Mieheni kuoli jo melkein viisi kuukautta sitten ja olen joka päivä odotellut että posti toisi ruumiinavauspöytäkirjan. Hän sairastui aivan yllättäin ja joutui sairaalaan missä n. viikon päästä kuoli eikä kuolinsyystä ole oikeastaan mitään tietoa. Olisi tärkeää että saisi tietää mikä tähän johti niin saisi itselleen jonkinlaisen rauhan. Kai kyseinen asiakirja lähetetään leskelle automaattisesti ettei sitä tarvii mistään anoa?
Kuinka kauan kestää ruumiinavauspöytäkirjan saaminen
31
10818
Vastaukset
- Ota selvää asiasta
Vaikuttaa siltä, että joko postin Kusti on heittäytynyt huolimattomaksi tai on tapahatunut jokin muu inhimillinen erehdys. Ei edes oikeustieteellisen ruumiinavauksen tulos voi viipyä viittä kuukautta.
Olisiko mahdollista että joku kotiväestä olisi jostain syystä tahtonut pimittää tiedon suojellakseen sinua vaikeaksi kokemaltaan tiedolta?
Sinuna alkaisin selvittää asiaa miestäsi hoitaneen lääkärin kautta. - od. 8 kk
Kyllä avausraporttia voi joutua odottelemaan hyvinkin kauan, paljonkin pidempään kuin mitä olet joutunut odottelemaan.
Toksikologisissa voi mennä kauan.
Osanottoni. - 8 kk kesti meillä
Mies kuoli huhtikuussa ja joulukuun lopussa tuli kuolinsyytodistus, että kyllä kestää.
- ruumiinavauspöytäkirja
Mieheni kuoli 29.09.2013. Tehtiin oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus.
Odottelin aikani vastausta. Soitin poliisilaitoksen kansliaan. Siellä oli vastaus. Ottivat kopiot ja lähettivät kotiin. 5.3.2014. - Anonyymi
Sehän kävi nopeasti. Mieheni kuoli yllättäen viime vuoden syyskuun lopulla, siis 2018 kotona. Tuli poliisit ja muu rekvisiitta. Toimitettiin ruumiinavaukseen. On mennyt jo yli 10 kuukautta eikä mitään tietoja ole vielä tullut. Onkohan niin etteivät pysty päättämään mikä oli kuolinsyy. Tällainen viivyttely haiskahtaa omaisten halveksimiselta. Omaiset ja tuttavat odottavat kiinnostuneina tietoja. Vai onko niin, että tykätään että joku omainen ei ole tarpeeksi fiksu ymmärtääkseen mitä lausunnossa sanotaan. Onneksi tytär on terveydenhoitoalan ammattilainen, joten ehkä jotain tolkkua saadaan. En ole itsekään ihan tyhmä
Leski melkein 50 vuoden "palveluksen" jälkeen
- leskivaimo
Tässä tapauksessa kyse on lääketieteellisestä avauksesta. Ei siis voi poliisilta kysellä.
- Leski
Mikä on lääketieteellinen ruumiinavaus?
Miehelleni tehtiin jalan amputaatio syyskuussa. Vain viikko sen jälkeen hän kuoli sairaalassa. Syy oli tuntematon.
Halusin selvittää kuolinsyyn. Hänet vietiin Turkuun oikeuslääketieteelliseen ja tehtiin ruumiinavaus.
Soitin Turkuun helmikuussa 2014. He sanoivat, että toimittavat paperit aina paikkakunnan poliisilaitokselle.
Miehelläni ei ollut poliisin kanssa mitään tekemistä koskaan.
Asiakirjat säilytetään SALSINEN merkinnän kanssa poliisin kansliassa. - leski
Leski kirjoitti:
Mikä on lääketieteellinen ruumiinavaus?
Miehelleni tehtiin jalan amputaatio syyskuussa. Vain viikko sen jälkeen hän kuoli sairaalassa. Syy oli tuntematon.
Halusin selvittää kuolinsyyn. Hänet vietiin Turkuun oikeuslääketieteelliseen ja tehtiin ruumiinavaus.
Soitin Turkuun helmikuussa 2014. He sanoivat, että toimittavat paperit aina paikkakunnan poliisilaitokselle.
Miehelläni ei ollut poliisin kanssa mitään tekemistä koskaan.
Asiakirjat säilytetään SALSINEN merkinnän kanssa poliisin kansliassa.Korjaan SALAINEN MERKINTÄ
- Lääkärit/Poliisit
leski kirjoitti:
Korjaan SALAINEN MERKINTÄ
Eikö lähiomaisella ole oiketta saada Oikeuslääketiettellistä ruuminavaus pöytäkirjaa poliisilaitokselta,onko poliisilla oikeus evätä se ja jos on niin
mikä laki antaa sen oikeuden.
Minulta evättiin kaikki poikaani liittyvät asiapaperi kopio saannit ja poliisi
eväsi,kuinka raadollista toiminta voi olla kun on suuri suru ja normaali asioita lisäksi vaikeutettaan, poliisi suojelee lääkäreiden temiä Miksi? nämähän ovat kaksi eri tahoa,jos saman alueen poliisi evää paperit ja jos asia menee rikostutkintaan on erittäin epäluotettava taho tekemään tutkinnan.Valvira tietysti käsittelee meidänkin kantelut,mutta poliisi ottaa vahvasti kantaa meidän asiaan
mitä tämä kertoo Hyvä Veli systeemistä ja poikani tapaus on todella järkyttävä
täysin tietoiset hoitamatta jättämiset ym.epäselvyydet hoidoista. - Lääkärit/Poliisit
Lääkärit/Poliisit kirjoitti:
Eikö lähiomaisella ole oiketta saada Oikeuslääketiettellistä ruuminavaus pöytäkirjaa poliisilaitokselta,onko poliisilla oikeus evätä se ja jos on niin
mikä laki antaa sen oikeuden.
Minulta evättiin kaikki poikaani liittyvät asiapaperi kopio saannit ja poliisi
eväsi,kuinka raadollista toiminta voi olla kun on suuri suru ja normaali asioita lisäksi vaikeutettaan, poliisi suojelee lääkäreiden temiä Miksi? nämähän ovat kaksi eri tahoa,jos saman alueen poliisi evää paperit ja jos asia menee rikostutkintaan on erittäin epäluotettava taho tekemään tutkinnan.Valvira tietysti käsittelee meidänkin kantelut,mutta poliisi ottaa vahvasti kantaa meidän asiaan
mitä tämä kertoo Hyvä Veli systeemistä ja poikani tapaus on todella järkyttävä
täysin tietoiset hoitamatta jättämiset ym.epäselvyydet hoidoista.Lisään vielä poliisi väitti sehän on tautikuolema oikeuslääkärikin kirjoittaa,
sanoin oikeuslääkäri ei tutki hoitovaiheita,eikä ota niihin kantaa,
vaan tekee oikeuslääketiteellisen ruuminavauksen ja määrää patologiset ym. kokeet.Ei mennyt perille kun vaan väitti syy oli tautikuolema.Kyllä Poliisi Tietää
Näinkö se menee VOI HYVÄ VELI Sentään kyllä kansaa pidetään tyhmänä ja
virkamies byrogratia rehottaa.Onneksi yksi iso solmu on aukaistu AARNIO
tapaus huumepuolen korkeinta johtoa.Poliisi hallituksen ei pitäisi valituksia
bongata takaisin tutkittavaksi sinne poliisitaholle josta valitetaan,kontrollia
kuinka paljon tulee tietyistä yksiköistä valituksia ja ruveta kontroloimaan mikä
mättää,niinhän jäi Aarnion ym.tekemiset tutkimatta ja vyyhti sai kasvaa rauhassa
kenenkään häiritsemättä,suojelua on poliisi hallitutsessakin ja vahvasti. - leski
Lääkärit/Poliisit kirjoitti:
Lisään vielä poliisi väitti sehän on tautikuolema oikeuslääkärikin kirjoittaa,
sanoin oikeuslääkäri ei tutki hoitovaiheita,eikä ota niihin kantaa,
vaan tekee oikeuslääketiteellisen ruuminavauksen ja määrää patologiset ym. kokeet.Ei mennyt perille kun vaan väitti syy oli tautikuolema.Kyllä Poliisi Tietää
Näinkö se menee VOI HYVÄ VELI Sentään kyllä kansaa pidetään tyhmänä ja
virkamies byrogratia rehottaa.Onneksi yksi iso solmu on aukaistu AARNIO
tapaus huumepuolen korkeinta johtoa.Poliisi hallituksen ei pitäisi valituksia
bongata takaisin tutkittavaksi sinne poliisitaholle josta valitetaan,kontrollia
kuinka paljon tulee tietyistä yksiköistä valituksia ja ruveta kontroloimaan mikä
mättää,niinhän jäi Aarnion ym.tekemiset tutkimatta ja vyyhti sai kasvaa rauhassa
kenenkään häiritsemättä,suojelua on poliisi hallitutsessakin ja vahvasti.OIKEUSLÄÄKETIETEELLINEN: Aina poliisiasia.
Kysymyksessä tappo,murha,itsemurha,epäilty hoitovirhe.
Lähiomaiselle on annettava kopio kuolemasyynselvittelystä.
LÄÄKETIETEELLINEN: Ei poliisiasia. Tutkitaan,jos omainen antaa luvan, esim harvinaisia sairauksia. - Myös leski
Leski kirjoitti:
Mikä on lääketieteellinen ruumiinavaus?
Miehelleni tehtiin jalan amputaatio syyskuussa. Vain viikko sen jälkeen hän kuoli sairaalassa. Syy oli tuntematon.
Halusin selvittää kuolinsyyn. Hänet vietiin Turkuun oikeuslääketieteelliseen ja tehtiin ruumiinavaus.
Soitin Turkuun helmikuussa 2014. He sanoivat, että toimittavat paperit aina paikkakunnan poliisilaitokselle.
Miehelläni ei ollut poliisin kanssa mitään tekemistä koskaan.
Asiakirjat säilytetään SALSINEN merkinnän kanssa poliisin kansliassa.Pyydä sairaalan potilasasiamiestä hankkimaan ko. asiakirjat ja selvittämään
mikä oli miehesi kuolinsyy.
Nähdäkseni pyynnöstä saa lähiomainen kuten leski myös ruumiinavauspöytäkirjan, mutta saako siitä maallikko sitten selvää, se on toinen asia. Potilasasiamies
voi selvittää asian puolestasi ja hän saa taatusti kaikki asiakirjat. katso ko. sairaalan kodalta luettelosta tai kysy numero numerotiedustelusta tai katso ao sairaalan nettisivuilta ko puhelinnumero ja nimi. Myös keskuksen kautta voit pyytää potilasasiamiehelle. Hän sitten selvittää jatkotoimenpiteet.
Onhan tässä sentään joku roti oltava omien vainajien kanssa. Jokaisella on jokin kuolinsyy ja toimenpiteet sairaalassa. - Popsi
Leski kirjoitti:
Mikä on lääketieteellinen ruumiinavaus?
Miehelleni tehtiin jalan amputaatio syyskuussa. Vain viikko sen jälkeen hän kuoli sairaalassa. Syy oli tuntematon.
Halusin selvittää kuolinsyyn. Hänet vietiin Turkuun oikeuslääketieteelliseen ja tehtiin ruumiinavaus.
Soitin Turkuun helmikuussa 2014. He sanoivat, että toimittavat paperit aina paikkakunnan poliisilaitokselle.
Miehelläni ei ollut poliisin kanssa mitään tekemistä koskaan.
Asiakirjat säilytetään SALSINEN merkinnän kanssa poliisin kansliassa.Oho, nyt hakemaan sitä ruumiinavauspöytäkirjaa vaikka asianajajan kanssa, kyllä leskellä on oikeus saada tietää salaisetjkin asiat. Kuka salaa ja mitä, onko tehty kenties hoitovirhe....
- Tytäromainen
Toivottavasti hänelle tehtiin se ruuniin avaus! Ettette ihan turhaan jotain paprua odota, että joo todettiin kuolleeksi klo 10.20 paikalla oli toteamassa asian Virolainen urologi, joka sattui olemaan päivystysvuorossa tuona viikon loppuna. Vainaja sai pikaisen hautausluvan ja ...
Näin meillä Suomessa nykyään. Vaadin ruumiinavausta sitä ei edes tehty. - Anonyymi
leski kirjoitti:
Korjaan SALAINEN MERKINTÄ
Vaikka ei miehelläsi ollut Poliisin kanssa mitään tekemistä , voi heiltä kysyä Raporttia kuolemaan johtavista tekijöistä . Koska miehenne jalka amputoitiin viikkoa ennen kuolemaa , niin Hoitajan mielipide on " hän on voinut amputaation johdosta saada Sydän infraktin " joka johtaa kuolemaan , Jos mihenne ei saanut verta ohentavaa lääkettä amputaation jälkeen ? Katson Lääkärin / hoitajien tehneen hoitovirheen . Aina amputaation yhteydessä määrätään verenohennus lääke esim ; 100 mg 1 kertaa päivässä .
Näin toimimme Geriatrisella puolella .
Toivottavasti tästä oli apua ? - Anonyymi
Leski kirjoitti:
Mikä on lääketieteellinen ruumiinavaus?
Miehelleni tehtiin jalan amputaatio syyskuussa. Vain viikko sen jälkeen hän kuoli sairaalassa. Syy oli tuntematon.
Halusin selvittää kuolinsyyn. Hänet vietiin Turkuun oikeuslääketieteelliseen ja tehtiin ruumiinavaus.
Soitin Turkuun helmikuussa 2014. He sanoivat, että toimittavat paperit aina paikkakunnan poliisilaitokselle.
Miehelläni ei ollut poliisin kanssa mitään tekemistä koskaan.
Asiakirjat säilytetään SALSINEN merkinnän kanssa poliisin kansliassa.Säilytetään 25v poliisin kansliassa,merkinnällä SALAINEN
- Tuore leski
Tasan puoli vuotta meni vaimon kuolemasta, kuten jo etukäteen oli arvio.
- Nekkunakku
Joissain tapauksissa lääketieteellistä ruumiinavauspöytäkirjaa ei lähetetä suoraan omaisille vaan se pitää itse tilata!
- vuoden odotus
Mikäköhän se syy on ettei lähetetä. Itselle kävi nimittäin juuri näin että jouduin ottamaan yhteyttä sairaalan potilastietokeskukseen ja sieltä lähetettiin lomake joka piti allekirjoittaa ja täyttää. Siinä kyseltiin syitä miksi halusin kyseisen asiakirjan ja allekirjoituksella vahvistaa ettei tietoja levitetä asiaankuulumattomille. Kyse ei kuitenkaan ollut mistään Ebolasta vaan kasvaimesta josta ei tiedetty ja joka sitten hoitamattomana johti kuolemaan. Ihmettelin vaan kun kaikki täytyi tehdä vaikeimman kautta vaikka olen kuullut että avauspöytäkirja automaattisesti lähetetään leskelle.
- Sureva tytär
Kyseistä asiakirjaa ei lähetetä automaattisesti. Itselläni isä kuoli toukokuussa ja minulle annettiin hautaustoimiston kautta paperi, jossa piti ruumiinavaustiedot pyytää. Jos sitä ei lähettänyt asiasta ei olisi saanut mitään tietoa, kun puhelimitse ei edes voinut asiaa kysellä. Tässä tapauksessa oli kyse oikeuslääketieteellisestä ruumiinavauksesta, mutta tietääkseni kaikissa pitää tiedot kirjallisesti pyytää.
- Dar Jeeling
Ei tarvitse pyytää erikseen. Meille sanottiin aluksi, että emme saa poikamme ruumiinavaustietoja itsellemme vaan voimme käydä ne lukemassa laitoksella sitten kun poliisi ilmoittaa asiasta.
Kuitenkin posti toi ne kotiin n. 5 kk kuoleman jälkeen ja mukana oli oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen raportti ja poliisin lausunto kuolemansyyn tutkinnasta
- Sydänontoisensydän
Äitini tapauksessa kesti kaksi viikkoa kuoleman jälkeen.
Muitaakseni hän sanoi sinä kesänä heinäkuussa että haluaa pois täältä. Joulukuussa 15.12.2004 keskiviikoilta joskus klo 18 päätin että nyt on kiire lämmöt nousee. Kliininen kiire. luovutettava eli täytyisi saada pois. Lähdimme hoitohuoneesta poois seurasimme hoitajaa. Hän aukaisi meille omaisten huoneen. Sen jälkeen. Meni kaksi viikoa tuli paksu kirje sen mukana sairaalalasku. Siinä oli potilasepiksiiri. Kuolemansyyntutkintapaperit. Se oli kaaottinen 8 senttinen pullistuma joka oli puhjennut kovien kipujen saattelemana.Hautasin hänen 2005 neljä viikkoa KYS: reissunsa jäkeen. Jolta hän palasi ruumisauton kyydissä kotikaupunkinsa multiin.
Käyn äitini haudalla joka vuosi. - Lähinomainen?
Avomiehelleni tehtiin oikeuslääketieteelinen avaus, Tietoa ei ole vielä tullut. Olin sairaalan papereissa mieheni lähin omainen. Avomieheni poika on hoitanut kaikki mieheni asioiden järjestelyt, koska emme olleet naimisissa eikä minulla ollut oikeutta virallisten asioiden hoitoon. Saanko minä lähimpänä omaisena tiedon kuolinsyystä vai annetaanko se ainoastaan perillisille?
- Isänkuolema
vuosipäivä meni jo, ja yhä odotetaan!! Onko tämä kohtuullista?
- isoikävä
odota vain , jollet ole vielä saanut. Kyllä se sieltä tulee. Kuolema kun tulee yllättäen, ei siis sairauden, onnettomuuden tai muun vastaavan takia, niin syyn selvittäminen kestää. Kyllä se
mieheni äkkikuoleman kohdalla kesti 11 kk ja poliisi oli se joka ensin soitti, ettei selvitys tule kirjeenä postilaatikkoon , ennenkuin lähiomainen antaa siihen luvan ja poliisi on myös selvityksen lähettäjä. - leski2013
Noin vuosi meni minulla ennenkuin sain. Riippuu missä päin Suomea asustelee, pk-seudulla ainakin kestää.
- Kristiinagladiosten
MInä haluan, että minulle lähetetään mieheni Erkki Johannes Iivari synt. 16.08.1942 ja hän oli Koivukylässä jumppaamassa, ja jäi sinne evankelioimaan pakolaisia. soitin hänelle, ja sitten kirjoitin kirjeen, mutta siihen hän ei mitenkään kommentoinut.
Menimme veljeni kanssa katsomaan, hän oli siellä huoneessa kuolleena, oli minulle
tosi järkytys ja yllätys! Haluan tietää mihin hän kuoli ja koska?????????
Saimme hänet saattaa hautaan, siunattiin 07.01.2016 klo 13.30. Pyhän Laurin Kappelissa.
Anita hänen vaimonsa.- Anonyymi
Isäni, veljeni, vsnhin poikani ovat kuolleet ja vain pojan kuolinsyytä en kokonaan tiedä. Itsekin olen periaatteessa palannut sieltä kuoleman rajamailta.....
- Anonyymi
Mieheni kuoli vuonna 2020 huhtikuussa, en todennäköisesti koskaan saa ruumiinavauspöytäkirjaa joka tehtiin Helsingissä oikeuslääketieteellisessä laitoksessa. Ainoastaan kaksi virheellistä kuolinsyylausuntoa vuosiluvusta lähtien yms.
- Anonyymi
Jotain oli pielessä, eli ei leskelle tarvitse kaikkea kertoa. Varsinkin jos on tapahtunut joku virhe elvytyksessä, kun kuolinsyylausunnossa, niissä kahdessa virheellisessä luki, "ei ole tapahtunut hoitovirhettä".
En päässyt katsomaan ilman rikosylikonstaapelia miestäni enää. Sanoi vaan minulle puhelimessa, ei se ole niin oleellista mitä on tapahtunut, kävi nimittäin työmaalla tämä juttu... Älkää hyvät ihmiset luule, että sillä on väliä, vaikka aviopuoliso kuolee.
- Anonyymi
Kokeellinen mrna korona piikki tuo perheisiin kuolemaa ,surua, terveydellisiä ongelmia.
-sydän sairaudet (poikkeuksellisen paljon kuolemia tällähetkellä)
-immuuni järjestelmän ongelmat
-neurologiset ongelmat
-veritulppia-
-hiustenlähtöä
-rytmihäiriöitä
-urheilijoiden tuupertumiset kentille (sydän ongelmat)
Jos rokote olisi turvallinen lääketehtaat eivät vaatisi täydellistä vastuu vapautta
mahdollisista rokote haitoista.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3187504Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662166- 1761830
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161372- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91241Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701221RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551161Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019