelemään ja katselemaan, kun olet jo noin kauan katsellut. Lääk'riin ja pois vain siltä istumelta. Ei se läärin katse sitä paremmaksi tee ja miksi sitä ei sitten voi samalla ajalla pois napata?

    • pakolaiset ulos!

      "Onko se tosiaan noin vaikeaa saada julkiselta aika?"

      KYLLÄ

      Itseltäni on poistettu ihan terveyskeskuksessa montakin luomea, mutta siitä on jo 20 vuotta, jolloin lekuriajan sai 1-2 päivässä ja etukäteen ei edes kysytty ajanvarauksen syytä.

      Nykyään ei välttämättä saa mitään aikaa, jos terveydenhoitaja puhelimessa on sitä mieltä, että et tarvitse lääkärin aikaa.

      Tätä kutsutaan hyvinvointivalioksi.

      Lisää pakolaisia vaan. Niille riittää rahaa.

      ÄÄnestäkää.

      Kohta on vaalit.

    • justiinsa aivan

      Tätä sanotaan triageksi, joka toimii hyvin. Jos nämä luomiparanoidit tukkii päivystyslistat täyteen, niin oisko sitten kiva? Et pääsisi ajoissa vaikka olis päivystysasia? Ihmiset elää pidempään ja tarvitsevat aiempaa enemmän hoitoa hoitokeinojen lisääntyessä. Joku luomi voi ihan hyvin odottaa kuukauden tai kaksi, vaikka sulle nyt on tullutkin päähänpistos poistaa se nyt.

      • pakolaiset ulos!

        "päivystyslistat täyteen"

        Lue se alkuperäinen juttu.

        Aloittaja on jo 6 kk yrittänyt päästä terveyskeskukseen poistattamaan luomensa, jonka terveyskeskuksen kuuluu poistaa.


    • justiinsa aivan

      Eikä kuulu. Luomien "näyttää pahalta" poistot on turhaa leikkelyä. Sinänsä poiston kriteerit täyttyy, jos haittaa tai repeytyy. Voisko olla taustalla esim. se, että terkkari on vaan niin tukossa. Siinä käy muita ihmisiä hoitamassa niitä päivystysasioita.

      • 16+16

        Siellä se kokoomusnuori määkii kuin lammas ja muistelee menneitä kun Kataisen mulkulle myönnettii Euroopan paras -valtiovarainministeri -titteli. Nyt sama turhake tulee jäämään historiaan Suomen huonoimpana pääministerinä.

        "Näyttää pahalta" -luomi on yhtä kuin mahdollinen ihosyöpä. Ei niitä huvikseen leikellä julkisellakaan puolella pois, ne lähetetään vielä kaupan päälle patologin arvioon. Potilaan tehtävä ei ole arvioida mikä luomi on viatoa ja mikä kannattaa poistaa, nämä ovat lääkärin tehtäviä.


      • just joo aivan
        16+16 kirjoitti:

        Siellä se kokoomusnuori määkii kuin lammas ja muistelee menneitä kun Kataisen mulkulle myönnettii Euroopan paras -valtiovarainministeri -titteli. Nyt sama turhake tulee jäämään historiaan Suomen huonoimpana pääministerinä.

        "Näyttää pahalta" -luomi on yhtä kuin mahdollinen ihosyöpä. Ei niitä huvikseen leikellä julkisellakaan puolella pois, ne lähetetään vielä kaupan päälle patologin arvioon. Potilaan tehtävä ei ole arvioida mikä luomi on viatoa ja mikä kannattaa poistaa, nämä ovat lääkärin tehtäviä.

        Potilaan mielestä mikä tahansa rasvasyylä näyttää pahalta. Mikä tahansa ihomuutos voi olla syöpä, näytti se sitten luomelta tai ei. Kysymys erikseen kuinka usein siinä pahalaatuisuutta löytyy. Sanoisin ettei koskaan ole käynyt näin, että silmääräisesti viattoman näköinen luomi olisi paljastunut pahalaatuiseksi. Tyvisolusyövän tai solaarikeratoosin tunnistaa kyllä kliinisestikin ja diagnoosi lähinnä varmistuu pad:lla. Pidä ne amatöörimielipitees/luomiparanoijat vaan itselläsi.


      • 16+16
        just joo aivan kirjoitti:

        Potilaan mielestä mikä tahansa rasvasyylä näyttää pahalta. Mikä tahansa ihomuutos voi olla syöpä, näytti se sitten luomelta tai ei. Kysymys erikseen kuinka usein siinä pahalaatuisuutta löytyy. Sanoisin ettei koskaan ole käynyt näin, että silmääräisesti viattoman näköinen luomi olisi paljastunut pahalaatuiseksi. Tyvisolusyövän tai solaarikeratoosin tunnistaa kyllä kliinisestikin ja diagnoosi lähinnä varmistuu pad:lla. Pidä ne amatöörimielipitees/luomiparanoijat vaan itselläsi.

        Kuka sen sanoo mikä on rasvasyylä ja mikä luomi, jos ei sinne lääkäriin pääse? Minä en luota hoitajiin pätkääkään, iso osa terveyskeskuksessa työskentelevistä hoitajista on työhönsä urautuneita ja ympärillä olevaan maailmaan kiinnostuksensa menettäneitä keski-ikäisiä ämmiä. Ne lääkärimiehet, joiden takia alalle hakeuduttiin, panevat jo huomattavasti heitä nuorempia naisia.

        Potilas on maallikko ja lääkäri ammattilainen, siitä terveydenhuollossa on kysymys että asioita PITÄISI tutkia, terveydenhuolloin tehtävä ei tiettävästi ole julkisten varojen säästäminen. Useampien kannattaisi tästä maasta tietysti lähteä hel*ettiin rahoittamasta kaikenmaailman cleantechia ja muuta taivaanrannanmaalailua. Rahaa tässä maassa on, mutta aivan väärillä tahoilla Sitä varten meillä on laskutaitoisempia virkamiehiä, jotta nämä asiat voitaisiin korjata.


      • Amatöörimielipide
        just joo aivan kirjoitti:

        Potilaan mielestä mikä tahansa rasvasyylä näyttää pahalta. Mikä tahansa ihomuutos voi olla syöpä, näytti se sitten luomelta tai ei. Kysymys erikseen kuinka usein siinä pahalaatuisuutta löytyy. Sanoisin ettei koskaan ole käynyt näin, että silmääräisesti viattoman näköinen luomi olisi paljastunut pahalaatuiseksi. Tyvisolusyövän tai solaarikeratoosin tunnistaa kyllä kliinisestikin ja diagnoosi lähinnä varmistuu pad:lla. Pidä ne amatöörimielipitees/luomiparanoijat vaan itselläsi.

        "Sanoisin ettei koskaan ole käynyt näin, että silmääräisesti viattoman näköinen luomi olisi paljastunut pahalaatuiseksi."

        Jaa, meidän perheen tapaus sitten ilmeisesti on se ensimmäinen ja ainoa maailmassa, kun noin on käynyt. Onneksi potilas oli sinnikäs ja vaati poistamaan sen "viattoman" tumman luomen, joka oli alkanut kasvaa. Lääkärin mielestä kaikki havaitut vaaran merkit olivat täysin normaaleja ilmiöitä.


    • ruma luomi

      Multa on monta luomee poistettu ja myös puolisolta ihan vaan kun haluttiin.

      Luomet on rumia.

    • Käyttäkää järkeä

      En minä koskaan millekään tk:n sihteerikkömimmeille tai keskusneideille mitään syytä kerro lekurin vastaanotolle aikaa varatessani. Jos ne syytä kysyvät olen aina sanonut, että en tiedä syytä ja sen takiahan minä lääkärille pyrin. Jos eivät siihen tyydy niin sanon asian olevan yksityinen eikä sitä tarvitse kaille vastaanottoapulaisille kertoa.
      Aina olen ajan saanut.

    • 110003330

      Luin tuolta internetin ihmeellisestä maailmasta luomen poistamisesta muurahaishapolla. muurahaishappoa käytetään syylien poistoon. Mitä olette mieltä, kannattaako kokeilla? mulla on selässä ainakin 40 luomea.

    • 110000033330

      Mikä on tuon "Syylend" syylänpoistoliuoksen muurahaishappo pitoisuus prosentteina?
      http://www.apteekkini.fi/SYYLEND-LIUOS-SYYLILLE

      Löysin tuolta netistä pullon 85% muurahaishappoa 1 Litra/3€. Meneekö tuo happo selkäluomista läpi luihin asti? :D

    • Siskon mietteitä

      Lääkärien kuuluu edetä tutkimuksissaan Käypä Hoito-suositusten mukaan. Aloittajan kannattaa käydä Käypä Hoito-suositusten nettisivuilla ja etsiä osio: "Melanooma (ihomelanooma)". Siellä on lueteltu riskitekijät ja erityisen huolella kannattaa lukea kohta "toteaminen".

      En tarkoita, jotta kyseessä olisi melanooma, mutta tuosta kohdasta näkee kriteerit, jolla lääkäriin pitää päästä. Kun sanoo, jotta luomi vuotaa verta, ympäristö punoittaa ja tietty ilmaantuu rupiakin, niin silloin on vastaanottoaika annettava. Joskus täytyy toki uhkailla, jotta otatteko vastuun, jos onkin syöpä. Veljelläni oli niskassa luomi ja kas vain, melanooma se sitte oli. Väkisin ja vähän uhkailemalla pääsi tk-lääkärille ja sitte tulikin kiire, kun patologin selvitys saatiin.

    • justiinsa aivan

      Just joo. Repeytyy tavallinen luomikin ja vuotaa ja punoittaa. Jos oikein haluaa antaa itsestään idioottimaisen kuvan niin juuri sellainen uhkailu ja dramatisointi kyllä tekee sen. Melanooma on kuitenkin harvinainen. Yleensä se on rasvaluomi tai joku seniilineevus joka on tummunut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      149
      6419
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      32
      2292
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      187
      2089
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1313
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      74
      1232
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      1067
    7. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1047
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      25
      987
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      44
      951
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      835
    Aihe