AMC teki hienoja autoja!

Lysmyinen

Tuli ihailtua bondissa hornet hatchbackia. Myös javelin on helvetin hieno.

4

246

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mennyt on loisto

      Kuluttajille ei kuitenkaan kelvannut niin hyvin että olisivat hengissä.

      • rostikki

        Mikä AMC:n tappoi?


    • Isot rahat pyörii

      Tämä ei olekkaan ihan helppo ja yksinkertainen asia,eikä sillä ole oikeastaan mitään tekemistä autojen "hyvyyden"kanssa koska samoista alihankkijoiden osista niitä tehtiin ja jopa niidenkin osia käytettiin kuin 3:ssa suuressa GM,Ford ja Chrysler siis kyseessä.
      Ongelma oli lähinnä 60-kuin 70-luvuillakin siinä että rahaa ei ollut mallistojen uusiutumiseen eikä koko ajan tehokkaimpien moottoreiden mallien esittelemiseen.
      AMC oli enemmänkin keskittynyt ns arkisten autojen valmistamiseen ennenkuin Marlin esiteltiin-65,eikä siihenkään löytynyt mitään isolohkoa eli vaikka hienoja malleja kuten Javelin,AMX,Rebel...tai Ambassador esiteltiin niin Imagon luominen oli kallista vaikeaa ja vasta 343,390 ja 401 olivat enempi tehomyllyjä ja tuotantoon 60-lopulla--71.
      Valmistusmäärät olivat minimaalisia eri versioilla tai koneilla 3 suureen verrattuna,mutta eurovalmistajiin nähden AMC oli iso tekijä.
      Nuorisomalli Javelin tuli liian myöhään vaikkakin pidettiin parhaana Pony autona!
      Asiakkaiden markkinoiden rajut muutokset kuten muskeleiden joukkotuho,saastelaitteiden tulo öljykriisi ym olivat vaikeita aikoja kaikille ja AMC oli vain liian pieni hidas muutoksissaan Jenkkimarkkinoille vaikkakin siihen yhdistyi jo 50-lopulla Hudson ja Nash joka antoi tekohengitystä Rambler merkille(myöhemmin AMC)
      Samantapainen oli Studebakerin kohtalo eikä sekään tosiaan johtunut huonosta tuotteesta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1127
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1100
    3. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      932
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      930
    7. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      867
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      867
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      107
      831
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      713
    Aihe