Merkel on sepittänyt kuinka Putin vaeltee jo harhojen maailmassa. Kuitenkaan mikään ei ole vähäjärkisempi ja mädännäisempi harhamaailma kuin mitä rosvomafia EU, jonka johtajistossa natsien perillinen Angela Perkele istuu. Akka on yhtä sekopää omassa vallanhurmiossaan kuin Hitler aikoinaan, eikä tajua vähääkään mitä suustaan päästelee.
Suomen pitäisi nopeasti hankkiutua eroon mielipuolisten natsien geenit omaavien ja yhtä suuruudenkullujen epäihmisten vaikutuspiiristä. Muuten käy paljon pahemmin kuin mitä koskaan on pahimmillaan edes näyttänyt.
On sellainen viisas sanonta, että historia opettaa. Annetaan siis sen opettaa, eikä vedetä typeryyden vuoksi hirttoköyttä oman kansan kaulaan velejilemällä ja lahjoittamalla omaa valtaamme natsien vapaaseen käyttöön.
Suomen pitäisi nopeasti hankkiutua eroon mielipuolisten natsien geenit omaavien ja yhtä suuruudenkullujen epäihmisten vaikutuspiiristä. Muuten käy paljon pahemmin kuin mitä koskaan on pahimmillaan edes näyttänyt.
On sellainen viisas sanonta, että historia opettaa. Annetaan siis sen opettaa, eikä vedetä typeryyden vuoksi hirttoköyttä oman kansan kaulaan velejilemällä ja lahjoittamalla omaa valtaamme natsien vapaaseen käyttöön.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Merkel teki vähintäänkin typerästi, kun ilmeisen suutuspäissään tekemänsä johtopäätökset Putinin mielenterveydestä meni kertomaan tämän arkkiviholliselle Obamalle. Tämä tietysti vuoti jutun heti julkisuuteen vahingoittaakseen Putinia ja aiheuttaakseen lisää hämmennystä ja sekasortoa.
Nimittäin mitä pahempi sekasorto ja hämmennys vallitsee ja Putiniakin pidetään mielipuolena, sitä helpompi jenkkien on keksiä perusteita puuttua Ukrainan tilanteeseen. Jenkithän vain kärkkyy tilaisuutta lisätä vaikutusvaltaansa alueella ja ahdistaa Venäjä entistä pahemmin.
Katsoin muuten Putinin lehdistötilaisuuden. Eipä näyttänyt kuolaa valuvalta hullulta, vaan ihan täysjärkiseltä.
Olen muuten samaa mieltä ton Merkelin touhuista.
Akka on sekasi niinkuin seinäkello, raha tosiaan näköjään "tekee sokeaksi", ja mitä minä olen katsastellut, niin kyllähän Merkel on nazien jälkeläinen, niinkuin suurin osa sakemanneista tottakai on.
Kuitenkin tyhmät yrittävät vielä kieltää senkin tosiasian. Meidän höpönassu "ministerimme" vetävät yhtä köyttä ton akan kanssa, raha senkin tekee...
Euroopan narrit Merkel etunenässä antaa Obaman viedä heitä, kuin pässiä narussa.
Olisi ihanaa Suomelle, kun voisi olla erossa siitä ja nauttia itsenäisyydestä.
Koko maailman eliitti (jota nuo mainitut eivät edes ole korkeimmalla tasolla) on erittäin sairaita ja julmia psykopaatteja.
Kuvitteletteko että hallitsijamme ovat hyväntahtoisia ja viisaita filosofikuninkaita, joille alamaisten kokonaisvaltainen hyvinvointi on sydämen asia?
Kannattaa hakea hakukoneella Uusi Maailmanjärjestys.
Merkel on vaan lännen kotka. Juuuuri niinku ylläoleva sanoo USAhaukka. Ei verrattavissa Hitleriin.