Kyllä jää erikoisena historiaan.
Työttömyys on ennätyskorkealla
Eriarvoisuus on lisääntynyt
Itsenäisyys on menetetty
On kyselty asiantuntijoilta neuvoa, jopa ulkomaita myöten Urpi-
lainen kysellyt, Himas-tutkimuksia teetätetty, kutsuttu entiset
valtiovarainministerit koolle, pidetty asiantuntijaseminaareja,
ym. ym.
Sotea on kyhäilty ja puuhailtu kuin Iisakin kirkkoa, eikä sen
valmiimpaa ole tullut.
Kysellään ja kysellään eri ihmisiltä ja sitten ei osata päättää
kenen mielipide olisi paras? Jääköön seuraavalle hallitukselle, kunhan vaan iso palkka tulee.
Ja tällainen valt.var.ministeri meillä Brysselissä on päättämässä pankkiunionista Suomen puolesta, ei hyvälle
näytä ja mukamas 55 miljardia kerätään pankeilta, ei veron-
maksajilta, pankit kylläkin kokoavat sen asiakkailtaan palvelumaksujen ja korkojen muodossa.
Verotusta vaan kiristetään ja kiristetään, köyhät köyhistyvät
ja kurjistuvat entisestään.
Reseptilääkkeiden toimitusmaksu apteekeissa nostettu
2e ylöspäin ja kaikki nousee.
Olisi hyvä jos tulo, olipa se sitten mitä tahansa olisi verova-
paata 1000 euroon saakka ja sen ylittävältä osalta perittäi-
siin vero.
Maahanmuuttopolitiikka saatava kuriin, ei tänne tarvita
lorvijoita ja elättejä lisää.
Eu määrää Venäjälle pakotteita, se koituu Suomen vahingoksi, loputkin työpaikat karkaavat ja tulee lisää työt-
tömiä.
Kukahan lienee Suomen osalta eu:ssa ollut määräämässä
rikkidirektiiviä, kun se Suomessa on 0,1 ja muualla 3,5, siksi-
pä Suomesta on teollisuus karannut muualle, kohta on
Suomessa vaan: romaanit, mamut, työttömät ja eläkeläiset.
Valtion omaisuutta myydään, jotta on Euroopan apupaketteihin ja maahanmuuttajille rahaa. Ei sekään ikuisesti vetele.
Omassa maassa ei saada aikaiseksi edes lastensairaalaa
ilman kansalaiskeräyksiä.
HERÄTKÄÄ NYT HALLITUKSESSA!!!!!!
TOIMIKAA! KÖYHIENKIN ETUJEN MUKAISESTI!
RIKKAILLA ON JO TARPEEKSI RAHAA JA TAVARAA, VOISI HIUKAN TASOITTAA.
Eu kansalaisilla on vapaa oikeus työskennellä maassa kuin
maassa, niinpä virolaiset ovat huomanneet tämän ja työntyneet sankoin joukoin Suomen työmarkkinoille, vieden
ne vähäisetkin työpaikat, mitä Suomessa on. Jos joutuvat
työttömiksi saavat ansiosidonnaista ja vetelehtivät joutilaina
tuolla kauppakeskusten käytävillä naureskellen että Suomi-
neito on antelias.
NÄIN TÄNÄÄN !

Vastaukset 10
Vanhimmat
Käyhät ja eläkeläiset lihoista.. Antaa se vastaavasti rikkaille kunnolla.. Yhteisöveroalemokakin!
sote, seta, sota, veteraanien muistaminen noin 50 vuotta, vanhustenhuolto on ollut eduskunnan kyselytunneilla noin 30 vuotta, työttöyys noin 30 vuotta,
välillä ollaan kauhuissaan homekouluista, ... näistä asioista maksetaan palkkaa noin 2000 tuhannelle ihmiselle eduskuntataloon..
Milloin alkaa yt neuvottelut..
2000 on mukana kaikenkarvaiset tuki-ihmiset, keittäjät, kokit, siivoojat, vahtimestarit, autonkuljettaja, ovivahdit, ym.
Turha ottaa Suomeen yhtään maahanmuuttajaa elätettäväksi,
kun eI rahat riitä LASTENSAIRAALAAN , tuolla kauppa-
keskusten käytävillä nuo hurstipäät huutelevat vanhoille ihmi-
sille:"Olette vanhoja ämmiä." Sen siitä saa kun elätetään,
eivätkä osaa mitään muuta kuin lisääntyä.
Suomesta myydään valtion omaisuutta, että jää näiden li-
sääntyjien elatukseen rahaa.
Eikö olisi aika panna Stop tällaiselle maahanmuutolle.
HÄVETKÄÄ, RAHAT EIVÄT RIITÄ LASTENSAIRAALAAN,
niin otetaan velkaa apupaketteihin ja somalien elättämiseen.
Eikö noiden elättien tuontiin pitäisi laittaa STOPPI.
Missä on SIJOITTAJAVASTUU????????
Miksi Saksan, Ranskan ym eurooppalaiset pankit eivät
vastaa itse korkealla korolla antamistaan lainoista köyhille
maille esim. Kreikalle, vaan laittavat niitä nyt kaikkien
eu-maiden, Suomenkin maksettaviksi??
ONKO TÄMÄ EU-LAKIEN MUKAISTA???
Jos vaaditaan toisilta lain mukaan toimimista, on toimittava
myöskin itse.
Seta,sote, ja sota pian.Tämakö se vielä puuttuu tässä kurjistavassa Eurostoliitossa.
Espanja huutaa lisää rahaa,Ukaraina tarvii rahallista tukee.
Mistä Suomineito vielä puristaa lisää maitoo, rinnoistako?
Kuka näitä barbaari-somalejakin tänne kuskaa, kun ei niille
voi mitään sanoa kun alkavat huutaa aikaan ja paikkaan katsomatta, ovat kuin maanomistajia, röyhkimyksiä.
Ilmankos Saudi Arabia palautti heitä 12 000 maahansa
takaisin.
Suomen pitäisi myös palauttaa, vedoten eu:lle ettei pystytä
velaksi elättämään.
Mistä asuntojakin suurille perheille?
Tiedän monta tapausta, ovat saaneet kerrostaloasunnoissa
varoituksia yöllisestä huutamisesta ja sotkemisesta.
Eihän noille normaali- ihminen uskaltaisi edes vuokrata
kotiaan, tulisi hirveä remontti kun kaikki olisi sotkettu ja
hakattu, ovat kuin villiapinoita.
Vihreät taitaa niitä värvätä tänne ja p.räsänen toinen joka
on Suomea houkuttelemassa ottamaan lisää mamuja,
vaikka ei saada edes LASTENSAIRAALAA rakennetuttua,
mamuihin riittää rahat.
Omat vanhukset joutuvat heitteille. Tiedän monia jotka ovat
palautuneet kotiinsa pyörätuolissa eikä ole varaa kuntoutuk-
seen, ovat jääneet oman onnensa nojaan ja 2 kuukaudessa
alkaneet mennä alamäkeen kun ei ole kuntouttajaa.
Sen nimi on kokoomuksen suomi.
Lieksalaiset maahanmuuttajat kehuivat kuinka Suomessa on kaikki hyvin, on rahaa asunto jne.. ei tarvitse pelätä mitään.
Miksi kantaväestön täytyy pelätä mm. luottotietojen menemistä, kun on niin pieni eläke ja työttömyyspäiväraha. Pikkusen rahantulo myöhästyy, niin aloita mahdoton soittorumba, vuokranantajalle, sähkölaitokselle, apteekkiin, ym. ..
Loisilla menee hyvin!
Onkohan meillä kansalaisilla oikeus aloittaa hallitukselle ja koko eduskunnalle Yt-neuvottelut. Mehän olemme heidän työnantajansa?