MAANOSTOKIELTO NYT TARPEELLINEN !!!!

24.2.2014 13:53 | Päivitetty: 24.2.2014 22:24

Lakialoite venäläisten maanosto-oikeuden rajoittamisesta etenee torstaina, kun eduskunta käy siitä lähetekeskustelun.

Lakialoitteen on allekirjoittanut kaikkiaan 90 kansanedustajaa kahdeksasta eduskuntaryhmästä. Aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja on ruokolahtelainen demariedustaja Suna Kymäläinen.

Lähetekeskustelusta aloite päätynee lakivaliokuntaan. Aloitteen jatkokäsittelyn kannalta keskeistä on, ottaako valiokunta sen käsittelyyn.

Yleensä vain harva kansanedustajien lakialoite pääsee jatkokäsittelyyn. Kymäläisen ja kumppaneiden aloitteen mahdollisuuksia parantaa se, että lakivaliokunnan 17 jäsenestä 11 on aloitteen allekirjoittanut.

Virallisesti lakialoite käsittelee kaikkien ETA-maiden ulkopuolisten oikeutta kiinteistöjen hankintaan ja vuokraukseen.
886
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Miksi maanosto kielto pitää olla? tosin sellainen se pitää olla, että se toimii vastavuoroisuuden pohjalta. Suomalaisella pitää olla oikeus ostaa sellaisesta maasta yhtäläisin omistusoikeuksin maata, jonka kansalainen sitä täältä hankkii. Muuten ei sen kummempaa rajoitusta tarvita.

Äänestä
  • Tosiaan pitää olla yhtäläiset omistusoikeudet, mutta Putinin mielestä suomalaisilla ei ole oikeus ostaa maata Venäjältä, vaikka haluaisivat. Sen sijaan venäläiset saavat ostaa EU-Suomesta, mikä näkyykin jo käytännössä itärajallamme.

    Äänestä

Alexander Stubb jakaa torilla anaalia. Tehnyt sitä kymmenen vuotta. Ajatelkaapa mikä idiootti on Suomen hallituksessa ja saanut ohjata Suomea kohti tuhoa jo vuosikaudet. Hirttää pitäisi tuolllainen mistään mitään tajuamaton kloppilauman vetäjä. Stubbi on aika viedä perse paljaana rajalle heiluttamaan sateenkaarilippuaan. Jengi on totaalisen kyllästynyt kokoomuksen aivokääpiöihin.

Äänestä

Kokoomuslaiset eivät allekirjoittaneet tuota aloitetta.

Äänestä

Onko pois suljettu mahdollisuus että Venäjä tulee "vapauttamaan ja puolustamaan" omia kansalaisiaan Itä-Suomessa jos vielä myydään lisää tontteja ja kiinteistöjä venäläisille.

Mitenkäs sitten suu pannaan kun Lappeenrannan kaduilla yksi aamu partioikin mystinen ja puhumaton sotajoukko ilman tunnuksia?

Ukrainan pitäisi opettaa näitä suomalaisia hyväntahtoisia hölmöja poliitikkoja.

Äänestä
  • Meinaatteko alkaa siellä Kouvolassa "etnisiin puhdistuksiin" Venäläisiä kohtaan, ja ottaa haltuun heidän laillisesti omistamaa omaisuutta ?

    Äänestä

Nyt pitäisi politiikkojen oikeasti ottaa järki mukaan, kun tekevät päätöksiä siellä Eduskunnassa. Todella noiden Venäläisten kanssa ei ole leikkiminen ja on omituista, että heillä asutetaan koko Suomi. Demareiden topakka kansanedustaja on hyvin huolestunut tästä asiasta ja on saanut joidenkin hyssyttelijöiden taholta sylkeä niskaansa. Vasemmistoliitossa ja vihreissä on eniten hyssyttelijöitä. Kokoomuslaiset taas eivät hyssyttele, he heti mielellään ottaisivat kovat keinot käyttöön ja aseet puhuisivat.

Ei tuo hyssyttelylinja toimi Venäjän suuntaan, ei ole koskaan toiminut ja ei tule toimimaan. Miten heidän kassaan on syntynyt kahakkaa jopa yhden lapsen kohtelusta? Hyvä, että panssareilla ei tultu tänne setvimään tuotatkin asiaa. Venäläisten kanssa kahakkaan ei tarvitse edes olla syytä? He kyllä keksivät syitä vihanpitoon, niin kuin nyt on tapahtunut Unkarissa.

Äänestä

Tuo on jo niin pitkälle vietyä idiotismia, että tekee aivan sanattomaksi !!! On tainnut olla aivan liiallista hehkutusta se Suomen koulujärjestelmän erinomaisuus, jos sieltä tulee tuollaisella asiatuntemuksella ulos porukkaa. Vaarallista, paljon vaarallisempaa kuin EU ja Venäjä yhdessäkään Suomelle, on se että täältä katoaa tieto ja ymmärrys maailman tapahtumille ja istutaan kaikki puuvajassa veistelemässä puu-ukkoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SUOMEN ETU kirjoitti:

24.2.2014 13:53 | Päivitetty: 24.2.2014 22:24

Lakialoite venäläisten maanosto-oikeuden rajoittamisesta etenee torstaina, kun eduskunta käy siitä lähetekeskustelun.

Lakialoitteen on allekirjoittanut kaikkiaan 90 kansanedustajaa kahdeksasta eduskuntaryhmästä. Aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja on ruokolahtelainen demariedustaja Suna Kymäläinen.

Lähetekeskustelusta aloite päätynee lakivaliokuntaan. Aloitteen jatkokäsittelyn kannalta keskeistä on, ottaako valiokunta sen käsittelyyn.

Yleensä vain harva kansanedustajien lakialoite pääsee jatkokäsittelyyn. Kymäläisen ja kumppaneiden aloitteen mahdollisuuksia parantaa se, että lakivaliokunnan 17 jäsenestä 11 on aloitteen allekirjoittanut.

Virallisesti lakialoite käsittelee kaikkien ETA-maiden ulkopuolisten oikeutta kiinteistöjen hankintaan ja vuokraukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu