Hyviä tarinoita valmentajista

Jaa hyvät positiiviset jutut lastesi valmentajista! Ei mitään juoruja siis!
2197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Poikani on ollut sikäli onnellisessa asemassa että on saanut pelata aina sellaisessa joukkueessa jossa homma on kaikkien toimihenkilöiden osalta toiminut eikä mitään suosimisia tai mitään muutakaan typerää ole tapahtunut. Ihan pienemmissä junnuissa valmentajina toimivat poikien isät, mutta ei meillä kyllä mitään suosimisia ollut, pikemminkin päin vastoin. Vastuuvalmentajana ollut henkilö vaati omalta pojaltaan kaikkein eniten ja tämä ei koskenut jäällä tapahtuvaa toimintaa, vaan esimerkiksi käyttäytymistä harjoituksissa ja muissakin joukkueen tapahtumissa.
Sitten kun poikani tuli D junioreihin ja seuran linjan mukaisesti ei enää omat vanhemmat saa valmentaa, niin homma toimii ihan samalla tavalla eikä silloinkaan ketään ole suosittu ja eihän ulkopuolisilla valmentajilla ole mitään syytäkään suosia ketään. Nimiä en viitsi toki paljastaa, mutta kiitollinen olen kaikille valmentajille ja toimihenkilöille jotka poikani joukkueessa ovat vuosien saatossa tehneet hienoa työtä.

Äänestä
  • Seuranne , ei sitten ole Ilves.?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KLMM kirjoitti:

Jaa hyvät positiiviset jutut lastesi valmentajista! Ei mitään juoruja siis!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu