Tulin ns. uskoon neljä vuotta sitten, 22-vuotiaana. Voin omalta kohdaltani sanoa, että tämän neljän vuoden aikana olen kehittynyt ihmiseä positiivisempaan ja parempaan suuntaan. Mitään paljon täälläkin esillä olleita mielenterveysongelmia ei minulla ole esiintynyt.
Tullessani uskoon olin ujo poikanen, nyt aikuinen varma mies. Vielä 22-vuotiaana kärsin mm. kroonisesta esiintymispelosta. En pystynyt puhumaan yleisölle ilman paniikkikohtausta. Tällä hetkellä olen päässyt eroon tästä ongelmasta, ja olen jopa johtanut seurakunnassani jumalanpalveluksia.
En osaa sanoa, että johtuuko muutos uskoontulostani vai luonnollisesta kehittymisestä ja kasvamisesta, mutta uskon joka tapauksessa seurakunnan sosiaalisen ympäristön ja jumalanpalvelusten johtamisen olleen omalla kohdallani ehkä ratkaiseva asia kroonisesta esiintymispelosta irti pääsemisessä. Asiasta on ollut minulle valtava hyöty kouluelämässä ja nyttemmin työelämässä.
Olen myös huomannut suhtautuvani vakavammin elämän tärkeisiin asioihin uskoontuloni jälkeen. Suhtautumiseni opiskeluun oli todella leväperäistä 17-22-vuotiaana, mutta viimeisen neljän vuoden aikana kykenin ottamaan itseäni niskasta kiinni ja olen suorittanut opintoni kunnialla. Työpaikkakin on irtoamassa todennäköisesti juuri tästä syystä. Ehkä tämäkin on ollut seurausta luonnollisesta vanhenemisen mukanaan tuomasta viisastumisesta, mutta ei uskoontulo ainakaan kehitykselle ole ollut esteenä.
Uskoontuloni on näkynyt myös monissa pienissä konkreettisissa asioissa. Voi vaikuttaa itsensä kehumiselta, mutta sanon silti muutaman esimerkin:
- Ennen uskoontuloani lunttasin kokeissa lähes jatkuvasti. Uskoontuloni jälkeen olen sortunut lunttaukseen vain kerran, ja tuonkin kurssin kokeen suoritin uudelleen ilman lunttaamista.
- Opettaja oli kerran tentissä laskenut minulle liikaa pisteitä. Taistelin vähän aikaa itseni kanssa, mutta menin kuitenkin kertomaan asiasta opettajalle. Arvosanani laski, mutta mielenrauha säilyi.
- Olen päässyt eroon alkoholista. Join pahimmillaankin vain kerran tai pari viikossa, joten en ollut mikään juoppo. Mutta parempi näin.
Mielestäni uskonnon vaaroja on liioiteltu selvästi tällä palstalla. On totta, että uskontojen pariin ja seurakuntiin hakeutuu paljon elämän kaltoin kohtelemia ja mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä. Mutta en usko, että itse uskonto olisi ollut heidän ongelmiensa aiheuttaja ainakaan suurimmassa osassa tapauksista.
Minulle usko Jumalaan antaa elämään todella paljon sisältöä. Voin nukkumaan mennessäni lausua iltarukouksen Isälle, tunnustaa Hänelle syntini ja pyytää siunausta tulevalle päivälle, ja saada rauhallisen levon. Voin iltalenkillä rukoilla Jumalaa katsellen tähtitaivasta, ja tuntea Jumalan hyvyyden ja rakkauden virtaavan kehoni lävitse. Voin vaikeuksissa lausua rukouksen Isälle, ja luottaa siihen että Hän selvittää asiat parhain päin.
Usko on minulle valtava rikkaus, parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut.
Tämä viesti saattoi vaikuttaa melkoiselta mainoslauseelta, mutta näin oikeasti ajattelen.
Tullessani uskoon olin ujo poikanen, nyt aikuinen varma mies. Vielä 22-vuotiaana kärsin mm. kroonisesta esiintymispelosta. En pystynyt puhumaan yleisölle ilman paniikkikohtausta. Tällä hetkellä olen päässyt eroon tästä ongelmasta, ja olen jopa johtanut seurakunnassani jumalanpalveluksia.
En osaa sanoa, että johtuuko muutos uskoontulostani vai luonnollisesta kehittymisestä ja kasvamisesta, mutta uskon joka tapauksessa seurakunnan sosiaalisen ympäristön ja jumalanpalvelusten johtamisen olleen omalla kohdallani ehkä ratkaiseva asia kroonisesta esiintymispelosta irti pääsemisessä. Asiasta on ollut minulle valtava hyöty kouluelämässä ja nyttemmin työelämässä.
Olen myös huomannut suhtautuvani vakavammin elämän tärkeisiin asioihin uskoontuloni jälkeen. Suhtautumiseni opiskeluun oli todella leväperäistä 17-22-vuotiaana, mutta viimeisen neljän vuoden aikana kykenin ottamaan itseäni niskasta kiinni ja olen suorittanut opintoni kunnialla. Työpaikkakin on irtoamassa todennäköisesti juuri tästä syystä. Ehkä tämäkin on ollut seurausta luonnollisesta vanhenemisen mukanaan tuomasta viisastumisesta, mutta ei uskoontulo ainakaan kehitykselle ole ollut esteenä.
Uskoontuloni on näkynyt myös monissa pienissä konkreettisissa asioissa. Voi vaikuttaa itsensä kehumiselta, mutta sanon silti muutaman esimerkin:
- Ennen uskoontuloani lunttasin kokeissa lähes jatkuvasti. Uskoontuloni jälkeen olen sortunut lunttaukseen vain kerran, ja tuonkin kurssin kokeen suoritin uudelleen ilman lunttaamista.
- Opettaja oli kerran tentissä laskenut minulle liikaa pisteitä. Taistelin vähän aikaa itseni kanssa, mutta menin kuitenkin kertomaan asiasta opettajalle. Arvosanani laski, mutta mielenrauha säilyi.
- Olen päässyt eroon alkoholista. Join pahimmillaankin vain kerran tai pari viikossa, joten en ollut mikään juoppo. Mutta parempi näin.
Mielestäni uskonnon vaaroja on liioiteltu selvästi tällä palstalla. On totta, että uskontojen pariin ja seurakuntiin hakeutuu paljon elämän kaltoin kohtelemia ja mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä. Mutta en usko, että itse uskonto olisi ollut heidän ongelmiensa aiheuttaja ainakaan suurimmassa osassa tapauksista.
Minulle usko Jumalaan antaa elämään todella paljon sisältöä. Voin nukkumaan mennessäni lausua iltarukouksen Isälle, tunnustaa Hänelle syntini ja pyytää siunausta tulevalle päivälle, ja saada rauhallisen levon. Voin iltalenkillä rukoilla Jumalaa katsellen tähtitaivasta, ja tuntea Jumalan hyvyyden ja rakkauden virtaavan kehoni lävitse. Voin vaikeuksissa lausua rukouksen Isälle, ja luottaa siihen että Hän selvittää asiat parhain päin.
Usko on minulle valtava rikkaus, parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut.
Tämä viesti saattoi vaikuttaa melkoiselta mainoslauseelta, mutta näin oikeasti ajattelen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Viestisi on ehkä hieman väärässä ympäristössä täällä, vaikka toki joskus on mukavampi kuulla positiivisia asioita uskosta. Sikäli kuin ihminen vielä pystyy olemaan avoin ja suvaitsevainen niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät usko samalla tavalla.
Usko on aina henkilökohtainen asia, subjektiivinen kokemus. Toisia se elähdyttää, toisia riuduttaa. Joissain uskonyhteisöissä tunnelma on positiivinen, toisissa negatiivinen ja julma. Et maininnut seurakuntaasi ja se on ihan hyvä asia, muussa tapauksessa olisit voinut mainostaa ihmisille sitä, mahdollisesti heidän kokemuksensa mukaan julmaa seurakuntaa. Koemme uskomme ja seurakuntamme niin eri tavoin.
Mitä tulee uskoontulon myötä tuleviin muutoksiin, ne kuuluvat elämään osana henkistä kasvua. Uskoontulollasi saattaa olla siinä osuutta, muttei se ole ainoa selitys. Monilla elämä lähtee rullaamaan positiivisemmille urille uskonmenetyksen jälkeen. Näistä tapauksista ei vain tahdota hirveästi kertoa, koska ne eivät ole mainitsemisen arvoisia. Siksi elämä voi olla rikasta silloin, kun ihminen on uskossa tai ei ole, elämää voi rikastaa tai köyhdyttää uskoontulo. Riippuu aina henkilöstä, ajasta, paikasta ja elämäntilanteesta.
"Viestisi on ehkä hieman väärässä ympäristössä täällä, vaikka toki joskus on mukavampi kuulla positiivisia asioita uskosta."
Mielestäni viesti ei ollut väärässä ympäristössä, koska halusin kertoa poikkeavan kokemuksen uskosta ympäristössä, jossa se ei edusta ns. päälinjaa.
"Usko on aina henkilökohtainen asia, subjektiivinen kokemus. Toisia se elähdyttää, toisia riuduttaa."
En voi puhua kuin omasta puolestani, mutta minun kohdallani usko on ollut nimenomaan elähdyttävä kokemus.
"Joissain uskonyhteisöissä tunnelma on positiivinen, toisissa negatiivinen ja julma."
Myös uskovat ovat ihmisiä puutteineen ja hyvine puolineen. Omassa seurakunnassani on paljon sekä hyvää että huonoa. Seurakunnan jäsenenä koen omaksi tehtäväkseni lisätä tuota hyvän määrää. Tämän voi tehdä esimerkiksi ottamalla vastuuta seurakunnan toiminnasta (jumalanpalvelusten johto, saarnojen pito, keittiövuorot, talkootyöt jne.) ja osallistumalla seurakunnan toimintaan muutenkin (normaalit jumalanpalvelukset, sympatiakeräys, EU-ruokapakettien jako).
"Et maininnut seurakuntaasi ja se on ihan hyvä asia, muussa tapauksessa olisit voinut mainostaa ihmisille sitä, mahdollisesti heidän kokemuksensa mukaan julmaa seurakuntaa."
En tarkoituksella halua kertoa seurakuntaa, jossa olen. Se johtuu vain siitä, että en pidä omaa seurakuntaani erityisen "oikeaoppisena" muihin seurakuntiin verrattuna. Pelastus ei sinänsä ole kiinni seurakunnasta vaan ihmisen Jumala-suhteesta.
"Mitä tulee uskoontulon myötä tuleviin muutoksiin, ne kuuluvat elämään osana henkistä kasvua. Uskoontulollasi saattaa olla siinä osuutta, muttei se ole ainoa selitys."
Elämäni kääntyi positiivisemmaksi juuri uskoontulon jälkeen, joten näen kyllä selkeän syy-seuraussuhteen olemassaolon. Tosin tulin uskoon myös sellaisessa iässä, jolloin mies normaalisti kasvaa henkisesti voimakkaasti eteenpäin. Mutta sen voin ainakin varmuudella sanoa, että luontaisen ujouteni "voittamisessa" seurakuntayhteisöllä oli ratkaiseva merkitys. Pidän sitä aivan käsittämättömänä ihmeenä, että voin nykyisin puhua jopa suurella joukolle ihmisiä ilman paniikinomaista pelkoa ja itsehillinnän menetystä.
Joku muu järjestö olisi mahdollisesti voinut ajaa saman asian. Eli sinun kohdallasi se sattui olemaan juuri tuo uskonnollinen järjestö.
Jollekin muulle se voi olla vaikkapa partio, tai Martta-kerho, tai se, että päättää mennä opettajankoulutukseen ja käy sitten sisukkaasti koulutuksen loppuun. Esimerkkejä voisi antaa loputtomasti.
En halua mitätöidä uskonnollista kokemustasi, ja hyvähän se toki on, että kokemuksesi on positiivinen. Mutta esiintymispelkosi ym. olisi toki voinut hävitä muullakin tavalla, ja elämäsi suuntautua ylöspäin liittyessäsi johonkin aivan muuhun ryhmään. Sitä emme koskaan saa tietää, sillä kun jo löysit oman tiesi, sinulla ei liene syytä etsiä ja kokeilla toista.
Hieman mainostavaksi mielsin viestisi kuitenkin - tarjosit ikään kuin sitä uskoontuloa (x) ja seurakunnan jäsenyyttä sellaisille, jotka ovat eri uskovaisten yhteisöissä saaneet kärsiä. Hämmästelin sitä tällaisella palstalla. Mutta seriffi Tommi on näköjään hyväksynyt sen, joten se siitä.
Uskonnon uhri on se, jonka joku muu ihminen tai seurakunta saa uskomaan jotain tai liittymään johonkin, mikä ei ole täysin ihmisen oman uskon mukaista. Jos ihminen syntyy aidosti sisäisesti uudeksi ja tulee uskoon hän ei yleensä koskaan uhriudu, mikäli häntä ei jossain seurakunnassa aleta painostaa elämään jonkun auktoriteetin Raamatuntulkinnan mukaan.
"Mielestäni uskonnon vaaroja on liioiteltu selvästi tällä palstalla. On totta, että uskontojen pariin ja seurakuntiin hakeutuu paljon elämän kaltoin kohtelemia ja mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä. Mutta en usko, että itse uskonto olisi ollut heidän ongelmiensa aiheuttaja ainakaan suurimmassa osassa tapauksista."
...
Että näitä riittää! Tuolla lausekokoelmalla sinä tulet, ja astelet komein askelin kaikkien niiden ihmisten yli, jotka ovat täällä kertoneet omia kokemuksiaan uskonnon uhriuttavasta vaikutuksesta elämässään. Mitätöit muiden ihmisten kokemukset vain ilmoittamalla, että niitä on "liioiteltu", ikäänkuin sinä tietäisit sen paremmin kuin nämä ihmiset itse. Mikä hemmetti sinä oikein luulet olevasi?
Säälittävää on myös huomata kuinka takerrut puolustaessasi ja markkinoidessasi uskoasi noihin hellareiden fraaseihin;
"uskovaisten piireihin hakeutuu ihmisiä joilla on jo ennestään mielenterveysongelmia mutta uskonnollinen yhteisö ei niitä aiheuta".
Hah! Mää kotiin hellari! Noi on moneen kertaan kuultuja selityksiä, kun uskonyhteisöt tekevät itse omista jäsenistään koostuvia "tutkimuksia" aiheesta ja yhteistuumin sitten ilmoittavat että heidän yhteisönsä ei niitä ongelmia aiheuta.
Mikään yhteisö ei ole sellainen, joka ei auheuta koskaan jäsenilleen ongelmia. Minä tiedän että ne aiheuttavat.
Jos usko on sinulle valtava rikkaus, niin mitä ihmettä teet tällä palstalla? Tulet mainostamaan uskonnon uhreille uskontoa?
Olipa hieno selviytymistarina. Oikea mallikappale siitä käännytyskikasta, jossa uskoa mainostetaan kertomalla kuinka "ennen olin rappiolla mutta sitten tulin uskoon ja nyt olen onnellinen elämäni loppuun asti".
Että oikein esiintymispelko hävisi. No sehän onki jo jotain! Kertakaikkiaan, jos haluatte päästä esiintymispelostanne, niin tulkaa uskoon!
Ei minulla ole mitään sitä vastaan että elämäsi on parantunut uskoon tulon myötä, mutta onko sinun ihan PAKKO tulla tuputtamaan sitä uskonnon uhrien palstalle?
Pääsit reppana taas osoittamaan SUURUUTTASI !
Kiitos Jumalalle, että vielä tulee ihmisiä terveeseen uskoon. Ja vieläpä tervettä uskoon tulleitten seurakuntaelämääkin löytyy. Kuolleista kirkoista sitä ei tosin löydy.
Terve usko ei milloinkaan ole kielteistä.
Syntien anteeksisaaminen Jeesuksen veren kautta on parasta mitä ihminen voi kokea.
Tuli vaan mieleen tuo pelkästään tähän aikaan sijoitettu usko ja elämä.
Raamattu sanoo näin: "Jos olemme panneet toivomme Kristukseen AINOASTAAN tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat" (1 Kor. 15:19).
Otimme vastaan ylösnousseen Jeesuksen syntiemme sovittajaksi ja Herraksemme sen tähden, että "meillä on turva tuomiopäivänä" tämän elämän jälkeen.
Siunausta.