Itsetuho/nälkälakko sossu-fasismia vastaan

Lapsen käyttö koston välineenä toista vanhempaa kohtaan on ollut puheenaiheena viime aikoina. Itse olen joutunut erilleen lapsestani yh-äidin aloitteesta ilman mitään perusteltavaa syytä. En ole saanut mitään virallista päätöstä tapaamiskiellosta. Tätä on jatkunut 6-7 kuukautta. Minulle ehdotettiin valvottuja tapaamisia kerran kuukaudessa kahden tunnin ajan hintaan 100 euroa / kerta.
Miksi suostuisin kaupankäyntiin lapseni tapaamisesta, varsinkin kun olen viettänyt hänen kanssaan vuoden päivät useasti monesti viikossa, kunnes äiti vaihtoi asenteensa diktatuuriksi? Elatusmaksun kykenen maksamaan, mutta oikeudenkäynteihin en kykene henkisesti enkä taloudellisesti.
Koska olen henkisesti lopussa ja yksin, harkitsen nälkälakkoa ja päivittäistä itsenäistä verenluovutusta ts. passiivista vastarintaa saadakseni ääneni kuuluviin. Kehoitan muita kohtalontovereitani samaan taisteluun sosiaalikoneistoa vastaan.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta


Rage against the mac kirjoitti:

Lapsen käyttö koston välineenä toista vanhempaa kohtaan on ollut puheenaiheena viime aikoina. Itse olen joutunut erilleen lapsestani yh-äidin aloitteesta ilman mitään perusteltavaa syytä. En ole saanut mitään virallista päätöstä tapaamiskiellosta. Tätä on jatkunut 6-7 kuukautta. Minulle ehdotettiin valvottuja tapaamisia kerran kuukaudessa kahden tunnin ajan hintaan 100 euroa / kerta.
Miksi suostuisin kaupankäyntiin lapseni tapaamisesta, varsinkin kun olen viettänyt hänen kanssaan vuoden päivät useasti monesti viikossa, kunnes äiti vaihtoi asenteensa diktatuuriksi? Elatusmaksun kykenen maksamaan, mutta oikeudenkäynteihin en kykene henkisesti enkä taloudellisesti.
Koska olen henkisesti lopussa ja yksin, harkitsen nälkälakkoa ja päivittäistä itsenäistä verenluovutusta ts. passiivista vastarintaa saadakseni ääneni kuuluviin. Kehoitan muita kohtalontovereitani samaan taisteluun sosiaalikoneistoa vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu