Näin vastasi Soini kansallismielisyydestä

Populistisen kansallismielisen oikeiston nousu - vai työväestön kapina?
19.10.2013 14:11 Veikko Huuska

Mikä nostaa äkkiväärää oikeistoa – vai onko kyse työväenliikkeen kapinasta?

Yle Radio-1 Ykkösaamu, maanantaina 14.10.2013 klo 08.15-,; Miksi Euroopassa sataa populistien laariin?

Puheenjohtaja Timo Soini haastateltavana: http://areena.yle.fi/radio/2057756 Soinin osuus alkaa 12:30 - 27:12 välillä. Teksti on autoradion kertakuuntelun pohjalta laadittu muistinvarainen raakatallenne – mutta koska nähdäkseni nettiin ei ole parempaakaan ilmestynyt, niin katson perustelluksi tallentaa mainittu haastattelutuokio paremman puutteessa näin. Sen verran olennaisia siinä tuli esille Timo Soinin artikuloimana.

Populistiset kansallismieliset äärioikeistolaiset puolueet ovat marssineet näyttämölle ja menestykseen eri puolilla Eurooppaa.

Viimeksi Norjassa demarit joutuivat luopumaan suositun Jens Stoltenbergin johdolla hallitusvaltikasta ja pääministeripuolueeksi nousi Norjan edistyspuolue. Itävallassa TPÖ on mielipidetiedustelujen mukaan maan kolmanneksi suurin puolue. Ranskassa Maria Le Panin johtama Front National – FN on gallupien kärjessä. Siitä näyttää tulevan Ranskan suurin puolue ensi kesän EU-vaaleissa.

Mistä tässä on kyse?

Timo Soini näkee:

1.) Ensinnäkin: EU ei toimi. Talouskriisi ja tukipolitiikka ja niitäkin pahempana moraalikato.

2.) Toiseksi: Vanhat puolueet Euroopassa asettavat EU:n annetuksi ylärakenteeksi ja kaiken kritiikin yläpuolella olevaksi. Väistämättä tämä luo vastavoiman. Nyt nähtävä liikehdintä on vastavoima näitä virheitä vastaan.

3.) Vasemmisto on sirpaloitunut ja kyvytön vastaamaan ajan haasteisiin. Euroopan Unioni on lähtökohtaisesti suurpääoman projekti, jonka vasemmisto on omaksunut omakseen. Vasemmisto on ottanut oikeiston agendan ohjelmakseen. Vasemmisto ei muodosta vastavoimaa, vaan myötävoiman.

4.) Vastavoimaa, joka nousee vallitsevaa vääräksi nähtyä järjestystä ja hegemoniaa vastaan kutsutaan usein oikeistopopulismiksi. Tämä on väärin nähty. Oikeasti kyse on työväenluokan kapinasta rahan valtaa vastaan.

Perinteisesti talouskriisit ovat ruokkineet oikeistopopulismia. Talouskriisi tekee ihmiset epävarmoiksi.

1.) Ihmiset kokevat että heitä ei puolusteta.

2.) On tunne, että kukaan ei ole meidän puolellamme. Kukaan ei välitä meistä. Meidän asiamme ei liikuta ketään.

3.) Keskustelu liehuu ylätasolla. Tavalliset ihmiset eivät pääse keskusteluun kiinni. Keskustelu ei koske heille tärkeitä asioita.

4.) Eliitti sanoo EI kansanäänestyksille. Jos vaalien tulos ei miellytä eliittiä järjestetään uudet vaalit kunnes haluttu tulos saavutetaan ihmisten kyllästyessä ilmaisemaan mielipidettään.

5.) Euroopan Unionin laajuisesti on tultu kulminaatiopisteeseen, jossa odotan ensi kevään EU-vaaleilta aika kovaa reaktiota.

Vallitsevan EU-hegemonian vastaisessa oppositiossa on vähintään kolme linjaa. Tämä merkitsee sitä, että oppositio ei ole yhtenäinen:

1.) Ensinnäkin on maltillisempi EU-skeptinen ryhmä. Tähän kuuluvat Britannia, Tshekki, Puola ja myös Perussuomalaiset.

2.) Toiseksi on Unkarin Fidesz ym. edustama tiukempi oppositio.

3.) Kolmanneksi on vielä todella äärimmäisen kriittiset ryhmittymät, sellaiset kuin Jobbit ja Le Penin FN.

4.) Kaikkien näiden ulkopuolella on kreikkalainen Kultainen Auringonkoitto, joka on aivan oma ilmiönsä. Sille ei löydy oikein minkäänlaista kategoriaa. Se on todella vastenmielinen ilmiö.

Poliittisella ja aatteellisella vastavoimalla on yleensä jokin ohjelma. Perinteinen työväenliike on olennaisesti ollut edistysuskon ja kehityksen aate. Mikä on populististen kansallismielisten puolueiden ja liikkeiden keskeinen aatesisältö.

Meidän aattellinen pohjamme:

Meillä on kolme peruskiveä joille kaikki rakentuu.

1.) Kreikkalainen demokratia.

2.) Roomalainen oikeusvaltio.

3.) Kristillinen humanismi.
866
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Täytyy sanoa että hyvin muistettu ja pelkistetty. KIITOS

Äänestä

Katsokaa tätä erinomaista viestiä oikeasti

Äänestä

Tätä hyvää analyysia voi jatkaa tänään kello 12

Tule kysymään ja kuulemaan ajankohtaisista asioista
Ja niitähän riittää

Poikkeuksellisesti myös tohtori Halla-aho on paikalla.
VOIT KERTOA LASTENLAPSILLESI ETTÄ KÄVIN EDUSKUNNASSA JA TOHTORI HALLA-AHO TARJOSI MINULLE KAHVIT (vrt. kävin Smolnassa jossa Urho sattui olemaan paikalla ja otimme konjakit. Yhdet vain ja keskustelimme ajankohtaisista asioista.)

TÄMÄN PALSTAN TOIVOMUSTENKIN MUKAISESTI TIMO SOINI ON KUTSUNUT KOOLLE ULKOASIANVALIOKUNNAN

Erkki Tuomiojan toimet EU:n ulkoasiainneuvostossa eivät riitä suomalaisille
Myös kansallinen päätöksenteko on pantava pyörimään

http://timosoini.fi/2014/03/ulkoasianvaliokunta-koolle-pyynnostani/


Venäjän pörssi on sodan vuoksi 8-9 prosentin laskussa

ja rupla odotusten mukaisesti putosi heti aamukaupassa
mutta on sen jälkeen jatkanut hienoista todella eestaas horjuvaa
nousua

Syy tähän on Venäjän keskuspankin toimet

Tule kysymään näistä ja muista ajankohtaisista asioista mm. EU:n ja euroliiton
puuhista selkämme takana, Kreikan tulevasta 2014 suurtukipaketista josta on kielletty puhmasta euroeliitin taholta ja monesta muusta

Tule kuulemaan. Tohtori Halla-aho on tietenkin mukana.
Myös tarjoamassa kahvit.

/////////////////////////////////// P E R U S S U O M A L A I S E T ////////////////////////////////////
////////////// liike suomalaisten puolesta, oikeudenmukaisuuden puolesta //////////////

TERVETULOA

TULE TAPAAMAAN TOHTORI-JUSSIA TÄNÄÄN KELLO 12

Eduskunnan Pikkuparlamentin Kansalaisinfo
Arkadiankatu 3 - Helsinki

Maanantaina 3.3. klo 12 – 13.30 Kansalaisinfossa ovat paikalla Jussi Halla-aho, Pirkko Ruohonen-Lerner ja Maria Tolppanen. Tervetuloa keskustelemaan ajankohtaisista asioista! Tilaisuuden järjestäjä: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä

Äänestä
  • Ihan oikeasti ! Onko sun pakko pilata kaikki ketjut tuolla julistuksellasi - se alkaa todellakin kääntyä itseään vastaan !! Siis lopeta tuo idioottimaisuus.

    Äänestä

  • Alkaa nypimään...... kirjoitti:

    Ihan oikeasti ! Onko sun pakko pilata kaikki ketjut tuolla julistuksellasi - se alkaa todellakin kääntyä itseään vastaan !! Siis lopeta tuo idioottimaisuus.

    Alkaa järjestyy ensimmäisen infinitiivin
    lyhyemmällä muodolla
    eikä kolmannella finiittimuodolla

    toisaalta komulaisuus ei järjesty millään
    joten menepä sinne komujen listalle kirjoittamaan nyppimisiäsi

    Äänestä

Kyllä sä olet sekaisin!

Äänestä

Venäjä on ilmoittanut varaavansa oikeuden ”suojella venäläisiä intressejä ja venäjän kielen puhujia” myös maan rajojen ulkopuolella. Suomeen on viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana muodostunut merkittäviä venäläisiä intressejä.


Siksi tohtori Jussi Halla-aho on tehnyt seuraavan kirjallisen kysymyksen
suomalaisten etujen ajamiseksi




http://uutiset.perussuomalaiset.fi/halla-aho-miten-suomi-reagoi-venajan-ulkopolitiikkaan/

- Venäjä loukkaa alueellista koskemattomuutta ja kansainvälistä oikeutta suorittaessaan sotilasoperaatioita Ukrainan maaperällä. Venäjä on ilmoittanut varaavansa oikeuden ”suojella venäläisiä intressejä ja venäjän kielen puhujia” myös maan rajojen ulkopuolella. Suomeen on viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana muodostunut merkittäviä venäläisiä intressejä. Venäjän ulkopolitiikan muuttuessa yhä aggressiivisemmaksi Suomi on ajanut alas puolustustaan ja vältellyt keskustelua sotilaallisesta liittoutumisesta, Halla-aho muistuttaa ja kysyy hallitukselta:

- Katsooko hallitus, että merkittävien venäläisten intressien muodostuminen Suomeen, yhdistettynä Venäjän ulkopoliittiseen doktriiniin, Suomen sotilaalliseen liittoutumattomuuteen, kansallisen puolustuskyvyn heikentymiseen ja Suomen venäläisväestön kohtelua koskevaan propagandaan venäläisessä mediassa, luo näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa uhkakuvia ja antaa aihetta harkita esimerkiksi ulkomaalaisten kiinteistökauppoja koskevaa lainsäädäntöä, Suomen turvallisuuspoliittisia ratkaisuja tai puolustusvoimien rahoitusta uudelleen?

Äänestä

MOT tuottaa taas stalinistipaskaa haastattelemalla
mukatutkijaa Honkosta kelassa

Honkonen on armoton marxistilenilisti


http://filosofia.fi/node/3981

Pertti Honkanen (Kelan tutkimusosasto, Helsinki

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaduntallaaja. kirjoitti:

Populistisen kansallismielisen oikeiston nousu - vai työväestön kapina?
19.10.2013 14:11 Veikko Huuska

Mikä nostaa äkkiväärää oikeistoa – vai onko kyse työväenliikkeen kapinasta?

Yle Radio-1 Ykkösaamu, maanantaina 14.10.2013 klo 08.15-,; Miksi Euroopassa sataa populistien laariin?

Puheenjohtaja Timo Soini haastateltavana: http://areena.yle.fi/radio/2057756 Soinin osuus alkaa 12:30 - 27:12 välillä. Teksti on autoradion kertakuuntelun pohjalta laadittu muistinvarainen raakatallenne – mutta koska nähdäkseni nettiin ei ole parempaakaan ilmestynyt, niin katson perustelluksi tallentaa mainittu haastattelutuokio paremman puutteessa näin. Sen verran olennaisia siinä tuli esille Timo Soinin artikuloimana.

Populistiset kansallismieliset äärioikeistolaiset puolueet ovat marssineet näyttämölle ja menestykseen eri puolilla Eurooppaa.

Viimeksi Norjassa demarit joutuivat luopumaan suositun Jens Stoltenbergin johdolla hallitusvaltikasta ja pääministeripuolueeksi nousi Norjan edistyspuolue. Itävallassa TPÖ on mielipidetiedustelujen mukaan maan kolmanneksi suurin puolue. Ranskassa Maria Le Panin johtama Front National – FN on gallupien kärjessä. Siitä näyttää tulevan Ranskan suurin puolue ensi kesän EU-vaaleissa.

Mistä tässä on kyse?

Timo Soini näkee:

1.) Ensinnäkin: EU ei toimi. Talouskriisi ja tukipolitiikka ja niitäkin pahempana moraalikato.

2.) Toiseksi: Vanhat puolueet Euroopassa asettavat EU:n annetuksi ylärakenteeksi ja kaiken kritiikin yläpuolella olevaksi. Väistämättä tämä luo vastavoiman. Nyt nähtävä liikehdintä on vastavoima näitä virheitä vastaan.

3.) Vasemmisto on sirpaloitunut ja kyvytön vastaamaan ajan haasteisiin. Euroopan Unioni on lähtökohtaisesti suurpääoman projekti, jonka vasemmisto on omaksunut omakseen. Vasemmisto on ottanut oikeiston agendan ohjelmakseen. Vasemmisto ei muodosta vastavoimaa, vaan myötävoiman.

4.) Vastavoimaa, joka nousee vallitsevaa vääräksi nähtyä järjestystä ja hegemoniaa vastaan kutsutaan usein oikeistopopulismiksi. Tämä on väärin nähty. Oikeasti kyse on työväenluokan kapinasta rahan valtaa vastaan.

Perinteisesti talouskriisit ovat ruokkineet oikeistopopulismia. Talouskriisi tekee ihmiset epävarmoiksi.

1.) Ihmiset kokevat että heitä ei puolusteta.

2.) On tunne, että kukaan ei ole meidän puolellamme. Kukaan ei välitä meistä. Meidän asiamme ei liikuta ketään.

3.) Keskustelu liehuu ylätasolla. Tavalliset ihmiset eivät pääse keskusteluun kiinni. Keskustelu ei koske heille tärkeitä asioita.

4.) Eliitti sanoo EI kansanäänestyksille. Jos vaalien tulos ei miellytä eliittiä järjestetään uudet vaalit kunnes haluttu tulos saavutetaan ihmisten kyllästyessä ilmaisemaan mielipidettään.

5.) Euroopan Unionin laajuisesti on tultu kulminaatiopisteeseen, jossa odotan ensi kevään EU-vaaleilta aika kovaa reaktiota.

Vallitsevan EU-hegemonian vastaisessa oppositiossa on vähintään kolme linjaa. Tämä merkitsee sitä, että oppositio ei ole yhtenäinen:

1.) Ensinnäkin on maltillisempi EU-skeptinen ryhmä. Tähän kuuluvat Britannia, Tshekki, Puola ja myös Perussuomalaiset.

2.) Toiseksi on Unkarin Fidesz ym. edustama tiukempi oppositio.

3.) Kolmanneksi on vielä todella äärimmäisen kriittiset ryhmittymät, sellaiset kuin Jobbit ja Le Penin FN.

4.) Kaikkien näiden ulkopuolella on kreikkalainen Kultainen Auringonkoitto, joka on aivan oma ilmiönsä. Sille ei löydy oikein minkäänlaista kategoriaa. Se on todella vastenmielinen ilmiö.

Poliittisella ja aatteellisella vastavoimalla on yleensä jokin ohjelma. Perinteinen työväenliike on olennaisesti ollut edistysuskon ja kehityksen aate. Mikä on populististen kansallismielisten puolueiden ja liikkeiden keskeinen aatesisältö.

Meidän aattellinen pohjamme:

Meillä on kolme peruskiveä joille kaikki rakentuu.

1.) Kreikkalainen demokratia.

2.) Roomalainen oikeusvaltio.

3.) Kristillinen humanismi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu