Ala-arvoista keskustelua, hyvin sivistymätöntä

Ehkä nämä Perusuomalaisia törkeästi täällä haukkuvat tekevät vaalityötä oman puolueensa euro ja eduskuntavaali kannatuksen nostamiseksi, eiköhän näitä kommentteja lukevat sellaisetkin ihmiset jotka eivät juuri politiikkaa seuraa, huomaa ja tee näistäkin kommenteista johtopäätöksiä mitä puoluetta kannattaa äänellään tukea ja mitä ei, ei liene missään puolueessa kaikki sen näköisiä mitä nämä jotka varsinkin Perussuomalaisia haukkuu kaikella mahdollisella henkilökohtaisuuksiin menevällä, haukutaan ulkonäöllä, seksuaalinen suuntautuminenkin on vedetty mukaan, kannattaa jättää omaan arvoonsa nämä pahimmat tapaukset suorastaan häiriköt jota aamusta iltaan solvaavat täällä ihmisiä, on hyvä että ihminen saa jonnekin purkaa tuntojaan mutta jollain konstilla olisi hyvä saada koti ja koulukasvatettua nykyisistä ja tulevista suomalaisista lapsista fiksuja hyvätapaisia ihmisiä. Kannattaa muistaa että puolueenne kannatuskunta kaikkoaa teidän törkyviestien vuoksi.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Saadakseen paljon uusia äänestäjiä ja uuden jytkyn aikaiseksi Soini aikoo astua ulos kaapista ennen EU-vaaleja.

Äänestä
  • Mene hoitoon tai nukkumaan jo

    Äänestä

  • mene hoitoon kirjoitti:

    Mene hoitoon tai nukkumaan jo

    Kiitos kun kävit hoitamassa. Säkenöi vieläkin ihan kivasti.

    Äänestä

kannattaa muistaa, että perussuomalaiset on ohi menevä ilmiö ja tällä hetkellä kun sillä on kannatusta herättää se keskustelua, toiset ala-arvoista ja toiset pelkää piruilua

melkeinpä sanoisin, että törkeämpää on kirjoittelu tuolla vasemmalla puolella ja ala-arvoista rkp kohdalla

Suomi on kohta täynnä latva b / 2 luokituksen saneita ihmisiä, apteekista kannetaan selkä vääränä rauhoittavia, vedetään kaljaa ja kossua päälle ja pönttö viheltää kuin vanhan kuorma-auton turbo, tehdään mielettömiä tekoja ja paineet puretaan kaikkeen mihin pystytään

perussuomalaiset ja kannattajat esiintyy politiikan ordotokseina ja se lisää kritiikkiä puoluetta kohtaan ja asiattomuuksia tulee

puoluetta seurataan tarkkaan ja kun teillä on tämmösiä persoonoita, jotka huomiota herättää niin mitäpä luulet tuleeko kritiikkiä ja missä muodossa

no ulkonäköön ja ihmisen olemukseen ei pidä puuttua, mutta mitä seksuaaliseen suuntautumiseen tulee " käyttävät sitä pituiluna", ainakin osa

no osa on niin tyhmiä kirjoittajia niin kuin esim allekirjoittanut, että ei itsekkään tajua mitä kirjoittaa, mutta kun ollaan vajavaisia, niin ?

Äänestä

anteeks ny sitten vaan nimimerkki fiksuutta lisää, mutta kun tulee semmonen palottava tarve toteuutta itteään, sitä kun on meitä paljo jotka tuolta intistä on heitetty pihalle ja vaikka sanos "jotta nyt ei käy intti vaikken ole hintti "
niin on vain käyny ja kaikki hassusavusen piipun syytä
ennen viisaus haettiin nesteestä ja ny sitten savuista ja napeista
ja kun ne pisti intistä pihalle niin jää aikaa haukkua sinua ja nimenomaan juuri sinua,
mutta muista meihin tulevaisuuden ihmisiin voit luottaa vaikka pää on täynnä harhakuvia ja hallunisaatioita, " meissä on tulevaisuus"
ettehän te viikoloppujuopot tiedä mitä todellinen " matkailu pilvissä " on

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fiksuutta lisää kirjoitti:

Ehkä nämä Perusuomalaisia törkeästi täällä haukkuvat tekevät vaalityötä oman puolueensa euro ja eduskuntavaali kannatuksen nostamiseksi, eiköhän näitä kommentteja lukevat sellaisetkin ihmiset jotka eivät juuri politiikkaa seuraa, huomaa ja tee näistäkin kommenteista johtopäätöksiä mitä puoluetta kannattaa äänellään tukea ja mitä ei, ei liene missään puolueessa kaikki sen näköisiä mitä nämä jotka varsinkin Perussuomalaisia haukkuu kaikella mahdollisella henkilökohtaisuuksiin menevällä, haukutaan ulkonäöllä, seksuaalinen suuntautuminenkin on vedetty mukaan, kannattaa jättää omaan arvoonsa nämä pahimmat tapaukset suorastaan häiriköt jota aamusta iltaan solvaavat täällä ihmisiä, on hyvä että ihminen saa jonnekin purkaa tuntojaan mutta jollain konstilla olisi hyvä saada koti ja koulukasvatettua nykyisistä ja tulevista suomalaisista lapsista fiksuja hyvätapaisia ihmisiä. Kannattaa muistaa että puolueenne kannatuskunta kaikkoaa teidän törkyviestien vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu