Kohuttu muslimisaarnaaja saapuu Suomeen

Helsingin Muslimit -yhdistys järjestää maaliskuun lopulla Helsingissä tilaisuuden, jossa on puhujana kohuttu muslimisaarnaaja Bilal Philips.

Philipsin vierailu järjestetään kuun viimeisenä viikonloppuna, 29.-30. maaliskuuta. Tapahtuman nimi on "The Submission to Allah", suomeksi vapaasti käännettynä "alistuminen Allahille".

Helsingin Muslimit ei anna tietoa tapahtumapaikasta julki, sillä yhdistys kertoo saaneensa paljon vihamielistä palautetta pidettävän puheen vuoksi. Tapahtumapaikka kerrotaan ilmoittautuneille viikkoa ennen sovittua aikaa.

Philips on maailmalla kiistelty hahmo. Muun muassa australialaislehti Herald Sun uutisoi vuonna 2007, että maan silloinen pääministeri kielsi Philipsin tulon maahan.

Vuonna 2010 uutisoitiin, että myös Yhdistyneen kuningaskunnan sisäministeri Theresa May kielsi Philipsin maahantulon vedoten tämän äärimielipiteisiin.

Vuonna 2011 Saksa määräsi Philipsin poistumaan maasta välittömästi hänen pidettyään Frankfurtissa puheen, joka aiheutti jopa 1 500 ihmisen mielenosoituksen.

Useat lehdet uutisoivat vuonna 2012, että Philipsin pääsy myös Keniaan on estetty. Päätöksen taustalla on miehen mahdolliset terroristikytkökset.

IL

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014030618101288_uu.shtml

Tässä lisää tietoa hra Philipsin kyseenalaisista saavutuksista: http://jamesgonzo.wordpress.com/2014/02/19/pyha-paivi-ja-partajaakot/
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


2015 kirjoitti:

Helsingin Muslimit -yhdistys järjestää maaliskuun lopulla Helsingissä tilaisuuden, jossa on puhujana kohuttu muslimisaarnaaja Bilal Philips.

Philipsin vierailu järjestetään kuun viimeisenä viikonloppuna, 29.-30. maaliskuuta. Tapahtuman nimi on "The Submission to Allah", suomeksi vapaasti käännettynä "alistuminen Allahille".

Helsingin Muslimit ei anna tietoa tapahtumapaikasta julki, sillä yhdistys kertoo saaneensa paljon vihamielistä palautetta pidettävän puheen vuoksi. Tapahtumapaikka kerrotaan ilmoittautuneille viikkoa ennen sovittua aikaa.

Philips on maailmalla kiistelty hahmo. Muun muassa australialaislehti Herald Sun uutisoi vuonna 2007, että maan silloinen pääministeri kielsi Philipsin tulon maahan.

Vuonna 2010 uutisoitiin, että myös Yhdistyneen kuningaskunnan sisäministeri Theresa May kielsi Philipsin maahantulon vedoten tämän äärimielipiteisiin.

Vuonna 2011 Saksa määräsi Philipsin poistumaan maasta välittömästi hänen pidettyään Frankfurtissa puheen, joka aiheutti jopa 1 500 ihmisen mielenosoituksen.

Useat lehdet uutisoivat vuonna 2012, että Philipsin pääsy myös Keniaan on estetty. Päätöksen taustalla on miehen mahdolliset terroristikytkökset.

IL

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014030618101288_uu.shtml

Tässä lisää tietoa hra Philipsin kyseenalaisista saavutuksista: http://jamesgonzo.wordpress.com/2014/02/19/pyha-paivi-ja-partajaakot/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu