Hallituksen sotesoppa paloi pohjaan

"Hallitus on ajanut sote- ja kuntauudistusta kuin käärmettä pyssyyn. Siitä huolimatta mitään mainittavaa ei ole saatu aikaiseksi.

Nyt kokoomuksen sisällä on heitetty pyyhe kehään, ja ministeri Jan Vapaavuoren johdolla valmistellaan kokoomuslaisten omaa ratkaisumallia.

Käytännössä siis demariministeri Susanna Huovinen on syrjäytetty. Tämä on poikkeuksellisen raju teko. Veikkaan, että lähipäivät ovat hallituksen koossapysymisen kannalta kriittisiä.

Tähän saakka on ennustettu, että hallitus hajoaa ensi syksynä. Tuo päivä voi olla paljon lähempänä, sillä sotesoppa kiehui nyt yli. Sotesopasta tuli sotesota.

Vapaavuoren johdollan valmistellaan ratkaisua, joka käytännössä tarkoittaisi sitä, että hallitus tekee täyskäännöksen. Se siis kieltää kaiken sen minkä se on tähän saakka vannonut ainoaksi oikeaksi vaihtoehdoksi.

Valitettavasti on todettava, että nyt mentäisiin ojasta vähintään allikkoon, jos kokoomuksen valitsema ns. Erva-ratkaisu toteutettaisiin. Lyhyesti todettuna se tarkoittaisi, että koko maassa erikoissairaanhoito keskitettäisiin viidelle erityisvastuualueelle. Perusterveydenhuolto jäisi kuntien hoidettavaksi kuten tähänkin saakka.

Ratkaisu lähtee siis siitä, että alkuperäinen tavoite, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhdistäminen, ei toteutuisi. Kävisi tasan päinvastoin eli nämä kaksi asiaa etääntyisivät toisistaan vielä nykyistä enemmän. Ja kun suurin ongelma on ollut juuri siinä, että nämä kaksi hoidon tasoa eivät ole pelanneet keskenään. Siitä on seurannut asiakkaille turhia tutkimuksia ja turhaa pompottelua luukulta toiselle. Veronmaksajille se on tietänyt turhia kustannuksia.

Ainoa järkevä ratkaisumalli olisi perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhdistäminen nykyisten sairaanhoitopiirien pohjalle. Alueena olisi siis useimmiten maakunta. Tätä ratkaisumallia kannattavat perussuomalaisten ohella myös keskusta ja vihreät. Myös muissa puolueissa sillä on runsaasti kannatusta.

Hallituksen paniikkiyrityksistä huolimatta perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhdistäminen jää tulevalle hallitukselle. Perussuomalaisten esittämän ratkaisun toteuttaminen olisi nopeasti toteutettavissa, sillä se muodostettaisiin nykyisten sairaanhoitopiirien pohjalle. Sitä ennen on torjuttava hallituksen viimeinen viritys, jota runnotaan Jan Vapaavuoren johdolla.

Kaiken kaikkiaan hallituksen taival sote- ja kuntasekoilun osalta on ollut jopa tragikoomista. Sotesoppaa hämmensivät ensin ministerit Paula Risikko ja Maria Guzenina-Richardsson. Kun siitä ei tullut mitään, niin Risikon pariksi nostettiin Susanna Huovinen. Kun siitäkään ei tullut mitään, niin neuvottelujen vetäjäksi nimitettiin Petteri Orpo. Ja vihoviimeiseksi asiaa yritetään ratkoa kokoomuksen sisäisenä työnä Jan Vapaavuoren johdolla.

Tätä mutapainia pitää kestää vielä reilu vuosi. Sitten ovat eduskuntavaalit ja uusi hallitus, joka saa toteuttaa parhaiten toimivan ja taloudellisimman ratkaisun, perussuomalaisten ratkaisun." >>>

http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/162543-sotesopasta-tuli-sotesota-kokoomus-teki-taydellinen-takinkaannon
759
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Erittäin hieno ja toimivampi malli perussuomalaisilta Kataisen sateenkaarihallituksen ajamaan ja amerikkalaisen McKinsey&Co konsulttitoimiston laatimaan esitykseen verrattuna.

Valitettavasti hallituspuolueet taitavat olla liian ylpeitä (vihreitä lukuunottamatta (?) ) myöntämään että vituralleen meni ja lähtemään yhteistyöhön opposition kanssa valmistellakseen sote-uudistusta kestävämmältä pohjalta.

Äänestä

Hallituksen esityksen kaaduttua perustuslakiimme, tämä kokoomuslaisten uusi hätäsuunnitelma suuntautumisessa pelkkiin ERVA-alueisiin paljastaa todeksi sen Perussuomalaisten ja myös IPU:n väittämän, että hallituksen alkuperäisen esityksen oli alunperinkin tarkoitus vain järjestää veroparatiiseista käsin operoivillle yksityisfirmoille mahdollisimman suuret väestöpohjat bisneksentekoon .

Täysin käsittämätöntä että vasemmistoliitto on tukemassa kokoomuksen rinnalla tälläistä hyvinvointivaltion alasajoa. Tässä olisi nyt kaikille vasemmistoliittoa äänestäneille ison arvopohdinnan paikka. Onko terveyspalvelut enää nykyisessä EU-Suomessa olemassa kansalaisia varten? Vai kansalaiset ulkomaalaisia yksityisfirmoja varten?

Äänestä

  • Järki voitti kirjoitti:

    Niin siinä kävi hallitus, erityisesti kokoomus, joutui antamaan periksi oppositiolle !.

    http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/hallituksen-ja-opposition-yllatysveto--yhteinen-sote-info/3119046

    ... kun ei milloinkaan. Valitettavasti vain tämä hallituksen pelleily on ehti tulla Suomelle todella kalliiksi. Suurin syy oli Kokoomuksen sooloilu ja parlamentaariselle selvitystyölle keskisormen näyttö. Jos oppositiopuolueet Persut ja Kepu olisi otettu mukaan sote-valmisteluun heti alussa, oikeita säästöjä olisi tullut ja rahaa ei olisi palanut nykyisen verran.

    Kataisen hallitus on heittänyt rahaa kankkulan kaivoon enemmän kuin mikään edeltäjänsä. Ylellä joku talousasiantuntija sanoi viime viikolla, että yli 30 miljardia syömävelkaa täyttyy jos hallitus istuu loppuun asti. Hallitus perustanut yli tuhat työryhmää, maksanut kalliisti konsulttitoimistoille, Himaselle etc. Valmista ei ole tullut käytännössä mistään.

    Äänestä

  • Parempi myöhään... kirjoitti:

    Ei se ilmaista ole köyhillekään. Jo joskus viime vuoden puolella muistan lukeneeni kansanedustaja E Virtasen kolumnin vai mikä lie ollut jossa ko edustaja vihjasi ja liputti sitä, et kansalainen saisi valita kenelle hakeutuu hoitoon. Loppupelissä yksityisektori tulee rikastumaan ja vasemmisto on kannattanut asiaa ja kannattaa. Julkinen puoli tulee näivettymään ajan mittaan. Eli asiakas saa saman palvelun "kunnan piikkiin" yksityiseltä jos kunta ei voi tarjota palvelua. Katsokaa vaan että noin tulee menemään. Eikä ole ilmaista veronmaksajille.. laskua tulee ja verot nousee.

    http://yle.fi/uutiset/yksityinen_terveyspalveluala_nakee_sote-sovussa_mahdollisuuksia/7151595

    Äänestä

  • yksityispuoli voitti kirjoitti:

    Vasemmisto haluaa, että yksityispuoli lihottaa tilipussiaan. Ilmiselvästi.
    Katotaan vaan kun asia etenee konkreettiselle tasolle, niin käy kuten on epäilty ja mitä on sanottu.

    Äänestä

Saatanalliset tunarit sanoisi Kekkonen ,ja olen täysin samaa mieltä . Toivottavasti jättää paikkansa ensi tilassa ,

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Hhhhmmmmmmmmm kirjoitti:

"Hallitus on ajanut sote- ja kuntauudistusta kuin käärmettä pyssyyn. Siitä huolimatta mitään mainittavaa ei ole saatu aikaiseksi.

Nyt kokoomuksen sisällä on heitetty pyyhe kehään, ja ministeri Jan Vapaavuoren johdolla valmistellaan kokoomuslaisten omaa ratkaisumallia.

Käytännössä siis demariministeri Susanna Huovinen on syrjäytetty. Tämä on poikkeuksellisen raju teko. Veikkaan, että lähipäivät ovat hallituksen koossapysymisen kannalta kriittisiä.

Tähän saakka on ennustettu, että hallitus hajoaa ensi syksynä. Tuo päivä voi olla paljon lähempänä, sillä sotesoppa kiehui nyt yli. Sotesopasta tuli sotesota.

Vapaavuoren johdollan valmistellaan ratkaisua, joka käytännössä tarkoittaisi sitä, että hallitus tekee täyskäännöksen. Se siis kieltää kaiken sen minkä se on tähän saakka vannonut ainoaksi oikeaksi vaihtoehdoksi.

Valitettavasti on todettava, että nyt mentäisiin ojasta vähintään allikkoon, jos kokoomuksen valitsema ns. Erva-ratkaisu toteutettaisiin. Lyhyesti todettuna se tarkoittaisi, että koko maassa erikoissairaanhoito keskitettäisiin viidelle erityisvastuualueelle. Perusterveydenhuolto jäisi kuntien hoidettavaksi kuten tähänkin saakka.

Ratkaisu lähtee siis siitä, että alkuperäinen tavoite, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhdistäminen, ei toteutuisi. Kävisi tasan päinvastoin eli nämä kaksi asiaa etääntyisivät toisistaan vielä nykyistä enemmän. Ja kun suurin ongelma on ollut juuri siinä, että nämä kaksi hoidon tasoa eivät ole pelanneet keskenään. Siitä on seurannut asiakkaille turhia tutkimuksia ja turhaa pompottelua luukulta toiselle. Veronmaksajille se on tietänyt turhia kustannuksia.

Ainoa järkevä ratkaisumalli olisi perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhdistäminen nykyisten sairaanhoitopiirien pohjalle. Alueena olisi siis useimmiten maakunta. Tätä ratkaisumallia kannattavat perussuomalaisten ohella myös keskusta ja vihreät. Myös muissa puolueissa sillä on runsaasti kannatusta.

Hallituksen paniikkiyrityksistä huolimatta perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhdistäminen jää tulevalle hallitukselle. Perussuomalaisten esittämän ratkaisun toteuttaminen olisi nopeasti toteutettavissa, sillä se muodostettaisiin nykyisten sairaanhoitopiirien pohjalle. Sitä ennen on torjuttava hallituksen viimeinen viritys, jota runnotaan Jan Vapaavuoren johdolla.

Kaiken kaikkiaan hallituksen taival sote- ja kuntasekoilun osalta on ollut jopa tragikoomista. Sotesoppaa hämmensivät ensin ministerit Paula Risikko ja Maria Guzenina-Richardsson. Kun siitä ei tullut mitään, niin Risikon pariksi nostettiin Susanna Huovinen. Kun siitäkään ei tullut mitään, niin neuvottelujen vetäjäksi nimitettiin Petteri Orpo. Ja vihoviimeiseksi asiaa yritetään ratkoa kokoomuksen sisäisenä työnä Jan Vapaavuoren johdolla.

Tätä mutapainia pitää kestää vielä reilu vuosi. Sitten ovat eduskuntavaalit ja uusi hallitus, joka saa toteuttaa parhaiten toimivan ja taloudellisimman ratkaisun, perussuomalaisten ratkaisun." >>>

http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/162543-sotesopasta-tuli-sotesota-kokoomus-teki-taydellinen-takinkaannon

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu