Turku Showroom Bar&Club

Moniko palstalaisista on ehtinyt käymään tuolla? Itse kävin viime viikonloppuna kun olin saanut facebook-kutsun kaveriltani mutta tulin väärään aikaan kun yöklubiosasto avattiin vasta myöhemmin illalla. Luultavasti yksinolostani ajateltiin siellä kaikenlaista negatiivista...
424857
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

No tuliko pillua? Itse en tuohon paikkaan pääse vielä ennen marraskuuta koska paikkaan on lauantaisin kait ikäraja 22. No eipä noi Sedun paikat ole kovin pitkäikäisiä olleet viime vuosina joten saa nähdä onko kyseistä yökerhoa enää Turussa silloin...

Äänestä

Sehän on sedula! Kuka sinne haluaa mennä...

Äänestä

En saanut pimpsaa, vaikka toisaalta harvemminpa sitä edes tulee vongattua. Ainakin hyvin lähtenyt bisnes pyörimään, miinuksena tosin mainittakoon että (varmaankin juuri ikärajasta johtuen) naiset siellä ovat yleensä siitä kaksvitosesta ylöspäin eivätkä muutenkaan kauhean houkuttavan näköisiä. Baariosastolla kun kävin niin siellä oli lähinnä keski-ikäistä porukkaa, luultavasti eri firmoista kokoontuneita. Ei paljoa huvittanut alkaa lyöttäytyä joukkoon. Jotenkin muutenkin snobimainen paikka ensisilmäyksellä. Ainakin noin köyhän opiskelijan vinkkelistä.

Äänestä

Kuulostaa hyvältä...lopultakin kypsempää porukkaa liikkeellä..pitänee mennä katsastamaan!

Äänestä

Hyvä!

Jos asuisin Turussa kävisin. Rahaa on! Maksan satasilla!

Missä on virolaiset naiset!

Äänestä

No täytyy joskus käydä tämä baari katsomassa, mutta se on ainakin aivan varma juttu, että yksin en suostu tonne menemään, koska kuitenkin siellä ajateltaisiin kaikkea negatiivista siitä nuoren miehen yksinolosta.

Äänestä
  • Oletko sä ruvennu oikeasti oman ittes parodiaksi.
    Minäpä otan ja lähen huomenna sekä keikalle, että baariin yksin.

    Äänestä

  • old_profile_84429 kirjoitti:

    Oletko sä ruvennu oikeasti oman ittes parodiaksi.
    Minäpä otan ja lähen huomenna sekä keikalle, että baariin yksin.

    Miten niin parodiaksi? Oon vaan aina ollut sitä mieltä, ettei nuoren miehen kannata yksin baariin lähteä.

    Mutta hyvä sulla, jos kerran pystyt yksin lähtemään, etkä koe oloasi siellä yksinäiseksi ja ahdistavaksi kaveriporukoiden joukossa.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Bariinko mennä? Toiselle se on ylivaikea. Yksin ...voi eei..

    Äänestä

  • cjccjjjcjcjc kirjoitti:

    Bariinko mennä? Toiselle se on ylivaikea. Yksin ...voi eei..

    No kyllä se yksin baariin meneminen on ainakin mulle aivan ylivoimaisen suuri este, kun ensinnäkään aika ei kulu yksin siellä ollenkaan ja sitten se tuntuu vielä niin hirveän ahdistavalta ja yksinäiseltä, kun ei ole juttuseuraa ja samalla saa vielä nähdä, kun kaikki muut ihmiset ovat omissa kaveriporukoissaan, niin kyllä siinä vaan väkisinkin tuntee olonsa tosi yksinäiseksi ja alkaa tulla nopeasti hyvin ahdistava olo.

    Yksin on turha olla siellä. Porukassa baarissa on hauskempaa. Baari edelyttää hyvää juttuseuraa ja mukavaa keskustelua ja muuten mukavaa fiilistä. Yksin sellaista ei voi saada. Yksin on parempaa olla kotona katsomassa hyvää elokuvaa.

    Äänestä

  • cjcjcjccjjjcjcjc kirjoitti:

    Yksin on turha olla siellä. Porukassa baarissa on hauskempaa. Baari edelyttää hyvää juttuseuraa ja mukavaa keskustelua ja muuten mukavaa fiilistä. Yksin sellaista ei voi saada. Yksin on parempaa olla kotona katsomassa hyvää elokuvaa.

    Näinhän se just on. Kyllä siellä baareissa on aina kaveriseurassa paljon mukavempi olla, kun että jos siellä yksinään olisi. Yksin kun ei pysty saamaan koskaan minkäänlaista hyvää fiilistä aikaan, eikä siinä ole mitään mieltä istua yksinään, kun aikakin tuntuu vain pitkästyttävältä. Kyllä se aika kuluu yksin ollessa paljon paremmin kotosalla, kun että turhaan baareihin lähtisi pitkästymään ja rahoja tuhlaamaan.

    Haluatko lähteä huomenna sinne?

    Äänestä

  • Cjcjcjjccjcjj kirjoitti:

    Haluatko lähteä huomenna sinne?

    No en huomenna, mutta joku kerta voisin kyllä lähteä sinne, mutta vain silloin, jos saan sinne seuraa jostakin.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Näinhän se just on. Kyllä siellä baareissa on aina kaveriseurassa paljon mukavempi olla, kun että jos siellä yksinään olisi. Yksin kun ei pysty saamaan koskaan minkäänlaista hyvää fiilistä aikaan, eikä siinä ole mitään mieltä istua yksinään, kun aikakin tuntuu vain pitkästyttävältä. Kyllä se aika kuluu yksin ollessa paljon paremmin kotosalla, kun että turhaan baareihin lähtisi pitkästymään ja rahoja tuhlaamaan.

    Baariin mennään iskemään ämmiä, eikä teeskentelemään tekokivaa "kaveri"porukassa. Kavereiden kanssa voi olla kotona tai mennä kaffelaan. Baariin mennään vain panot mielessä.

    Äänestä

  • Olaf kirjoitti:

    Baariin mennään iskemään ämmiä, eikä teeskentelemään tekokivaa "kaveri"porukassa. Kavereiden kanssa voi olla kotona tai mennä kaffelaan. Baariin mennään vain panot mielessä.

    Oikea asenne. Juuri tällä palstalla tyttö valitti kun ei löydä seuraa baarista... Sitten selvisikin että hän liikkuu kauhean kokoisen lauman mukana... Ei ihme

    Äänestä

Mä aattelin tulla käymään Turussa parin viikon päästä. Onko keskustassa mitään hyvää baaria johon nelikymppinenkin sulautuu ilman että muut asiakkaat katselisivat että mitäs toi vanhus täällä tekee?

Äänestä
  • Kunnallissairaalantiellä olis ruumishuone....

    Äänestä

  • Aimo Flatus kirjoitti:

    Kunnallissairaalantiellä olis ruumishuone....

    Onko siellä vastakuolleita neitseitä teininaisia, joiden kuolintapa on ollut sellainen, ettei kalmon ulkonäkö ole kärsinyt eikä immenkalvo repeytynyt?

    Äänestä

  • Apollon ikäjakauma painottuu reilumman puoleisesti tuonne 25-30 puolelle, mutta varsin hyvin sinne tuntuvat ns. keski-ikäisetkin sulautuvan.

    Äänestä

venus löytyy turusta...taitaa olla suunnattu enemmän aikuisille kun nuorille ;)

Äänestä
  • Minkä ikäluokan asiakaskuntaa tuolla venuksessa muuten käy?

    Mua kiinnostaisi Turusta just lähinnä ne baarit, joissa asiakaskunta on yli kolmekymppisiä ja vanhempiakin. Noihin paikkoihin voisin mennä, mutta en sentään yksinäni.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Minkä ikäluokan asiakaskuntaa tuolla venuksessa muuten käy?

    Mua kiinnostaisi Turusta just lähinnä ne baarit, joissa asiakaskunta on yli kolmekymppisiä ja vanhempiakin. Noihin paikkoihin voisin mennä, mutta en sentään yksinäni.

    Miksi sunlaisesi nuori mies haluaa mennä keski-ikäisten baareihin?

    Äänestä

  • 54r56789ijhn kirjoitti:

    Miksi sunlaisesi nuori mies haluaa mennä keski-ikäisten baareihin?

    Ei yli kolmekymppiset ole vielä mitään keski-ikäisiä ja mua nyt vaan ei kiinnosta jotkut teinimestat.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Ei yli kolmekymppiset ole vielä mitään keski-ikäisiä ja mua nyt vaan ei kiinnosta jotkut teinimestat.

    sellaista 35-50-vuotiasta on asiakaskunta ko. paikassa. Kai siellä muutama 20-34-vuotiaskin löytyy

    Äänestä

Jos siellä huomenna kävis. Kaveri sitä ehdottanut jo tovin. Mutta nyt olen surussa ja sellainen on kaikille ihan vierasta, kun joku on down naisen takia ja itkee. Täällä yksin kattoo tunnin päästä sitä mitä oli kirjoittamassa. Kyyneliä silmissä voi tehdä aika vitusti virheitä.

Mutta ne on niitä hetkiä kun sinä voit loistaa. Tee se sydämestäsi ja sulla on (melkein) aina joku joka bäkkaa sua.

Eli sinne vaan.

Äänestä

DarkFear: Laitoin sulle sähköpostia muistaakseni toissapäivänä tapailun merkeissä, eiks sun sähköposti ollutkin [email protected]?

Äänestä

juu no itse tuota 22 ikärajaa hieman ihmettelin.. väitän että 24 vuotiaana oli kyllä reippaasti nuoerempaa sakkia liikenteessä-- Näin keskiviikko iltana oli ainoastaan alakerta auki, se toki puolillaan täysi. Ihmeteltiin paljon miespuolisen baarimikon käyttämiä "vapaa-kaato" mittoja, että tarkastaja kun paikalle poksahtaa, niin eiköhän se ollut siinä....

Äänestä

Ite oon käynyt viikolla kun ei tuo ikärajav24 riitä viikonlopuille.. Viikolla hyvä meininki siel alakerrasa

Äänestä

Niin, tuota fisofiaa ettei baariin voi mennä yksin, vois periaatteessa laajentaa myös kaikeen muuhun viihteelliseen toimitaan kuten leffassa taikka kahvilassa käyntiin. Samalla tavalla noita tehdään yleensä vähintään kaverin kanssa. Siltikin noitakin jopa nuoret miehet tekevät yksin.
Itse olen sitä mieltä, että olet vain päättänyt jonkun yksittäisen surkean kokemuksen perusteella tai jopa väärin käsityksen kautta, että mies ei voi mennä baariin taikka laivalle yksin. Todellisuudessa, kun monet miehet menevät yksin baariin eikä niiltä koskaan kukaan kysy "miksi olet yksin?" Ja mitä sitten vaikka kysyisikin.Aina kun kun voi valehdella jos ei halua myöntää olevana "lonely wolf" esim; Kaveri pokasi jo muijan ja jatko kysymyksiä asian tiimoilta ei enään tule vaan voi jatkaa uudesta aiheesta.
Asiaa voit myös miettiä siltä kulmalta että baari on Suomalaisten tapa etsiä uusia ihmisiä elämäänsä ystäviksi tai parisuhteeseen.Se on oikeastaan ympäristö missä ylitetään " pienessä rohkaisussa " sellaisia asioita mitä ei hedelmätiskillä uskalla selvinpäin tehdä.Ja tätä missionia tehtäessä, voi kaverit olla vain tiellä.

Mutta, sinkku palstan vuosia jo lukeneena tiedän saavani selvän vastauksen joka on sisällältöön tyyliin ; "mies ei voi mennä yksin baariin tai laivalle koska kaikki kyselee miksi olet yksin.Naiset sen sijaan voivat" "yksin on tylsää olla baarissa" yms.

Joten, sanompa tässä vain että "niimpä niin.." ;))

Äänestä

Itse olen käynyt Showroomissa nyt kolme tai neljä kertaa, toki siellä kehtaa yksinkin olla mutta varmaan se vaikuttaa vähän oudolta kun tupa tuntuu muutenkin olevan niin täynnä porukkaa ja koko ajan siellä heitetään läppää. Fb-kaverini joka työskentelee niille lähettää toistuvasti minulle facebook-kutsuja sinne niinkuin varmaan kaikille muillekin tuntemilleen henkilöille. Kävin jokin aika sitten siellä bilettämässä oikein kunnolla kun siellä oli jonkin sortin avajaiset ja hengasin siellä kaverini kanssa kirjaimellisesti yön lävitse, ja seuraavana päivänä oli (kuten odottaa saattoikin) aika hirveä darra päällä myöhäiseen iltapäivään asti.

Äänestä

Moi käytiin siellä.Ja petyin kun baarimikot on ihan sanonko mistä ..Eräs henkilö tilasi vähän erikoisemman drinkin niin baarimikko siihen vastasi että ei ole kyseisestä drinkistä ikinä kuullut :-( jos näinkin tasokas tökerho niin kannataisiko palkata osaavaa henkilökuntaa?? Baarimikot muutenkin tosi nuoria.jos ikäraja on 22 niin kuinka baarimikot voi olla nuorempia kuin sallittu ikäraja?? Pettynyt

Äänestä
  • Aika nuoren näköisiä minustakin, jotkut niistä. Itselläni on ehkä eniten ongelmia portsareiden kanssa kun toisinaan ei halua minua päästää sisään tai kun haluavat heittää ulos kun mukamas näytän niin väsyneeltä.

    Erityisesti ärsyttää kysymys "onks kaikki ok?" Ensimmäisenä tulee mieleeni, että ei ole eikä ole ollut moneen vuoteen. Ehkä sitten joku päivä kun lopulta valmistun tästä laitoksesta ja onnistun saavan pysyvän työpaikan. Enkä enää heräile keskellä yötä jatkuvaan tunteeseen omasta kelpaamattomuudestani ja riittämättömyydestäni tälle yhteiskunnalle tai edes läheisilleni. Mutta eihän sitä tietenkään voi portsareille sanoa kun eivät ne sitä kuitenkaan tajua.

    Äänestä

Olisiko showroom siis sellainen paikka josta pari kaunista pitkää blondia voisi löytää fiksua ja anteliasta vanhempaa herraseuraa (n 30v)?

Äänestä

Jotain jotain DarkFear.

Äänestä

Muutama kysymys paikasta:

1 Millainen pukukoodi siellä on, eli pääseekö sisään hupparissa ja farkuissa

2 Onko paikassa sisäänpääsymaksua, jos on, niin se rajoittaa todella paljon käyntiä paikassa. 2€ vois maksaa jos ois todella edulliset juomahinnat

3 Kuinka kalliit juomat. Yli 5€ oluttuoppi = en mene paikkaan

Itse olen siis Turkulainen Linnankadulla asuva ihan ok näkönen työssä käyvä 27v "poju" ja tuo paikka kiinnostaisi, koska nykyjään siellä on karaokeakin. Ja kyllä, olen sinkku, ja menen paikkaan YKSIN. Silloin on aika hyvät mahikset saada seuraa(kin)

Äänestä
  • 1. Ei ole pukukoodia. Ihan arkivaatteissa voi mennä.

    2. Sisäänpääsymaksu on muistaakseni viikonloppuisin ja/tai silloin kun siellä järjestetään bileitä eli aika usein mutta ei läheskään aina. Narikka 3€.

    3. Juomat on muistaakseni neljästä tai viidestä eurosta ylöspäin.

    Käy tsekkaamassa jossain vaiheessa jos kiinnostaa. Showroomissa on sekä baariosasto, tanssimusiikin soittoon varattu kellariosasto ja terassi.

    Äänestä

  • mies 86 kirjoitti:

    1. Ei ole pukukoodia. Ihan arkivaatteissa voi mennä.

    2. Sisäänpääsymaksu on muistaakseni viikonloppuisin ja/tai silloin kun siellä järjestetään bileitä eli aika usein mutta ei läheskään aina. Narikka 3€.

    3. Juomat on muistaakseni neljästä tai viidestä eurosta ylöspäin.

    Käy tsekkaamassa jossain vaiheessa jos kiinnostaa. Showroomissa on sekä baariosasto, tanssimusiikin soittoon varattu kellariosasto ja terassi.

    Eli maksaa sisään aina, narikka velotetaan vaikka ei ois takkiakaan (vrt. silvermoon) eli ilmaiseksi ei pääse sisälle asti?

    Juomat maksaa noin 6-7€ tuoppi, siinä missä ne kustantaa baarille alle 3€ palveluineen yms.

    Ei tartte siis mennän

    Äänestä

  • T P kirjoitti:

    Eiks se ole SEDULA????

    Äänestä

  • huhu huhh kirjoitti:

    Eiks se ole SEDULA????

    sama suomeksi kiitos :) Ei meitä tommonen siansaksa kiinnosta

    Äänestä

Peruskysymykset:

1 Millaisissa kuteissa paikkaan ei pääse

2 Paljonko menee rahaa ennen kuin pääsee baaritiskille asti

3 Paljonko maksaa 0,5 litran oluttuoppi

Äänestä

EI showroomille, on yleensä kiinni kakskolmasosaa...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

mies 86 kirjoitti:

Moniko palstalaisista on ehtinyt käymään tuolla? Itse kävin viime viikonloppuna kun olin saanut facebook-kutsun kaveriltani mutta tulin väärään aikaan kun yöklubiosasto avattiin vasta myöhemmin illalla. Luultavasti yksinolostani ajateltiin siellä kaikenlaista negatiivista...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu