Turve on eloperäinen (organogeeninen) maalaji. Se syntyy kosteissa hapettomissa olosuhteissa, joissa kasvimateriaali hajoaa epätäydellisesti. Turpeen rakenne on heterogeeninen ja voi vaihdella vähemmän maatuneista kasvinosista hienojakoiseen pitkälle maatuneeseen amorfiseen massaan.
Turpeeksi luokiteltavan maalajin tulee sisältää 75 % orgaanista ainesta. Turpeen syntynopeus on suurinta alueilla, joilla lämpötila on vuoroittain tarpeeksi korkea kasvimateriaalin nopeaan syntymiseen, vuoroittain taas riittävän alhainen, jotta kasvimateriaalin mikrobiologinen hajoaminen tapahtuu kyllin hitaasti. Turpeen esiintymisalueiden nimitys on suo.
Turvemaan sitoma hiilimäärä on kaksinkertainen verrattuna kaikkiin maailman metsien biomassaan. Turvemaa sitoo hiiltä keskimäärin 10 kertaa enemmän hehtaaria kohti kuin mikään muu ekosysteemi.
Turvetta voidaan haluttaessa kasvattaa aivan samalle paikalle mistä sitä on otettukin. Tätä ei pystytä tekemään varsinaisilla fossiilisilla polttoaineilla - kivihiilellä, öljyllä tai kaasulla.
Suomen turvesoissa piilee valtava energiamäärä – niin suuri, että ne päihittävät mennen tullen Pohjanmeressä olevan öljyn.
Teknisesti hyödynnettävissä olevat turvevarat Suomessa sisältävät energiaa 13 000 terawattituntia. Tämä vastaa 1 100 miljoonaa ekvivalenttista öljytonnia. Pohjanmeren öljyvarat on arvioitu suuruudeltaan noin 600 miljoonaksi ekvivalenttiseksi öljytonniksi. Ekvivalenttisella öljytonnilla kuvataan raakaöljyn sisältämää energiamäärää.
"Suomen maaperän turpeessa on yllättävän paljon energiaa", vahvistaa Geologian tutkimuskeskuksen erikoistutkija. Energian lähteenä turve on kuitenkin kiistelty ja maineeltaan suorastaan kehno – Tutkijan mielestä jokseenkin syyttä.
"Turve ei ole sen saastuttavampi kuin öljy, kivihiili tai puu. Kaikesta palamisesta tulee ilmaan hiilidioksidia", hän toteaa.
Toki turvetuotanto aiheuttaa ympäristövaikutuksia. Ne on kuitenkin mahdollista hallita nykyisellä osaamisella ja teknologialla.
Tutkija korostaa myös soiden suojelun tärkeyttä. Hän huomauttaa, että Suomessa riittää mainiosti soita sekä tuotantoon että suojeltavaksi. Tuotantokäytössä on vain noin 0,5 prosenttia soista. Näidenkin palauttaminen ennalleen tuotannon jälkeen on täysin mahdollista. Mikäli ne jätetään soistumaan ja niiden hydrologiasta huolehditaan asiallisesti, alkavat ne jälleen kerrostaa hiiltä rahkasammaleen muodossa.
"Kymmenen vuoden kuluttua kukaan ei edes huomaa, että suot ovat olleet tuotannossa", hän sanoo.
Turvemaa sitoo hiiltä keskimäärin 10 kertaa enemmän
15
111
Vastaukset
- Vanha demari,
ei se oikein käy kun työpaikat syntyy maalle..
- kepusaastuttaa
Löysit sitten kuusi vuotta vanhan turpeen mainoksen energiayhtiön nettisivuilta... tämä huuhaa on tutkijoiden toimesta todistettu täydeksi paikkaansa pitämättömäksi propanagdaksi.
""Turve ei ole sen saastuttavampi kuin öljy, kivihiili tai puu. Kaikesta palamisesta tulee ilmaan hiilidioksidia", hän toteaa."
Tämä lausunto osoittaa täyden tietämättömyyden ja tyhmyyden, kukaan vakavasti otettava ei tällaista esitä. Kysymys ei siis ole paljonko palamisesta tulee hiilidioksiidia vaan paljonko sitä jää ilmakehään. Turpeella tämä ilmakehään jäävä määrä on kaikista suurin, se siis aheuttaa eniten ilmastonmuutosta. Tämän ovat maailman kaikki tutkijat allekirjoitaneet, lukuunottamatta niitä joilla on kepun puoluekirja taskussa.- """""""""""""""""""2
" Turvemaa sitoo hiiltä keskimäärin 10 kertaa enemmän hehtaaria kohti kuin mikään muu ekosysteemi."
- siis että häh
"Turvemaa sitoo hiiltä keskimäärin 10 kertaa enemmän hehtaaria kohti kuin mikään muu ekosysteemi"
Ja kepu haluaa vapauttaa tämän ilmakehään????????????????????????- Hiihihihihihhii
Et ymmärrä tuon tekstin sisältöä.
Siis SITOO. Eli tuo sitominen tapahtuu joka vuosi joka kasvukaudella. - kepuontyhmäkin
Hiihihihihihhii kirjoitti:
Et ymmärrä tuon tekstin sisältöä.
Siis SITOO. Eli tuo sitominen tapahtuu joka vuosi joka kasvukaudella.ei kun juuri minä ymmärrän, koska minun aivojani ei ole aivopesty kepupropagandalla.
Turvemaassa on sitoutuneena tosiaan tuo noin kymmenkertainen tai jopa monikymmenkertainen hiilimäärä esim. metsään verrattuna. Hyvä kun on siellä, sitä ei kannata ehdoin tahdoin ilmakehään vapauttaa.
Kun se turvesuo sitten kuivatetan ja turve poltetaan vapautuu tuo kaiki hiili dioksiinimuodossa ilmakehään. Jos tuo alue metsitetään niin hiilidioksiidista sitoutuu vain kymmenen prosenttia 50 vuoden aikana tuohon metsää, loput 90% jää ilmakehään aihauttamaan ilmastonmuutosta tuhansia vuosia. Jos taasen tuo suo saatetaan takaisin suoksi kestää tuon hiilidioksiidin sitoutuminen tuhansia jopa kymmenen tuhatta vuotta, ei paljon lohduta kun ilmaston muutos jo menossa. - §§§§§§§§§§§§§§§
kepuontyhmäkin kirjoitti:
ei kun juuri minä ymmärrän, koska minun aivojani ei ole aivopesty kepupropagandalla.
Turvemaassa on sitoutuneena tosiaan tuo noin kymmenkertainen tai jopa monikymmenkertainen hiilimäärä esim. metsään verrattuna. Hyvä kun on siellä, sitä ei kannata ehdoin tahdoin ilmakehään vapauttaa.
Kun se turvesuo sitten kuivatetan ja turve poltetaan vapautuu tuo kaiki hiili dioksiinimuodossa ilmakehään. Jos tuo alue metsitetään niin hiilidioksiidista sitoutuu vain kymmenen prosenttia 50 vuoden aikana tuohon metsää, loput 90% jää ilmakehään aihauttamaan ilmastonmuutosta tuhansia vuosia. Jos taasen tuo suo saatetaan takaisin suoksi kestää tuon hiilidioksiidin sitoutuminen tuhansia jopa kymmenen tuhatta vuotta, ei paljon lohduta kun ilmaston muutos jo menossa.Puhutaanko taas siitä hiilitaseesta josta puhutaan kaikissa muissa energiamuodoissa? Tuollainen "kertapäästö" keskustelu hämärtää koko energiakeskutelua.
Kun puhutaan hiilitaseesta puhutaan vähän eri asiasta kuin tässä turvekeskustelussa. Turve on tässä keksutelussa ihan oma asiansa Poliittisista syistä. Se on erotelty ihan eri kategoriaan kyuiun muut energiamuodot.
Öljyssä ja kaasussa puhutaan ihan oikein fossiilisesta aineesta joka ei sido yhtään hiiltä takaisin.
Puusta puhuttaessa lasketaa hiilitase. Eli hiili joka vapautuu tällä hetkellä olevasta energiakäytöstä ja hiilitasapaino lasketaan kasvamassa olevan metsän hiilinielulla.
Turve on täysin oma keskutelunsa jossa lasketaan pelkästään turpeesta vapautuvasta hiilestä, vaikka samaan aikaan suot kasvavat ja sitovat hiiltä. Siinä ei puhuta hiilitaseesta vaan hiilipäästöistä. Hiilitasekeskustelu jätetään tahallisesti pois silloin kun puhutaan turpeesta.
Samoin ydinvoimassa. Siinä ei puhuta hiilipäästöistä ollenkaan vaikka ei sekään ole hiilineutraalia energiaa.
Eli poliittiset intohimot määrittävät tuota keskutelua. Mutta ihmisethän ne siitä sopivat millä tavalla noita asioita lasketaan. Se joka huutaa kovimmin saa kaavansa "viralliseen" käyttöön.
Tieteellä ja huutamisella on aika valtava ero. Huutamalla ei saa tiedettä aikaan, vaan ainaostaan poliittisia päätöksiä.
- Pätkä Pekkarista
Homokepu kaivoi vanhan Vapon mainoksen;-))))) Miksiköhän tuolla "ihmekeksinnöllä" ei ole ratkaistu maailman energiatoimitusta;-)))
Mistä näitä homokepuja oikein tulee?? - Vihreät ei vihreitä
"Kymmenen vuoden kuluttua kukaan ei edes huomaa, että suot ovat olleet tuotannossa"
Ekologista.
Vihreittenkin pitäisi käsityksensä kääntää ihan nurinpäin.
Turve otetaan ja uusi kasvaa tilalle.
Tai otetaan pohja maatalous käyttöön, joka sitoo tehokkaasti hiiltä.
Yksin Satu Hassin Tulimaan uintireissut kuluttaa siltä yhdeltä lentokoneelta polttoainetta 255 000 litraa.
Matkaa Tulimaahan 13 000 km x 2 = 26 000 km
Lentokone vie polttoainetta (MD11) 7500 kg / h ( 8500 litraa tunnissa.)
Lentokoneen matkanopeus n 850 km/h.
Lentoaika n 30 tuntia x 8500 litraa/h = 255 000 litraa.- panpankko
pankkopojalta unohtui Halosen palkan verottomuus, hesalaisten paskaputki ja vuotoksen megawatit.
- Joka päivä
panpankko kirjoitti:
pankkopojalta unohtui Halosen palkan verottomuus, hesalaisten paskaputki ja vuotoksen megawatit.
Ne tulevat seuraavaan vastineeseen tai avaukseen. Vanhan toisto on pankkikselle pakkomielle.
- Iso suu!
Joka päivä kirjoitti:
Ne tulevat seuraavaan vastineeseen tai avaukseen. Vanhan toisto on pankkikselle pakkomielle.
http://jaskabk.files.wordpress.com/2007/09/halonen_2.jpg
Ollut kuulemma hyvä ottaan suihin ennen.
- Turhaan lenetelevät
Jos Hassi ja laisensa laitetettaisiin lentokieltoon, säästyisi kymmeniä miljoonia vuosittain.
Hassin lentelyillä ei maata rakenneta. - Mitä Ville
tuosta sanoo ?
- Ville kun
vähän aikaa puhuu niin musta on valkoista ja päinvastoin..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2813512Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell221948Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.411603- 841451
- 1431139
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.751105- 811044
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.91928Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.210811Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61747