Olet oikeassa, Putler on juuri sitä itseään täynnä ja hänet pitäisi poistaa.
0Äänestä
sifjrightuohyu
No ihan oikein ehkä mainitsemasi poistatettu ja tietämättä suuremmin, koska Suomessa on aika iso vähemmistö venäläisiä ja moni kantasuomalainenkin omaa venäläisjuuria, joten kaikki suomalaiset emme pidä fasismiin perustuvasta venäläisvastaisesta vihalietsonnasta suomalaisessa nettikeskustelussa.
Venäläiset ei ole suomalaisia kummempia. Aika reiluja olivat siinäkin, että kun Suomi kaveerasi häpeällisesti Hitlerin kanssa, niin että vaikka olisivat voineet ottaa haltuunsa koko maan, eivät tehneet sitä. Huolimatta että olen suomalainen,mua naurattaa, että millaiset kuvittelee Suomen taistelleen sodissa realistisesti muka Neuvostoliittoa vastaan - kun totuus kai se korkeintaan, että Suomi taisteli Hitlerin asetukien kanssa Hitlerin puolella ja sai säilyttää edes itsenäisyytensä suurempien armosta.
Suomi on inhottava maa monen mielestä. Älkööt tekemän sitä sellaiseksi venäläisten silmissä.
No. Kolmatta maailmasotaa janoavat ovat varmasti mieluusti antamassa tukia Ukrainan fasistiselle laittomalle vallankaappaukselle. Suomen ei soisi olevan siinä osa. Taviksen ajatelma ja kai olen yhdenlainen havukka-ahon ajattelijatyyppinen.
0Äänestä
suomi ei
ole inhottava maa kuin ryssien mielestä ja niitä inhoaa kaikki.
Ultrakorruptoitunut säälittävä diktatuuri. Paljon matkustava tiedän, että venäläisturisteja inhotumpia ei ole. Heitä inhotaan joka paikassa, ehkä Kuubaa lukuunottamatta.
0Äänestä
Hullu se
on kuitenkin. Merkel tuntee sen ja sanoi että hullu se on.
0Äänestä
unbelivered
Höpö höpö, Merkelinkin voisi sitten saattaa samaan ruotuun. Onkohan kukaan älynnyt tutkia Obnaman pään sisäistä liikennettä? Ei varmaankaan, kun kyseessä on ns.suurvallan päämies, joka onkin oikeasti kenialainen luikuri. Niinpä, siinäpä USA-fanittelijoille nielemistä.
0Äänestä
Hullu ei hyvä
Putin pitäisi käyttää tammessa. Hulluus ei parane kuin tiedolla, mutta tarpeeksi syvällä itsessään oleva ei edes sitä tajua.
0Äänestä
Sensuroija
Ei kai se sensuuri ole, vaan yksinkertaisesti ketjun kommentit olivat hyvän tavan vastaisia. Toivottavasti myös jatkossa vastaavalla tyylillä kirjoitetut avaukset poistetaan mahdollisimman nopeasti. Myös internetissä ilmaisua koskee herjaus ja kunnianloukkaus säännöstö, joka toisinaan taitaa unohtua.
0Äänestä
hussikamettää
Jo aikoinaan Neuvostoliitto rakentaa lehdessä venäläiset itse kirjoittivat itsestään kuinka suomalaisten on kunniakasta tuntea näin hieno kansa.
Ukrainalaistenkin on vihdoin aika oppia sama.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
ketju olikin, oli syytäkin poistaa.
Olet oikeassa, Putler on juuri sitä itseään täynnä ja hänet pitäisi poistaa.
No ihan oikein ehkä mainitsemasi poistatettu ja tietämättä suuremmin, koska Suomessa on aika iso vähemmistö venäläisiä ja moni kantasuomalainenkin omaa venäläisjuuria, joten kaikki suomalaiset emme pidä fasismiin perustuvasta venäläisvastaisesta vihalietsonnasta suomalaisessa nettikeskustelussa.
Venäläiset ei ole suomalaisia kummempia. Aika reiluja olivat siinäkin, että kun Suomi kaveerasi häpeällisesti
Hitlerin kanssa, niin että vaikka olisivat voineet ottaa haltuunsa koko maan, eivät tehneet sitä. Huolimatta että olen suomalainen,mua naurattaa, että millaiset kuvittelee Suomen taistelleen sodissa realistisesti muka Neuvostoliittoa vastaan - kun totuus kai se korkeintaan, että Suomi taisteli Hitlerin asetukien kanssa Hitlerin puolella ja sai säilyttää edes itsenäisyytensä suurempien armosta.
Suomi on inhottava maa monen mielestä. Älkööt tekemän sitä sellaiseksi venäläisten silmissä.
No. Kolmatta maailmasotaa janoavat ovat varmasti mieluusti antamassa tukia Ukrainan fasistiselle laittomalle vallankaappaukselle. Suomen ei soisi olevan siinä osa. Taviksen ajatelma ja kai olen yhdenlainen havukka-ahon ajattelijatyyppinen.
ole inhottava maa kuin ryssien mielestä ja niitä inhoaa kaikki.
Ultrakorruptoitunut säälittävä diktatuuri. Paljon matkustava tiedän, että venäläisturisteja inhotumpia ei ole. Heitä inhotaan joka paikassa, ehkä Kuubaa lukuunottamatta.
on kuitenkin. Merkel tuntee sen ja sanoi että hullu se on.
Höpö höpö, Merkelinkin voisi sitten saattaa samaan ruotuun. Onkohan kukaan älynnyt tutkia Obnaman pään sisäistä liikennettä? Ei varmaankaan, kun kyseessä on
ns.suurvallan päämies, joka onkin oikeasti kenialainen luikuri. Niinpä, siinäpä USA-fanittelijoille nielemistä.