Vielä ehtii myymään halvalla, Vapaavuori painaa pitkää päivää asian eteen..
Yle Uutisten tietojen mukaan Altian myynnin valmistelu kariutui hallituksen sisäisiin kiistoihin. Lisäbudjettiin oli alun perin kirjattu, että valtio saa luopua koko omistuksestaan Altia Oyj:ssä. Tiistaina eduskunnan käsittelyyn tulevasta esityksestä ei kuitenkaan enää löydy minkäänlaista mainintaa alkoholiyhtiöstä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Viinakauppa voidaan myydä. Me jomben kanssa juodaan Viron viinija. Näin on näreet????
taitaa mennäkin !
OLE ENÄÄ MITÄÄN VÄILÄ
tulee..
aamulla televisiossa, puhui järkeviä..
ministeri..