Valkoinen julmuus työläislapsia kohtaan

Anni Huttila

111

331

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei mitään uutta

      Punaista puolta symppaavat kirjat ovat perinteisesti saaneet valtaosan määrärahoista ja stipendeistä, tukiaisista jne. Sopii arvailla, kuinka suureen tasapuolisuuteen sitä tietä sitten on päästy.

      Tiedossa on häkellyttävä määrä änkyrävasemmistolaista kirjallisuutta, joka jauhaa jo ennestään tunnetut tapaukset uudestaan läpi, muka uusina "julmina" löytöinä. Lähdekritiikkitasoa madaltamalla löydetään "kokonaan uusia" tapauksia, joista suurin osa aikansa urbaanilegendaa. Ja osa itärajan takaa tuotettua propagandaa.

      Yhä näyttää löytyvän tutkijoita, jotka luulevat voivansa kirjoittaa itsensä tutkijoiden eliittiin, liputtamalla vasenta. Mutta todennäköisimmin käy niin, että alkukimityksen jälkeen kirjat jäävät kirjakauppoihin, kunnes myydään tarjouskoreista eurolla, kahdella. Ja tutkijoiden eliitti luultavimmin vierastaa noita myöhemmän ajan russoreinoja ja hehkuherttoja.

      Kaikille änkyröille muuten taas tiedoksi: kapinan yhteydessä tapahtuneet surmat on täsmäytetty melko tarkkaan väestötietojen kanssa. Todella vaikea löytää mitään uusia tapauksia, varsinkaan määrällisesti merkittäviä. Ainoa muutos, joka voi teoriassa tulla kysymykseen, on joidenkin surmien tekijöiden täsmäyttäminen punaisilta valkoisille tai valkoisilta punaisille. Mutta mitään "uutta historiaa" ei kukaan enää aiheesta pysyt kirjoittamaan. Vaikka kuinka aate hehkuttaisi. Ja komitea tuuppaisi rahaa.

      • Anni Huttila

        Kumoaako tuo lässytyksesi jollain tapaa linkin tiedot äärimmäisen julmista lasten murhista? Tuossa sodassa katosi paljon ihmisiä, reilusti yli 4 000 ja heidän kuolemisiaan, siis paikkoja ja kuolintapoja, ei ole täsmäytetty yhtään mihinkään.

        Joten älä suotta vaivaudu tuolla ympäripyöreällä lätinälläsi edes yrittämään häivyttää murhien paljoutta ja äärimmäistä raakuutta.

        Valkoisten häpeä on ikuinen, poltinraudalla merkitty maamme historiaan ehkä jopa kansamme kauheimpana aikana, taitaa lyödä laudalta jopa Ison Vihan ajat.

      • läsy läsy
        Anni Huttila kirjoitti:

        Ja punaisetko ei mitään rikosta tehneet. Punaisten lopullinen päämäärähän oli liittää Neuvosto-Suomi osaksi Neuvostoliittoa. Pidä siis jo se turpasi kiinni idiootti.

      • huhticausti

        Venäjän nuoleminen on näköjään nyt muotia. Tässä nähdään miten slaavilaisuus ja saastainen vasemmistolaisuus olisi pitänyt armotta kukistaa jo 1921 kun siihen oli tilaisuus. Nyt on Putineilla ja huttoloilla ydinaseet joilla uhota.

      • niinkö?
        huhticausti kirjoitti:

        ""Venäjän nuoleminen on näköjään nyt muotia""

        .Onko se nyt sinun mielestäsi Venäjän nuolemista kun joku kertoo pelkkiä totuuksia vouden 1918 Suomen sisällissodan tapahtumista?

      • pysyhän asiassa
        läsy läsy kirjoitti:

        Ja punaisetko ei mitään rikosta tehneet. Punaisten lopullinen päämäärähän oli liittää Neuvosto-Suomi osaksi Neuvostoliittoa. Pidä siis jo se turpasi kiinni idiootti.

        Kyllähän myös punaiset syyllistyivät rikoksiin Suomessa vuonna 1918.

        Mutta valkolahtarit täysin todistettavasti murhasivat,teloittivat ja tappoivat noin viisi kertaa enemmän suomalaisia ihmisä kuin punaiset.

        Eikä valkolahtareita kumminkaan koskaan tuomittu noista julmista veriteoistaan yhtään missään.Toisin kuin punaisethan tuomittiin aikoinaan todella ankariinkiin tuomioihin tekemistään rikoksista.

      • eikö onnistu
        pysyhän asiassa kirjoitti:

        Opettele käyttämään välilyönti. Epäilenpä sinun tyhmyytesi johtuvan kuitenkin lukihäiriöstä ja paskan pakkautumisesta tyhjään päähäsi.

      • tietoisku!
        eikö onnistu kirjoitti:

        Opettele käyttämään välilyönti. Epäilenpä sinun tyhmyytesi johtuvan kuitenkin lukihäiriöstä ja paskan pakkautumisesta tyhjään päähäsi.

        Valkoisten laioton kosto tuli sisällissodan lopussa esiin, ja siinä sai sitten täysin syyttömätkin suomalaiset kärsiä.

      • änkyrä riehuu
        tietoisku! kirjoitti:

        Valkoisten laioton kosto tuli sisällissodan lopussa esiin, ja siinä sai sitten täysin syyttömätkin suomalaiset kärsiä.

        Ekana katsoisin tuosta kirjasta, onko siellä yhden yhtäkään uutta tapausta. Ennakkotietojen mukaan uudet tapaukset aika hakusessa siellä.

        Sitten katsoisin, että montako sellaista alaikäistä (jotka propagandatarkoituksiin sopivasti niputetaan "lapsi"-termin alle) teloitettiin, jotka olivat osallistuneet aseellisesti kapinaan. Punaisethan tunnetusti käyttivät runsaasti alaikäisiä sotatoimissa sekä lisäksi muissa kapinaa tukevissa tehtävissä. Jos mentäisiin propagandistisesti johdonmukaisella linjalla, niin pitäisi kait nimittää kaikki alaikäiset punaiset lapsisotilaiksi. Ja jos luetaan (vasemmiston tapaan) sotarikoksia taannehtivasti, niin lapsisotilaiden käyttöhän on sotarikos.

        Tosiasiat: jos sotatoimissa tapaa aseistetun lapsen, joka porukkansa mukana ryhtyy vastarintaan, niin eipä häntä mielellään ammu. Ampuu sen porukan aikuiset ensin, jos mahdollista sillä tavoin valikoida. Ja jos ei lasta saa muuten vaarattomaksi, niin viimeisenä ampuu sen lapsen. Noin toimii jokainen täysijärkinen, pyhistelemättä, propagoimatta.

        Outo pakko vasemmistolla yrittää koko ajan sitä, että kapina olisi muuta kuin kapina. Kapinan kukistamiseen tarvittavat keinot lähtevät kapinasta. Ja ovat kapinoitsijoiden syytä. Syylliset haluaisivat asian kääntyvän päinvastoin.

      • erikoinen ilmiö
        änkyrä riehuu kirjoitti:

        Kyllä meidän normaaleiden suomalaisten ihmisten nyt täytyy todella suuresti ja paljon ihmetellä tätä todella erikoista ilmiötä.

        Sillä nythän me myös Suomessa elämme jo maalikuuta vuonna 2014.

        Ja siltikin vielä Suomestä näyttää löytyvän niitä jotka puolustelevat viimeiseen hengenvetoonsa asti noita vuoden 1918 lastenteloittajia ja -murhaajia jotka valkolahtareina meillä täällä Suomessa tunnetaan kaikista parhaiten.

      • punu unohtaa
        erikoinen ilmiö kirjoitti:

        Punaisilla tappolistojensa mukainen ja osin siitä laajennettukin murha-aalto kapinan alussa. Kun kapina sai vastusta, murhailu hiljentyi hieman. Syynä se, että ei ollut mahdollista riehua siviilien niskassa kun tarvittiin voimia rintamalle. Kun kapina oli kokonaan kaatumassa, murhailu lisääntyi. Punikit ovat itse tunnustaneet, että murhattiin todistajia ja myöskin sillä perusteella, että helpotettaisiin tulevaa uutta kapinaa.

        Murhien joukossa oli runsaasti siviilejä, miehiä, naisia, vanhuksia, lapsia.

        Suuri osa murhista tehtiin naisten ja lasten nähden, raakalaismaisesti, julkisilla paikoilla. Mm. sillat olivat suosittuja murhapaikkoja.

        Valkoisten toimesta kuoli lähinnä aseistettuja kapinallisia ja muutoin rikoksia tehneitä.

      • turha valehdella
        punu unohtaa kirjoitti:

        """Valkoisten toimesta kuoli lähinnä aseistettuja kapinallisia ja muutoin rikoksia tehneitä.""

        Miksi sinä sorruit nyt taas kerran valehtelemaan?

        Näin helppoa se vain aina on paljastaa sinun valheesi.

        http://yle.fi/uutiset/suomessa_ei_kaihdettu_lasten_teloituksia_sisallissodan_aikaan/7130301

      • -Make-
        Anni Huttila kirjoitti:

        Kumoaako tuo lässytyksesi jollain tapaa linkin tiedot äärimmäisen julmista lasten murhista? Tuossa sodassa katosi paljon ihmisiä, reilusti yli 4 000 ja heidän kuolemisiaan, siis paikkoja ja kuolintapoja, ei ole täsmäytetty yhtään mihinkään.

        Joten älä suotta vaivaudu tuolla ympäripyöreällä lätinälläsi edes yrittämään häivyttää murhien paljoutta ja äärimmäistä raakuutta.

        Valkoisten häpeä on ikuinen, poltinraudalla merkitty maamme historiaan ehkä jopa kansamme kauheimpana aikana, taitaa lyödä laudalta jopa Ison Vihan ajat.

        Aika vähänhän noita lapsia loppujenlopuksi ammuttiin.

        Kun otetaan huomioon aika ja se, ettei silloin lapsia pidetty samalla tavalla lapsina kuin tänään, niin ainakin 13-15- vuotiaiden tuomitseminen aikuisten tavoin vain kuului asiaan.

      • Anonyymi
        änkyrä riehuu kirjoitti:

        Ekana katsoisin tuosta kirjasta, onko siellä yhden yhtäkään uutta tapausta. Ennakkotietojen mukaan uudet tapaukset aika hakusessa siellä.

        Sitten katsoisin, että montako sellaista alaikäistä (jotka propagandatarkoituksiin sopivasti niputetaan "lapsi"-termin alle) teloitettiin, jotka olivat osallistuneet aseellisesti kapinaan. Punaisethan tunnetusti käyttivät runsaasti alaikäisiä sotatoimissa sekä lisäksi muissa kapinaa tukevissa tehtävissä. Jos mentäisiin propagandistisesti johdonmukaisella linjalla, niin pitäisi kait nimittää kaikki alaikäiset punaiset lapsisotilaiksi. Ja jos luetaan (vasemmiston tapaan) sotarikoksia taannehtivasti, niin lapsisotilaiden käyttöhän on sotarikos.

        Tosiasiat: jos sotatoimissa tapaa aseistetun lapsen, joka porukkansa mukana ryhtyy vastarintaan, niin eipä häntä mielellään ammu. Ampuu sen porukan aikuiset ensin, jos mahdollista sillä tavoin valikoida. Ja jos ei lasta saa muuten vaarattomaksi, niin viimeisenä ampuu sen lapsen. Noin toimii jokainen täysijärkinen, pyhistelemättä, propagoimatta.

        Outo pakko vasemmistolla yrittää koko ajan sitä, että kapina olisi muuta kuin kapina. Kapinan kukistamiseen tarvittavat keinot lähtevät kapinasta. Ja ovat kapinoitsijoiden syytä. Syylliset haluaisivat asian kääntyvän päinvastoin.

        Minä en ampuisi minkään värisiä lapsia, siis en ole oikea teurastaja eli lahtari.

    • häntiä ihailemaan

      Sillä aakeen laakeen sekakansalla täytyy olla häntä, ei se muuten noin eläimellistä jengiä olisi (ollut). Että oikein satamäärin lapsiakin tappoivat, hyi olkoon.

      Miten ylös tarvinnee matkustaa jotta rupee niitä hännällisiä tulemaan vastaan, joko Seinäjoelta alkaa vaiko vasta ylempää? Kaiketi jo Lapualta sentäs. Eikös Kosolallakin ollut isot pussihousut, piti olla tilaa minne se häntä piilottaa jottei vain kukaan oikea ihminen näkisi.

      • hohoohohh

        Kerrohan Huttila syylistyikö Kosola maanpetoksen Gyllingin, Kuusisen ja Mannerin tavoin.

      • helppoa..
        hohoohohh kirjoitti:

        Kerrohan Huttila syylistyikö Kosola maanpetoksen Gyllingin, Kuusisen ja Mannerin tavoin.

        ""Kerrohan Huttila syylistyikö Kosola maanpetoksen Gyllingin, Kuusisen ja Mannerin tavoin.""

        Totta kai syyllistyi.Siitähän ei ole mitään epäselvää.Eiköös se saanut oikein tuomionkin siitä.

      • eikö tärppää
        helppoa.. kirjoitti:

        ""Kerrohan Huttila syylistyikö Kosola maanpetoksen Gyllingin, Kuusisen ja Mannerin tavoin.""

        Totta kai syyllistyi.Siitähän ei ole mitään epäselvää.Eiköös se saanut oikein tuomionkin siitä.

        Se välilyönti. Yritä edes.

    • jaahas jaahas

      Näköjään kylmän sodan henki ei ole vielä valitettavasti kuihtunut. Yksinkertaiisin häntä Huttiloihin tuollainen propaganda uppoaa kuin voi veitseen. Tarkoitus on yrittää esittää kaikki suojeluskuntalaiset lasten tappajina ja julmaa despoottia ja diktaattoria Leniniä palvoneet maanpetoksen tehneet punaiset viattomina uhreina.

      • Anni Huttila

        Kumoaako tuo lässytyksesi jollain tapaa linkin tiedot äärimmäisen julmista lasten murhista? Tuossa sodassa katosi paljon ihmisiä, reilusti yli 4 000 ja heidän kuolemisiaan, siis paikkoja ja kuolintapoja, ei ole täsmäytetty yhtään mihinkään.

        Joten älä suotta vaivaudu tuolla ympäripyöreällä lätinälläsi edes yrittämään häivyttää murhien paljoutta ja äärimmäistä raakuutta.

        Valkoisten häpeä on ikuinen, poltinraudalla merkitty maamme historiaan ehkä jopa kansamme kauheimpana aikana, taitaa lyödä laudalta jopa Ison Vihan ajat.

      • On upeaa seurata,

        millä vilpittömällä nautinnolla Huttila aateveljineen ja -siskoineen muistelee menneitä ikävyyksiä.

        Harmi, että punikit hävisivät. Huttilallakin olisi vielä paljon suuremmat raakuudet nautiskeltavina.
        Hyvää ennakkoa tuli jo punaisen terrorin aikana. Kumma, kun Huttila ei nautiskele sen aikaansaannoksista.

      • oot sää jätettä
        On upeaa seurata, kirjoitti:

        millä vilpittömällä nautinnolla Huttila aateveljineen ja -siskoineen muistelee menneitä ikävyyksiä.

        Harmi, että punikit hävisivät. Huttilallakin olisi vielä paljon suuremmat raakuudet nautiskeltavina.
        Hyvää ennakkoa tuli jo punaisen terrorin aikana. Kumma, kun Huttila ei nautiskele sen aikaansaannoksista.

        -----Harmi, että punikit hävisivät. Huttilallakin olisi vielä paljon suuremmat raakuudet nautiskeltavina.-----

        Tamperettakin hallitisivat puoli vuotta ja kokonaista kolme porvaria tapettiin. Ehkä olisi lopullisen voiton jälkeen tapettu se neljäskin porvari. Kauheeta kerrassaan.

      • punainen paratiisi
        oot sää jätettä kirjoitti:

        -----Harmi, että punikit hävisivät. Huttilallakin olisi vielä paljon suuremmat raakuudet nautiskeltavina.-----

        Tamperettakin hallitisivat puoli vuotta ja kokonaista kolme porvaria tapettiin. Ehkä olisi lopullisen voiton jälkeen tapettu se neljäskin porvari. Kauheeta kerrassaan.

        "Tamperettakin hallitisivat puoli vuotta ja kokonaista kolme porvaria tapettiin. "

        Niinpä, Tamperehan oli punaisten valtakaudella huomattavasti rauhallisempi kuin muulloin, jolloin henkirikoksiakin tapahtui tuon kokoisessa kaupungissa moninkertaisesti punaisen aikakauden lukuihin verrattuna.

      • Punikki väärentää...
        punainen paratiisi kirjoitti:

        "Tamperettakin hallitisivat puoli vuotta ja kokonaista kolme porvaria tapettiin. "

        Niinpä, Tamperehan oli punaisten valtakaudella huomattavasti rauhallisempi kuin muulloin, jolloin henkirikoksiakin tapahtui tuon kokoisessa kaupungissa moninkertaisesti punaisen aikakauden lukuihin verrattuna.

        Kun propaganda poistetaan, niin Tampereen alueen punikkien murhasaldo sadoissa.

        Ihan on nimilistat useimmista, jos lukutaitoa...

      • tarkennetaampa
        Punikki väärentää... kirjoitti:

        Kun propaganda poistetaan, niin Tampereen alueen punikkien murhasaldo sadoissa.

        Ihan on nimilistat useimmista, jos lukutaitoa...

        Tampereeltakaan mikään kolme riitä. Lisäksi punikki tappoi Suinulassa, Urjalassa, Valkeakoskella, Toijalassa, Siurossa, Ruovedellä jne. jne. Periaatteessa kaikki nykyisen Pirkanmaan taajamat saivat kokea punaisten veritekoja.

        Vainajien nimetkin löytyvät tutkimuksista.

        Nämä kaikki siis Tampereen sotatoimialueen tapahtumia. Samojen punikkien touhuja. Punikin mielestä murha vissiin lakkaa olemasta murha, jos sen tekee kunnanrajan takana.

    • tämä on totta

      Kosto on julmaa. Tätä voi verrata vaikka lääkäriin tänä päivänä,jos valittaa lääkäristä niin hoito jää siihen.Lääkäri alkaa vihata potilasta,voi käydä niin että potilas kuolee.Tätä sattuu tänä päivänäkin.Eihän se ole mikään ihme jos sisällissodan aikaan tapahtui tälläistä.

    • Asian vierestä???

      Eipä näytä kiinnostavan keskustelua avauksen aiheesta, enimämmäkseen moititaan, että asia yleensäkään on otettu esille. Tai sitten käännetään avauksen asia aivan muihin aiheisiin.
      Anni Huttilan sananvapautta yritetään rajoittaa ja mitätöidä pilkkaamalla häntä. Aika lapsellista.
      Onkohan tässä nyt niin, ettei asiasta saisi puhua? "Väärin sammutettu" ja "väärin kirjoitettu kirja".

      • multinikkausta

        Näköjään kinaat itsesi kanssa ja kehut itseäsi, Anni.

    • Avaus on hyvä

      esimerkki siitä, miten vienohuttula leimaa kokonaisen kansanosan omien kuvitelmiensa mukaisiksi.

      Sodan jälkeen perustettiin lasten suojelemiseksi mm. Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Pelastakaa Lapset ry.

      "MIkä saa rikkaat villiintymään pahinta metsänpetoakin julmemmaksi köyhiä kohtaan. Onko se vain pelko omaisuuden menettämisestä vai onko siinä jotain muutakin."

      Mikä saa vienohuttulan tehtailemaan tällaisia avauksia loputtomiin?

      • Ja vastaukset

        Vastaukset avaukseen ovat hyvä esimerkki siitä, että keskustelu yritetään kieltää ja mitätöidä toisarvoisilla seikoilla.
        Tapahtunutta tosiasiaa ei haluta tunnustaa vieläkään.

      • no huh huh !!

        Sinun mielestäsi siis täysin syyttömien ja viattomien pikkulapsien teloittaminen oli aikoinaan täysin oikea ja laillinen ratkaisu valkolahtareilta.

        Kyllä hei sinun nyt täytyisi todella kiireesti päästä johonkin "lanttulekurille" hoitoon.
        Sillä et sinä nyt aivan varmasti ole mieleltäsi mikään terve ihminen.

      • Nykyään tietoa
        Ja vastaukset kirjoitti:

        Vastaukset avaukseen ovat hyvä esimerkki siitä, että keskustelu yritetään kieltää ja mitätöidä toisarvoisilla seikoilla.
        Tapahtunutta tosiasiaa ei haluta tunnustaa vieläkään.

        Punikkipropagandaa uskova on mielipuoli. Ei täysijärkinen tunnusta propagandaa. Paistaa läpi...

      • Selvä totuus
        no huh huh !! kirjoitti:

        Sinun mielestäsi siis täysin syyttömien ja viattomien pikkulapsien teloittaminen oli aikoinaan täysin oikea ja laillinen ratkaisu valkolahtareilta.

        Kyllä hei sinun nyt täytyisi todella kiireesti päästä johonkin "lanttulekurille" hoitoon.
        Sillä et sinä nyt aivan varmasti ole mieleltäsi mikään terve ihminen.

        Sinusta siis ei ollut murhahanke, että päätetään kapinan aloittamisesta ja samalla rustataan nimilistoja tapettavista. Ja kun sitten myös aloitetaan kapina ja tappaminen niiden listojen mukaan, niin sinustako ei ole kysymys kapinasta ja murhista?

      • voi voi..
        Selvä totuus kirjoitti:

        Sinusta siis ei ollut murhahanke, että päätetään kapinan aloittamisesta ja samalla rustataan nimilistoja tapettavista. Ja kun sitten myös aloitetaan kapina ja tappaminen niiden listojen mukaan, niin sinustako ei ole kysymys kapinasta ja murhista?

        Sinä näytät nyt tuomitsevan suomalaisten ihmisten aloittaman/tekemän kapinan 1918 ihan täysin.

        Mutta et tuomitse lainkaan esim.ukrainalaisten ihmisten aloittamaa/tekemää kapinaa Ukrainassa vuonna 2014.

        Sinulle ei nyt näytää lainkaan olevan mitään väliä se,että mitä jossain tehdään ja mitä jossain tapahtuu.
        Vaan vain se sinulle näyttää nyt vain olevan todella tärkeää että kuka tai tarkemmin minkä poliittisen kannan omaava ihminen tai yhteisö on jotain joskus tehnyt tai jättänyt tekemättä.

        Tosi säälittävää ja valitettavaa nyt sinun kannaltasi ettet itse näköjään lainkaan pysty käsittelemään minkäänlaisia asioita täysin puoluettomasti ja oikeudenmukaisesti mihinkään poliittisiin puoluekantoihin mitenkään sekaantumatta.

      • eipä kielletä
        Nykyään tietoa kirjoitti:

        Punikkipropagandaa uskova on mielipuoli. Ei täysijärkinen tunnusta propagandaa. Paistaa läpi...

        Ei täällä kukaan kiellä puhumasta edes punikkien hullutuksia. Sitten vaan täytyy punikin kestää, että hullutuksia kutsutaan hullutuksiksi.

      • ei kielletä ei
        eipä kielletä kirjoitti:

        Ei täällä kukaan kiellä puhumasta edes punikkien hullutuksia. Sitten vaan täytyy punikin kestää, että hullutuksia kutsutaan hullutuksiksi.

        Se yksikin omakustantelija, joka väitti Tampereelle parituhatta kuollutta punaista lisää, oli kutsuttu julkaisunsa vuoksi järjestettyyn keskusteluun. Tuli lukaisemaan etukäteen laatimansa pikaviestin ja häipyi sitten.

        Että ei kielletä puhumasta. Kun haluttaisiin kysellä ja ihan julkisesti ja vapaasti, niin sitten maistuukin maantie.

      • lisää tietoa
        ei kielletä ei kirjoitti:

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014031218116019_uu.shtml

        "Santahaminan vankileiriltä lähetettiin jopa alle kouluikäisiä lapsia Helsingin poliisikamarin siveysosastolle ilman vankeina olleita äitejään.

        - Oliko tarkoitus kasvattaa näitä lapsia vai esimerkiksi lähettää heitä edelleen jonnekin, Pekkalainen sanoo.

        Hän on löytänyt asiakirjat 18 lapsen lähettämisestä leiriltä ja myös dokumentit siitä, että siveysosasto on ottanut heidät vastaan. Nuorin osastolle saapunut lapsi oli 4-vuotias.

        Pekkalainen toivoo yhteydenottoja ihmisiltä, jotka tietävät jotain tästä asiasta ja näistä lapsista.

        Tutkijaa jäi vaivaamaan myös nelivuotiaan pikkupojan arvoitus. Huittisista kotoisin ollut Johan Erkki Kallio (nimi voi olla myös Erkki Johan) vangittiin Toijalassa 9. toukokuuta 1918. Vankilistoissa ei ollut samannimistä huoltajaa.

        Vankiluettelotietojen mukaan poika luovutettiin 9. toukokuuta sotilaille. Mitä pojalle myöhemmin tapahtui, ei ole tiedossa. "

      • Kapina on rikos
        voi voi.. kirjoitti:

        Sinä näytät nyt tuomitsevan suomalaisten ihmisten aloittaman/tekemän kapinan 1918 ihan täysin.

        Mutta et tuomitse lainkaan esim.ukrainalaisten ihmisten aloittamaa/tekemää kapinaa Ukrainassa vuonna 2014.

        Sinulle ei nyt näytää lainkaan olevan mitään väliä se,että mitä jossain tehdään ja mitä jossain tapahtuu.
        Vaan vain se sinulle näyttää nyt vain olevan todella tärkeää että kuka tai tarkemmin minkä poliittisen kannan omaava ihminen tai yhteisö on jotain joskus tehnyt tai jättänyt tekemättä.

        Tosi säälittävää ja valitettavaa nyt sinun kannaltasi ettet itse näköjään lainkaan pysty käsittelemään minkäänlaisia asioita täysin puoluettomasti ja oikeudenmukaisesti mihinkään poliittisiin puoluekantoihin mitenkään sekaantumatta.

        Ei liikuta Ukrainan tapahtumat, vaikka siellä syötäisiin juotaisiin tai naitaisiin. Tai toisiaan tapettaisiin. Tämän keskustelun osalta. Koska kapina oli Suomessa n. sata vuotta sitten. Ja Ukrainan tapahtumat jonkin verran myöhemmin.

        Että koetahan pysyä asiassa, Vaikka oletkin lähtökohtaisesti väärässä. Liki aina.

        Kapina on kapina. Ja hallituksella oli oikeus nujertaa kapina. Ja koska kapina vielä oli pienen vähemmistön kapina ja kapinalliset huseerasivat vieraan vallan kanssa, itsenäisyyden vahingoksi, selvää oli, että kapina pitää nujertaa. Suurempien vahinkojen välttämiseksi.

        Kapinahan oli alun alkaen myös murhahanke. Ei pelkästään vallananastus. Ja tosiaan myös maanpetos, koska kapinassa oltiin yhteistyössä itsenäisyyden vastustajien kanssa.

      • lisää tietoa
        Kapina on rikos kirjoitti:

        Lisää tietoa myös sinulle.

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014031218116019_uu.shtml

        "Santahaminan vankileiriltä lähetettiin jopa alle kouluikäisiä lapsia Helsingin poliisikamarin siveysosastolle ilman vankeina olleita äitejään.

        - Oliko tarkoitus kasvattaa näitä lapsia vai esimerkiksi lähettää heitä edelleen jonnekin, Pekkalainen sanoo.

        Hän on löytänyt asiakirjat 18 lapsen lähettämisestä leiriltä ja myös dokumentit siitä, että siveysosasto on ottanut heidät vastaan. Nuorin osastolle saapunut lapsi oli 4-vuotias.

        Pekkalainen toivoo yhteydenottoja ihmisiltä, jotka tietävät jotain tästä asiasta ja näistä lapsista.

        Tutkijaa jäi vaivaamaan myös nelivuotiaan pikkupojan arvoitus. Huittisista kotoisin ollut Johan Erkki Kallio (nimi voi olla myös Erkki Johan) vangittiin Toijalassa 9. toukokuuta 1918. Vankilistoissa ei ollut samannimistä huoltajaa.

        Vankiluettelotietojen mukaan poika luovutettiin 9. toukokuuta sotilaille. Mitä pojalle myöhemmin tapahtui, ei ole tiedossa. "

    • vihaa riitti

      Vieläkin on elossa vanhuksia, jotka muistavat kuinka rikkaat heittivät ruoan jätteet mieluummin tunkiolle, kuin antoivat nälkää näkeville naapureille. Punikki-naiset olivat myös tappolistojen kärjessä, etteivät tekisi enempää punikkeja maailmaan. Vasta toisen maailmansodan jälkeen alkoi Suomen kansa yhdistyä.

      • punahurmeita

        Aivan keksittyjä juttuja.

    • hoooo1

      Tämäkö on keskustelun pääaihe kirjoitus virheet niitä tekee varmasti jokainen.

      • valikointia

        Esim. kapinaan ryhtyminen on yksi suurimmista virheistä. Sitä kannattaa välttää jokaisen.

    • vihaa riitti

      Vieläkin on elossa vanhuksia, jotka muistavat kuinka rikkaat heittivät ruoan jätteet mieluummin tunkiolle, kuin antoivat nälkää näkeville naapureille. Punikki-naiset olivat myös tappolistojen kärjessä, etteivät tekisi enempää punikkeja maailmaan. Vasta toisen maailmansodan jälkeen alkoi Suomen kansa yhdistyä.

      • tämä muistetaan aina

        Mannerheiminkin on puolijumala monille ihmisille. Totuus on kuitenkin se että hän salli teloitukset. Eli ei kovin armelias ja hyvä mies.

      • toveripiirin saldo
        tämä muistetaan aina kirjoitti:

        Mannerheiminkin on puolijumala monille ihmisille. Totuus on kuitenkin se että hän salli teloitukset. Eli ei kovin armelias ja hyvä mies.

        Punikkien kuvitelmia ja satuilujaan.

      • Vähemmän valetta
        toveripiirin saldo kirjoitti:

        Punikkien kuvitelmia ja satuilujaan.

        Mannerheimilta nimenomaan käsky, jossa kielsi ja tuomitsi omankäden oikeuden. Fakta. Satuilujen vastineeksi.

    • totuus ei katoa

      25.2.1918

      Tätä kaikkein tuhoisinta käskyä et löydä Mannerheimin muistelmista etkä julkaistusta päiväkäskykokoelmasta, Puhtain asein - Suomen Marsalkan päiväkäskyjä vuosilta 1918-44 -teoksesta. Tuosta teoksesta on jätetty pois kaikki vähänkin "ikävät" päiväkäskyt, kuten se 1. Miekantuppipäiväkäsky vuodelta 1918. Sekin löytyy Henisen sivustolta: http://heninen.net/miekka/p-1918_f.htm . Miekantuppipäiväkäsky vuodelta 1941, se kuuluisampi, on samalla sivustolla ja löytyy se Mannerheim.Fi -sivuiltakin: http://heninen.net/miekka/p3_f.htm

      Tätä tuhoisaa käskyä et löydä Mannerheimin muistelmista. Tähän käskyyn vedoten ammuttiin Suomessa tuhansia punaisina pidettyjä ihmisiä kun vankeja ei haluttu ottaa.

      Ylipäällikön kuulutus 25.2.1918 "Ammutaan paikalla"

      Ylipäällikön kuulutus 25.2.1918:

      Tiedoksi ja ehdottomasti noudatettavaksi ilmoitetaan:

      Henkilöt, jotka armeijan selän takana tavataan hävittämässä teitä, siltoja, kulkuneuvoja, sähkölennätin ja puhelinjohtoja, ammutaan paikalla. Samoin myös henkilöt, jotka tekevät aseellista vastarintaa maan laillista sotavoimaa vastaan, niin myös sala-ampujat ja murhapolttajat.

      Jokainen jolta 8 päivää sen jälkeen kun tämä kuulutus on luettu maan kaikissa kirkoissa, löydetään ilman asianomaista lupaa säilytettyjä aseita tai jotka tavataan armeijan selkäpuolella aseistettuna, ammutaan paikalla.

      Henkilöt, joiden oleskelu vapaalla jalalla on vaaraksi meidän sotatoimillemme, vangitaan.

      Vangitsemismääräyksen antaa asianomainen suojeluskunnan päällikkö, jonka siitä on viipymättä komentoteitse ilmoitettava. Kiireellisissä tapauksissa on kuitenkin suojeluskuntalainen oikeutettu omalla vastuullaan ryhtymään vangitsemiseen, mutta on hänen siitä viipymättä ilmoitettava lähimmälle sotilaspäällystölle.

      Vangitun kanssa on viipymättä toimitettava alustava kuulustelu joko vangitsemispaikalla tai missä rikos on tapahtunut. Kuulustelun toimittaa joku lakimies tai poliisiviranomainen tai muu siihen pätevä henkilö, kahden todistajan läsnä ollessa.

      Jollei vangittua vastaan ilmene mitään raskauttavaa, on hänet viipymättä laskettava vapaaksi.

      Kun toiselta paikkakunnalta oleva henkilö on epäilyksen alaisena vangittu, on hän vartioituna lähetettävä kotipaikalleen, jossa hänen kanssaan on toimitettava kuulustelu ja meneteltävä edellä määrätyllä tavalla.

      Kun vanki vartioituna lähetetään paikkakunnalta toiselle, pitää kirjallinen passitus ynnä tutkintopöytäkirja seurata mukana.

      Jos syytä siihen on, voidaan epäilyksen alainen henkilö määrätä oleskelemaan osoitetulla seudulla, uhalla että joka tätä määräystä vastaan rikkoo, hänet viipymättä vangitaan.

      Erittäin tärkeissä tapauksissa valvonnan alaiseksi asetetun henkilön on määräaikana ilmoittauduttava asianomaisen siihen määräämälle viranomaiselle.

      Jos rikos todistettavasti on tapahtunut vihollisen pakotuksesta, on tämä katsottava lieventäväksi asianhaaraksi.

      Henkilö, joka todennäköisillä syillä katsotaan sotatoimille vaaralliseksi, voidaan sotilaspäällystön toimesta siirtää sopivaan paikkaan rintaman taa. Siitä on komentoteitse ilmoitus viipymättä tehtävä. Erityisen tarkasti on vartioitava vakoilusta epäiltyjä henkilöitä kuin myös niitä, jotka johtajina tai agitaattoreina ensi sijassa ovat syypäät nykyiseen kapinaan maan laillista hallitusta vastaan, ja niinikään ne, jotka ovat olleet mukana tekemässä päätöstä murhien, ryöstöjen tai murhapolttojen toimeenpanemisessa.

      Mitään lupausta tai kunniasanaa älköön missään tapauksessa otettako murhaajilta ja maanpettureilta.

      Kun asianomainen sotilaspäällystö ei katso voivansa laskea vangittua vapaalle jalalle, vaikka tutkinnossa häntä vastaan suorastaan sitovia asianhaaroja ei olekaan ilmennyt, on asia jätettävä lähinnä ylimmän sotilasviranomaisen ratkaistavaksi.

      Muistettava on, että persoonallinen viha ja hetkellinen kiihtymys tai muu ajattelemattomuus ei saa aiheuttaa väärinkäytöksiä.

      Kapinallinen, joka avoimessa taistelussa laskee aseensa ja antautuu vangiksi, vangittakoon päällikön harkinnan mukaan.

      Myös on muistettava, että tässä minun kuulutuksessani, joka on laadittu minun ja Päämajassa olevain suojeluskuntain edustajien välillä tapahtuneen yhteisen neuvottelun jälkeen, määrätyt toimenpiteet eivät ole katsottavat tuomion täytäntöönpanoksi, vaan hätäpuolustukseksi.

      Seinäjoki, helmikuun 25 päivänä 1918.

      G. Mannerheim.

      http://www.histdoc.net/historia/1917-18/mannerheim1918-02-25.html

      Kaskimies Einari (toim.) Puhtain asein - Suomen Marsalkan päiväkäskyjä vuosilta 1918-44
      Kustannus Oy Artikkeli, 1970, 215 s., painos: 1

      • horiseva punu

        Punikkisatua.

        Yletön tekstimäärä ei takaa laatua. Valhe ei paljolla testilläsi muuksi muutu.

        Onneksi on tutkittuakin tietoa. Ei tarvitse luottaa änkyrävasurien satuihin ja päähänpistoihin.

      • tiedetty asia
        horiseva punu kirjoitti:

        Punikkisatua.

        Yletön tekstimäärä ei takaa laatua. Valhe ei paljolla testilläsi muuksi muutu.

        Onneksi on tutkittuakin tietoa. Ei tarvitse luottaa änkyrävasurien satuihin ja päähänpistoihin.

        Eli Mannerhein kielsi laittomuudet ja vastaavat, omat oikeudet. Henkilöt, joiden läheisille punaiset olivat tehneet tekojaan, saattoivat silti käydä kuumana. Eikä sen aikaisilla viestivälineillä ja organisaatiolla välttämättä saatu joka käskyä perille asti tähdennettyä. Mannerheimin linja kuitenkin selvä. Eli ei omavaltaisuuksia eikä laittomuuksia.

      • käskyllä vaikutus
        tiedetty asia kirjoitti:

        Eli Mannerhein kielsi laittomuudet ja vastaavat, omat oikeudet. Henkilöt, joiden läheisille punaiset olivat tehneet tekojaan, saattoivat silti käydä kuumana. Eikä sen aikaisilla viestivälineillä ja organisaatiolla välttämättä saatu joka käskyä perille asti tähdennettyä. Mannerheimin linja kuitenkin selvä. Eli ei omavaltaisuuksia eikä laittomuuksia.

        Pitkin Etelä-Suomea punikit kävivät varkaissa. Varastelua tehostettiin tai autettiin monenlaisella väkivallalla. Kun sukulaiset vapauttavat vääryyttä kärsinen torpan tai tilan, niin ehkä siinä ei olla aivan sydän lempeä täynnä. Punaisia kohtaan.

        Silti Mannerheimin käsky on vähentänyt omavaltaisuuksia. Suurin osa on antanut tuomiot tuomioistuimien tehtäväksi.

    • lahtaria turpaan

      Mannet yrittivät hakata minut, mutta jäivät kumminkin kakkosiksi, sanoivat pakoonlähtiessään olevansa lahtareita !

    • hahahahahhaahahahhaa

      Viikon paras.
      "Veit" taas kerran palstan lahtareita ihan 100-0.

      • punaiset vieneet

        Suinulassakin vietiin "lahtareita". Ammuttiin kasaan. Nämä eivät kuulemma "Tampereen alueen kaatuneita" kun murha tapahtui Suinulan puolella. Niin sitä saa väärenneltyä ja pyhisteltyä, jos ei totuudesta piittaa.

      • vähä mitä lasketaan
        punaiset vieneet kirjoitti:

        Suinulassakin vietiin "lahtareita". Ammuttiin kasaan. Nämä eivät kuulemma "Tampereen alueen kaatuneita" kun murha tapahtui Suinulan puolella. Niin sitä saa väärenneltyä ja pyhisteltyä, jos ei totuudesta piittaa.

        juu sehän on sitten ihan eri juttu jos Suinulan puolella

        ei semmoisia lasketa

        eikä Metsäkansan joukkomurhia

        eikä

      • ihan eri jutut
        vähä mitä lasketaan kirjoitti:

        juu sehän on sitten ihan eri juttu jos Suinulan puolella

        ei semmoisia lasketa

        eikä Metsäkansan joukkomurhia

        eikä

        Kun punikki ampui ihmisiä junassa ja pudotti hankeen, yksi kerrallaan. Niin eihän ne murhia. Nehän putosi junasta. Ja ehkä useammankin kunnan alueelle. Niin kuka niistä tietää.

    • lähti tumpusta

      Lahtareilla nyt vain lipsahti homma hiukan käsistä suuressa murhanhimossaan.

      • tarjoa enemmän

        Tässä ei punukka ole vielä päässyt sille tasolle, jossa jokukin omakustantaja oli löytävinään Tampereelta parisentuhatta kokonaan uutta kuollutta. Tapettuja punaisia kuulemma. Mutta kun pätevät tutkijat ongelmoivat sellaisen seikan kanssa, että noin ison joukon kuoleman vastineeksi pitäisi löytää puuttuvia ihmisiä. Kapinan jäljiltä on tutkittu ja väestön rekisteritietoihin verrattu ja oikeastaan nimistöä myöten on kapinan yhteydessä kuolleet listattu. Muutamia harvoja voi puuttua. Mutta kirjailija ehkä ajatteli, että huomio on sitä suurempi, mitä suurempia lukuja esittää. Mutta sitä vaikeampi sovittaa tosiseikkoihin......

      • lahtaripropagandaa
        tarjoa enemmän kirjoitti:

        Aivan keksittyjä juttuja nyt sinulla.

      • hyvä jos tunnustat
        lahtaripropagandaa kirjoitti:

        Aivan keksittyjä juttuja nyt sinulla.

        Punukalla pukkaa epätoivoa. Kieltää jo omiensa tekstit. Jotka välillä niin rakkaat.

      • lisää tietoa
        hyvä jos tunnustat kirjoitti:

        Punukalla pukkaa epätoivoa. Kieltää jo omiensa tekstit. Jotka välillä niin rakkaat.

        Lisää tietoa myös sinulle lahtarinäpärän jälkeläiselle.

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014031218116019_uu.shtml

        "Santahaminan vankileiriltä lähetettiin jopa alle kouluikäisiä lapsia Helsingin poliisikamarin siveysosastolle ilman vankeina olleita äitejään.

        - Oliko tarkoitus kasvattaa näitä lapsia vai esimerkiksi lähettää heitä edelleen jonnekin, Pekkalainen sanoo.

        Hän on löytänyt asiakirjat 18 lapsen lähettämisestä leiriltä ja myös dokumentit siitä, että siveysosasto on ottanut heidät vastaan. Nuorin osastolle saapunut lapsi oli 4-vuotias.

        Pekkalainen toivoo yhteydenottoja ihmisiltä, jotka tietävät jotain tästä asiasta ja näistä lapsista.

        Tutkijaa jäi vaivaamaan myös nelivuotiaan pikkupojan arvoitus. Huittisista kotoisin ollut Johan Erkki Kallio (nimi voi olla myös Erkki Johan) vangittiin Toijalassa 9. toukokuuta 1918. Vankilistoissa ei ollut samannimistä huoltajaa.

        Vankiluettelotietojen mukaan poika luovutettiin 9. toukokuuta sotilaille. Mitä pojalle myöhemmin tapahtui, ei ole tiedossa. "

      • keskustelun loppu?
        lisää tietoa kirjoitti:

        Tosi tyhmää lyödä samoja pitkiä kopsuja pitkin keskustelua. Jotain punu koettaa sillä peittää.

      • ....................
        keskustelun loppu? kirjoitti:

        Tosi tyhmää lyödä samoja pitkiä kopsuja pitkin keskustelua. Jotain punu koettaa sillä peittää.

        Kyllä kyseessä on nyt itsenäisen Suomen suurin häpeätahra.

    • lukuintoinen

      Varasin kirjan heti lähikirjastosta. Pekkalaiselta on noista ajoista ainakin 4 kirjaa. Joka haluaa muutakin tietoa kuin valkoisten suodattamaa rosvotietoa niin kannattaa nimistä päätellen lukea kaikki kirjat.

      • intoa lisää

        Joka haluaa muutakin tietoa kuin punaisten suodattamaa rosvotietoa niin kannattaa lukea kaikki kirjat, joilla kirjoittajana on laajalti tunnustettu ja päteviä tutkimuksiaan muistakin aiheista julkistanut tutkija.

      • niinkö?
        intoa lisää kirjoitti:

        Joka haluaa muutakin tietoa kuin punaisten suodattamaa rosvotietoa niin kannattaa lukea kaikki kirjat, joilla kirjoittajana on laajalti tunnustettu ja päteviä tutkimuksiaan muistakin aiheista julkistanut tutkija.

        Onko nyt sitten sinun mielestäsi esim. Tuulikki Pekkalainen jonkinlainen mainitsemasi punikki?

      • pysy asiassa
        niinkö? kirjoitti:

        Onko nyt sitten sinun mielestäsi esim. Tuulikki Pekkalainen jonkinlainen mainitsemasi punikki?

        Aivan sama kaiken maailman pekkalaiset, että mitä ovat omasta ja muiden mielestä. Sillä on väliä, mitä kirjoittavat. Ja missä tarkoituksessa.

      • lisää tietoa
        pysy asiassa kirjoitti:

        Lisää tietoa.Myös sinulle tietämättömälle tollikalle.

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014031218116019_uu.shtml

        "Santahaminan vankileiriltä lähetettiin jopa alle kouluikäisiä lapsia Helsingin poliisikamarin siveysosastolle ilman vankeina olleita äitejään.

        - Oliko tarkoitus kasvattaa näitä lapsia vai esimerkiksi lähettää heitä edelleen jonnekin, Pekkalainen sanoo.

        Hän on löytänyt asiakirjat 18 lapsen lähettämisestä leiriltä ja myös dokumentit siitä, että siveysosasto on ottanut heidät vastaan. Nuorin osastolle saapunut lapsi oli 4-vuotias.

        Pekkalainen toivoo yhteydenottoja ihmisiltä, jotka tietävät jotain tästä asiasta ja näistä lapsista.

        Tutkijaa jäi vaivaamaan myös nelivuotiaan pikkupojan arvoitus. Huittisista kotoisin ollut Johan Erkki Kallio (nimi voi olla myös Erkki Johan) vangittiin Toijalassa 9. toukokuuta 1918. Vankilistoissa ei ollut samannimistä huoltajaa.

        Vankiluettelotietojen mukaan poika luovutettiin 9. toukokuuta sotilaille. Mitä pojalle myöhemmin tapahtui, ei ole tiedossa. "

      • muistui tapaus

        Kymenlaaksosta oli parisenkymmentä vuotta kiertämässä tarina naisen ja perheensä surkeasta kohtalosta. Meni muiden kapinatarinoiden joukossa kuin väärä raha. Nainen oli kuulemma kokenut vääryyttä ja väkivaltaa ja kuoleman. Valkoisten syystä.

        Joskus sitten alettiin tutkia asiaa kun siihen liittyi epäilyttäviä piirteitä. Koetan kaivaa tutkimustiedon esiin. Muistelen, että koko henkilö oli keksitty ja lähipiirinsä samoin.

        Kapinan jälkeen punikit kertoivat kauhutarinoita. Aatteelliset isänsä ajattelivat edistää uutta kapinaa mustamaalamalla valkoisia. Kauhutarinoita satuiltiin myös loikanneiden kapinallisten piirissä, itärajan takana.

      • sitä kun olis

        Epäilemättä kapinan jäljiltä oli paljon lapsia, joille oli löydettävä huoltaja. Heitähän sijoitettiin perheisiin runsaasti.

        Helppo uskoa, että molemmat osapuolet ovat jossakin vaiheessa ottaneet myös lapsia hengiltä. Tahallaan tai vahingossa. Sillä tiedolla ei kuitenkaan ole virkaa, ellei ole selvillä tapaus tapaukselta, että mitkä olivat taustat. Ja liittyikö tapauksiin jokin yleinen periaate. Tai käsky.

        Ja propaganda on syytä karsia pois. Samojen propagandahokemien toisto ja kauhisteleminen ei lisää tietoa.

      • ....................
        sitä kun olis kirjoitti:

        Epäilemättä kapinan jäljiltä oli paljon lapsia, joille oli löydettävä huoltaja. Heitähän sijoitettiin perheisiin runsaasti.

        Helppo uskoa, että molemmat osapuolet ovat jossakin vaiheessa ottaneet myös lapsia hengiltä. Tahallaan tai vahingossa. Sillä tiedolla ei kuitenkaan ole virkaa, ellei ole selvillä tapaus tapaukselta, että mitkä olivat taustat. Ja liittyikö tapauksiin jokin yleinen periaate. Tai käsky.

        Ja propaganda on syytä karsia pois. Samojen propagandahokemien toisto ja kauhisteleminen ei lisää tietoa.

        Kyllä kyseessä on nyt itsenäisen Suomen suurin häpeätahra.

      • outoa logiikkaa
        .................... kirjoitti:

        Kyllä kyseessä on nyt itsenäisen Suomen suurin häpeätahra.

        Että lapsille järjestettiin huoltajat? Häpeätahra?

      • Valehtelet taas
        muistui tapaus kirjoitti:

        Kymenlaaksosta oli parisenkymmentä vuotta kiertämässä tarina naisen ja perheensä surkeasta kohtalosta. Meni muiden kapinatarinoiden joukossa kuin väärä raha. Nainen oli kuulemma kokenut vääryyttä ja väkivaltaa ja kuoleman. Valkoisten syystä.

        Joskus sitten alettiin tutkia asiaa kun siihen liittyi epäilyttäviä piirteitä. Koetan kaivaa tutkimustiedon esiin. Muistelen, että koko henkilö oli keksitty ja lähipiirinsä samoin.

        Kapinan jälkeen punikit kertoivat kauhutarinoita. Aatteelliset isänsä ajattelivat edistää uutta kapinaa mustamaalamalla valkoisia. Kauhutarinoita satuiltiin myös loikanneiden kapinallisten piirissä, itärajan takana.

        Oletko valkolahtareiden jälkeläinen vai ihailetko vain lapsellisesti bandiitteja? Joka tapauksessa olet surkea vätys, josta ei ole mihinkään muuhun kuin typerien rikollisten puolustelemiseen ja sosiaalitukien nostamiseen. Vetäisit jo johtopäätökset tilanteestasi, ei valtio sinua ja sinunlaisiasi ikuisesti elätä.

      • -Make-
        outoa logiikkaa kirjoitti:

        Että lapsille järjestettiin huoltajat? Häpeätahra?

        Niin valitusta tulee siitä kun lapset olivat leireillä vanhempiensa kanssa ja siitä että ne lähetettiin pois leireiltä.

        Tee mitä teet, aina joku punainen on haukkumassa. Sitä paitsi kyllä varmasti tänäkin päivänä torrakon kanssa kaupungilla heiluminen on huostaanottoperuste.

      • he he he
        Valehtelet taas kirjoitti:

        Oletko valkolahtareiden jälkeläinen vai ihailetko vain lapsellisesti bandiitteja? Joka tapauksessa olet surkea vätys, josta ei ole mihinkään muuhun kuin typerien rikollisten puolustelemiseen ja sosiaalitukien nostamiseen. Vetäisit jo johtopäätökset tilanteestasi, ei valtio sinua ja sinunlaisiasi ikuisesti elätä.

        Kukaan muu ei täällä Vieno sinun lisäksesi saa sairaseläkettä.

    • sekuritaattee

      Sodassa kuolee aina lapsiakin mutta että voittaja tappaa tahallaan niin se on kyllä yli kaiken täysijärkisyyden. Jopa sellaisesta syystä kun lapsi kurkistaa ovesta. Mitä petoja valkoisten joukkoon olikaan tullut. Petojahan aina sodissa ilmenee mutta että heitä ei estelty, ei tuomittu ja vieläpä lähes 100 v jälkeen kehutaan.

    • lakeja rikottiin

      Vielä jopa 1930-luvulla lapsia myytiin taloihin huutolaisiksi vaikka laki kielsi sen ja oli kieltänyt jo vuosikymmenien ajan. Valkoinen Suomi ei ollut köyhiä lapsia suojaavien lakien noudattamisessa turhan tarkka, ainakaan silloin kun talollinen tarvitsi halpaa työvoimaa.

      Montakohan valkoista lasten tappajaa rangaistiin sodan jälkeen. Punarikolliset rangaistiin kaikki.

      • NAZI kiistää

        valkolahtarin murhanhimon lapsia kohtaan kiistää vain NAZI

      • merkki-erkki

        ----- Punarikolliset rangaistiin kaikki. ----

        Ja rankaistiin kuolemalla nekin jotka eivät olleet mitään rikoksia tehneet. Ei Tampereella ja Hennalassa paljon tutkittu kun väkeä monttuihin laitettiin.

      • Vain punikki jaksaa
        NAZI kiistää kirjoitti:

        valkolahtarin murhanhimon lapsia kohtaan kiistää vain NAZI

        riemuita teloituksista.

      • Aseelliseen kapinaan
        merkki-erkki kirjoitti:

        ----- Punarikolliset rangaistiin kaikki. ----

        Ja rankaistiin kuolemalla nekin jotka eivät olleet mitään rikoksia tehneet. Ei Tampereella ja Hennalassa paljon tutkittu kun väkeä monttuihin laitettiin.

        lähdettäessä otetaan myös epäonnistumisen riski. Kun se toteutuu, on turha itkeä. Punikeilta se sujuu vuosikymmenestä toiseen.

      • totta !!
        Aseelliseen kapinaan kirjoitti:

        lähdettäessä otetaan myös epäonnistumisen riski. Kun se toteutuu, on turha itkeä. Punikeilta se sujuu vuosikymmenestä toiseen.

        Mutta olisivat valkolahtarit nyt vain tuominneet pelkästään ne punakapinaan syylliset henkilöt erilaisiin tuomioihin.

        Ja jättäneet esim. teloittamatta täysin syyttömät ja viattomat pikkulapset.

        Mutta hommahan lipshati valkolahrailta suuressa murhanhimossaan lapasesta ihan täysin.

      • teloittaja on peto
        totta !! kirjoitti:

        Tai kun laittoivat Tampereella Pispalassa 14 v ikäisen tytön siivoamaan teloitettujen työläisten verilammikoita. Tyttöressu sekosi päästään ja joutui Pitkäniemen mielisairaalaan.

        Vaikka ei tiedä kumpiko oli enemmän sekaisin, seonnut tyttökö vaiko teloittajalahtarit. Jos minulta kysytään niin nuo jälkimmäiset.

      • KOMU kiistää
        NAZI kiistää kirjoitti:

        valkolahtarin murhanhimon lapsia kohtaan kiistää vain NAZI

        punikkien murhanhimon lapsia kohtaan kiistää vain KOMU

    • merkki-erkki

      Halveksittavimpia olioita maan päällä, ei enää ihmisiäkään, sellaiset jotka tappavat vastapuolen lapsiakin.

      Mutta ehdottihan valkoisten idoli Kianta, että punaiset pitää tappaa LAPSINEEN. Mutta sitten kun äijän isänmaallisuutta mitattiin Talvisodassa niin jätti talonsa polttamatta ja lapun pöydälle kertoen missä suomalaisten asemat ovat. Tätä on lahtariporvarin isänmaallisuus.

      • totta !!

        Ja se ainakin minua ihmetyttää todella paljon että vielä tänä päivänäkin näyttää löytyvän puolustelijoita noille lastenteloittajille jotka säälimättöminä raakoina valkolahtareina parhaiten meillä Suomessa tunnetaan.

      • Kuka niitä

        on puolustellut? Vain punikithan asiasta riemua pitävät ja valeita lykkäävät..

        Tarkkispoika yhtenä.

    • etkö osaa lukea?

      "Kuka niitä on puolustellut?"

      Todella monikin.Myös muunmuassa tässäkin keskusteluketjussa..

      • NAZI pimittää

        Totuutta pimittää katala NAZI

      • Punapyövelin aloitus
        NAZI pimittää kirjoitti:

        Totuutta pimittää katala NAZI

        Mutta punapyövelit aloittivat!

      • olet valeista sairas
        Punapyövelin aloitus kirjoitti:

        Mutta punapyövelit aloittivat!

        Meinaatkos, että jos herra X:ä vastaan kävelee porukka sällejä ja yksi niistä lätkäsee tuota herra X:ää kuonoon niin tämä herra X saa tappaa tämän lätkäsijän sekä koko sen porukan perusteella "tuo aloitti". Onko jossain maassa sellainen laki tai onko joskus ollut? Kerro jos tulee mieleen.

      • KOMUI pimittää
        NAZI pimittää kirjoitti:

        Totuutta pimittää katala NAZI

        Totuutta pimittää katala KOMU

      • Kerrotaan myös toine
        olet valeista sairas kirjoitti:

        Meinaatkos, että jos herra X:ä vastaan kävelee porukka sällejä ja yksi niistä lätkäsee tuota herra X:ää kuonoon niin tämä herra X saa tappaa tämän lätkäsijän sekä koko sen porukan perusteella "tuo aloitti". Onko jossain maassa sellainen laki tai onko joskus ollut? Kerro jos tulee mieleen.

        "Meinaatkos, että jos herra X:ä vastaan kävelee porukka sällejä ja yksi niistä lätkäsee tuota herra X:ää kuonoon niin tämä herra X saa tappaa tämän lätkäsijän sekä koko sen porukan perusteella "tuo aloitti". "

        Nyt ei ole kysymys mistään turpaan vetämisestä vaan paljon pahemmasta, syyttömien tappamista. Punaisilla oli valmiit listat tunnetuista "valkoisista" henkilöistä, jotka haluttiin tappaa. Nämä viattomat siviilit saivat piilotella henkensä kaupalla punaisten valvomalla alueella.
        Väitätkö, ettei sinua pistäisi vihaksi, jos joku olisi ilman syytä tappanut sukulaisesi? Lisäksi vihan täyttämillä tilanteilla on tapana eskaloitua ja riistäytyä käsistä.

        Mutta se on varma, että punaiset aloittivat syyttömien tappamisen!
        Tämän saitin aloituksissa puhutaan aina vain valkoisten tekemistä teloituksista mutta ei muisteta vastapuolen tekemiä julmuuksia!

        "Kaksi kolmannesta kaatuneista lapsista oli merkitty punaisiksi. Viimeinen kolmannes muodostui valkoisista ja ei mihinkään ryhmään kuuluvista, joita oli yhtä paljon."
        Eli noin kolmannes oli valkoisia mutta heistä ei puhu kukaan eikä sääli heitä!

      • Anonyymi
        Kerrotaan myös toine kirjoitti:

        "Eli noin kolmannes oli valkoisia mutta heistä ei puhu kukaan eikä sääli heitä!"

        Eikä ollut, vaan kuudennes: "Viimeinen kolmannes muodostui valkoisista ja ei mihinkään ryhmään kuuluvista, joita oli yhtä paljon."

    • Anonyymi

      Avauksen linkki kannattaa lukea, antaa hyvän kuvan Suomen porvaristosta.

      • Anonyymi

        Tässä esimerkki etnisen venäläisen homppeli-tiltun ”likaisista keinoista! Välillä hän yrittää tekeytyä itse vastaväittäjäksi ja puhua puuta heinää!

        Siinä näkyy perivenäläinen rehellisyys (tai sen puute)!

    • Anonyymi

      Oikeisto on aina vihannut naisia, viha näkyy vielä nykyäänkin, nykyinen hallitus vihaa niin aborttia kuin feminismiäkin. Kokoomus aikoinaan vastustu kovasti varsinkin köyhempien naisten koulutusta koska piikoja yms ei enää saanut ruokapalkalla.

      • Anonyymi

        Koska olet viimeksi yrittänyt ”palkata piikaa ruokapalkalla”?

        Jospa koetat palata muiden tapaan elämään vuotta 2024?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska lakkaat takertumasta pikku retoriikkakikkailuun ja myönnät, että kommentoija elää enemmän tätä vuotta kuin sinä tekopyhä trolli?

        Se pitää paikkansa, että nykyinen hallitus vihaa niin aborttia kuin feminismiäkin. Sekin pitää paikkansa, että Kokoomus aikoinaan vastusti köyhempien naisten koulutusta.

        Milloin opit keskittymään olennaiseen energiajuoma-trollailuidesi lomasta?

    • Anonyymi

      Onko missään muualla enää 1900-luvulla kuin Suomessa telotettu lapsiakin. Taitaa olla lajissaan hopeatila, natsit veivät kaasukammioillaan ykköstilan.

      • Anonyymi

        ISON VIHAN AIKAAN se oli vakiojuttu kasakkojen toimesta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ISON VIHAN AIKAAN se oli vakiojuttu kasakkojen toimesta!

        Iso Viha oli 200 vuotta ennen lahtarien järjestämää Iso Viha 2.0. Siitä olisi pitänyt sivistyksen lisääntyä mutta jos haluat kertoa. että Suomen 1900-luvun porvaristo oli henkisesti samalla tasolla kuin 1700-luvun kasakat mutta sitä ei kyllä ole vaikeaa uskoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Iso Viha oli 200 vuotta ennen lahtarien järjestämää Iso Viha 2.0. Siitä olisi pitänyt sivistyksen lisääntyä mutta jos haluat kertoa. että Suomen 1900-luvun porvaristo oli henkisesti samalla tasolla kuin 1700-luvun kasakat mutta sitä ei kyllä ole vaikeaa uskoa.

        Muista ! Kuka aloitti Iso Viha 2.0. Sulla taitaa olla paksuuntunutta siankusta päässäsi kun muisti hämärtää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muista ! Kuka aloitti Iso Viha 2.0. Sulla taitaa olla paksuuntunutta siankusta päässäsi kun muisti hämärtää.

        Punaiset eivät ampuneet porvarien lapsia mutta toisnpäin kyllä. Onko päässä silloin jotakin vikaa jos sitä paheksuu, vai kehuako pitäisi.

        ----Muista !-----

        En itse muista etkä kyllä sinäkään mutta TIEDÄN kyllä, että valkolahtari aloitti. Ja aloittipa kuka vaan niin silti ei pidä alkaa lapsia teloittamaan.

        Juu, lapset ampuivat punasia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ----Muista !-----

        En itse muista etkä kyllä sinäkään mutta TIEDÄN kyllä, että valkolahtari aloitti. Ja aloittipa kuka vaan niin silti ei pidä alkaa lapsia teloittamaan.

        .....aloittipa kuka vaan niin silti ei pidä alkaa lapsia teloittamaan....

        Tämäkään yleisinhimillinen moraalisääntö ei koske valkoisia voittajia, he saa tehdä mitä haluttaa eikä mikään ole väärin.

    • Anonyymi

      Punaiset polttivat Vesilahden Suonolassa kaksi alaikäistä tyttöä elävältä. Ampuminen olisi ollut inhimillisempää.

      • Anonyymi

        Riivattuja voi olla missä puolueessa tahansa. Ne tykkää tuottaa kauhua.

    • Anonyymi

      Eliitin saaminen välittämään lähimmäisistä on yhtä mahdoton tehtävä kuin saada lehmät lentämään.

      Siksi ainoa ratkaisu on kirjattu Raamattuun :

      Hesekiel
      16:49 Katso, tämä oli sisaresi Sodoman synti: ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo hänellä ja hänen tyttärillään; mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut.

      Viimeinen tuhotuomio tulee yltäkylläisyydessä eläjille, jotka eivät korvaansa kallista lähimmäisen kärsimyksille.
      Sodoma tuhoutui täydellisesti niin tuhoutuvat tämänkin ajan metropolit.

    Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9139
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      386
      3799
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2795
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      86
      2665
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      175
      2505
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2494
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1773
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1602
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1560
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1393
    Aihe