Ovatko vain armolahjan saaneet tosiuskovia?

Aloittaja_

Onko helluntaiseurakunnissa vallalla uskomus, että vain armolahjan saaneet ovat ns. oikeita uskovia? Helluntailaisuus tuntuisi puhuttelevan, tämä vain on ainoa pieni mutta. Voin kuvitella, että jos ihmisten uskoja arvioidaan vain armolahjojen mukaan, voisi tunnelma käydä hieman painostavaksi ja epämukavaksi.

18

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uskova

      Suurin armolahja Raamatun mukaan on pelastus! Se on kaikilla uskovilla! Älkää tuijottako väärällä asenteella korinttolaiskirjeen armolahjaluetteloon, sillä siihen on kirjoitettu myös ihme- ja merkkilahjat, jotka pikkuhiljaa jäivät pois kun apostolinen aika loppui! Seurakunta-ajan armolahjat ovat tarkemmin kerrottuna efesolais- ja roomalaiskirjeissä. Korinttolaiskirjeen kirjoittamisaikana, n. v. 55 oli Apostolit ja profeetat vielä hengissä ja seurakunnan perustusta luomassa, joten sinä aikana tietysti Jumala antoi ihmeitä ja merkkejä Apostolien käsien kautta. Myös kielillä puhumisen ja selittämisen armolahja toimi vielä tuolloin.
      Sen sijaan hebrealaiskirje, joka on kirjoitettu n. v. 68 kertookin ihme- ja merkkilahjoista menneessä aikamuodossa. (Hebr.2:4) Samoin Markuksen evankeliumi, kirjoitettu n. v. 66 (Mark.16:20) puhuu ihmeistä ja merkeistä menneessä aikamuodossa ja kohdistaa ne selkeästi "niiteen yhteentoista" eli Apostoleihin. Ja muutenkin Raamatusta käy selvästi ilmi, että vain Apostolit tekivät ihmeitä ja merkkejä, eikä suinkaan tavalliset uskovaiset. Filippus ja Stefanus paransivat myös sairaita silloin kuin toimivat läheisessä yhteistyössä Apostolien kanssa.
      Suurin osa helluntailaisten armolahjoista on heidän omia keksimiään, itse itselle annettuja. Niillä ei ole mitään tekemistä Jumalan Pyhän Hengen jakamien armolahjojen kanssa.

    • Aloittaja_

      Niin no, en mene kieltämään sitä, että armolahjoja voisi esiintyä myös nykypäivänä. Itse en kuitenkaan ajattele, että ne olisivat mikään ainoa merkki uskosta tai uskon edellytys, tai että niitä ylipäätään annettaisiin välttämättä kaikille uskoville.

      Olen vain kuullut hieman ikäviä juttuja helluntaiseurakunnista, että siellä odotetaan kaikille uskoville armolahjaa, ja sitten katsotaan vähän kieroon, ellei näin käykään, ja rivien välistä voi lukea, mitä mieltä hänestä tällöin ollaan.

      • profetta

        Armolahjoja. voimallistentekojen ym. saa ne jotka on todettu kestäviksi uskossa ja jotka totuudessa kulkevat. Moni tulee uskoon mutta kun heitä koetellaan,niin he lankeavat ihmismielitelyyn ja kolminaisuusoppiin ja näin heistä tulee kuivia lähteitä. Usko jonka Herra Jeesus Kristus Jumalan Poika armossaan synnyttää ihmiseen on valtava armolahja, hänen armostaan.PS.Eipä hellari kokouksissa armolahjat toimi kun valhetta julistetaan yli Jumalan sanan ja sitä vielä totuudeksi sanotaan. Ei Ole Herra Jeesus seurakuntien pää ja paimen vaan ne jotka ovat isästä per.ke.leestä siellä julistaa eikä tahdota syntejä tunnustaa että Herra Jeesus Kristus Jumalan Poika heidät suuressa armossaan armahtaisi ja saisivat syntinsä anteeksi.

      • tode*

        kaikilla uskovilla, myös luterilaisuskovilla, on ainakin 1 armolahja: "Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme". Room. 6:23

        Tuo sinunkIn käsityksesi kieroon katsomisesta on mennyttä aikaa. Tervetuloa tässäkin tähänkin aikaan, tämän ajan helluntaiseurakuntaan, joka ei ole täydellinen, mutta on uudistunut monessa suhteessa.

    • jaikalii

      >>>Onko helluntaiseurakunnissa vallalla uskomus, että vain armolahjan saaneet ovat ns. oikeita uskovia?

      • profetta

        Tosi uskovat ei istu helluntaiseurakunnissa, kolminasuusoppi on niin kamalaa kuultavaa että sitä ei uudestisyntyneet ylhäältä jaksa kuunnella paitsi ne valitut jotka ovat sydämensä paaduttaneet. ps. kerro missä on hellari seurakunta jossa Pyhässä Hengessä ihmiset paranee kun armolahjat toimii ja missä Herrani Jeesus Kristus Jumalan Poika on seurakunnan pää ja paimen. (lähden sinne heti tänään.)

      • ..en tiedä
        profetta kirjoitti:

        Onko jumala ilmoittanut mikä uskonto oikea jos oikeaa uskoa ei ole vai onko tämä illuusitiota harhaa,

      • ei tietenkään
        profetta kirjoitti:

        Tosi uskovat ei istu helluntaiseurakunnissa, kolminasuusoppi on niin kamalaa kuultavaa että sitä ei uudestisyntyneet ylhäältä jaksa kuunnella paitsi ne valitut jotka ovat sydämensä paaduttaneet. ps. kerro missä on hellari seurakunta jossa Pyhässä Hengessä ihmiset paranee kun armolahjat toimii ja missä Herrani Jeesus Kristus Jumalan Poika on seurakunnan pää ja paimen. (lähden sinne heti tänään.)

        Eli siellä omassa yhdenmiehen seurakunnassasi ei tapahdu mitään !

      • profetta
        ei tietenkään kirjoitti:

        Eli siellä omassa yhdenmiehen seurakunnassasi ei tapahdu mitään !

        Missä kaksi tahi kolme kokoontuu minun nimessäni siellä minä olen heidän keskellä. Ihania Herrani Jeesuksen sanoja. Hän totisesti on meidän kotimme pää. Pyhässä Hengessä saamme kokea hänen läsnäoloaan. Kun totuudessa kulkee niin silloin ei ole rakennettu esteitä Pyhän Hengen kokemiseen. PS. Kolminaisuusopin hellarit saavat seurakunnissa kokea vain tyhjää. Riitaa,ahdistusta ja kahtia jakautumista ym. Ja lisää on kuritusta tulossa koska ei parannusta totuuteen tahdota tehdä. Synnit tulevat seurakunnissa esiin mutta ei ole ketään joka ne anteeksi antaa . Miettikää sitä.

      • Mietitty on !

        Rohveetta, vain Jeesus ja Hänen sovituskuolemansa (verensä) on tuonut meille syntien anteeksiantamisen,jokainen joka Häneen turvaa saa elää anteeksiantamuksessa, hallelujaa !

      • ei hellari
        profetta kirjoitti:

        Missä kaksi tahi kolme kokoontuu minun nimessäni siellä minä olen heidän keskellä. Ihania Herrani Jeesuksen sanoja. Hän totisesti on meidän kotimme pää. Pyhässä Hengessä saamme kokea hänen läsnäoloaan. Kun totuudessa kulkee niin silloin ei ole rakennettu esteitä Pyhän Hengen kokemiseen. PS. Kolminaisuusopin hellarit saavat seurakunnissa kokea vain tyhjää. Riitaa,ahdistusta ja kahtia jakautumista ym. Ja lisää on kuritusta tulossa koska ei parannusta totuuteen tahdota tehdä. Synnit tulevat seurakunnissa esiin mutta ei ole ketään joka ne anteeksi antaa . Miettikää sitä.

        Sinä profetta kirjoitat vastoin Jumalan Sanaa, et ole oikea profetta, vaan valheprofetta. Jumala on kolminainen ; Isäs, Poika ja Pyhä Hrnki. Te ekssytte, koska ette tunne kirjoituksia, sanotaan Sanassa. Sinä olet yksi eksynyt opilliseti harhaoppia julistava yksilö!

    • ~~tähkäpää~~

      Mitä aloittaja tarkoittaa sanalla: TOSIUSKOVAINEN?

    • ~~tähkäpää~~

      >>>>>>>>>>>>>>
      Aloittaja_
      1.3.2014 23:28
      0
      Sulje
      Niin no, en mene kieltämään sitä, että armolahjoja voisi esiintyä myös nykypäivänä. Itse en kuitenkaan ajattele, että ne olisivat mikään ainoa merkki uskosta tai uskon edellytys, tai että niitä ylipäätään annettaisiin välttämättä kaikille uskoville.

      Olen vain kuullut hieman ikäviä juttuja helluntaiseurakunnista, että siellä odotetaan kaikille uskoville armolahjaa, ja sitten katsotaan vähän kieroon, ellei näin käykään, ja rivien välistä voi lukea, mitä mieltä hänestä tällöin ollaan.

    • tode*

      asiaa on pohdittu Suomen helluntailiikkeessä viime aikoina, koska esittämäsi uskomus armolahjoilla varustetun uskovan erinomaisuudesta on ollut vallalla lähes näihin päiviin asti.

      Seuraavista lainauksista käy ilmi, mitä helluntailiike ajattelee ja opettaa Pyhästä Hengestä:

      "5. Pyhä Henki herättää ihmisen hengellisesti, niin että hän voi ottaa vastaan Jumalan valmistaman pelastuksen, jolloin Pyhä Henki tulee häneen asumaan. Jeesus Kristus kastaa uskovan Pyhällä Hengellä, joka jakaa armolahjoja seurakunnaan rakentumiseksi niin kuin apostolien aikana. Uskova on tarkoitettu elämään Pyhän Hengen täyteydessä Hengen hedelmää kantaen." (Uskon pääkohdat, Helluntaikirkon julkaisemana)

      Tässä vielä tarkennus Uskon pääkohdista, jossa käy ilmi palstalla moneen kertaan vatvottu kysymys Pyhästä Hengestä ja armolahjoista:

      http://www.suomenhelluntaikirkko.fi/tunnustus_ja_opetus_2/uskon_paakohdat/pyha_henki

      ----> "...." Nämä kaikki ovat Jumalan armovaikutuksia, jotka eivät ole osoitus uskovan hengellisen elämän kypsyydestä tai tasosta."

      • armahdettuveli

        Kun armolahjat alkoivat toimimaan!! Sain armollisesti lähteä seurakunnasta!

      • Jeesuksen kanssa
        armahdettuveli kirjoitti:

        Kun armolahjat alkoivat toimimaan!! Sain armollisesti lähteä seurakunnasta!

        Minäkään en kuulu seurakuntaan, kuulunut olen kyllä. Olen uskossa Herraan Jeesukseen ja minulla on armolahjoja, mutta vain harvoin enää käyn kokouksissa. Kävisin mielelläni säännöllisesti jossain seurakunnassa, jonka tuntisin omakseni, mutta seurakuntaan en silloinkaan enää kovin helposti liittyisi, jos ollenkaan.

        Aloittajan kysymys viittaa osaltaan kokemukseeni seurakunnista paikkana, jossa otetaan toisista mittaa vaikka sitten armolahjoin, paikkana jossa vahvat selviytyvät ja heikot nujertuvat, ei niinkään "särkyneitten majatalona" eikä uskovien keskinäisen voimaantumisen ja rohkaisun kokoontumispaikkana pimeän ajan keskellä.

        Seurakunnilla tarkoitan Jeesukseen uskovien seurakuntia yleensä, en ainoastaan helluntaiseurakuntia.

    • Aloittaja_

      Kiitos vastauksista. :)

    • ei hellari

      Eivät ole ainoita! Eikä minun tietooni ole tullut helluntaipiireissä sellaista opetusta, että sanoisivat vain armolahjoja saaneiden olevan tosi uskovaisia. Armolahjat eivät ole merkki pyhyydestä eikä uskon määräastä, vaan ne ovat armolahjoja, joita Pyhä Henki jakaa sen mukaan, kuin hyväksi näkee. Ainut ehto on, että ihmisen pitää olla uudestisyntynyt ja ettei mitään syntiä ole sydämessä. saastaisseen astiaan ei Pyhä Henki tule,. Ja on muistettava, ettei armolahjoja oteta, vaan ne annetaan uskoville. Eiköä kakii saa samoja armolahjoja. Sen päättä Jumalan Pyhä Henki mitä armolahjoja itse kullekin annetaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      218
      2498
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      3
      2109
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      317
      1847
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      95
      1605
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      83
      1495
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1240
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1170
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1121
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1027
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      1006
    Aihe