Äänestäjät ratkaisevat vaalituloksen.

Eikä kapikorhosen porukat tai Wiljamit. Ansiokkaasti täällä myös raivoaa Ratamo ja klovni.
Mutta yksi asia on varmaa. Keskusta on suurin puolue vaalien jälkeen. Siihen ei vaikuta tippaakaan näiden älykääpiöiden kirjoittelu.

Nämä älykääpiöt kirjoittelevat toisten nimimerkeillä, valehtelevat ja kieroilevat sekä haukkuvat ja ilkkuvat aiheettomasti. Mutta eipä hetkauta hyvän itsetunnon kantavia Keskustalaisia.

Keskusta on inhimillinen ja turvallinen.

Keskustassa on viisautta ja voimaa.

Keskustalaiset ovat ihmisiä kaikkien ihmisten asialla.

Keskusta on paras.

Keskustassa on ytyä.

Sekös joitakin ärsyttää.

Eikö vain.
3122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sinä se Taneli et olekaan sitten mikään hyvän itsetunnon omaava kekustalainen, kun sua hetkauttaa päivästä ja hetkestä toiseen ihan asiallisetkin kirjoitukset.

Mutta jatka vaan samaa rataa, kyllä tuolla tyylillä ääniä koko ajan kilahtaa kekustasta pois päin.

Kekusta silli parsa.

Ytyä pönttöön.

Sekös kihahtaa kaaliin.

Eikö vain.

Äänestä
  • Keskustalle tulee vaalivoitto demareista ja rutka.

    Oletko huomannut kun taas satojatuhansia ääniä Saksan demarit menetti.

    Ei enää missään luoteta demareihin.

    Eikö vain. Älä sinä huolehdi Keskustan menestymisestä. Kyllä Keskustassa on ytyä omasta takaa. Muistatko kun kapikorhoset varoitteli samalla tavalla ennen EU vaaleja. Mites kävi demareille. Rökäle tappio tuli.

    Keskusta on paras. Usko pois.

    Äänestä

  • Olet tosi tyhmä mies jos luulet, että Keskustalta menisi äänet.

    Keskustassa on voimaa ja viisautta.

    Eikö vain.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onneksi. kirjoitti:

Eikä kapikorhosen porukat tai Wiljamit. Ansiokkaasti täällä myös raivoaa Ratamo ja klovni.
Mutta yksi asia on varmaa. Keskusta on suurin puolue vaalien jälkeen. Siihen ei vaikuta tippaakaan näiden älykääpiöiden kirjoittelu.

Nämä älykääpiöt kirjoittelevat toisten nimimerkeillä, valehtelevat ja kieroilevat sekä haukkuvat ja ilkkuvat aiheettomasti. Mutta eipä hetkauta hyvän itsetunnon kantavia Keskustalaisia.

Keskusta on inhimillinen ja turvallinen.

Keskustassa on viisautta ja voimaa.

Keskustalaiset ovat ihmisiä kaikkien ihmisten asialla.

Keskusta on paras.

Keskustassa on ytyä.

Sekös joitakin ärsyttää.

Eikö vain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu