Synnin tekeminen

Tarkoitukseni ei ollut siteerata Raamattua. Ihan vain näin käytännön tasolla haluan tarkastella tätä asiaa ja ottaa muitakin mielipiteitä huomioon.

Oikeastaan tämä alkoi siitä, kun eräs tuttavani auttaa erästä alkoholistia ja pikkurikollista. Hän auttaa niin taloudellisesti kuin käytännön kautta. Toinen tuttavani puolestaan ei tykkää siitä, koska hän katsoo että tuo auttaja ”mahdollistaa” juomisen ja rikostenteon. Tarkoitti sitä ettei saisi hyväksyä tukemalla tuollaista rikollista elämäntapaa.

Tuo on ihan hyvä lähtökohta että ymmärtää voi vaikka ei toisen tekoja aina hyväksykään. Mutta mikä on sitä hyväksyntää ja mikä ei?

mummomuori kirjoitti:

Tarkoitukseni ei ollut siteerata Raamattua. Ihan vain näin käytännön tasolla haluan tarkastella tätä asiaa ja ottaa muitakin mielipiteitä huomioon.

Oikeastaan tämä alkoi siitä, kun eräs tuttavani auttaa erästä alkoholistia ja pikkurikollista. Hän auttaa niin taloudellisesti kuin käytännön kautta. Toinen tuttavani puolestaan ei tykkää siitä, koska hän katsoo että tuo auttaja ”mahdollistaa” juomisen ja rikostenteon. Tarkoitti sitä ettei saisi hyväksyä tukemalla tuollaista rikollista elämäntapaa.

Tuo on ihan hyvä lähtökohta että ymmärtää voi vaikka ei toisen tekoja aina hyväksykään. Mutta mikä on sitä hyväksyntää ja mikä ei?

Lue lisää

Tekojen hyväksyminen on tekojen hyväksymistä. Tuossa tapauksessa sitä olisi se, jos ajattelisi, että juominen ja rikosten tekeminen ovat ok.

Tekosynnin käsitettä ei ymmärrä, jos ei osaa erottaa toisistaan tekoa ja tekijää. Teko on Jumalan edessä (ja usein myös ihmisten edessä) väärin, mutta sen tekijää Jumala rakastaa. Lähimmäisenrakkaus on sitä, että rakastaa tekijää, mutta ei hyväksy hänen synnintekoaan.

mummomuori kirjoitti:

Tarkoitukseni ei ollut siteerata Raamattua. Ihan vain näin käytännön tasolla haluan tarkastella tätä asiaa ja ottaa muitakin mielipiteitä huomioon.

Oikeastaan tämä alkoi siitä, kun eräs tuttavani auttaa erästä alkoholistia ja pikkurikollista. Hän auttaa niin taloudellisesti kuin käytännön kautta. Toinen tuttavani puolestaan ei tykkää siitä, koska hän katsoo että tuo auttaja ”mahdollistaa” juomisen ja rikostenteon. Tarkoitti sitä ettei saisi hyväksyä tukemalla tuollaista rikollista elämäntapaa.

Tuo on ihan hyvä lähtökohta että ymmärtää voi vaikka ei toisen tekoja aina hyväksykään. Mutta mikä on sitä hyväksyntää ja mikä ei?

Lue lisää

mummomuori!

Mitä meidän omassa elämäntavassamme on sellaista, jonka Herra hyväksyy tai hylkää - kuitenkaan Hän ei sen perusteella hylkää.
Mitenkähän paljon on niitä, jotka ovat noita laitapuolen eläjiä mollanneet, ojentaneet, paheksuneet ja lyöneet ehkä sanalla, Kuitenkin laihoin tuloksin.

Jo se, että joku, joka ei ole rikollinen, tai juoppo, pystyy ja haluaa auttaa, toisin, kuin muut juopot ja rikolliset, on väkevä saarna terveen elämän puolesta. Näille laitapuolen ihmisille ei tarvitse toitottaa ja pilkata, että heidän elintapansa on väärä : sen he verisesti ovat kokeneet. Mutteivät ehkä koskaan samarialaista armahtajaa, ihmisarvon tunnustajaa ja arvostajaa myös meissä väheksytyissä ja halveksituissa.

Jeesuksen päävirhehän oli, että hän meni huorien, varkaiden ja juoppojen seuraan.
Tuntuiko Hänen ilmestymisensä seuraan elintapojen hyväksymiseltä - tuskin.

starikka kirjoitti:

mummomuori!

Mitä meidän omassa elämäntavassamme on sellaista, jonka Herra hyväksyy tai hylkää - kuitenkaan Hän ei sen perusteella hylkää.
Mitenkähän paljon on niitä, jotka ovat noita laitapuolen eläjiä mollanneet, ojentaneet, paheksuneet ja lyöneet ehkä sanalla, Kuitenkin laihoin tuloksin.

Jo se, että joku, joka ei ole rikollinen, tai juoppo, pystyy ja haluaa auttaa, toisin, kuin muut juopot ja rikolliset, on väkevä saarna terveen elämän puolesta. Näille laitapuolen ihmisille ei tarvitse toitottaa ja pilkata, että heidän elintapansa on väärä : sen he verisesti ovat kokeneet. Mutteivät ehkä koskaan samarialaista armahtajaa, ihmisarvon tunnustajaa ja arvostajaa myös meissä väheksytyissä ja halveksituissa.

Jeesuksen päävirhehän oli, että hän meni huorien, varkaiden ja juoppojen seuraan.
Tuntuiko Hänen ilmestymisensä seuraan elintapojen hyväksymiseltä - tuskin.

Lue lisää

Vääränlaisella auttamisella eli hyysäämisellä vain tukee ja mahdollistaa toisen huonoa elämäntapaa. Ehkä tuo mummomuorin toinen tuttava näki asian niin. Oikeanlainen, rakastava auttaminen on toisenlaista. Siinä yrittää tukea ihmistä itseään ja esim. sitä, että hän saisi ammattiapua.

Mistähän sinulla tuli aivan kuin itsestään selvänä mieleen, että kysymys olisi mollaamisesta ja lyömisestä? Se ei käynyt ilmi mummomuorin kertomasta.

Mummomuori kyseli uskonnolliselta, synnin kannalta, ja siihen hänelle on vastattu.

pihko kirjoitti:

Vääränlaisella auttamisella eli hyysäämisellä vain tukee ja mahdollistaa toisen huonoa elämäntapaa. Ehkä tuo mummomuorin toinen tuttava näki asian niin. Oikeanlainen, rakastava auttaminen on toisenlaista. Siinä yrittää tukea ihmistä itseään ja esim. sitä, että hän saisi ammattiapua.

Mistähän sinulla tuli aivan kuin itsestään selvänä mieleen, että kysymys olisi mollaamisesta ja lyömisestä? Se ei käynyt ilmi mummomuorin kertomasta.

Mummomuori kyseli uskonnolliselta, synnin kannalta, ja siihen hänelle on vastattu.

Lue lisää

pihko!

Vastasin parhaan ymmärrykseni ja laajan kokemukseni mukaan, m.m. KAN työssä ja miesten kertomusten pohjalta ja ymmärtääkseni mitä syvimmän uskonnolliseettisen periaatteen mukaan.
Jokainen alkoholistien parissa toiminut tietää, että käänne parempaan ei tapahdu kuin leikaten, Vierelläoleminen vaatii kärsivällisyyttä ja jossain määrin hyväksyntääkin, että retkahduksia sattuu. Pahin "apu" mikä silloin sattuu paikalle on suhteellisuuden tajuton moralisti. joka voi yhdellä latingilla tuhota koko homman. Siinä mielessä juopon auttaminen on kuin ison kalan väsyttämistä. Karkeat voimaliikkeet ja mekastus katkovat siiman ja oikovat koukut. Siinä mielessä autettavaa on jopa "hyysättävä".

Tehdäänpä ajatuskoe : ovellesi tulee juoppo, jonka elämäntavan olet tuominnut. Hän pyytää apua ja kieltäydyt . sanot: raitistu ja tule sitten, Et edes tiedä, mitä mies oli vailla. Hän lähtee ja hirttäytyy lähimpään puuhun. Mutta jäihän sinulle kirkasotsainen periaatteesi.

Jeesus näk Juudaksenkin kaksoispelin ja hyysäsi tätä silti loppuun asti. Jos olisi lempannut Juudaksen, meillä muillakaan tuskin olisi mahdollisuutta selvitä.

starikka kirjoitti:

pihko!

Vastasin parhaan ymmärrykseni ja laajan kokemukseni mukaan, m.m. KAN työssä ja miesten kertomusten pohjalta ja ymmärtääkseni mitä syvimmän uskonnolliseettisen periaatteen mukaan.
Jokainen alkoholistien parissa toiminut tietää, että käänne parempaan ei tapahdu kuin leikaten, Vierelläoleminen vaatii kärsivällisyyttä ja jossain määrin hyväksyntääkin, että retkahduksia sattuu. Pahin "apu" mikä silloin sattuu paikalle on suhteellisuuden tajuton moralisti. joka voi yhdellä latingilla tuhota koko homman. Siinä mielessä juopon auttaminen on kuin ison kalan väsyttämistä. Karkeat voimaliikkeet ja mekastus katkovat siiman ja oikovat koukut. Siinä mielessä autettavaa on jopa "hyysättävä".

Tehdäänpä ajatuskoe : ovellesi tulee juoppo, jonka elämäntavan olet tuominnut. Hän pyytää apua ja kieltäydyt . sanot: raitistu ja tule sitten, Et edes tiedä, mitä mies oli vailla. Hän lähtee ja hirttäytyy lähimpään puuhun. Mutta jäihän sinulle kirkasotsainen periaatteesi.

Jeesus näk Juudaksenkin kaksoispelin ja hyysäsi tätä silti loppuun asti. Jos olisi lempannut Juudaksen, meillä muillakaan tuskin olisi mahdollisuutta selvitä.

Lue lisää

No minä vain ihmettelen, että olet niin kärkkäästi näkevinäsi ihmisen mollaamista ja tuomitsemista ja tylyä kohtelua, vaikka kukaan ei ole puhut tässä mitään sellaista. Tulee vaikutelma, että syyllistyt itse juuri siihen, mistä muita moitit, nimittäin ihmisten mollaamiseen, ja lisäksi vielä omien kuvitelmiesi pohjalta kun et tiedä heistä mitään.

Sitä en epäile, etteivätkö laitapuolen kulkijat saisi todella paljon huonoa kohtelua osakseen. Tuosta mummomuorin esimerkistä ei käynyt ilmi, onko tuo henkilö laitapuolen kulkija tai muuten alkoholisti vaiko "vain" elämän varjopuolella muuten.

Noh, tämä menee jo aiheen vierestä liikaa. Se aihe koski syntiä. Siitä mummomuori kyseli.

starikka kirjoitti:

mummomuori!

Mitä meidän omassa elämäntavassamme on sellaista, jonka Herra hyväksyy tai hylkää - kuitenkaan Hän ei sen perusteella hylkää.
Mitenkähän paljon on niitä, jotka ovat noita laitapuolen eläjiä mollanneet, ojentaneet, paheksuneet ja lyöneet ehkä sanalla, Kuitenkin laihoin tuloksin.

Jo se, että joku, joka ei ole rikollinen, tai juoppo, pystyy ja haluaa auttaa, toisin, kuin muut juopot ja rikolliset, on väkevä saarna terveen elämän puolesta. Näille laitapuolen ihmisille ei tarvitse toitottaa ja pilkata, että heidän elintapansa on väärä : sen he verisesti ovat kokeneet. Mutteivät ehkä koskaan samarialaista armahtajaa, ihmisarvon tunnustajaa ja arvostajaa myös meissä väheksytyissä ja halveksituissa.

Jeesuksen päävirhehän oli, että hän meni huorien, varkaiden ja juoppojen seuraan.
Tuntuiko Hänen ilmestymisensä seuraan elintapojen hyväksymiseltä - tuskin.

Lue lisää

No, ei kaikki alkoholistit ole laitapuolen kulkijoita, joskin aika vaikeaa laittaa rajaa milloin sitä muuttuu tavallisesta laitapuolen kulkijaksi.

Siitä olen samaa mieltä, ettei aina tarvitse toitottaa siitä, mikä on väärin. Hyvin moni sen tietää. Saattaa olla jopa toisinpäin, että heille on ”saarnattu” jo niin paljon, etteivät he enää jaksa sellaista kuunnella

starikka kirjoitti:

pihko!

Vastasin parhaan ymmärrykseni ja laajan kokemukseni mukaan, m.m. KAN työssä ja miesten kertomusten pohjalta ja ymmärtääkseni mitä syvimmän uskonnolliseettisen periaatteen mukaan.
Jokainen alkoholistien parissa toiminut tietää, että käänne parempaan ei tapahdu kuin leikaten, Vierelläoleminen vaatii kärsivällisyyttä ja jossain määrin hyväksyntääkin, että retkahduksia sattuu. Pahin "apu" mikä silloin sattuu paikalle on suhteellisuuden tajuton moralisti. joka voi yhdellä latingilla tuhota koko homman. Siinä mielessä juopon auttaminen on kuin ison kalan väsyttämistä. Karkeat voimaliikkeet ja mekastus katkovat siiman ja oikovat koukut. Siinä mielessä autettavaa on jopa "hyysättävä".

Tehdäänpä ajatuskoe : ovellesi tulee juoppo, jonka elämäntavan olet tuominnut. Hän pyytää apua ja kieltäydyt . sanot: raitistu ja tule sitten, Et edes tiedä, mitä mies oli vailla. Hän lähtee ja hirttäytyy lähimpään puuhun. Mutta jäihän sinulle kirkasotsainen periaatteesi.

Jeesus näk Juudaksenkin kaksoispelin ja hyysäsi tätä silti loppuun asti. Jos olisi lempannut Juudaksen, meillä muillakaan tuskin olisi mahdollisuutta selvitä.

Lue lisää

Tuossa olet oikeassa, ettei kenenkään kohdalla muutos tapahdu leikaten. Se on melkoista kiikkulautaa. Mutta löysit sen ytimen. Joku on sanonut että juuri noin pitäisi menetellä että vasta sitten kun muutos on tapahtunut, tällaista ihmistä saa auttaa. Tai ”joku jossain” tekee ensin jotain auttaakseen mutta siihen ei saisi uskova osallistua.

pihko kirjoitti:

No minä vain ihmettelen, että olet niin kärkkäästi näkevinäsi ihmisen mollaamista ja tuomitsemista ja tylyä kohtelua, vaikka kukaan ei ole puhut tässä mitään sellaista. Tulee vaikutelma, että syyllistyt itse juuri siihen, mistä muita moitit, nimittäin ihmisten mollaamiseen, ja lisäksi vielä omien kuvitelmiesi pohjalta kun et tiedä heistä mitään.

Sitä en epäile, etteivätkö laitapuolen kulkijat saisi todella paljon huonoa kohtelua osakseen. Tuosta mummomuorin esimerkistä ei käynyt ilmi, onko tuo henkilö laitapuolen kulkija tai muuten alkoholisti vaiko "vain" elämän varjopuolella muuten.

Noh, tämä menee jo aiheen vierestä liikaa. Se aihe koski syntiä. Siitä mummomuori kyseli.

Lue lisää

pihko!

Miten niin olet näkevinäsi! Minä en ole näkevinäni, vaan näin ja kuulin ja koin kaverien kanssa olessani hommissa KAN kodilla, joka teki kristillistä alkoholista ja narkomaanityötä. Mikä sinua tässä jutussa oikein jurppii?! Sekö, etten pauhaa Siinain tuomiota kaikille retkuille ja sano, että katsokaa meitä hyviksiä ja uskovia, te retkut.

Seurakunnissakin meidän poikien vastaanotto oli hyvin vaihteleva. Mitenkään selvää ei ollut, että olimme aina tervetulleita, varsinkaan jos kääntymyskehoitus ei ollut purrut aikaisemmin.

Että kyllä tietoa ja kokemusta on - miten lie sinulla. Jokainen kaupungissa kulkija on nähnyt juopon makaavan pellit kiinni puistossa, Onko ensimmäinen ajatus viha ja inho, vai sääli lajitoveria kohtaan. Vai vielä pahempaa, alkaa miettiä syntikysymyksiä.

"eivät näme olleet sen syntisempiä (joiden päälle torni kaatui ) , mutta jollette tee parannusta, te kaikki menehdytte!"

Minusta tätä Raamatunkausetta käytetään joskus aivan kuin lupauksena hyväksyä synnin teko.

Kaikki ihmisethän tekevät syntiä, ja kaikilla olisi syytä tulla tuomituksi, mutta se ei tarkoita sitä, että meidän tulisi siksi kuin läpi sormien katsoa sitä, kun joku tekee väärin.

Gal 6:1 "Veljet, jos joku tavataan jostakin rikkomuksesta, niin ojentakaa (katartizo) te, hengelliset, häntä sävyisyyden hengessä; ja ole varuillasi, ettet sinäkin joutuisi kiusaukseen."

pöh kirjoitti:

Minusta tätä Raamatunkausetta käytetään joskus aivan kuin lupauksena hyväksyä synnin teko.

Kaikki ihmisethän tekevät syntiä, ja kaikilla olisi syytä tulla tuomituksi, mutta se ei tarkoita sitä, että meidän tulisi siksi kuin läpi sormien katsoa sitä, kun joku tekee väärin.

Gal 6:1 "Veljet, jos joku tavataan jostakin rikkomuksesta, niin ojentakaa (katartizo) te, hengelliset, häntä sävyisyyden hengessä; ja ole varuillasi, ettet sinäkin joutuisi kiusaukseen."

Lue lisää

Eikö tuosta voisi johtaa, että synnintekijää ei tulisi tuomita, vaan se synti? Ei Jeesuskaan tuominnut, vaan rakasti synnintekijöitä synneistä huolimatta.

eikö näin? kirjoitti:

Eikö tuosta voisi johtaa, että synnintekijää ei tulisi tuomita, vaan se synti? Ei Jeesuskaan tuominnut, vaan rakasti synnintekijöitä synneistä huolimatta.

Noin juuri. Ihmisillä ei ole valtaa tuomita ihmisiä, mutta heillä on valta tuomita synti synniksi. Varsinkaan monet "maalliset" ihmiset eivät näytä tuota ymmärtävän, vaan he suhtautuvat ikäänkuin ihminen ja hänen tekonsa olisivat yksi ja sama asia.

eikö näin? juuri näin!

Joka nyt vähääkään syhtautuu syntiin vakavasti, muuten kuin teoreettisena kysymyksenä, joutuu tuomitsemaan jatkuvasti ITSEÄÄN ! Ja lohduttautumaan armon sanomalla.
On sulaa hurskastelua pitää huolta muiden rikkeistä, niin kauan, kun itsestä ei ole parempaan.
Ja jos jostain nyt tuntuu niin herttaisen siveältä ja puhtoiselta, niin pyydäpä Henkeä paljastamaan oma tilasi! Mutta varustaudu pahimpaan - kivaa ei ole luvassa.,

matoinen maan kirjoitti:

eikö näin? juuri näin!

Joka nyt vähääkään syhtautuu syntiin vakavasti, muuten kuin teoreettisena kysymyksenä, joutuu tuomitsemaan jatkuvasti ITSEÄÄN ! Ja lohduttautumaan armon sanomalla.
On sulaa hurskastelua pitää huolta muiden rikkeistä, niin kauan, kun itsestä ei ole parempaan.
Ja jos jostain nyt tuntuu niin herttaisen siveältä ja puhtoiselta, niin pyydäpä Henkeä paljastamaan oma tilasi! Mutta varustaudu pahimpaan - kivaa ei ole luvassa.,

Lue lisää

Ettäkö oma napa paras napa, ja muista ei tarvitse välittää? Eikö tuo ole pahimman laatuista egoismia?

- ? - kirjoitti:

Ettäkö oma napa paras napa, ja muista ei tarvitse välittää? Eikö tuo ole pahimman laatuista egoismia?

-??-

Jos nyt jonkin haluaa tahallaan käsittää väärin, niin sinä teit ennätyksen.

Synti on pahempi, kuin vaikka sairaus syöpä. Ja onko sinulla otsaa kutsua egoistiksi sitä, joka on nyt kohtuullisen huolissaan vaivastaan. Kun jokainen hoitaisi ensin omat juttunsa kondikseen, niin muillakin olo samalla helpottuisi.
Tietysti, jos oma pusero on niin puhtoinen, että malliksi kelpaa, niin kai sitten pitää aikaa tappaa opettamalla muita.

matoinen maan kirjoitti:

-??-

Jos nyt jonkin haluaa tahallaan käsittää väärin, niin sinä teit ennätyksen.

Synti on pahempi, kuin vaikka sairaus syöpä. Ja onko sinulla otsaa kutsua egoistiksi sitä, joka on nyt kohtuullisen huolissaan vaivastaan. Kun jokainen hoitaisi ensin omat juttunsa kondikseen, niin muillakin olo samalla helpottuisi.
Tietysti, jos oma pusero on niin puhtoinen, että malliksi kelpaa, niin kai sitten pitää aikaa tappaa opettamalla muita.

Lue lisää

Elä niin kuin opetat, eli hopihopi panemaan niitä omia asioitasi kondikseen, ettei tarvitse räyhätä ja "opettaa" muita. :)

Minusta vain itseensä tuijottaminen on egoismia, siitä ei pääse mihinkään. Ja edelleen, on sulaa hurskastelua ajatella, että pitäisi olla ensin itse parempi kuin on ennen kuin voisi sanoa toisen väärää tekoa vääräksi. Juuri siksi sen voi sanoa vääräksi, koska ei luule liikoja itsestään eikä mahdollisuuksistaan hyvään. Syntisäkkejä ollaan kaikki, ja sellaisina voidaan tukea toisiamme.

Olen muuten tuo "pihko". En hoksannut panna sitä nikkiä silloin tuohon viestiin, kun hämmästelin vain. Sinähän olet tietysti "starikka".

pöh kirjoitti:

Minusta tätä Raamatunkausetta käytetään joskus aivan kuin lupauksena hyväksyä synnin teko.

Kaikki ihmisethän tekevät syntiä, ja kaikilla olisi syytä tulla tuomituksi, mutta se ei tarkoita sitä, että meidän tulisi siksi kuin läpi sormien katsoa sitä, kun joku tekee väärin.

Gal 6:1 "Veljet, jos joku tavataan jostakin rikkomuksesta, niin ojentakaa (katartizo) te, hengelliset, häntä sävyisyyden hengessä; ja ole varuillasi, ettet sinäkin joutuisi kiusaukseen."

Lue lisää

Niin, tuossa tuleekin se käytännön ongelma. Mitä on se sormien läpi katsominen? Kun vaikka kaveri kertoo kuinka on varastellut, hakannut jotain ja valehdellut, eikö hän itsekin jo tiedä ettei se ole oikein? Päättää ettei enää niin tee mutta pian taas on jotain tehnyt.

Hyväksyykö jos vain kuuntelee ja koettaa tukea muutokseen? Hyväksyykö jos auttaa selviämään seurauksista kuten maksalla hänen sakkonsa? Tai pyytelee anteeksi hänen puolestaan pahoja tekoja ja sanoja? Mihin se raja pitäisi vetää?

matoinen maan kirjoitti:

eikö näin? juuri näin!

Joka nyt vähääkään syhtautuu syntiin vakavasti, muuten kuin teoreettisena kysymyksenä, joutuu tuomitsemaan jatkuvasti ITSEÄÄN ! Ja lohduttautumaan armon sanomalla.
On sulaa hurskastelua pitää huolta muiden rikkeistä, niin kauan, kun itsestä ei ole parempaan.
Ja jos jostain nyt tuntuu niin herttaisen siveältä ja puhtoiselta, niin pyydäpä Henkeä paljastamaan oma tilasi! Mutta varustaudu pahimpaan - kivaa ei ole luvassa.,

Lue lisää

Eiköhän kaikki lähde juuri sieltä omasta itsestä? On kyettävä näkemään ensin itsessään ne synnit mihin syyllistyy (vaikka se ei aina niin helppoa olisikaan) ja vasta sitten osaa asettua toisen asemaan. Ehkä silloin ei ole niin kärkäs jakamaan niitä tuomioita?

Jos kykenee näkemään muut itsensä kaltaisena, ehkä osaa myös paremmin kulkea hänen rinnallaan ja antaa tilaa toiselle tunnistaa omat syntinsä. Toinen toistaan tukien kai täällä pitää vaeltaa.

mummomuori kirjoitti:

Niin, tuossa tuleekin se käytännön ongelma. Mitä on se sormien läpi katsominen? Kun vaikka kaveri kertoo kuinka on varastellut, hakannut jotain ja valehdellut, eikö hän itsekin jo tiedä ettei se ole oikein? Päättää ettei enää niin tee mutta pian taas on jotain tehnyt.

Hyväksyykö jos vain kuuntelee ja koettaa tukea muutokseen? Hyväksyykö jos auttaa selviämään seurauksista kuten maksalla hänen sakkonsa? Tai pyytelee anteeksi hänen puolestaan pahoja tekoja ja sanoja? Mihin se raja pitäisi vetää?

Lue lisää

Tietenkin kaikki on yksilöllistä, kaikkien tilanteet ovat erillaisia, ihmiset ovat erillaisia, mutta jos ei nyt ajatella kaikkia niitä esteitä, mitä nuhtelun esteeksi voi tulla, niin sen sijaan osoittelematta, ja omaa erinomaisuuttaan korostamatta voi sanoa kahden kesken, sävyisuuden hengessä, ja minusta tuo ei ole oikein.

Oikeastaan tuo alkoholismi ei minusta ole edes sellainen "synti" että siitä tulisi nuhdella.
Se vaatii aivan toisenlaista pitkäjänteistä apua. Riippuvuuksista ei parane nuhtelemalla vaan sillä, että henkilö ensin tunnustaa olevansa alkoholisti, ja ei selviä ilman apua.

mummomuori kirjoitti:

Eiköhän kaikki lähde juuri sieltä omasta itsestä? On kyettävä näkemään ensin itsessään ne synnit mihin syyllistyy (vaikka se ei aina niin helppoa olisikaan) ja vasta sitten osaa asettua toisen asemaan. Ehkä silloin ei ole niin kärkäs jakamaan niitä tuomioita?

Jos kykenee näkemään muut itsensä kaltaisena, ehkä osaa myös paremmin kulkea hänen rinnallaan ja antaa tilaa toiselle tunnistaa omat syntinsä. Toinen toistaan tukien kai täällä pitää vaeltaa.

Lue lisää

Ihminen hylätään pärjäämään yksin, jos ajatellaan että hänen täytyy kyetä näkemään syntinsä itse ja pääsemään niistä omin avuin eroon. Joitakin syntejään hän näkee, joitakin ei. Niistä synneistä, jotka hän näkee, hän yrittää sitten päästä eroon yksinäisellä ja usein epätoivoisella taistelullaan.
Hänen ympärillään on salainen paheksunnan muuri. Kukaan ei sano mitään, mutta kaikki ajattelevat ja puhuvat takanapäin. Minusta tuollainen on yököttävää. Ihmisestä muka välitetään, kun ei sanota mitään, mutta tosiasiassa välitetään vain omasta mukavuudesta.

Tuollainen kulttuuri synnyttää oman napansa ympärillä pyöriviä ihmisiä, joista jokainen suree omaa kehnouttaan ja yrittää tehdä omin avuin itsestään parempaa ihmistä. Niin juuri, yrittää tehdä itsestään parempaa ihmistä. Kristus loistaa poissaolollaan, kun ihmiset ovat rakastuneet omaan kelvottomaksi kokemaansa itseensä ja askaroivat sen kimpussa. Heistä tulee arkoja ja suorastaan vainoharhaisia. He näkevät mörköjä, syyttämistä ja tuomitsemista sielläkin, missä sitä ei ole, ja yleensä juuri siellä missä ei ole. Siellä, missä sitä on, he eivät useinkaan näe, koska siellä ollaan pintasileitä eikä sanota, vaikka ajatellaan.

En tykkää yhtään siitä ajattelusta, että "kyllä jokainen tietää itse omat syntinsä". Entä sitten, jos tietää? Mistä hän saa voimaa välttää niitä? Ei ainakaan toisilta ihmisiltä, jotka jättävät hänet oman onnensa nojaan. Yksinäisyydessään Jumalalta? Jumala toimii toisten ihmisten kautta, mutta miten toimii, jos nuo ihmiset itse siitä kieltäytyvät?

Jos ihmisten kesken on luottamus, huonoista asioista puhumista ei tarvitse pelätä. Kenenkään ei tarvitse yrittää olla "hyvä", kun voi olla syntinen mutta armahdettu.
Tuollaista yhteisöllisyyttä on, olen kokenut. Mutta tässä raadollisessa maailmassa se jää hetkellisiksi saarekkeiksi, kun se luottamus synnyttää vapauden ja rohkeuden nähdä kukin asioita omalla tavallaan, ja sitten ollaankin jo täyttä päätä taistelemassa siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä.
Niin että hohhoi. Suo siellä, vetelä täällä. Paratiisia ei saada pykätyksi ihmisten maailmassa. Jatketaan kompurointia. On sentään Yksi, joka ei kompuroi.

pöh kirjoitti:

Tietenkin kaikki on yksilöllistä, kaikkien tilanteet ovat erillaisia, ihmiset ovat erillaisia, mutta jos ei nyt ajatella kaikkia niitä esteitä, mitä nuhtelun esteeksi voi tulla, niin sen sijaan osoittelematta, ja omaa erinomaisuuttaan korostamatta voi sanoa kahden kesken, sävyisuuden hengessä, ja minusta tuo ei ole oikein.

Oikeastaan tuo alkoholismi ei minusta ole edes sellainen "synti" että siitä tulisi nuhdella.
Se vaatii aivan toisenlaista pitkäjänteistä apua. Riippuvuuksista ei parane nuhtelemalla vaan sillä, että henkilö ensin tunnustaa olevansa alkoholisti, ja ei selviä ilman apua.

Lue lisää

Alkoholismin vetäminen tähän oli minusta(kin) vähän asiatonta, koska se on eri asia kuin liiallinen juominen, jossa ei ole kyse alkoholismista.

- ? - kirjoitti:

Elä niin kuin opetat, eli hopihopi panemaan niitä omia asioitasi kondikseen, ettei tarvitse räyhätä ja "opettaa" muita. :)

Minusta vain itseensä tuijottaminen on egoismia, siitä ei pääse mihinkään. Ja edelleen, on sulaa hurskastelua ajatella, että pitäisi olla ensin itse parempi kuin on ennen kuin voisi sanoa toisen väärää tekoa vääräksi. Juuri siksi sen voi sanoa vääräksi, koska ei luule liikoja itsestään eikä mahdollisuuksistaan hyvään. Syntisäkkejä ollaan kaikki, ja sellaisina voidaan tukea toisiamme.

Olen muuten tuo "pihko". En hoksannut panna sitä nikkiä silloin tuohon viestiin, kun hämmästelin vain. Sinähän olet tietysti "starikka".

Lue lisää

pihko!

Minä suuresti ihmettelen, miksi otat asiat räyhäämisenä ja toisten opettamisena ?
Sulla taitaa olla kalavelkoja maksettavana minulle. Miksi nämä minun juttuni purevat sinuun noin. On vähän hätävarjelun liioittelua ja kalikan satuttaman koiran ulinaa!

Mitä pahemmin mielestään on fariseus, sitä helpompaa on huomautella toisten synneistä. Mitäs, jos "uhri" sanoisikin : laita ensin omat asiasi kuntoon!

En tunne yhtään, jota varoittelu, tai osoittelu oilisi auttanut - katkeroittanut kylläkin monia.
Itsekunkin helmasyntiin, yhdelle yhteen ja toiselle toisen, sillä kaikilla niitä on, on omaan "pohjaan" kolahtaminen paras tae mutokseen. Ikävä kyllä.

Palaan vielä pieneen sanaan "vain". Se on sinun lisäyksesi. Nyt on vain niin, että vain oman pahuutensa syöverit tunteva voi avautua todellista myötätuntoa kokien ymmärtämään nalkissa olevan ihmistoverin ahdingon. Ja autettava yleensä sen myös kokee. Se ei ole mitään aluntuvaa empatiasiirappia alaviistoon heitettynä.

vuodatusta (pihko) kirjoitti:

Ihminen hylätään pärjäämään yksin, jos ajatellaan että hänen täytyy kyetä näkemään syntinsä itse ja pääsemään niistä omin avuin eroon. Joitakin syntejään hän näkee, joitakin ei. Niistä synneistä, jotka hän näkee, hän yrittää sitten päästä eroon yksinäisellä ja usein epätoivoisella taistelullaan.
Hänen ympärillään on salainen paheksunnan muuri. Kukaan ei sano mitään, mutta kaikki ajattelevat ja puhuvat takanapäin. Minusta tuollainen on yököttävää. Ihmisestä muka välitetään, kun ei sanota mitään, mutta tosiasiassa välitetään vain omasta mukavuudesta.

Tuollainen kulttuuri synnyttää oman napansa ympärillä pyöriviä ihmisiä, joista jokainen suree omaa kehnouttaan ja yrittää tehdä omin avuin itsestään parempaa ihmistä. Niin juuri, yrittää tehdä itsestään parempaa ihmistä. Kristus loistaa poissaolollaan, kun ihmiset ovat rakastuneet omaan kelvottomaksi kokemaansa itseensä ja askaroivat sen kimpussa. Heistä tulee arkoja ja suorastaan vainoharhaisia. He näkevät mörköjä, syyttämistä ja tuomitsemista sielläkin, missä sitä ei ole, ja yleensä juuri siellä missä ei ole. Siellä, missä sitä on, he eivät useinkaan näe, koska siellä ollaan pintasileitä eikä sanota, vaikka ajatellaan.

En tykkää yhtään siitä ajattelusta, että "kyllä jokainen tietää itse omat syntinsä". Entä sitten, jos tietää? Mistä hän saa voimaa välttää niitä? Ei ainakaan toisilta ihmisiltä, jotka jättävät hänet oman onnensa nojaan. Yksinäisyydessään Jumalalta? Jumala toimii toisten ihmisten kautta, mutta miten toimii, jos nuo ihmiset itse siitä kieltäytyvät?

Jos ihmisten kesken on luottamus, huonoista asioista puhumista ei tarvitse pelätä. Kenenkään ei tarvitse yrittää olla "hyvä", kun voi olla syntinen mutta armahdettu.
Tuollaista yhteisöllisyyttä on, olen kokenut. Mutta tässä raadollisessa maailmassa se jää hetkellisiksi saarekkeiksi, kun se luottamus synnyttää vapauden ja rohkeuden nähdä kukin asioita omalla tavallaan, ja sitten ollaankin jo täyttä päätä taistelemassa siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä.
Niin että hohhoi. Suo siellä, vetelä täällä. Paratiisia ei saada pykätyksi ihmisten maailmassa. Jatketaan kompurointia. On sentään Yksi, joka ei kompuroi.

Lue lisää

Minusta se on juuri noin kuin sanoit.
Tuli mieleen, että onkohan tämä ylenymmärtäminen joku sielunvihollisen ansa.
Synnin tekemisestä ei enää saa puhua kun kaikki leimataan tuomitsemiseksi. Synnistä ei saa huomauttaa, kun itsekin tekee syntiä. Syntiä ei enää ole, kaikki on vain ymmärrettäviä heikkouksia. Jeesuksen sovitustyötäkään ei tarvita, kun kukaan ei tee syntiä. Eikä kenenkään tarvitse tehdä parannusta.

Otetaan esim. jos joku juovuspäissään hakkaa toistuvasti vaimonsa. Kukaan ei siihen puutu. Todetaan vain että, se on heidän oma asiansa. Saatetaan jopa ymmärtää miestä kun hänellä on niin vaikeaa. Työkin meni alta, lapsilla menee huonosti koulussa. Kovat velat ym. Jokaisellahan joskus on vaikeaa, täytyyhän miestä ymmärtää.

Eikö tässä tapauksessa ole jo itsekin osasyyllinen pahoinpitelyyn jos siihen ei puutu.

pihko kirjoitti:

Alkoholismin vetäminen tähän oli minusta(kin) vähän asiatonta, koska se on eri asia kuin liiallinen juominen, jossa ei ole kyse alkoholismista.

pihko!

Noi,mitäs muuta liiallinen juominen on kuin alkoholismia, tosin erinomaisesti kehittyvää ja torjuttua. Mitä tervettä on siinä, että käyttää ´liiallsesti ´vaarallista liuotinainetta ja hermomyrkkyä. Sillä on varmasti hintansa, vaikkei varsinaista pultsaria tulisikaan.

vuodatusta (pihko) kirjoitti:

Ihminen hylätään pärjäämään yksin, jos ajatellaan että hänen täytyy kyetä näkemään syntinsä itse ja pääsemään niistä omin avuin eroon. Joitakin syntejään hän näkee, joitakin ei. Niistä synneistä, jotka hän näkee, hän yrittää sitten päästä eroon yksinäisellä ja usein epätoivoisella taistelullaan.
Hänen ympärillään on salainen paheksunnan muuri. Kukaan ei sano mitään, mutta kaikki ajattelevat ja puhuvat takanapäin. Minusta tuollainen on yököttävää. Ihmisestä muka välitetään, kun ei sanota mitään, mutta tosiasiassa välitetään vain omasta mukavuudesta.

Tuollainen kulttuuri synnyttää oman napansa ympärillä pyöriviä ihmisiä, joista jokainen suree omaa kehnouttaan ja yrittää tehdä omin avuin itsestään parempaa ihmistä. Niin juuri, yrittää tehdä itsestään parempaa ihmistä. Kristus loistaa poissaolollaan, kun ihmiset ovat rakastuneet omaan kelvottomaksi kokemaansa itseensä ja askaroivat sen kimpussa. Heistä tulee arkoja ja suorastaan vainoharhaisia. He näkevät mörköjä, syyttämistä ja tuomitsemista sielläkin, missä sitä ei ole, ja yleensä juuri siellä missä ei ole. Siellä, missä sitä on, he eivät useinkaan näe, koska siellä ollaan pintasileitä eikä sanota, vaikka ajatellaan.

En tykkää yhtään siitä ajattelusta, että "kyllä jokainen tietää itse omat syntinsä". Entä sitten, jos tietää? Mistä hän saa voimaa välttää niitä? Ei ainakaan toisilta ihmisiltä, jotka jättävät hänet oman onnensa nojaan. Yksinäisyydessään Jumalalta? Jumala toimii toisten ihmisten kautta, mutta miten toimii, jos nuo ihmiset itse siitä kieltäytyvät?

Jos ihmisten kesken on luottamus, huonoista asioista puhumista ei tarvitse pelätä. Kenenkään ei tarvitse yrittää olla "hyvä", kun voi olla syntinen mutta armahdettu.
Tuollaista yhteisöllisyyttä on, olen kokenut. Mutta tässä raadollisessa maailmassa se jää hetkellisiksi saarekkeiksi, kun se luottamus synnyttää vapauden ja rohkeuden nähdä kukin asioita omalla tavallaan, ja sitten ollaankin jo täyttä päätä taistelemassa siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä.
Niin että hohhoi. Suo siellä, vetelä täällä. Paratiisia ei saada pykätyksi ihmisten maailmassa. Jatketaan kompurointia. On sentään Yksi, joka ei kompuroi.

Lue lisää

Pihko!

Mistähän maailmasta ja kokemuksesta sinä puhut, vai mutu-tuntumalla!? Jos ihminen ei näe omaa syntisyyttää, tai syytä jatkuvaan pieleenmenoon, sitä eivät saa muutkaan uskomaan. Kokemukseni mukaan vahvin ja turvallisin tuki on entinen juoppo, tai muu retku, joka on päässyt kuiville, joko uskoontulon kautta, tai ilman.
Mikään ei alenna toipuvan itsetuntoa enemmän kuin kirkasotsainen Herran palvelija nahkakantisine Raamattuineen auttamassa asiassa, josta hänellä ei ole mitään käsitystä. TÄSSÄ syntyy se häpeän ilmapiiri.

"Yrittää tehdä tehdä itestään parempaa ihmistä ! (sic!)." Voiko olla älyttömämpää väitettä! Sikäli kuin olen käytännöss'ä kokenut, juuri täissä kuvioissa turvaudutaan aidosti Kristuksen apuun samoja kokeneiden ja avunsaaneiden kanssa. Ja joskus räjähtää jopa jättipotti - kiitos Herralle. vaikka yleensä se on kivinen ja mäkinen polku.
Yleensä juopoilla ei ole mitään syytä luottaa uskiksiin. Jos ei käänny silmänräpäyksessä, alkaa hengellinen herja lentää. Se, että uskiksesta tuntuu niin kivalta traktaattinipou taskussaan, on omahyväisyyden hyräilyä, tietoa olosta Herran asialla.
Viinan kulutus ei ole vähentynyt varoituksilla, ei synniksi tuomitsemisella, vaan aivan kylmästi viinan hintaa nostamalla.
Mutta kun olette innokkaita muita opastamaan oikealle tielle, niin julistakaapa seuraavien asioiden synnillisyyttä : kaahaaminen ja ylinopeus, veronkierto, perheväkivalta, koulu-, ja työpaikkakiusaaminen, tässä nyt aluksi.
Tiedä häntä, vaikka nämä synniksi julistamalla tapahtuisi se, mihin virkavalta ja lait eivät ole pystyneet!

pöh kirjoitti:

Minusta se on juuri noin kuin sanoit.
Tuli mieleen, että onkohan tämä ylenymmärtäminen joku sielunvihollisen ansa.
Synnin tekemisestä ei enää saa puhua kun kaikki leimataan tuomitsemiseksi. Synnistä ei saa huomauttaa, kun itsekin tekee syntiä. Syntiä ei enää ole, kaikki on vain ymmärrettäviä heikkouksia. Jeesuksen sovitustyötäkään ei tarvita, kun kukaan ei tee syntiä. Eikä kenenkään tarvitse tehdä parannusta.

Otetaan esim. jos joku juovuspäissään hakkaa toistuvasti vaimonsa. Kukaan ei siihen puutu. Todetaan vain että, se on heidän oma asiansa. Saatetaan jopa ymmärtää miestä kun hänellä on niin vaikeaa. Työkin meni alta, lapsilla menee huonosti koulussa. Kovat velat ym. Jokaisellahan joskus on vaikeaa, täytyyhän miestä ymmärtää.

Eikö tässä tapauksessa ole jo itsekin osasyyllinen pahoinpitelyyn jos siihen ei puutu.

Lue lisää

pöh!

Tuskin yhteiskunta tuomitsee ketään yhtä kovasti, kuin naisen hakkaajaa. hän on arvoasteikossa pohjasakkaa ja varmasti selvinpäin tietää ja tuntee tämän. Eikä kukaan paijaa, että hyvin teit -ymmärtäminen on puppua. Jutun diagnostisointi eri asi.

Mikäli katsoo asiasta selviävänsä ehjin nahoin, pitää mennä väliin ja aina soittaa poliisille!

starikka kirjoitti:

Pihko!

Mistähän maailmasta ja kokemuksesta sinä puhut, vai mutu-tuntumalla!? Jos ihminen ei näe omaa syntisyyttää, tai syytä jatkuvaan pieleenmenoon, sitä eivät saa muutkaan uskomaan. Kokemukseni mukaan vahvin ja turvallisin tuki on entinen juoppo, tai muu retku, joka on päässyt kuiville, joko uskoontulon kautta, tai ilman.
Mikään ei alenna toipuvan itsetuntoa enemmän kuin kirkasotsainen Herran palvelija nahkakantisine Raamattuineen auttamassa asiassa, josta hänellä ei ole mitään käsitystä. TÄSSÄ syntyy se häpeän ilmapiiri.

"Yrittää tehdä tehdä itestään parempaa ihmistä ! (sic!)." Voiko olla älyttömämpää väitettä! Sikäli kuin olen käytännöss'ä kokenut, juuri täissä kuvioissa turvaudutaan aidosti Kristuksen apuun samoja kokeneiden ja avunsaaneiden kanssa. Ja joskus räjähtää jopa jättipotti - kiitos Herralle. vaikka yleensä se on kivinen ja mäkinen polku.
Yleensä juopoilla ei ole mitään syytä luottaa uskiksiin. Jos ei käänny silmänräpäyksessä, alkaa hengellinen herja lentää. Se, että uskiksesta tuntuu niin kivalta traktaattinipou taskussaan, on omahyväisyyden hyräilyä, tietoa olosta Herran asialla.
Viinan kulutus ei ole vähentynyt varoituksilla, ei synniksi tuomitsemisella, vaan aivan kylmästi viinan hintaa nostamalla.
Mutta kun olette innokkaita muita opastamaan oikealle tielle, niin julistakaapa seuraavien asioiden synnillisyyttä : kaahaaminen ja ylinopeus, veronkierto, perheväkivalta, koulu-, ja työpaikkakiusaaminen, tässä nyt aluksi.
Tiedä häntä, vaikka nämä synniksi julistamalla tapahtuisi se, mihin virkavalta ja lait eivät ole pystyneet!

Lue lisää

Jatkuvasti räyhäät tässä ketjussa rappioalkoholisteista ja siitä, miten jotkut kristityt heitä kohtelevat. Tässä ei ole kukaan muu puhunut heistä kuin sinä. Tässä on puhuttu muunlaisista tapauksista ja ihmisistä, ja sinä tulet siihen joka väliin rähisemään tuota ihan muuta omaa asiaasi.
Lisäksi väität ja haukut minua joksikin alkoholistien syyttäjäksi ja kimppuun käyjäksi, jollaista en ole tehnyt koskaan, siis koskaan. Muutenkaan en mene "kirkasotsaisena" julistamaan ihmisille tuomioita. Olet anteeksipyynnön velkaa paitsi minulle, myös Jumalalle sinulla lienee asiaa, kun lauot väärää todistusta lähimmäisestäsi.
Olen nähnyt, että kirjoitat milloin milläkin nimimerkillä ja näytät etsivän tilaisuutta päästä tappelemaan. Olit sellainen jo Kirkko kuulolla -palstalla, tappelupukari.
En vastaa sinulle enää. Luen kyllä kiinnostuneena, jos joku muu kirjoittaa vielä tähän ketjuun jotain asiallista, niin kuin näyttävät kirjoittaneenkin.

pihko kirjoitti:

Jatkuvasti räyhäät tässä ketjussa rappioalkoholisteista ja siitä, miten jotkut kristityt heitä kohtelevat. Tässä ei ole kukaan muu puhunut heistä kuin sinä. Tässä on puhuttu muunlaisista tapauksista ja ihmisistä, ja sinä tulet siihen joka väliin rähisemään tuota ihan muuta omaa asiaasi.
Lisäksi väität ja haukut minua joksikin alkoholistien syyttäjäksi ja kimppuun käyjäksi, jollaista en ole tehnyt koskaan, siis koskaan. Muutenkaan en mene "kirkasotsaisena" julistamaan ihmisille tuomioita. Olet anteeksipyynnön velkaa paitsi minulle, myös Jumalalle sinulla lienee asiaa, kun lauot väärää todistusta lähimmäisestäsi.
Olen nähnyt, että kirjoitat milloin milläkin nimimerkillä ja näytät etsivän tilaisuutta päästä tappelemaan. Olit sellainen jo Kirkko kuulolla -palstalla, tappelupukari.
En vastaa sinulle enää. Luen kyllä kiinnostuneena, jos joku muu kirjoittaa vielä tähän ketjuun jotain asiallista, niin kuin näyttävät kirjoittaneenkin.

Lue lisää

tt11!

Hyvä, että paljastit karvasi Vieläkö on Valevaaran ihmeitä sattunut ja niitä olet puolustanut. Minä en ole sinua pyytänyt vastaamaan, Ja sanoiduin sinusta irti jo ennen.
Olet vaan kaikkein farisealaisin ja omahyväisin jeesustelija, minkä tunnen. Etkä vastaa kysymyksiin, kuten et tehnyt ennenkään, vaan jäkätät mutinoitasi vielä yön hiljaisuudessa. Juuri sellainen, jota kehoitan kaikkien tavallisten syntisten karttamaan kuin ruttoa.

Koet siis olevasi tuollainen tähtisilmä, joita kuvasin. Ja heti tunsit piston., ja älähdit. Hyvin kuvaavaa sinun tuntosi puhtaudelle., vaikka luulet suuruudenhulluudessasi. että olet aina kirjoitusten kohteena.

Pyydän anteeksi, mutta en sinulta, vaan hädänalaisilta lähimmäisiltä, joita sinä puoskaroit ja Jumalalta, jonka nimen tahraat.
Jos ei ahteri merivettä kestä, miksi lähteä onkimaan verta nenästään. Sitähän sinä juuri osaat harjoittaa. Mutta kiitos, että jätät rauhaan!

vuodatusta (pihko) kirjoitti:

Ihminen hylätään pärjäämään yksin, jos ajatellaan että hänen täytyy kyetä näkemään syntinsä itse ja pääsemään niistä omin avuin eroon. Joitakin syntejään hän näkee, joitakin ei. Niistä synneistä, jotka hän näkee, hän yrittää sitten päästä eroon yksinäisellä ja usein epätoivoisella taistelullaan.
Hänen ympärillään on salainen paheksunnan muuri. Kukaan ei sano mitään, mutta kaikki ajattelevat ja puhuvat takanapäin. Minusta tuollainen on yököttävää. Ihmisestä muka välitetään, kun ei sanota mitään, mutta tosiasiassa välitetään vain omasta mukavuudesta.

Tuollainen kulttuuri synnyttää oman napansa ympärillä pyöriviä ihmisiä, joista jokainen suree omaa kehnouttaan ja yrittää tehdä omin avuin itsestään parempaa ihmistä. Niin juuri, yrittää tehdä itsestään parempaa ihmistä. Kristus loistaa poissaolollaan, kun ihmiset ovat rakastuneet omaan kelvottomaksi kokemaansa itseensä ja askaroivat sen kimpussa. Heistä tulee arkoja ja suorastaan vainoharhaisia. He näkevät mörköjä, syyttämistä ja tuomitsemista sielläkin, missä sitä ei ole, ja yleensä juuri siellä missä ei ole. Siellä, missä sitä on, he eivät useinkaan näe, koska siellä ollaan pintasileitä eikä sanota, vaikka ajatellaan.

En tykkää yhtään siitä ajattelusta, että "kyllä jokainen tietää itse omat syntinsä". Entä sitten, jos tietää? Mistä hän saa voimaa välttää niitä? Ei ainakaan toisilta ihmisiltä, jotka jättävät hänet oman onnensa nojaan. Yksinäisyydessään Jumalalta? Jumala toimii toisten ihmisten kautta, mutta miten toimii, jos nuo ihmiset itse siitä kieltäytyvät?

Jos ihmisten kesken on luottamus, huonoista asioista puhumista ei tarvitse pelätä. Kenenkään ei tarvitse yrittää olla "hyvä", kun voi olla syntinen mutta armahdettu.
Tuollaista yhteisöllisyyttä on, olen kokenut. Mutta tässä raadollisessa maailmassa se jää hetkellisiksi saarekkeiksi, kun se luottamus synnyttää vapauden ja rohkeuden nähdä kukin asioita omalla tavallaan, ja sitten ollaankin jo täyttä päätä taistelemassa siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä.
Niin että hohhoi. Suo siellä, vetelä täällä. Paratiisia ei saada pykätyksi ihmisten maailmassa. Jatketaan kompurointia. On sentään Yksi, joka ei kompuroi.

Lue lisää

Niin, ajattelin vain että siitä kaikki lähtee. Ensin näkee ne omat synnit. Sitten katuu niitä ja haluaa pyytää anteeksi. Sen jälkeen alkaa pitkä tie poispäin siitä synnistä. Siihen tarvitaan juuri lähimmäisiä ja heidän tukeaan. Eli kaikki lähtee sieltä omasta itsestä – ei kukaan voi pakottaa siihen.

Kuvaamasi tavalla todellakin hylkäämme lähimmäisemme. Jos jätämme heidät yksin kamppailemaan ja otamme vastaa vasta sitten, kun he ovat siellä paremmalla puolella. Siitä hän saa voimaa välttää niitä, lähimmäisiltä ja Jumalan ohjauksessa. Siksi pitää luoda luottamus myös toisiin ihmisiin ja meidän jokaisen miettiä, olenko sen luottamuksen arvoinen?

pöh kirjoitti:

Tietenkin kaikki on yksilöllistä, kaikkien tilanteet ovat erillaisia, ihmiset ovat erillaisia, mutta jos ei nyt ajatella kaikkia niitä esteitä, mitä nuhtelun esteeksi voi tulla, niin sen sijaan osoittelematta, ja omaa erinomaisuuttaan korostamatta voi sanoa kahden kesken, sävyisuuden hengessä, ja minusta tuo ei ole oikein.

Oikeastaan tuo alkoholismi ei minusta ole edes sellainen "synti" että siitä tulisi nuhdella.
Se vaatii aivan toisenlaista pitkäjänteistä apua. Riippuvuuksista ei parane nuhtelemalla vaan sillä, että henkilö ensin tunnustaa olevansa alkoholisti, ja ei selviä ilman apua.

Lue lisää

Itse luen addiktiot synniksi. Siksi että joku ”himo” vie kaiken ajan ajattelussa sekä sydämessä niin, että se johtaa pahoin tekoihin.

Mielestäni alkoholismissa ei ole kyse siitä, kuinka paljon käyttää alkoholia vaan siitä, kuinka paljon elämää hallitsee sen ajattelu, hankkiminen tai käyttämisen tilanteet.

Tuossa olet oikeassa, parantuminen on hidasta ja monivaiheista. Nuhtelu pitää tehdä niin, ettei nöyryytä tai häpäisen ketään etenkään muiden edessä. Viisaasti.

starikka kirjoitti:

tt11!

Hyvä, että paljastit karvasi Vieläkö on Valevaaran ihmeitä sattunut ja niitä olet puolustanut. Minä en ole sinua pyytänyt vastaamaan, Ja sanoiduin sinusta irti jo ennen.
Olet vaan kaikkein farisealaisin ja omahyväisin jeesustelija, minkä tunnen. Etkä vastaa kysymyksiin, kuten et tehnyt ennenkään, vaan jäkätät mutinoitasi vielä yön hiljaisuudessa. Juuri sellainen, jota kehoitan kaikkien tavallisten syntisten karttamaan kuin ruttoa.

Koet siis olevasi tuollainen tähtisilmä, joita kuvasin. Ja heti tunsit piston., ja älähdit. Hyvin kuvaavaa sinun tuntosi puhtaudelle., vaikka luulet suuruudenhulluudessasi. että olet aina kirjoitusten kohteena.

Pyydän anteeksi, mutta en sinulta, vaan hädänalaisilta lähimmäisiltä, joita sinä puoskaroit ja Jumalalta, jonka nimen tahraat.
Jos ei ahteri merivettä kestä, miksi lähteä onkimaan verta nenästään. Sitähän sinä juuri osaat harjoittaa. Mutta kiitos, että jätät rauhaan!

Lue lisää

Voi hyvä ihme! :D
Kukahan se tässä paljasti karvansa. En ole kuule todellakaan mikään tt11 enkä muukaan konservatiivikristitty. Kuvittelit mielessäsi minut joksikin oman mielesi haamuksi, ja sitten aloit hyökätä sitä vastaan ja haukkua sitä, ja vouhkasit täynnä sitä omaa kuvitelmaasi. Olit ilmeisesti niin täynnä höyryäsi, ettet malttanut edes lukea kunnolla viestejäni, mitä niissä todella sanoin. Toivottavasti käsität, että tuollainen on moraalitonta ja törkeää, koska sen kohteena on kuitenkin oikea ja elävä ihminen eikä mikään haamu. Tappele niitä haamujasi vastaan sellaisessa yhteydessä, kun sen haamun virkaa ei joudu toimittamaan kukaan elävä ihminen.
Olisikohan niin kuin peilin paikka?

No, tällaisilla palstoilla voi joutua ties minkä häiriköinnin ja hyökkäilyn kohteeksi.

mummomuori kirjoitti:

Niin, ajattelin vain että siitä kaikki lähtee. Ensin näkee ne omat synnit. Sitten katuu niitä ja haluaa pyytää anteeksi. Sen jälkeen alkaa pitkä tie poispäin siitä synnistä. Siihen tarvitaan juuri lähimmäisiä ja heidän tukeaan. Eli kaikki lähtee sieltä omasta itsestä – ei kukaan voi pakottaa siihen.

Kuvaamasi tavalla todellakin hylkäämme lähimmäisemme. Jos jätämme heidät yksin kamppailemaan ja otamme vastaa vasta sitten, kun he ovat siellä paremmalla puolella. Siitä hän saa voimaa välttää niitä, lähimmäisiltä ja Jumalan ohjauksessa. Siksi pitää luoda luottamus myös toisiin ihmisiin ja meidän jokaisen miettiä, olenko sen luottamuksen arvoinen?

Lue lisää

mummomuori!

Jäin vähän aatoksiin tuon hylkäämisjutun kanssa! Voihan niinkin käydä, Mutta kyllä jokaisella paikkakunnalla on AA-kerhot, vertaistukiryhmät ja ennenkaikkea kirkolla laaja arsenaali ammattilaisia tarjoamaan apuaan, niin päihde-, ihmissuhde, kuin avioliitto-ongelmissa. Lisäksi etsivät vapaaehtoisryhmät ja katupartiot. Joskus vain voi olla niinkin, että "asiakas" tarvitsee aikaa sulatella tuntojaan. Herkkä auttaja kyllä vaistoaa, milloin auttaa, milloin väistyä.
Mutta pointti on , että kirkolla on moninkertainen ja tasokas auttajakunta, päinvastoin kuin jäsenten kalastajilla.

Tietty kirjoittaja on hellinyt syytöstä, että kirkko hylkää avuntarvitsijat oman onnensa nojaan. Toki niinkin on voinut käydä, mutta syytös yleistyksenä on herjaava. Toinen juttu on sen asian hyväksijäyttö, että hehkutetaan oman opin oikeellisuutta. Siitäkin oli vihje, kun letkauteltiin luterilaiskörttiläisestä harhaopista lähinnä armon arvon vaalijoina. Tässä ei nyt ole kyse enää vain syntisen auttamisesta, vaan termistä, jolla on nimi "sumppukalastus", käymässä onkimassa toisten sumpusta. Tein pitkään työtä erään alkoholistin kanssa ja hän oli todella kiinniotettu. Sitten hän joutui sairaalaan ja huonekaveriksi tuli oikean opin haltia. Hänen apunsa miehelle oli siinä, että oli väittänyt minun edustavan väärää kasteoppia ja kaikki muutkin neuvoni siten arvottomia. Itse asiassa en koskaan , missään vaiheessa nosta esille kaste, tai ehtoolliskysymystä, vaan kehoitan lukemaan Sanaa ja kuulemaan omaa tuntoaan. Tuolle mihelle en ollut sanonut halaistua sanaa kasteesta. Hän elää nyt entistä elämäänsä.

Vielä sana siitä, että näytään arvottavan synteja eri katekorioihin. Tietysti lähimmäisiin ja itseenkin kohdistuvan vaikutuksen kannalta on top-ten lista. Mutta muutoin juoppous ja meistä vähäisinkin rikos ovat aivan samaa skeidaa Herran silmissä. Ei olisi voinut rikkoa isäänsä vastaan pahemmin kuin tuhlaajapoika. Kuiten kin tätä, eikä tottelevaa velimiestä vastaan isä riensi juosten.

pihko kirjoitti:

Voi hyvä ihme! :D
Kukahan se tässä paljasti karvansa. En ole kuule todellakaan mikään tt11 enkä muukaan konservatiivikristitty. Kuvittelit mielessäsi minut joksikin oman mielesi haamuksi, ja sitten aloit hyökätä sitä vastaan ja haukkua sitä, ja vouhkasit täynnä sitä omaa kuvitelmaasi. Olit ilmeisesti niin täynnä höyryäsi, ettet malttanut edes lukea kunnolla viestejäni, mitä niissä todella sanoin. Toivottavasti käsität, että tuollainen on moraalitonta ja törkeää, koska sen kohteena on kuitenkin oikea ja elävä ihminen eikä mikään haamu. Tappele niitä haamujasi vastaan sellaisessa yhteydessä, kun sen haamun virkaa ei joudu toimittamaan kukaan elävä ihminen.
Olisikohan niin kuin peilin paikka?

No, tällaisilla palstoilla voi joutua ties minkä häiriköinnin ja hyökkäilyn kohteeksi.

Lue lisää

TT11! tai sen inkarnaatio!

Etkö nyt lopulta pitäisi suutasi kiinni, kuten lupasit! Mulla on aina peili edessäni, sydämeni törkeys, sinulla muiden sydämien törkeys.
Kun tarkemmin luen juttujasi, taitaakin olla niin, että ehtä tt11 on vilpittömien pahoittelujen väärti!
Älä poksahda egosi turpoamiseen ja järjettömään paranoijaan!

starkki kirjoitti:

TT11! tai sen inkarnaatio!

Etkö nyt lopulta pitäisi suutasi kiinni, kuten lupasit! Mulla on aina peili edessäni, sydämeni törkeys, sinulla muiden sydämien törkeys.
Kun tarkemmin luen juttujasi, taitaakin olla niin, että ehtä tt11 on vilpittömien pahoittelujen väärti!
Älä poksahda egosi turpoamiseen ja järjettömään paranoijaan!

Lue lisää

Huokaus. Taitaa olla kovin rajoittunut alue siitä sydämesi törkeydestä, minkä näet. Se ei näköjään koske sitä, miten kohtelet muita ihmisiä. Heissä sitä törkeyttä sen sijaan tunnut kärkkäästi näkevän. No, nyt jätän sinut, Balttis kakkonen.

starikka kirjoitti:

mummomuori!

Jäin vähän aatoksiin tuon hylkäämisjutun kanssa! Voihan niinkin käydä, Mutta kyllä jokaisella paikkakunnalla on AA-kerhot, vertaistukiryhmät ja ennenkaikkea kirkolla laaja arsenaali ammattilaisia tarjoamaan apuaan, niin päihde-, ihmissuhde, kuin avioliitto-ongelmissa. Lisäksi etsivät vapaaehtoisryhmät ja katupartiot. Joskus vain voi olla niinkin, että "asiakas" tarvitsee aikaa sulatella tuntojaan. Herkkä auttaja kyllä vaistoaa, milloin auttaa, milloin väistyä.
Mutta pointti on , että kirkolla on moninkertainen ja tasokas auttajakunta, päinvastoin kuin jäsenten kalastajilla.

Tietty kirjoittaja on hellinyt syytöstä, että kirkko hylkää avuntarvitsijat oman onnensa nojaan. Toki niinkin on voinut käydä, mutta syytös yleistyksenä on herjaava. Toinen juttu on sen asian hyväksijäyttö, että hehkutetaan oman opin oikeellisuutta. Siitäkin oli vihje, kun letkauteltiin luterilaiskörttiläisestä harhaopista lähinnä armon arvon vaalijoina. Tässä ei nyt ole kyse enää vain syntisen auttamisesta, vaan termistä, jolla on nimi "sumppukalastus", käymässä onkimassa toisten sumpusta. Tein pitkään työtä erään alkoholistin kanssa ja hän oli todella kiinniotettu. Sitten hän joutui sairaalaan ja huonekaveriksi tuli oikean opin haltia. Hänen apunsa miehelle oli siinä, että oli väittänyt minun edustavan väärää kasteoppia ja kaikki muutkin neuvoni siten arvottomia. Itse asiassa en koskaan , missään vaiheessa nosta esille kaste, tai ehtoolliskysymystä, vaan kehoitan lukemaan Sanaa ja kuulemaan omaa tuntoaan. Tuolle mihelle en ollut sanonut halaistua sanaa kasteesta. Hän elää nyt entistä elämäänsä.

Vielä sana siitä, että näytään arvottavan synteja eri katekorioihin. Tietysti lähimmäisiin ja itseenkin kohdistuvan vaikutuksen kannalta on top-ten lista. Mutta muutoin juoppous ja meistä vähäisinkin rikos ovat aivan samaa skeidaa Herran silmissä. Ei olisi voinut rikkoa isäänsä vastaan pahemmin kuin tuhlaajapoika. Kuiten kin tätä, eikä tottelevaa velimiestä vastaan isä riensi juosten.

Lue lisää

Toki tiedän nämä kanavat. Tiedän myös sen, etteivät ne innosta ihan kaikkia. Sekin vaatii sen oman nöyryytensä että noita etsii tai lähtee mukaan. Kunhan on ensin todella käynyt ”polvillaan”. Parasta on kun noita apuja on siellä katutasolla ja arjessa.

Ymmärrän kyllä että kaikilla ei ole sitä käytännön tason tuntemusta ja silloin voi heitellä aika laajoja käsityksiä. Suhtaudun itse niin, etten ole mikään evankelista. Ihan vain sellainen tavallinen uskova, ehkä se n pienen askelen tukija kohti Jumalaa. Ne joille opilliset kysymykset ovat tärkeämpiä kuin usko, tehkööt sen minkä oikeaksi katsovat. Kyllähän joitakin ”nuottaan” tarttuu niinkin.

Olen kiinnostunut kyllä näistä opillisista jutuista, mutta omaa uskoani ne eivät horjuta, ehkä toisinaan terävöittävät. Antaahan se tietoa siitä, kun kohtaa erilaisia näkemyksiä.

Aivan kun muutosta alkaa tapahtua, sydämen aitoutta on mukana, en minäkään usko että Jumala tarttuu ”lillukan varsiin”.

mummomuori kirjoitti:

Itse luen addiktiot synniksi. Siksi että joku ”himo” vie kaiken ajan ajattelussa sekä sydämessä niin, että se johtaa pahoin tekoihin.

Mielestäni alkoholismissa ei ole kyse siitä, kuinka paljon käyttää alkoholia vaan siitä, kuinka paljon elämää hallitsee sen ajattelu, hankkiminen tai käyttämisen tilanteet.

Tuossa olet oikeassa, parantuminen on hidasta ja monivaiheista. Nuhtelu pitää tehdä niin, ettei nöyryytä tai häpäisen ketään etenkään muiden edessä. Viisaasti.

Lue lisää

mummomuori!

Onkohan asia aivan noin "halki-poikki ja pinoon"? Myönnän auliisti, että addiktio voi pitkään olla hallittavissa oleva asia, ja siten sen "harjoittaminen" syntiä- ilman muuta.

Mutta tutkimus on osoittanut, että ihmisen perimä, geenistö määrittelee pitkälti, kenestä tulee vaikka juoppo, suurkäyytäjä ilman alkoholistin kohtaloa, täysin juontinsa hallitseva tavis, ja se, josta ei saa juoppoa, vaikka kiljuammeessa uittaisi. Japanilaisten sanotaan tulevan pahoinvoiviksi, ennenkuin juovat itsensä pyllyt olalle
Ja tietysti, jos ei koske viinaan, ei takuuvarmasti tule minkäänlaista listia..

Myös syyt "lääkitä" itseään ovat erilaiset. Kun koko nuoruusikänsä estoinen ja ujo henkilö saa viinaa, taivas aukeaa, ja peli on selvä.- täältä tullaan, velat ovat saatavia.
Joku juo sosiaalisissa tilanteissa paljonkin, mutta kaveripiiri pitää hommat jotenkin kondiksessa ja on henkisenä tukena.

Sitten masentuneet ja siten itsetuhoon taipuvat tyypit, joille perskänni ja siihen pyrkiminen on preliminääri-itsemurha. Tällöin itsari ajatuksesta tulee hypnoottinen, houkutteleva, mukaansaimaiseva trippi, usein kohtalokkain seurauksin.

Sanotaan : kerran juoppo, aina juoppo. Ja taitaa olla tosiasia, että paljosta huume viinaläträytsestä jää vammat, jotka estävät koskaan palautumasta raittiin tunnemaailman rikkauteen.

mummomuori kirjoitti:

Niin, ajattelin vain että siitä kaikki lähtee. Ensin näkee ne omat synnit. Sitten katuu niitä ja haluaa pyytää anteeksi. Sen jälkeen alkaa pitkä tie poispäin siitä synnistä. Siihen tarvitaan juuri lähimmäisiä ja heidän tukeaan. Eli kaikki lähtee sieltä omasta itsestä – ei kukaan voi pakottaa siihen.

Kuvaamasi tavalla todellakin hylkäämme lähimmäisemme. Jos jätämme heidät yksin kamppailemaan ja otamme vastaa vasta sitten, kun he ovat siellä paremmalla puolella. Siitä hän saa voimaa välttää niitä, lähimmäisiltä ja Jumalan ohjauksessa. Siksi pitää luoda luottamus myös toisiin ihmisiin ja meidän jokaisen miettiä, olenko sen luottamuksen arvoinen?

Lue lisää

Niin, mummomuori. Sinä ajattelet lähinnä yksittäisiä ihmisiä ja heidän suhteitaan. Starikka näytti ainakin tuon viestinsä perusteella ajatelleen kirkkoa laitoksena.
Itse ajattelin lähinnä kulttuuria. Täytyykö kirkossa(kin) olla oman onnensa seppä?

Se, millä tavalla synnistä pitäisi puhua, on sitten oma lukunsa. Yleisellä tasolla siitä täytyy puhua ilman muuta, nykyään esimerkiksi ahneudesta ja luonnon turmelemisesta. Jos lähestytään yksittäisiä ihmisiä, varsinkin vaikeassa tilanteessa olevia, sitä enemmän varovaisuutta, viisautta ja sydäntä tarvitaan, mitä enemmän on vallalla oman-onnensa-seppä -kulttuuri. Se kulttuuri kun synnyttää niin paljon häpeää.

pihko kirjoitti:

Niin, mummomuori. Sinä ajattelet lähinnä yksittäisiä ihmisiä ja heidän suhteitaan. Starikka näytti ainakin tuon viestinsä perusteella ajatelleen kirkkoa laitoksena.
Itse ajattelin lähinnä kulttuuria. Täytyykö kirkossa(kin) olla oman onnensa seppä?

Se, millä tavalla synnistä pitäisi puhua, on sitten oma lukunsa. Yleisellä tasolla siitä täytyy puhua ilman muuta, nykyään esimerkiksi ahneudesta ja luonnon turmelemisesta. Jos lähestytään yksittäisiä ihmisiä, varsinkin vaikeassa tilanteessa olevia, sitä enemmän varovaisuutta, viisautta ja sydäntä tarvitaan, mitä enemmän on vallalla oman-onnensa-seppä -kulttuuri. Se kulttuuri kun synnyttää niin paljon häpeää.

Lue lisää

Tuossa olen samaa mieltä että yleisellä tasolla pitää puhua ja juuri noista synneistä.

Niin, näkökulmaa vaihtelemalla saadaan rakennettua hyvä kokonaisnäkemys. Yhteisöt koostuvat yksittäisistä ihmisistä ja yksittäisen ihmisten teot muodostavat yhteisön normit.

En ihan hahmota mitä ajat takaa tuolla omanonnensepällä tässä asiassa? Eikö se ole yksilö, joka haluaa muutosta siihen omaan elämään? Se on startti ja sen jälkeen hakeudutaan sinne, missä apua saa tai aletaan ottaa sitä ylipäätään vastaan.

Mielestäni esim. kirkolla on monia sellaisia muotoja, joista voi hakea tukea. Jos hyvin sattuu, löytyy yhteisö joka ottaa huomaansa. Ainahan ei niin käy.

Protestanttinen kulttuuri ja etenkin luterilainen kulttuuri on ollut aika tavalla myös häpeän kulttuuri. Ellei ole toiminut kuten yhteisö vaatii, yksilö on saatettu tavalla tai toisella häpeään. Se on juurtunut aika syvälle suomalaisiin, väärän häpeän kulttuuri. Ellei ole menestynyt tai muiden kaltainen, on huono ihminen. Jos on ollut tyytyväinen tai ilmaissut jotain hyvää itsestään, samaan tapaan siitä on nuhdeltu. Vain huonoja asioita, piirteitä tai tekoja on huomioitu, etenkin toinen toisissaan. Siitä on syntynyt omalaatuinen kulttuuri, jossa itseään saa ja pitääkin mollata, mutta vielä enemmän toisia. Ettei vain kukaan ylpisty tai tule ”omahyväiseksi”.

starikka kirjoitti:

mummomuori!

Onkohan asia aivan noin "halki-poikki ja pinoon"? Myönnän auliisti, että addiktio voi pitkään olla hallittavissa oleva asia, ja siten sen "harjoittaminen" syntiä- ilman muuta.

Mutta tutkimus on osoittanut, että ihmisen perimä, geenistö määrittelee pitkälti, kenestä tulee vaikka juoppo, suurkäyytäjä ilman alkoholistin kohtaloa, täysin juontinsa hallitseva tavis, ja se, josta ei saa juoppoa, vaikka kiljuammeessa uittaisi. Japanilaisten sanotaan tulevan pahoinvoiviksi, ennenkuin juovat itsensä pyllyt olalle
Ja tietysti, jos ei koske viinaan, ei takuuvarmasti tule minkäänlaista listia..

Myös syyt "lääkitä" itseään ovat erilaiset. Kun koko nuoruusikänsä estoinen ja ujo henkilö saa viinaa, taivas aukeaa, ja peli on selvä.- täältä tullaan, velat ovat saatavia.
Joku juo sosiaalisissa tilanteissa paljonkin, mutta kaveripiiri pitää hommat jotenkin kondiksessa ja on henkisenä tukena.

Sitten masentuneet ja siten itsetuhoon taipuvat tyypit, joille perskänni ja siihen pyrkiminen on preliminääri-itsemurha. Tällöin itsari ajatuksesta tulee hypnoottinen, houkutteleva, mukaansaimaiseva trippi, usein kohtalokkain seurauksin.

Sanotaan : kerran juoppo, aina juoppo. Ja taitaa olla tosiasia, että paljosta huume viinaläträytsestä jää vammat, jotka estävät koskaan palautumasta raittiin tunnemaailman rikkauteen.

Lue lisää

Vaikka saamme kaikenlaisia perintöjä geenien muodossa, emme kai sentään ole niiden orjia? Toki ne antavat sen kontekstin missä elämme, mutta eivät ne pakota meitä. Joten jos tietää alttiutensa, kykenee sen elämän ohjaamaan sillä tavoin, ettei niitä kiusauksia tule niin paljon. Toki tuo tie, kokemuksen kautta voi olla rankka ja pitkä.

”Riippuvuus eli addiktio (lat. addictio, jättäminen jonkun valtaan) on pakonomainen tarve harjoittaa jotakin toimintoa tai kokea tietynlainen tunnetila. Riippuvuuden vaikutus elämään vaihtelee hyödyllisestä ja elämää ylläpitävästä terveestä riippuvuudesta haitalliseen riippuvuussairauteen.”

http://fi.wikipedia.org/wiki/Riippuvuus

On hyvää ja huonoa riippuvuutta. Huono riippuvuus vie enemmän kuin antaa. Siksi katson sen synniksi. Hyvä riippuvuus rakentaa elämää.

mummomuori kirjoitti:

Tuossa olen samaa mieltä että yleisellä tasolla pitää puhua ja juuri noista synneistä.

Niin, näkökulmaa vaihtelemalla saadaan rakennettua hyvä kokonaisnäkemys. Yhteisöt koostuvat yksittäisistä ihmisistä ja yksittäisen ihmisten teot muodostavat yhteisön normit.

En ihan hahmota mitä ajat takaa tuolla omanonnensepällä tässä asiassa? Eikö se ole yksilö, joka haluaa muutosta siihen omaan elämään? Se on startti ja sen jälkeen hakeudutaan sinne, missä apua saa tai aletaan ottaa sitä ylipäätään vastaan.

Mielestäni esim. kirkolla on monia sellaisia muotoja, joista voi hakea tukea. Jos hyvin sattuu, löytyy yhteisö joka ottaa huomaansa. Ainahan ei niin käy.

Protestanttinen kulttuuri ja etenkin luterilainen kulttuuri on ollut aika tavalla myös häpeän kulttuuri. Ellei ole toiminut kuten yhteisö vaatii, yksilö on saatettu tavalla tai toisella häpeään. Se on juurtunut aika syvälle suomalaisiin, väärän häpeän kulttuuri. Ellei ole menestynyt tai muiden kaltainen, on huono ihminen. Jos on ollut tyytyväinen tai ilmaissut jotain hyvää itsestään, samaan tapaan siitä on nuhdeltu. Vain huonoja asioita, piirteitä tai tekoja on huomioitu, etenkin toinen toisissaan. Siitä on syntynyt omalaatuinen kulttuuri, jossa itseään saa ja pitääkin mollata, mutta vielä enemmän toisia. Ettei vain kukaan ylpisty tai tule ”omahyväiseksi”.

Lue lisää

Tarkoitin omanonnensepällä esimerkiksi juuri tuota, mitä kirjoitat, että ihmisen täytyy ihan itse ensin huomata omat syntinsä, sitten haluta muutosta omaan elämään, sitten hakeutua omasta aloitteestaan sinne, mistä apua saa, tai muuten alkaa ottaa apua vastaan.
Tietänet varmaan, että kyetäkseen reagoimaan ja toimimaan noin, ihmisen täytyy olla jo melkoisen kykenevä itsetuntemuksessa ja toiseksi niin vahva, että hänellä on aloitekykyä ja rohkeutta lähteä etsimään apua tai alkaa muuten ottaa sitä vastaan. Hänen täytyy olla jo melkoinen oman onnensa seppä, ja tuo on minusta aika julma vaatimus.
Ihmiset harvoin tekevät noin, koska se on useimmiten liikaa vaadittu. He vain elävät siten kuin pystyvät, kärsivät ja aiheuttavat usein myös kärsimystä ympäristölleen, mutta eivät osaa auttaa asiaa. Jos heidät jätetään yksin ja ajatellaan, että se on heidän oma asiansa, minusta tehdään väärin.

Se minua ihmetyttää suuresti, että jos sanoo ettei ihmisiä saa jättää yksin syntiensä kanssa, ajatellaan heti, että siinä oltaisiin menossa kirveen kanssa ja Raamatulla päähän lyömään. Mistä tuollainen musta-valkoisuus? Siis että nähdään vain kaksi vaihtoehtoa, olla piittaamatta tai harjoittaa henkistä/hengellistä väkivaltaa. Tuollainen ajattelu on minusta vinoon menneen kulttuurin seurausta.

No minulla ei ole tuollaista kokemusta kasvuympäristöstäni, mitä kuvaat protestanttisena kulttuurina. Oli sellaistakin tietysti, mutta ihmiset välittivät toisistaan ja jokaista pidettiin sentään ihmisenä, niitä "kylähulluja" ja pultsareitakin. Siihen verrattuna tämä nykyinen henki on tyly ja itsekäs.

Protestanttisuudessa on vallinnut perinteisesti syyllisyys- eikä häpeäkulttuuri. Itämaiset kulttuurit ovat olleet (ja ovat tietysti vieläkin) häpeäkulttuureja.
Kun meillä ihmiskuva on muuttunut syyllisyyttä piiloon painavaksi, tilalle on tullut häpeä. Sanotaan, etteivät ihmiset nykyään enää kärsi syyllisyydestä vaan häpeästä, esimerkiksi terapeutit ovat tuollaista kertoneet.

pihko kirjoitti:

Tarkoitin omanonnensepällä esimerkiksi juuri tuota, mitä kirjoitat, että ihmisen täytyy ihan itse ensin huomata omat syntinsä, sitten haluta muutosta omaan elämään, sitten hakeutua omasta aloitteestaan sinne, mistä apua saa, tai muuten alkaa ottaa apua vastaan.
Tietänet varmaan, että kyetäkseen reagoimaan ja toimimaan noin, ihmisen täytyy olla jo melkoisen kykenevä itsetuntemuksessa ja toiseksi niin vahva, että hänellä on aloitekykyä ja rohkeutta lähteä etsimään apua tai alkaa muuten ottaa sitä vastaan. Hänen täytyy olla jo melkoinen oman onnensa seppä, ja tuo on minusta aika julma vaatimus.
Ihmiset harvoin tekevät noin, koska se on useimmiten liikaa vaadittu. He vain elävät siten kuin pystyvät, kärsivät ja aiheuttavat usein myös kärsimystä ympäristölleen, mutta eivät osaa auttaa asiaa. Jos heidät jätetään yksin ja ajatellaan, että se on heidän oma asiansa, minusta tehdään väärin.

Se minua ihmetyttää suuresti, että jos sanoo ettei ihmisiä saa jättää yksin syntiensä kanssa, ajatellaan heti, että siinä oltaisiin menossa kirveen kanssa ja Raamatulla päähän lyömään. Mistä tuollainen musta-valkoisuus? Siis että nähdään vain kaksi vaihtoehtoa, olla piittaamatta tai harjoittaa henkistä/hengellistä väkivaltaa. Tuollainen ajattelu on minusta vinoon menneen kulttuurin seurausta.

No minulla ei ole tuollaista kokemusta kasvuympäristöstäni, mitä kuvaat protestanttisena kulttuurina. Oli sellaistakin tietysti, mutta ihmiset välittivät toisistaan ja jokaista pidettiin sentään ihmisenä, niitä "kylähulluja" ja pultsareitakin. Siihen verrattuna tämä nykyinen henki on tyly ja itsekäs.

Protestanttisuudessa on vallinnut perinteisesti syyllisyys- eikä häpeäkulttuuri. Itämaiset kulttuurit ovat olleet (ja ovat tietysti vieläkin) häpeäkulttuureja.
Kun meillä ihmiskuva on muuttunut syyllisyyttä piiloon painavaksi, tilalle on tullut häpeä. Sanotaan, etteivät ihmiset nykyään enää kärsi syyllisyydestä vaan häpeästä, esimerkiksi terapeutit ovat tuollaista kertoneet.

Lue lisää

En kyllä nyt saa tuosta ajatuksestasi kiinni.

”…ihmisen täytyy ihan itse ensin huomata omat syntinsä…”
Kenen se pitää huomata? Muiden? Miten muuten voi esim. kokea ihan aiheellista synnintuntoa jos ei edes huomaa niitä? Vai onko ihmisten omatunto todella niin kivikova, ettei ilman muiden osoittelua voi huomata syntejään? Mielestäni ei.

”…sitten haluta muutosta omaan elämään…”

Kun ymmärtää tehneensä syntiä, sitä haluaa pyytää anteeksi Jumalalta. Sitä katuu. Ei enää halua jatkaa samaa rataa. Haastavinta lienee ottaa vastaan se armo jota Jumala antaa. Uskoa että näin on. Aika moni kaipaa myös muiden ihmisten tukea, etenkin jos elämänmuutos on suuri. Ihan niissä käytännön asioissa.

Ellei apua eikä tukea ota vastaan, niin miten häntä voi auttaa – väkisin tai pakollako?

Ehkä käsitän häpeän vähän toisin. Kyllä vain ennen ja ehkä vielä nykyäänkin lapsia kasvatettiin syyllisuyden kautta. Mietin vaikka tuolla jäljellä olevaa, ei niinkään erikoista tarinaa siitä, miten seksuaalisuuden kautta syyllistetään ja asetetaan häpeään. Sitä häpeää kannetaan loppuikä, ellei sille tee mitään.

”– Syyllisyyttä pitäisi opettaa jo lapsille, muuten se muuttuu häpeäksi. Lapsen tulisi oppia, miten hän voi korjata syyllisyyttä aiheuttavan teon.”

Itselleni uskoon tulo tarkoitti oikeastaan tuota. Ei enää tarvitse hävetä sitä että on epätäydellinen. Jos teen jotain väärin, voin myös korjata sen. Siitä ei tarvitse enää rakentaa häpeän kuormaa.

”Häpeä ja siihen liittyvät kokemukset ovat elämää, jossa ei ole salattavaa tai peiteltävää. Joskus kirpaisee myöntää heikkouksiaan itselleen, mutta niiden salaaminen vie enemmän voimavaroja. Vapautumisessa on kyse itsensä rakastamisesta ja hyväksymisestä sellaisena kuin on: epätäydellisenä ja rakkautta, läheisyyttä ja hyväksyntää kaipaavana.”
http://www.voihyvin.fi/artikkeli/itsetuntemus-avain-hapeaan

Tuohon tosin tarvitsin rakkautta, sitä Jumalan rakkautta. Luottamusta että minä saan rakastaa ja minua rakastetaan vaikka en olekaan ”mittojen” mukainen. Riippumatta siitä mitä muut ihmiset sanovat. Se tuli jostain niin hyvin vahvana, etten osannut kuin itkeä. Siitä alkoi hidas tie uskossa. Eikö ole aika luonnollista että tuolloin pystyy vasta ottamaan vastaan myös sitä hengellistä tukea muilta ihmisiltä?

mummomuori kirjoitti:

En kyllä nyt saa tuosta ajatuksestasi kiinni.

”…ihmisen täytyy ihan itse ensin huomata omat syntinsä…”
Kenen se pitää huomata? Muiden? Miten muuten voi esim. kokea ihan aiheellista synnintuntoa jos ei edes huomaa niitä? Vai onko ihmisten omatunto todella niin kivikova, ettei ilman muiden osoittelua voi huomata syntejään? Mielestäni ei.

”…sitten haluta muutosta omaan elämään…”

Kun ymmärtää tehneensä syntiä, sitä haluaa pyytää anteeksi Jumalalta. Sitä katuu. Ei enää halua jatkaa samaa rataa. Haastavinta lienee ottaa vastaan se armo jota Jumala antaa. Uskoa että näin on. Aika moni kaipaa myös muiden ihmisten tukea, etenkin jos elämänmuutos on suuri. Ihan niissä käytännön asioissa.

Ellei apua eikä tukea ota vastaan, niin miten häntä voi auttaa – väkisin tai pakollako?

Ehkä käsitän häpeän vähän toisin. Kyllä vain ennen ja ehkä vielä nykyäänkin lapsia kasvatettiin syyllisuyden kautta. Mietin vaikka tuolla jäljellä olevaa, ei niinkään erikoista tarinaa siitä, miten seksuaalisuuden kautta syyllistetään ja asetetaan häpeään. Sitä häpeää kannetaan loppuikä, ellei sille tee mitään.

”– Syyllisyyttä pitäisi opettaa jo lapsille, muuten se muuttuu häpeäksi. Lapsen tulisi oppia, miten hän voi korjata syyllisyyttä aiheuttavan teon.”

Itselleni uskoon tulo tarkoitti oikeastaan tuota. Ei enää tarvitse hävetä sitä että on epätäydellinen. Jos teen jotain väärin, voin myös korjata sen. Siitä ei tarvitse enää rakentaa häpeän kuormaa.

”Häpeä ja siihen liittyvät kokemukset ovat elämää, jossa ei ole salattavaa tai peiteltävää. Joskus kirpaisee myöntää heikkouksiaan itselleen, mutta niiden salaaminen vie enemmän voimavaroja. Vapautumisessa on kyse itsensä rakastamisesta ja hyväksymisestä sellaisena kuin on: epätäydellisenä ja rakkautta, läheisyyttä ja hyväksyntää kaipaavana.”
http://www.voihyvin.fi/artikkeli/itsetuntemus-avain-hapeaan

Tuohon tosin tarvitsin rakkautta, sitä Jumalan rakkautta. Luottamusta että minä saan rakastaa ja minua rakastetaan vaikka en olekaan ”mittojen” mukainen. Riippumatta siitä mitä muut ihmiset sanovat. Se tuli jostain niin hyvin vahvana, etten osannut kuin itkeä. Siitä alkoi hidas tie uskossa. Eikö ole aika luonnollista että tuolloin pystyy vasta ottamaan vastaan myös sitä hengellistä tukea muilta ihmisiltä?

Lue lisää

mummomuori!

Sekaannun taas, anteeksi! Syyllisyys /häpeä vaan on niin mahdottoman keskeinen osa minunkin elämääni.

Sehän siinä on, että jostain kumman syystä alkaa tuntea häpeää,vaikkei edes ymmärrä syyllistyneensä mihinkään. En ymmärrä rikkoneeni synnillisesti mitään, mutta ympäristön reaktio painaa pään luonnostaan alas. Ehkä se onkin syllisyyttä siitä, että minusta ei ole - ei tekemään oikein, vaikken ymmärräkään juuri sitä, missä kohtaa hairahduin, en täyttämään vanhempien, "hyvien "ihmisten odotuksia, vaikka annetaan ymmärtää, että siihen pystyy ja PITÄÄ pystyä!
Kun aikaa ja ymmärrystä karttuu, oppii, tai opetetaan huomaamaan, että yksi plus yksi on kaksi, eli jos on rikkonut ihmisten mielestä tärkeitä arvoja vastaan - vaikkei välttämättä omasta mielestään- niin pakkohan sen on olla myös rikos Jumalaa vastaan, eli synti. Ja niin päin pois = " minä vaivainen oon, sekä vaivaiseks jään"

Tuhlaajapojan kohtalon kokenut, niin hyvässä, kuin pahassa, että voi syntyä, tai ainakin alkaa harjoitella elämää ilman menneisyyden mörkojä, voi palata lähtöruutuun, niin paljon kuin alussa pystyy ja kokea, että otetaan vastaan jonkinlaisena kirjoittamattomana tauluna, astiana, jota ei ole valmiksi potkittu kuhmuille, vaan voidaan hyväksyvillä sivelyillä kiilloittaa kirkkaaksi, uudeksi, terveemmäksi.
Tämä on ainut tie tervehtyneeseen itsetuntoon ja kunnioitukseen ja mahdollisuuteen ilman paniikkia kohdata omat pirunsakin, sillä niitä vaan tuppaa ihmisessä, parhaassakin, olemaan. Eikä ole mittään hättää olla myös pikkuisen matoinen maan...!

mummomuori kirjoitti:

En kyllä nyt saa tuosta ajatuksestasi kiinni.

”…ihmisen täytyy ihan itse ensin huomata omat syntinsä…”
Kenen se pitää huomata? Muiden? Miten muuten voi esim. kokea ihan aiheellista synnintuntoa jos ei edes huomaa niitä? Vai onko ihmisten omatunto todella niin kivikova, ettei ilman muiden osoittelua voi huomata syntejään? Mielestäni ei.

”…sitten haluta muutosta omaan elämään…”

Kun ymmärtää tehneensä syntiä, sitä haluaa pyytää anteeksi Jumalalta. Sitä katuu. Ei enää halua jatkaa samaa rataa. Haastavinta lienee ottaa vastaan se armo jota Jumala antaa. Uskoa että näin on. Aika moni kaipaa myös muiden ihmisten tukea, etenkin jos elämänmuutos on suuri. Ihan niissä käytännön asioissa.

Ellei apua eikä tukea ota vastaan, niin miten häntä voi auttaa – väkisin tai pakollako?

Ehkä käsitän häpeän vähän toisin. Kyllä vain ennen ja ehkä vielä nykyäänkin lapsia kasvatettiin syyllisuyden kautta. Mietin vaikka tuolla jäljellä olevaa, ei niinkään erikoista tarinaa siitä, miten seksuaalisuuden kautta syyllistetään ja asetetaan häpeään. Sitä häpeää kannetaan loppuikä, ellei sille tee mitään.

”– Syyllisyyttä pitäisi opettaa jo lapsille, muuten se muuttuu häpeäksi. Lapsen tulisi oppia, miten hän voi korjata syyllisyyttä aiheuttavan teon.”

Itselleni uskoon tulo tarkoitti oikeastaan tuota. Ei enää tarvitse hävetä sitä että on epätäydellinen. Jos teen jotain väärin, voin myös korjata sen. Siitä ei tarvitse enää rakentaa häpeän kuormaa.

”Häpeä ja siihen liittyvät kokemukset ovat elämää, jossa ei ole salattavaa tai peiteltävää. Joskus kirpaisee myöntää heikkouksiaan itselleen, mutta niiden salaaminen vie enemmän voimavaroja. Vapautumisessa on kyse itsensä rakastamisesta ja hyväksymisestä sellaisena kuin on: epätäydellisenä ja rakkautta, läheisyyttä ja hyväksyntää kaipaavana.”
http://www.voihyvin.fi/artikkeli/itsetuntemus-avain-hapeaan

Tuohon tosin tarvitsin rakkautta, sitä Jumalan rakkautta. Luottamusta että minä saan rakastaa ja minua rakastetaan vaikka en olekaan ”mittojen” mukainen. Riippumatta siitä mitä muut ihmiset sanovat. Se tuli jostain niin hyvin vahvana, etten osannut kuin itkeä. Siitä alkoi hidas tie uskossa. Eikö ole aika luonnollista että tuolloin pystyy vasta ottamaan vastaan myös sitä hengellistä tukea muilta ihmisiltä?

Lue lisää

Eihän ihminen useinkaan huomaa itse omia syntejään. Hän voi esimerkiksi polkea läheisiään ja vahingoittaa heitä, eikä ymmärrä tekevänsä väärin, vaikka he hänelle siitä sanovat. Hän uskoo vilpittömästi olevansa oikeassa ja nuo toiset väärässä. Hän havahtuu vasta, kun muut ihmiset siitä puhuvat ja asiaa selittävät.

Otetaan esimerkki siitä rankemmasta päästä, vaimon hakkaaminen, jonka joku toi tuolla esille. Ainakin ennen on ollut miehiä, jotka ovat olleet siinä mielestään oikeassa "koska akka on niin paha että ansaitsee sen". Eukko ja kakarat on täytynyt pitää kurissa fyysisellä väkivallalla.
Tai vaikka ahneus. Tunnen ihmisiä, joiden mielestä ahneus on hyve, ja sellainen ihminen on elämässään onnistunut, joka on saanut haalituksi runsaasti mammonaa. Siitä ei ole kovin kauaa, kun eräs kristitty ihminen minulle kehui, kuinka paljon he ovat kyenneet vuosikymmenten mittaan itselleen kokoamaan ja rikastumaan, todella moninkertaisesti yli omien ns. normaalien tarpeiden.

Mikä sitten on syntiä? Sehän se on se kiistan aihe. Ainakin vaimon hakkaaminen on.

Ei tietenkään ketään ihmistä voi todella auttaa väkisin tai pakolla. Mutta monet havahtuvat huomaamaan omia erheitään, kun muut ihmiset niistä puhuvat. Ainakin itse olen havahtunut, ja ihmetellyt jälkeenpäin, miten saatoin olla niin sokea tai tietämätön.
Mutta vaikka monet jo ymmärtävät syntinsä, heillä ei ole voimaa tai rohkeutta lähteä hakemaan apua.

Vähän syyllisyydestä ja häpeästä.
Ennen käytettiin sanontaa, että jokin asia on synti ja häpeä. Häpeä oli seurausta syyllisyydestä. Nykyään häpeä on tyypillisemmin seurausta siitä, että ihminen tuntee itsensä muille ihmisille kelpaamattomaksi ja riittämättömäksi ihmiseksi. Siis siihen ei liity välttämättä mitään syyllisyyttä, vaan se ettei täytä vaadittua ihannemittaa.
Ennen piti kelvata viime kädessä Jumalalle, nykyään, kun ollaan sekulaareja ja ihmiskuva on sekulaari, pitää kelvata viime kädessä muille ihmisille.
Tämä karkeana yleistyksenä, mutta kulttuuri on muuttunut, maallistunut.

Syyllisyyskulttuuri tuli kristinuskosta, ja protestanttisuudessa se on erityisen voimakas. Sillä on ollut rasitteensa ja etunsa. Rasite on se, että monet ihmiset todella kärsivät syyllisyydentunteissaan, ja niinpä alettiin työntää syyllisyyttä pois kiusaamasta. Hoettiin, että ei saa syyllistää, ei pidä kantaa turhaa syyllisyyttä. Tuo asenne ja hokeminen on "kantanut hedelmää". Ihmisillä on vähemmän syyllisyydentunteita, mutta tilalle ovat tulleet toisenlaiset vaivat.
Syyllisyyskulttuurin etu on se, että se korostaa vastuuta. Häpeäkulttuuri korostaa kunniaa. Täytyy olla ihmisten kunnioittama ansioidensa tai asemansa takia. Oma arvo saadaan toisilta ihmisiltä.
Syyllisyyskulttuurinsa ansiosta kristitty maailma kehittyi huimasti ohi muun maailman ja protestanttiset maat erityisesti.

Paha syyllisyydentunne on kauhea asia, jos siihen ei ole tarpeeksi tehokasta lääkettä. Lääke on kristinuskossa. "Sinun syntisi ovat jo sovitetut." Kaikki eivät kuitenkaan pystyneet tai halunneet omaksua uskoa.

Sinä löysit kristinuskosta sen "jujun". Syyllisyys on hyvä asia silloin, kun siihen on tepsivä lääke. Ei tarvitse kerätä häpeän kuormaa, koska sinua rakastetaan niin korkealta taholta käsin, että sen anteeksianto on ylempänä kuin mikään ihmisten hyväksyntä tai hyväksymättömyys.

pihko kirjoitti:

Eihän ihminen useinkaan huomaa itse omia syntejään. Hän voi esimerkiksi polkea läheisiään ja vahingoittaa heitä, eikä ymmärrä tekevänsä väärin, vaikka he hänelle siitä sanovat. Hän uskoo vilpittömästi olevansa oikeassa ja nuo toiset väärässä. Hän havahtuu vasta, kun muut ihmiset siitä puhuvat ja asiaa selittävät.

Otetaan esimerkki siitä rankemmasta päästä, vaimon hakkaaminen, jonka joku toi tuolla esille. Ainakin ennen on ollut miehiä, jotka ovat olleet siinä mielestään oikeassa "koska akka on niin paha että ansaitsee sen". Eukko ja kakarat on täytynyt pitää kurissa fyysisellä väkivallalla.
Tai vaikka ahneus. Tunnen ihmisiä, joiden mielestä ahneus on hyve, ja sellainen ihminen on elämässään onnistunut, joka on saanut haalituksi runsaasti mammonaa. Siitä ei ole kovin kauaa, kun eräs kristitty ihminen minulle kehui, kuinka paljon he ovat kyenneet vuosikymmenten mittaan itselleen kokoamaan ja rikastumaan, todella moninkertaisesti yli omien ns. normaalien tarpeiden.

Mikä sitten on syntiä? Sehän se on se kiistan aihe. Ainakin vaimon hakkaaminen on.

Ei tietenkään ketään ihmistä voi todella auttaa väkisin tai pakolla. Mutta monet havahtuvat huomaamaan omia erheitään, kun muut ihmiset niistä puhuvat. Ainakin itse olen havahtunut, ja ihmetellyt jälkeenpäin, miten saatoin olla niin sokea tai tietämätön.
Mutta vaikka monet jo ymmärtävät syntinsä, heillä ei ole voimaa tai rohkeutta lähteä hakemaan apua.

Vähän syyllisyydestä ja häpeästä.
Ennen käytettiin sanontaa, että jokin asia on synti ja häpeä. Häpeä oli seurausta syyllisyydestä. Nykyään häpeä on tyypillisemmin seurausta siitä, että ihminen tuntee itsensä muille ihmisille kelpaamattomaksi ja riittämättömäksi ihmiseksi. Siis siihen ei liity välttämättä mitään syyllisyyttä, vaan se ettei täytä vaadittua ihannemittaa.
Ennen piti kelvata viime kädessä Jumalalle, nykyään, kun ollaan sekulaareja ja ihmiskuva on sekulaari, pitää kelvata viime kädessä muille ihmisille.
Tämä karkeana yleistyksenä, mutta kulttuuri on muuttunut, maallistunut.

Syyllisyyskulttuuri tuli kristinuskosta, ja protestanttisuudessa se on erityisen voimakas. Sillä on ollut rasitteensa ja etunsa. Rasite on se, että monet ihmiset todella kärsivät syyllisyydentunteissaan, ja niinpä alettiin työntää syyllisyyttä pois kiusaamasta. Hoettiin, että ei saa syyllistää, ei pidä kantaa turhaa syyllisyyttä. Tuo asenne ja hokeminen on "kantanut hedelmää". Ihmisillä on vähemmän syyllisyydentunteita, mutta tilalle ovat tulleet toisenlaiset vaivat.
Syyllisyyskulttuurin etu on se, että se korostaa vastuuta. Häpeäkulttuuri korostaa kunniaa. Täytyy olla ihmisten kunnioittama ansioidensa tai asemansa takia. Oma arvo saadaan toisilta ihmisiltä.
Syyllisyyskulttuurinsa ansiosta kristitty maailma kehittyi huimasti ohi muun maailman ja protestanttiset maat erityisesti.

Paha syyllisyydentunne on kauhea asia, jos siihen ei ole tarpeeksi tehokasta lääkettä. Lääke on kristinuskossa. "Sinun syntisi ovat jo sovitetut." Kaikki eivät kuitenkaan pystyneet tai halunneet omaksua uskoa.

Sinä löysit kristinuskosta sen "jujun". Syyllisyys on hyvä asia silloin, kun siihen on tepsivä lääke. Ei tarvitse kerätä häpeän kuormaa, koska sinua rakastetaan niin korkealta taholta käsin, että sen anteeksianto on ylempänä kuin mikään ihmisten hyväksyntä tai hyväksymättömyys.

Lue lisää

starikka

Tehtäiskö rauha?

pihko kirjoitti:

starikka

Tehtäiskö rauha?

Hups, tuli viesti näköjään väärään paikkaan. Piti mennä tuonne starikan viestin alle.

pihko kirjoitti:

starikka

Tehtäiskö rauha?

pihko!

Soppii. soppii! Hellä syvämmeni on jo puolellasi ja pyydän sittenkin SINULTA anteeksi!

Olit myös oikeassa: mulla on tosiaan hallitsematon turpavärkki kuin ripuloiva pylly!!

starikka kirjoitti:

pihko!

Soppii. soppii! Hellä syvämmeni on jo puolellasi ja pyydän sittenkin SINULTA anteeksi!

Olit myös oikeassa: mulla on tosiaan hallitsematon turpavärkki kuin ripuloiva pylly!!

Lue lisää

Ok. Minä pyydän anteeksi sitä, että tuomitsin sinua liian jyrkästi hyökkäävyydestä. En ymmärtänyt syitäsi. Rauha maassa.

Tuskin sitä synnintekemisestä varoitellaan useinkaan noin kasvoitusten, kun ei kehdata loukata toista.
Voihan sitä näin yleisesti puhua, että pitäisi varoitella ja pitäisi sanoa, mutta eiköhän se käytännössä ole usein niin, että sitä takanapäin päivitellään.
Eikö paljon rehellisempää olisi kahden kesken puhua, jos kerta on sitä mieltä, että toinen tekee väärin.

pöh kirjoitti:

Tuskin sitä synnintekemisestä varoitellaan useinkaan noin kasvoitusten, kun ei kehdata loukata toista.
Voihan sitä näin yleisesti puhua, että pitäisi varoitella ja pitäisi sanoa, mutta eiköhän se käytännössä ole usein niin, että sitä takanapäin päivitellään.
Eikö paljon rehellisempää olisi kahden kesken puhua, jos kerta on sitä mieltä, että toinen tekee väärin.

Lue lisää

Nykypäivänä Luterilaiset ovat uponneet semmoiseen kaavaan että osoitellaan toisia sormella ja haukutaan mutta oma käyttäytyminen ja puutteet kieltäydytään tunnustamasta.

Olen pannut merkille että tuotakin tapahtuu. Kai siinä on käsitys että riittää kun varoitellaan, muuta ei tarvitse tehdä. Huolenpidon kaapuun voidaan pukea vaikka mitä.

Moni joka haluaa tehdä muutoksen elämäänsä, ei aina sitä osaa tai jaksa tehdä yksin. Siihen tarvitaan niitä läheisiä, jotka ovat apuna ja tukena siinä muutoksessa. Jotka opastavat ja kannustavat kun edistystä tapahtuu ja iloitsevat jo pienistäkin askelista.

Ainakin vanhaan luterilaiseen kulttuuriin kuului tuo jatkuva väärin tekemisen muistuttelu. Vähäinenkin myönteinen asia vaiettiin ja näin aika monelle on muodostunut hyvin negatiivinen omakuva. Jos jotain hyvää pitäisi sanoa itsestään, se koetaan ”kehumisena”.
Nyt olen kyllä huomannut että yhä enemmän on niitä jotka katsovat siihen hyvään mitä ihmisessä on eikä aina vain siihen pahaan. Se on hyvä.

pöh kirjoitti:

Tuskin sitä synnintekemisestä varoitellaan useinkaan noin kasvoitusten, kun ei kehdata loukata toista.
Voihan sitä näin yleisesti puhua, että pitäisi varoitella ja pitäisi sanoa, mutta eiköhän se käytännössä ole usein niin, että sitä takanapäin päivitellään.
Eikö paljon rehellisempää olisi kahden kesken puhua, jos kerta on sitä mieltä, että toinen tekee väärin.

Lue lisää

Onko noin?
Se on todella ikävää jos ei kykene sanomaan suoraan toiselle. Ehkä olisi parempi jopa olla hiljaa, ellei siihen pysty? Ketä palvelee joku ylinen varottelu tai tuomitseminen?

Tässä vain tullaan jälleen siihen käytännön ongelmaan, että mitä kukin syntinä näkee. Itse näen, että Jumalasta poispäin kulkeminen on sitä, eikä syntiä voida erottaa aina joksikin tietyiksi teoiksi. Mutta on tähän erilaisiakin näkemyksiä, eli käsitys että tietyt teot ovat aina syntiä riippumatta kontekstista. Joskus on vain niin vaikeita tilanteita, että kahdesta pahasta pitää valita.

mummomuori kirjoitti:

Onko noin?
Se on todella ikävää jos ei kykene sanomaan suoraan toiselle. Ehkä olisi parempi jopa olla hiljaa, ellei siihen pysty? Ketä palvelee joku ylinen varottelu tai tuomitseminen?

Tässä vain tullaan jälleen siihen käytännön ongelmaan, että mitä kukin syntinä näkee. Itse näen, että Jumalasta poispäin kulkeminen on sitä, eikä syntiä voida erottaa aina joksikin tietyiksi teoiksi. Mutta on tähän erilaisiakin näkemyksiä, eli käsitys että tietyt teot ovat aina syntiä riippumatta kontekstista. Joskus on vain niin vaikeita tilanteita, että kahdesta pahasta pitää valita.

Lue lisää

Etkö ole missään törmännyt takanapäin puhumiseen. Takanapäin kyllä tiedetään ja osataan sanoa, minkälaisen toisen pitäisi olla, mutta kun ollaan kasvotusten, niin sitä mielistellään, ja muka ymmärretään, ollaan mielin kielin.

Minusta synti on juuri sitä, että eletään erossa Jumalasta ja ne teot ovat vain synnin seurausta. Kun eletään erossa Jumalasta ei kuunnella eikä noudateta Jumalan tahtoa.
Eletään ns. synnissä.

mummomuori kirjoitti:

Olen pannut merkille että tuotakin tapahtuu. Kai siinä on käsitys että riittää kun varoitellaan, muuta ei tarvitse tehdä. Huolenpidon kaapuun voidaan pukea vaikka mitä.

Moni joka haluaa tehdä muutoksen elämäänsä, ei aina sitä osaa tai jaksa tehdä yksin. Siihen tarvitaan niitä läheisiä, jotka ovat apuna ja tukena siinä muutoksessa. Jotka opastavat ja kannustavat kun edistystä tapahtuu ja iloitsevat jo pienistäkin askelista.

Ainakin vanhaan luterilaiseen kulttuuriin kuului tuo jatkuva väärin tekemisen muistuttelu. Vähäinenkin myönteinen asia vaiettiin ja näin aika monelle on muodostunut hyvin negatiivinen omakuva. Jos jotain hyvää pitäisi sanoa itsestään, se koetaan ”kehumisena”.
Nyt olen kyllä huomannut että yhä enemmän on niitä jotka katsovat siihen hyvään mitä ihmisessä on eikä aina vain siihen pahaan. Se on hyvä.

Lue lisää

Saatanan syöttämä luterilenen syntisitenpyhien identiteetti, synnin alle myytyinä synnin orjina ilmenee hyvin virrren sanoista: "Minä vaivainen oon mato matkamies maan"; eikä tässä identiteetissä ole todellakaan tuulahdustakaan taivaasta maan päälle ilmestyneen Vapahtajan työstä.

pöh kirjoitti:

Etkö ole missään törmännyt takanapäin puhumiseen. Takanapäin kyllä tiedetään ja osataan sanoa, minkälaisen toisen pitäisi olla, mutta kun ollaan kasvotusten, niin sitä mielistellään, ja muka ymmärretään, ollaan mielin kielin.

Minusta synti on juuri sitä, että eletään erossa Jumalasta ja ne teot ovat vain synnin seurausta. Kun eletään erossa Jumalasta ei kuunnella eikä noudateta Jumalan tahtoa.
Eletään ns. synnissä.

Lue lisää

Toki olen törmännyt. Tuollaista mielistelyä onneksi kohtaan hyvin harvoin. Siinä on sitä itsensä katsomista peiliin, että osaako sanoa suoraan aina sille kohteelle, mitä ajattelee – loukkaamatta turhaan häntä.

Balttis kirjoitti:

Saatanan syöttämä luterilenen syntisitenpyhien identiteetti, synnin alle myytyinä synnin orjina ilmenee hyvin virrren sanoista: "Minä vaivainen oon mato matkamies maan"; eikä tässä identiteetissä ole todellakaan tuulahdustakaan taivaasta maan päälle ilmestyneen Vapahtajan työstä.

Lue lisää

Balttis!

Mitäpä sulle kuuluu? Vieläkö harrastat motskarivitsejä? Latasit tänne kerran ihku mehukkaan herjan. Ja sinähän puuhailit patenttien kanssa. - Onko mitään suunnitteilla?

Pyydän , että keksisit seuraavaksi jotain ruuttaa noille vesireiteille tuolla navan alkapuolella. Että lähtisi muutakin , kuin tippa silloin, kaksi tuolloin. Kiitoksi jo etukäteen!

Balttis kirjoitti:

Saatanan syöttämä luterilenen syntisitenpyhien identiteetti, synnin alle myytyinä synnin orjina ilmenee hyvin virrren sanoista: "Minä vaivainen oon mato matkamies maan"; eikä tässä identiteetissä ole todellakaan tuulahdustakaan taivaasta maan päälle ilmestyneen Vapahtajan työstä.

Lue lisää

Balttis,"Minä vaivainen oon mato matkamies maan...Niin minäkin aliarvioin ko.virttä, kunnes tuli niin vaikeat ajat, jonka seurauksena tuli myös tämä virsi rakkaaksi, en herjaa sitä enää,elämä on opettanut. Ainut turva Jeesuksen sovitustyö, vain siitä osaan kiittää!

Synnin tekeminen!

' Paino sanalla "tekeminen". Eiköhän monta kertaa ole niin, että se "tekeminen" on lähes pakollinen lenkki ketjussa, mikä on alkanut aikoja sitten. Kuka voi valita vanhempansa, perimänsä, arvot, joita pitää oikeina. Sitten se viimeisin teko on kuin kolmiloikan viimeisin hyppy, pakko suorittaa, vaikka voi olla jopa tyrkätty itse loikkimiseen.
Terveellä ihmisellä sailyy aina vastuu teoistaan, tietysti - piste. Oli sitten millaiset lähtökohdat tahansa. Eihän muusta oikein voi lähteä.
Mutta että asia olisi sormia napsauttamalla vain näin, on pakoa populismiin. Taivastelu ja varoittelu jonkun käytöksestä on okey, mutta vain vaatimaton, ja monasti turha alku. Seuraavana pitäisi suorittaa teon "ruumiinavaus", eli mitä sieltä löytyy motiiviksi, muutakin kuin kurja luonne. Lapsuuden kokemukset, pahoinpitelyt, kiusaamiset, aikuisten viettelyt, köyhyys , vanhempien ongelmat. Mitä kaikkea "synnintekemistä" on edeltänyt muiden toimesta ennen tuota viimeistä loikkaa, jolle katsomo huutaa :;"synti, synti"! Ketä tässä nyt tuomitaan ja mitä ketjua - syntitekojen ,vai synnintekijöiden.
Miten, ja kenen silmästä tässä kaivat tikkua.
Sikäli kuin tiedän, pelkillä kielloilla, jopa kieltolaeilla on vaatimaton menestys estää synnintekoa. Samoin koulu, opetus yleensä, ja viimeistään sanktiot saavat kyllä ihmiset tietämään, mikä on oikein. Mutta eipä paljoa tilannetta helpota.
Voisiko pieni alku paremmalle syntyä siten, että meistä kukin ,omalta osaltamme kysyisimme toisiltamme ihan aidosti, kuuntelevin koirvin ; ´mitä sinulle kuuluu ´?
- haistelematta henkeä, paheksumatta ennakkoon!

starikka kirjoitti:

Synnin tekeminen!

' Paino sanalla "tekeminen". Eiköhän monta kertaa ole niin, että se "tekeminen" on lähes pakollinen lenkki ketjussa, mikä on alkanut aikoja sitten. Kuka voi valita vanhempansa, perimänsä, arvot, joita pitää oikeina. Sitten se viimeisin teko on kuin kolmiloikan viimeisin hyppy, pakko suorittaa, vaikka voi olla jopa tyrkätty itse loikkimiseen.
Terveellä ihmisellä sailyy aina vastuu teoistaan, tietysti - piste. Oli sitten millaiset lähtökohdat tahansa. Eihän muusta oikein voi lähteä.
Mutta että asia olisi sormia napsauttamalla vain näin, on pakoa populismiin. Taivastelu ja varoittelu jonkun käytöksestä on okey, mutta vain vaatimaton, ja monasti turha alku. Seuraavana pitäisi suorittaa teon "ruumiinavaus", eli mitä sieltä löytyy motiiviksi, muutakin kuin kurja luonne. Lapsuuden kokemukset, pahoinpitelyt, kiusaamiset, aikuisten viettelyt, köyhyys , vanhempien ongelmat. Mitä kaikkea "synnintekemistä" on edeltänyt muiden toimesta ennen tuota viimeistä loikkaa, jolle katsomo huutaa :;"synti, synti"! Ketä tässä nyt tuomitaan ja mitä ketjua - syntitekojen ,vai synnintekijöiden.
Miten, ja kenen silmästä tässä kaivat tikkua.
Sikäli kuin tiedän, pelkillä kielloilla, jopa kieltolaeilla on vaatimaton menestys estää synnintekoa. Samoin koulu, opetus yleensä, ja viimeistään sanktiot saavat kyllä ihmiset tietämään, mikä on oikein. Mutta eipä paljoa tilannetta helpota.
Voisiko pieni alku paremmalle syntyä siten, että meistä kukin ,omalta osaltamme kysyisimme toisiltamme ihan aidosti, kuuntelevin koirvin ; ´mitä sinulle kuuluu ´?
- haistelematta henkeä, paheksumatta ennakkoon!

Lue lisää

Täytyy myöntää että sinulla on hyvä huomioita!

Kielloilla ja määräyksillä on ihan totta aika huono vaikutus. Liiallinen kieltely voi jopa kääntyä itseään vastaan. Vasta sitten kun ihan oikeasti ymmärrämme kokonaisuuden, me alamme toimia toisin.

Anna nyt vähän äärimmäisen kuvauksen.

Nuori tyttö, joka ei koskaan ole saanut valistusta eli ihan konkreettista tietoa vaan on elänyt kieltojen maailmaa, kohtaa nuoren miehen. Aivan varmaan jokainen reagoi siihen myös fyysisesti eli seksuaalisesti. Kun ei ymmärrä sitä, miksi tuntuu siltä kuin tuntuu tai mitä elimistössä tapahtuu, hämmentyy. Ei enää käsitä miksi seksi on kiellettyä. Kun ei edes ole tietoa ehkäisystä, seuraa raskaus. Pahimmillaan käy niin että tytön perhe syyttää synnistä. He eivät suostu aborttiin, koska lukevat sen synniksi. Tytön on pakko synnyttää. Sen jälkeen hän on ”syntinen” nainen, jota kartellaan ja puhutaan pahaa, lisätään kaikenlaista muutakin syntikuormaa, jota tyttö ei ole edes tehnyt.

Miten tuo nuori nainen voi nyt enää elää ilman tuomioita? Joka puolella vastaan tulee vain se, että hän on tehnyt huorin. Miten hän jaksaa olla hyvä äiti? Monella on kiire kertomaan kuinka pahaa syntiä hän onkaan tehnyt – harva häntä auttaa tai tukee. Hän kokee epätoivoa, häpeää ja masentuu. Sen jälkeen kaikki muukin alkaa menemään pieleen. Eikö vain jostain löydy tyyppejä jotka lisäävät kuormaa ”nuhtelemalla” ja osoittamalla aina vain sitä, mitä hän tekee joka on syntiä.

Mitä tuossa tilanteessa voi tehdä? Umpikuja on edessä. Moni hylkää uskon, jotkut vihastuvat, jotkut romahtavat jne. Kuinka helppoa onkaan nyt muiden sanovan, kuinka tyttö elää synnissä?

Se on aika vaativaa mutta mahdollista kohdata toinen ihminen kaltaisenaan. Todellakin syyllistämättä , paheksumatta kuunnella ( ei siis vain kuulla), mitä toiselle kuuluu?

mummomuori kirjoitti:

Täytyy myöntää että sinulla on hyvä huomioita!

Kielloilla ja määräyksillä on ihan totta aika huono vaikutus. Liiallinen kieltely voi jopa kääntyä itseään vastaan. Vasta sitten kun ihan oikeasti ymmärrämme kokonaisuuden, me alamme toimia toisin.

Anna nyt vähän äärimmäisen kuvauksen.

Nuori tyttö, joka ei koskaan ole saanut valistusta eli ihan konkreettista tietoa vaan on elänyt kieltojen maailmaa, kohtaa nuoren miehen. Aivan varmaan jokainen reagoi siihen myös fyysisesti eli seksuaalisesti. Kun ei ymmärrä sitä, miksi tuntuu siltä kuin tuntuu tai mitä elimistössä tapahtuu, hämmentyy. Ei enää käsitä miksi seksi on kiellettyä. Kun ei edes ole tietoa ehkäisystä, seuraa raskaus. Pahimmillaan käy niin että tytön perhe syyttää synnistä. He eivät suostu aborttiin, koska lukevat sen synniksi. Tytön on pakko synnyttää. Sen jälkeen hän on ”syntinen” nainen, jota kartellaan ja puhutaan pahaa, lisätään kaikenlaista muutakin syntikuormaa, jota tyttö ei ole edes tehnyt.

Miten tuo nuori nainen voi nyt enää elää ilman tuomioita? Joka puolella vastaan tulee vain se, että hän on tehnyt huorin. Miten hän jaksaa olla hyvä äiti? Monella on kiire kertomaan kuinka pahaa syntiä hän onkaan tehnyt – harva häntä auttaa tai tukee. Hän kokee epätoivoa, häpeää ja masentuu. Sen jälkeen kaikki muukin alkaa menemään pieleen. Eikö vain jostain löydy tyyppejä jotka lisäävät kuormaa ”nuhtelemalla” ja osoittamalla aina vain sitä, mitä hän tekee joka on syntiä.

Mitä tuossa tilanteessa voi tehdä? Umpikuja on edessä. Moni hylkää uskon, jotkut vihastuvat, jotkut romahtavat jne. Kuinka helppoa onkaan nyt muiden sanovan, kuinka tyttö elää synnissä?

Se on aika vaativaa mutta mahdollista kohdata toinen ihminen kaltaisenaan. Todellakin syyllistämättä , paheksumatta kuunnella ( ei siis vain kuulla), mitä toiselle kuuluu?

Lue lisää

Mummomuori!

Aika koukuttava puheenvuoro, kuten koko teemakin. Olen tässä miettinyt niin simppeliä asiaa, kuin teemmekö syntiä, vai tekeekö synti meitä. Ja mikä on vapaan tahdon rooli, ja onko sitä missä määrin?.
Paavalin monitulkintainen Room. 7. luvun loppu esittää ihmisen marionettina synnin syleilyssä, 8. luvun alku lupaa vapautuksen elämän hengen lain mukaan. Siistiä paperilla, mutta se arkitodellisuus... Jokainen synttiä karttamaan pyrkinyt ja uuden vuoden lupauksia laatinut tietää, ettei se mene kuin Stömssössä.
Sitten vielä esittämäsi tapaus. Joissakin tapauksissa kyseessä voi olla raiskaus. VT:n pukinsorkka tällaiseen tilanteeseen oli tutkia, huusiko tyttö apua TARPEEKSI kovaa ja jos ei, tyttö sai kuolemantuomion. Ilmeisesti koko yhteisön piti omin korvin kuulla, että naisen neitseyttä uhattiin, tai oli jo viety, samoin maine, vaikka olisi säästynytkin tuomiolta. Nuori ja vanhempikin nainen voi siis olla kaksoisagentti, viettelijä ja samalla synnintekijä. Naisen piti olla itsensä herra ja valita vapaasti "oikein", miehen valinnan teki ylivirittynyt testosteronipaukku - ja pojathan ovat poikia...!.

Synkimpinä aikoina tuumailen, että tässä kristillisyyden tulkinnassa koskien aivan elämän fundamentteja on menty raskaasti harhaan - ainakin painotettu asioita väärällä tavalla. " Laupettu minä tahdon, enkä uhria!" , sanoi Jeesus. Ihmisen uhri nykypäivänä on hikipinko niuhottaminen.

Ja yhteisen syyllisyyden ja syntisyyden tunnustamiunen todella harvinaista- toisten ylenpalttista.

Ajatuksella tehty synnintunnustus jumalanpalveluksessa voisi olla myös terapeuttisesti silmiä avaava kokemus synnin tekemisen yhteisestä vastuusta.

starikka kirjoitti:

Mummomuori!

Aika koukuttava puheenvuoro, kuten koko teemakin. Olen tässä miettinyt niin simppeliä asiaa, kuin teemmekö syntiä, vai tekeekö synti meitä. Ja mikä on vapaan tahdon rooli, ja onko sitä missä määrin?.
Paavalin monitulkintainen Room. 7. luvun loppu esittää ihmisen marionettina synnin syleilyssä, 8. luvun alku lupaa vapautuksen elämän hengen lain mukaan. Siistiä paperilla, mutta se arkitodellisuus... Jokainen synttiä karttamaan pyrkinyt ja uuden vuoden lupauksia laatinut tietää, ettei se mene kuin Stömssössä.
Sitten vielä esittämäsi tapaus. Joissakin tapauksissa kyseessä voi olla raiskaus. VT:n pukinsorkka tällaiseen tilanteeseen oli tutkia, huusiko tyttö apua TARPEEKSI kovaa ja jos ei, tyttö sai kuolemantuomion. Ilmeisesti koko yhteisön piti omin korvin kuulla, että naisen neitseyttä uhattiin, tai oli jo viety, samoin maine, vaikka olisi säästynytkin tuomiolta. Nuori ja vanhempikin nainen voi siis olla kaksoisagentti, viettelijä ja samalla synnintekijä. Naisen piti olla itsensä herra ja valita vapaasti "oikein", miehen valinnan teki ylivirittynyt testosteronipaukku - ja pojathan ovat poikia...!.

Synkimpinä aikoina tuumailen, että tässä kristillisyyden tulkinnassa koskien aivan elämän fundamentteja on menty raskaasti harhaan - ainakin painotettu asioita väärällä tavalla. " Laupettu minä tahdon, enkä uhria!" , sanoi Jeesus. Ihmisen uhri nykypäivänä on hikipinko niuhottaminen.

Ja yhteisen syyllisyyden ja syntisyyden tunnustamiunen todella harvinaista- toisten ylenpalttista.

Ajatuksella tehty synnintunnustus jumalanpalveluksessa voisi olla myös terapeuttisesti silmiä avaava kokemus synnin tekemisen yhteisestä vastuusta.

Lue lisää

mummomuori!

Esitit esimerkin nuoren naisen kokemuksista, fiktiivisistä, tai tosissa. Tuon tässä esille miehen kokemuksen, omani.

Olin varmaan 11-12 vuotias, kun rakastuin aidosti ja tulisesti. Meidän syrjäiseen maaseutukouluun ilmestyi kaupungista muuttanut ilmestys, aivan ihana tummasilmäinen ja- tukkainen ikäiseni kaunotar.Hän alkoi lähetellä minulle kirjelappusia ja minä vastailin, Pahaksi onneksi yksi viesti putosi huomaamattani lattialle, ja kaveri vohki. Ja hyvä tavaton, mikä myllerrys siitä nousi! Ehkei sellaista nykyään tulisi, mutta muutama vuosikymmen sitten niin todella tapahtui. Ensin tietysti leukailu siitä, että olin "pettänyt" miehisen porukan sotkeutumalla tyttöjen asioihin.
Sitten asia vuodatettiin kylälle ja lopulta myös äidilleni. Äitini, jonka selkärangan hänen on yksinhuoltajaäitinsä oli murtanut, suhtautui asiaan, kuin kuolemansyntiin. Sanomattakin on selvää, että äitini oli jo monessa sukupolvessa äänekäs siveyden sipuli ja armoitettu moralisti - ja nyt hänen poikansa....!!
Tarkoituksella äänekäs nyyhkytys jatkui iltakausia ja huokailu ; " voi poika raukka, miten nuorena poltit siipesi!" Lisäksi hän oli uhonnut kylillä, ettei se hutsu vie häneltä poikaansa!
Naapurin isäntä leukaili postilaatikolla, että "kyllä ne nykyään kovin nuorena lihan himot heräävät!" Siis mitkä? pohdiskelin itsekseni - en ollut kuvitellut tytöllä olevan mitään erityisiä "lihoja": oli vaan muuten niin autuaalliusen mukava olla hänen kanssaan. Ainut tervejärkinen oli isäni, joka oli lähinnä huvittunut ja ymmärtäväkin, mutta kun vähin tohvelin alla oli, ei pahemmin asiasta ääneen puhunut. Onneksi pääsin oppikouluun kirkonkylään siitä helvetistä, mutten valitettavasti äitini haukankatseen alta.
Voi vain kuvitella, miten katastrofaaliset seuraukset kokemuksella oli pienen pojan tunne-elämään, erityisesti murrosikään. Miten yhtäkkiä spontaanisti ilmestyvästä, maailman hienoimmasta tunteesta tehdään syntinen ja tuomittava asia. SE katkaisi terveen suhtautumisen naisiin vuosikymmeniksi.

Miksi ihmisen ei anneta rauhassa kokea ja pohtia aivan normaaleja tunteita, myös niiden mahdollisia epätoivottavia sivuvaikutuksiakin, ilman että joku huutaa - "syntiä, syntiä, väärin!"?
Kun ja jos ihminen on tietoinen perustuntemuksiensa terveellisyydestä ja normaalisuudesta, hän voi myös tavallisesti ohjata niitä yhteisöllisesti ja uskonnollisesti oikein. Tunne itsesi!- on tässäkin hyvä ohje.
Ihminen häpeää sitä, mitä on opetettu häpeämään. Jos jokin taho haluaa tälle alustalle kylvää, kasvu on taattu. Häpeämään totuttamaton onkin vaikeampi tapaus, mutta aina vaatii jumalatonta siviilirohkeutta ja vimmaa murtaa kierre.

starikka kirjoitti:

mummomuori!

Esitit esimerkin nuoren naisen kokemuksista, fiktiivisistä, tai tosissa. Tuon tässä esille miehen kokemuksen, omani.

Olin varmaan 11-12 vuotias, kun rakastuin aidosti ja tulisesti. Meidän syrjäiseen maaseutukouluun ilmestyi kaupungista muuttanut ilmestys, aivan ihana tummasilmäinen ja- tukkainen ikäiseni kaunotar.Hän alkoi lähetellä minulle kirjelappusia ja minä vastailin, Pahaksi onneksi yksi viesti putosi huomaamattani lattialle, ja kaveri vohki. Ja hyvä tavaton, mikä myllerrys siitä nousi! Ehkei sellaista nykyään tulisi, mutta muutama vuosikymmen sitten niin todella tapahtui. Ensin tietysti leukailu siitä, että olin "pettänyt" miehisen porukan sotkeutumalla tyttöjen asioihin.
Sitten asia vuodatettiin kylälle ja lopulta myös äidilleni. Äitini, jonka selkärangan hänen on yksinhuoltajaäitinsä oli murtanut, suhtautui asiaan, kuin kuolemansyntiin. Sanomattakin on selvää, että äitini oli jo monessa sukupolvessa äänekäs siveyden sipuli ja armoitettu moralisti - ja nyt hänen poikansa....!!
Tarkoituksella äänekäs nyyhkytys jatkui iltakausia ja huokailu ; " voi poika raukka, miten nuorena poltit siipesi!" Lisäksi hän oli uhonnut kylillä, ettei se hutsu vie häneltä poikaansa!
Naapurin isäntä leukaili postilaatikolla, että "kyllä ne nykyään kovin nuorena lihan himot heräävät!" Siis mitkä? pohdiskelin itsekseni - en ollut kuvitellut tytöllä olevan mitään erityisiä "lihoja": oli vaan muuten niin autuaalliusen mukava olla hänen kanssaan. Ainut tervejärkinen oli isäni, joka oli lähinnä huvittunut ja ymmärtäväkin, mutta kun vähin tohvelin alla oli, ei pahemmin asiasta ääneen puhunut. Onneksi pääsin oppikouluun kirkonkylään siitä helvetistä, mutten valitettavasti äitini haukankatseen alta.
Voi vain kuvitella, miten katastrofaaliset seuraukset kokemuksella oli pienen pojan tunne-elämään, erityisesti murrosikään. Miten yhtäkkiä spontaanisti ilmestyvästä, maailman hienoimmasta tunteesta tehdään syntinen ja tuomittava asia. SE katkaisi terveen suhtautumisen naisiin vuosikymmeniksi.

Miksi ihmisen ei anneta rauhassa kokea ja pohtia aivan normaaleja tunteita, myös niiden mahdollisia epätoivottavia sivuvaikutuksiakin, ilman että joku huutaa - "syntiä, syntiä, väärin!"?
Kun ja jos ihminen on tietoinen perustuntemuksiensa terveellisyydestä ja normaalisuudesta, hän voi myös tavallisesti ohjata niitä yhteisöllisesti ja uskonnollisesti oikein. Tunne itsesi!- on tässäkin hyvä ohje.
Ihminen häpeää sitä, mitä on opetettu häpeämään. Jos jokin taho haluaa tälle alustalle kylvää, kasvu on taattu. Häpeämään totuttamaton onkin vaikeampi tapaus, mutta aina vaatii jumalatonta siviilirohkeutta ja vimmaa murtaa kierre.

Lue lisää

”Miksi ihmisen ei anneta rauhassa kokea ja pohtia aivan normaaleja tunteita…”

Siinäpä se. Näin pitää tehdä.

Sille joka näkee vain pahaa ympärillään, hän näkee kai sitä ihan mistä vain? Eikä edes huomaa mitä tulee etenkin lapselle tehneeksi. Taustalla voi olla myös vaatimus kovasta itsekontrollista mihin ehkä on aikoinaan kasvatettu. Kuinka jokaista ajatusta ja tuntemusta tulee tarkkailla, ettei vain vahingossa syyllisty syntiin. Häpeän kuorma on valtava. Sitten ei kai enää osaa muuta lapselleen antaa?

Häpeän kahleista vapautuminen on rankkaa työtä. Sen olen itse kokenut.

heikunkei!

"Se on taas Balttis, tuo rakas Balttis, pässi vierasmaalainen, eli balttilainen"!

Anteeksi tämä tuli väärään kohtaan. Piti tulla tuonne. Mitä on tuomitseminen?.