Minne uskallan mennä korjauttamaan vatsani?

Olen saanut 3 lasta, keskimmäinen tuli leikkauksella ja viimeisestä synnytyksestä 12 vuotta. Vatsassa raskausarpia melkein rintaan saakka, alavatsa täysin löllöä ja osin tunnotonta. Vatsalihakset saan näkymään hieman alle navan.
Mulle ei sovi mitkään farkut, joko vatsa pursuaa tai sitten housut valuvat. Lähinnä kaikki ihonmyötäiset vaatteet näyttävät rumilta päälläni. Jopa löysät mekot laskeutuvat rumasti vatsani päälle.
En tiedä onko mulla erikoinen ystäväpiiri, mutta kenelläkään en ole nähnyt näin rumaa vatsaa. Kaikilla, jopa useamman lapsen synnyttäneillä kavereillani on tiukat vatsat. Ne voivat olla isoja, mutta kenelläkään ei ole löysää "helttaa" roikkumassa.
Mä siis kärsin tuosta vatsasta aivan valtavasti. Olen vuosien aikana painanut 48-75 ja aina tuo vatsa on ollut kamala. Tuntuu, että laihduttaminen ja normaalipainossa pysyminen on aivan turhaa, koska vaatteet eivät näytä hyvältä päälläni vatsan takia.
Tulipa pitkä tilitys. Toivottavasti joku jaksoi lukea ja osaa suositella hyvää ja tietenkin mahdollisimman edullista ihmistä korjaamaan vatsani ja saamaan mut tuntemaan itseni ihmiseksi.
5148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Moi,

mulla AIVAN täsmälleen sama tilanne! Olen miettinyt Tilkan LAseria mutta muutkaan vaihtoehdot eivät ole poissuljettuja. Onko sulla sektioita vai synnytyksä vai molempia takana?

Mutta ei vaivuta epätoivoon vaan tehdään jotain asialle!!! :) Leikkaus taitaa vaan olla ainoa vahtoehto! Tsemppiä!

Äänestä

Tukholmassa on Akademiklinikken.Siellä on varmasti hyvät plastiikkakirurgit.
Televisiossa näytettiin leikkauksista vaikuttivat päteviltä kirurgeilta.Hinnatkaan ei ollut sen kalliipia kuin Suomessa.

Äänestä

Mulla on keskimmäinen lapsi syntynyt sektiolla, toiset kaksi alakautta.
Pakkohan tälle vatsalle on tehdä jotain. Olen oikeasti yrittänyt sopeutua tähän, mutta jos se ei ole onnistunut 12 vuoden aikana, niin tuskin se onnistuu koskaan. Nyt pitäisi vain raapia rahat kasaan ja löytää se oikeasti hyvä lääkäri.
Kiitos vastauksista, googlailen noita klinikoita ja tsemppiä tosiaan sullekin Muikkunen 81!

ap

Äänestä

Hei.

Minullakin roikkuva vatsa oli ongelma raskauksien jälkeen. Selvitin eri kirurgeja Suomesta. Varmasti on monia hyviä. Valitsin Plastiikkakirurgisen sairaalan. Perusteena oli se, että vastaanottohenkilökunnasta lähtien sain asiantuntevat vastaukset kaikkiin kysymyksiini. Lisäksi tietoja löytyi sairaalan nettisivuilta, jossa on myös sairaalan kirurgien tekemiä tutkimuksia aiheesta. Sairaalan toimipaikat sijaitsevat Helsingissä ja Jyväskylässä.

Toimenpide tehtiin nukutuksessa. Ensimmäinen yö leikkauksen jälkeen oli kamala, mahtavan empaattinen yöhoitaja oli kuitenkin koko ajan huolehtimassa. Esim. kipulääkkeitä sai riittävästi. Vajaan viikon leikkauksen jälkeen oli tarpeen, että joku aikuinen oli auttamassa kotona. Kysymyksessä on iso leikkaus. Toipumista auttaa hyvä kunto ja ennakkovalmistautuminen. Minun kuntoni ei ollut mitenkään luksustasolla, se ehkä vaikutti toipumisaikaan. Asenne tulee olla kohdillaan , sänkyyn ei saa jäädä makaamaan, vaikka on hankala olo eli hoito-ohjeita tulee noudattaa. Sairauslomaa saa kuukauden, tietenkin palkatonta. Lopullinen tulos näkyy noin puolen vuoden kuluttua. Minut leikkasi Asko Salmi. Tulokseen olen erittäin tyytyväinen. Hinta oli pikkusen vajaa 5000 euroa.

Kannattaa käydä kirurgin konsultaatiossa. Sitten voi miettiä tarkemmin, onko leikkaus tarpeen. Jos perusteet täyttyvät, voi päästä julkisen puolen jonoon. Itse olen miettinyt sitä, miksi meidän naisten pitää kärsiä roikkuvatsasta ja ertyisesti heikoista vatsalihaksista raskauksien jälkeen. Pitäisi päinvastoin kannustaa toimenpiteeseen, silloin, kun siihen on selvästi tarvetta. Ulkonäkö on kuitenkin vain pieni osa tätä ongelmaa, kuten jokainen roikkuvatsainen tietää, nyt pystyy esim. juoksemaan, kun vatsa ei ole tiellä.

Äänestä

Kiitos vastauksesta ja siitä kun kerroit kokemuksestasi!

Kuinka iso remontti sulla tehtiin vatsaan? Laitettiinko vatsalihakset paikoilleen vai tehtiinkö vain rasvaimu? Tuo hinta kuulostaa siltä, että siihen olisi mullakin varaa pienen säästämisen jälkeen.

Sun viesi kannustaa nyt liikkumaan oikein kunnolla. Haaveilen saavani itseni seuraavaksi kesäksi kuntoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epätoivoinen76 kirjoitti:

Olen saanut 3 lasta, keskimmäinen tuli leikkauksella ja viimeisestä synnytyksestä 12 vuotta. Vatsassa raskausarpia melkein rintaan saakka, alavatsa täysin löllöä ja osin tunnotonta. Vatsalihakset saan näkymään hieman alle navan.
Mulle ei sovi mitkään farkut, joko vatsa pursuaa tai sitten housut valuvat. Lähinnä kaikki ihonmyötäiset vaatteet näyttävät rumilta päälläni. Jopa löysät mekot laskeutuvat rumasti vatsani päälle.
En tiedä onko mulla erikoinen ystäväpiiri, mutta kenelläkään en ole nähnyt näin rumaa vatsaa. Kaikilla, jopa useamman lapsen synnyttäneillä kavereillani on tiukat vatsat. Ne voivat olla isoja, mutta kenelläkään ei ole löysää "helttaa" roikkumassa.
Mä siis kärsin tuosta vatsasta aivan valtavasti. Olen vuosien aikana painanut 48-75 ja aina tuo vatsa on ollut kamala. Tuntuu, että laihduttaminen ja normaalipainossa pysyminen on aivan turhaa, koska vaatteet eivät näytä hyvältä päälläni vatsan takia.
Tulipa pitkä tilitys. Toivottavasti joku jaksoi lukea ja osaa suositella hyvää ja tietenkin mahdollisimman edullista ihmistä korjaamaan vatsani ja saamaan mut tuntemaan itseni ihmiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu