Suomella takana kaksi taantumavuotta

Suomen bruttokansantuote supistui viime vuonna 1,4 prosenttia, kertovat Tilastokeskuksen ennakkotiedot. Kyseessä oli toinen vuosi putkeen, jolloin bruttokansantuote supistui

Viime vuoden aikana taloutta jarrutti etenkin yksityisen kulutuksen ja investointien vähentyminen.

– Asuntorakentaminen laski vuoden loppua kohden voimakkaasti ja toimitilarakentaminen oli edelleen heikolla tasolla, mihin se oli päätynyt jo vuonna 2012. Myös kone- ja laiteinvestoinnit laskivat erittäin voimakkaasti viime vuonna

Valonpilkahduksen synkkien lukujen keskelle toi informaatio- ja viestintäalan myönteinen kehitys. Toimialan arvonlisäys kasvoi viime vuonna 2,4 prosenttia
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kurjimus jatkuu kirjoitti:

Suomen bruttokansantuote supistui viime vuonna 1,4 prosenttia, kertovat Tilastokeskuksen ennakkotiedot. Kyseessä oli toinen vuosi putkeen, jolloin bruttokansantuote supistui

Viime vuoden aikana taloutta jarrutti etenkin yksityisen kulutuksen ja investointien vähentyminen.

– Asuntorakentaminen laski vuoden loppua kohden voimakkaasti ja toimitilarakentaminen oli edelleen heikolla tasolla, mihin se oli päätynyt jo vuonna 2012. Myös kone- ja laiteinvestoinnit laskivat erittäin voimakkaasti viime vuonna

Valonpilkahduksen synkkien lukujen keskelle toi informaatio- ja viestintäalan myönteinen kehitys. Toimialan arvonlisäys kasvoi viime vuonna 2,4 prosenttia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu