Muuttaako ehkäisyrenkaan käyttö hajua alapäässä tai haiseeko rengas itsessään? Oletteko huomannut jotain haittapuolia renkaan käytössä? Lämmintä syksyä kaikille!
rengas
milla
2400
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen itse käyttänyt ehkäisy rengasta kahden kuukauden ajan. Rengasta pidetään kolme viikkoa minkä jälkeen rengas otetaan pois ja pidetään viikon "menkka" tauko. Rengas on halkaisijaltaan n.5 cm, eli aika suuri. Näyttää aivan lasten rannerenkaalta. Renkaan voi ottaa pois 3 tunniksi ja sen voi huuhdella vesihanan alla. Rengas ei haise miltään edes käytettynä. Valko vuoto lisääntyy jonkun verran käytön aikana. Kuukautisten pituus ei itselläni lyhentynyt mutta vuodon määrä väheni. Rengas on helpoin asettaa paikoilleen selällään maaten jalat koukussa. Itselläni on lievä endometrioosi ja renkaan laiton jälkeen kohtu ja munasarjat olivat hetken tosi arat. Ekan kuukauden aikana vatsa lakkasi lähes toimimasta. Tunsin renkaan sisälläni lähes koko ajan. Sitä tulee väkisilläkin jännitettyä alavatsalla kun pelkää että rengas liukuu ulos. Mutta rauhoitu, kyllä se siellä pysyy. Kannattaa silti aina välillä tarkistaa. Elimistö palasi normaaliksi heti toisen kuukauden aikana. Itse lopetin kuitenkin näin kahden kuukauden jälkeen koska minulle ei hormooni pitoiset ehkäisyvalmisteet sovi. Olo on kuin Aku Ankalla, pinna kärähtää. Itse asiassa näin endometrioosi "vikaisena" minulla ei ole renkaasta paljoakaan hyvää sanottavaa. Varsinkin seksin aikana oli aina rasittavaa ottaa rengas pois ja sitten piti muistaa laittaa se vielä myöhemmin takaisin. Paino nousi 6 kg 2 kuukauden aikana ja kuukautisten aikaan tuli kummallinen oksettava olo. Mutta tämä voi johtua endometrioosista. Suosittelen rohkeasti kokeilemaan. Apteekki myy renkaita yhden ja kolmen renkaan paketeissa. 3 kpl paketti maksaa n.40 euroa, eli suosittelen ostamaan yhden kerrallaan jos tulee ekan kuukauden jälkeen katumapäälle. Hyvää syksyä kaikille!!!
Itse vaihdoin pillerit renkaaseen parisen viikkoa sitten, tosi mukava ja helppo ehkäisytapa! En tunne rengasta ollenkaan, eikä miehenikään tunne sitä yhdynnän aikana. Joskus onkin pakko tarkistaa, että onhan se vielä sisällä kun sitä ei tunne :) Vielä ainakaan en ole haittoja havainnut, mutta saa nähdä...