HS tänään

Pieni lainaus taloussivulta, joka kertoo miksi meillä asiat on niin vaikeita ja miksi autoverokin junnaa.
HS 28.09.2004
"Suomessa tuonti oli Uljaksen mukaan vielä 1980-luvulla lähes rikollista toimintaa, jota pyritiin rajoittamaan kaikin mahdollisin tavoin, kuten tulleilla. Ruotsissa esteet oli jo purettu. Suomalaisiin kauppaketjuihin verrattuna ruotsalaisilla on kansainvälistymisessä kymmenien vuosien etumatka."

Yhdyn itsekin edelliseen tietoon 15 vuoden kokemuksella ulkomaankaupasta. Tästä samaisesta syystä tuntuu olevan niin vaikeaa niitä muutoksia saada aikaiseksi, koska edelleen eletään viime vuosituhannella.

Me olemme osa globaalia koneistoa ja siinä joko ollaan mukana tehokkailla veroaseilla ( rahaa suomeen ) tai sitten siitä ollaan ulkona ja se ei tiedä hyvää. Autovero on silloin kärpäsenkakka itämeressä.

tälläkin palstalla vastustetaan muutoksia viimeiseen asti, eikä ymmärretä sahaavan omaa oksaa. On parempi seurata Ruotsin mallia, kuin olla tekemättä mitään ( poistivat perintöveron, autoveron ) eli haluavat pitää teollisuuden kotimaassaan ( ja pääoman ). Raha tulee rahan luokse ja jos raha ei suomessa viihdy ( ei ole hyvin viihtynyt)alkaa alasajo, jossa työttömyys ja kurjuus lisääntyy. Autoveron nostollako se katetaan ja mummoille puurot - Herätkää unestanne.
192925
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Mistähän näitä viisaita tänne palstalle sikiää ?
Ottakaa huomioon, että Suomessakin on annettu yliopisto-opetusta taloustieteissä vuosikymmenet ja tutkimusta tehty sekä kansallisesti ja kansainvälisesti. Suomalaisia talousproffia on ulkolaisissa yliopistoissa, kuten myös opiskelijoita. Ja ulkolaisia täällä. Suomessa ei siis missään tiedon umpiossa eletä. Valkeus Suomen talouteen ei tule tämän autoveropalstan kautta, koska en usko monenkaan proffan tai tohtorin täällä keskustelua käyvän. Paitsi nimim. Proffa.

Äänestä
  • tuo avarsi paljon. Oletkos ekonomimiehiä.
    Se on hyvä että ilmaiseksi koulutetaan ja kaverit lähtee sitten ulkomaille töihin.

    Lue lisää Ilta Sanomia ja tiedät taloudesta paljon enemmän. Kommenttisi ei todellakaan avautunut minulle anteeksi vaan.

    Äänestä

  • vaikka kaikki maailman yliopistot olisivat miehitetty suomiprofessoreilla.

    Pitää nähdä, miten TÄÄLLÄ asiat hoidetaan, ja nyt niitä on valitettvasti hoidettu kuin "breesnevin" aikaan.

    Mitä on tehty yritysten työllisyyden helpottamisen eteen? Vastaan ei yhtään mitään.

    Otan esimerkin miten muualla: (liittyy autoiluun)

    Pariviikkoa sitten oli Frankfurtissa maailman laajuinen auton varaosien ja työkalunäyttely.

    Näytteille asettajia oli kaikkialta maailmasta, Aasian maat oikein rynnivät esille Intiaa myöden.

    Löysin YHDEN kotimaisen näytteilleasettajan.

    Esim. Espanjan valtio (EU valtio) oli satsannut omien yrittäjien eteen siten, että sillä oli lähes Helsingin messukeskuksen kokoinen osasto, jossa oli mukana vain Espanjan alan yrityksiä kaikkine palveluineen.

    Missä loistivat meidän alan alihankkijat ja valmistajat?
    Mitä on esim työministeriö tai vienninedistämiskeskus tehneet?

    No työministeriö Filatovin johdolla on jakanut "starttirahaa" jonka verottaja on sitten reilun vuoden jälkeen kampittanut, koska uusi yritys ei olekkaan saanut tuulta purjeisiin, joten se on tapettu poistamalla se EKP rekisteristä. Nyt on taas se sama yrittäjä kortistossa.

    Sitä en tiedä, mitä vienninedistämiskeskus on tehnyt?

    Pitäisi varmaan kuunnella esim Antti Piippoa, mitä todella valtiovalta aikoo tehdä työpaikkojen suomessa pitämiseksi.

    Mutta sen voin sanoa, että jos yliopistoistakin lopetettaisiin kaiken maailman joutavat professuurit ja ohjattaisiin nekin rahat esim koulutukseen ja terveydenhoitoon, niin alku ainakin olisi hyvä.

    Äänestä

  • auta kirjoitti:

    vaikka kaikki maailman yliopistot olisivat miehitetty suomiprofessoreilla.

    Jos ei valtiokaan ole tehnyt paljoa työpaikkojen pitämiseksi Suomessa, niin onko sitä tehnyt sitten Antti Piippokaan sen kummemmin? Olen lehdistä lukenut, että ulkomaille hänkin on niitä tehtaitaan aina perustanut.

    Äänestä

  • Yleismies kirjoitti:

    En tunne Piippoa sen kummemmin enkä hänen yrityksiään, mutta sen verran olen kuunnellut hänen puhettaan julkisissa tiedotusvälineissä, että niissä on JÄRKEÄ. Ei hätää.
    Hän on ollut pakotettu tekemään omat johtopäätöksensä, koska valtiovalta ei ole siihen kyennyt.

    Toivottavasti tämä esimerkki jonka Piippo on antanut, herättää poliittiset päättäjämme ennenkuin on myöhäistä.

    No koska on myöhäistä. Myöhäistä saattaa olla sitten, kun Jorma Ollila jää eläkkeelle.

    Jos tämäkin "kauhuskenaario" toteutuu, voi siinä olla "yleismiehenkin" eläkkeen saanti vaakalaudalla.

    Äänestä

  • "Yleismies" kirjoitti:

    Tällä hetkellä Saksassakin on tuttua tarinaa, että jos työläiset eivät nyt suostu tekemään enemmän töitä pienemmällä palkalla, niin isot saksalaiset autotehtaan siirtävät tuotantonsa halvempiin maihin. Kyllä tämä on sielläkin melkoisen jämäkkää puhetta, mutta ei se ihmisten ansiotasoa ja onnellisuutta suuresti paranna. Työuupumus kylläkin voi lisääntyä.

    Mikäli tämä turbokapitalismi tästä vielä kiihtyy ( ja niinhän se tekee), niin kaikissa maissa kaikki "kauhuskenaariot" tulevat vielä toteutumaan. Öljy on jo kallistunut siinä määrin, että totuudenhetki alkaa kohta olla käsillä. Kun tavaraa on vähän ja hinta alkaa olla pilvissä, niin silloin joudutaan todella miettimään sitä, käytetäänkö se kallis öljy maataloustraktorien vai ylitehokkaiden kerskakulutusautojen polttoaineena. Ajelu luksusautoilla on tietysti mukavaa, mutta leipääkin on mukava välillä purra. Rikkaat kapitalistitkin joutuvat pian tähän valintatilanteeseen, sillä pelkkää paksua osakesalkkua ei voi syödä.

    Äänestä

  • Yleismies kirjoitti:

    Jos ei valtiokaan ole tehnyt paljoa työpaikkojen pitämiseksi Suomessa, niin onko sitä tehnyt sitten Antti Piippokaan sen kummemmin? Olen lehdistä lukenut, että ulkomaille hänkin on niitä tehtaitaan aina perustanut.

    Mielestäni Piippoa kannattaa arvostella työpaikkojen määrästä vasta sitten, kun on itse luonut Suomeen saman verran työpaikkoja kuin kyseinen Piippo.

    Eli jos se Yleismies koittaisi itsekin ensin luoda niitä työpaikkoja Suomeen saman verran ja alkaisi vasta sitten kyseenalaistamaan toisten tekemiset.

    Äänestä

  • Yleismies kirjoitti:

    Tällä hetkellä Saksassakin on tuttua tarinaa, että jos työläiset eivät nyt suostu tekemään enemmän töitä pienemmällä palkalla, niin isot saksalaiset autotehtaan siirtävät tuotantonsa halvempiin maihin. Kyllä tämä on sielläkin melkoisen jämäkkää puhetta, mutta ei se ihmisten ansiotasoa ja onnellisuutta suuresti paranna. Työuupumus kylläkin voi lisääntyä.

    Mikäli tämä turbokapitalismi tästä vielä kiihtyy ( ja niinhän se tekee), niin kaikissa maissa kaikki "kauhuskenaariot" tulevat vielä toteutumaan. Öljy on jo kallistunut siinä määrin, että totuudenhetki alkaa kohta olla käsillä. Kun tavaraa on vähän ja hinta alkaa olla pilvissä, niin silloin joudutaan todella miettimään sitä, käytetäänkö se kallis öljy maataloustraktorien vai ylitehokkaiden kerskakulutusautojen polttoaineena. Ajelu luksusautoilla on tietysti mukavaa, mutta leipääkin on mukava välillä purra. Rikkaat kapitalistitkin joutuvat pian tähän valintatilanteeseen, sillä pelkkää paksua osakesalkkua ei voi syödä.

    kaikki loppu on veroa,veroa,veroa....

    USA:ssa gallona maksaa euron verran, niin se gallona, se on jotakuinkin 5 litraa.

    Äänestä

  • Kari kirjoitti:

    Mielestäni Piippoa kannattaa arvostella työpaikkojen määrästä vasta sitten, kun on itse luonut Suomeen saman verran työpaikkoja kuin kyseinen Piippo.

    Eli jos se Yleismies koittaisi itsekin ensin luoda niitä työpaikkoja Suomeen saman verran ja alkaisi vasta sitten kyseenalaistamaan toisten tekemiset.

    Se on niin helv.... helppoa olla kateellinen yrittäjille jotka luovat työpaikkoja meille kaikille.
    Jokainen kokeilkoon itse mitä yrittäjänä oleminen todellisuudessa voi olla. Menestyminen/vaurastuminenhan Suomessa on vielä nykypäivänäkin "rikollista".

    Äänestä

  • 20vt kirjoitti:

    Varsinkin kun valtio koko ajan vääristää markkinoita kaikenlaisilla yritys- ja työllistämistuilla.

    Äänestä

  • 20vt kirjoitti:

    Se on niin helv.... helppoa olla kateellinen yrittäjille jotka luovat työpaikkoja meille kaikille.
    Jokainen kokeilkoon itse mitä yrittäjänä oleminen todellisuudessa voi olla. Menestyminen/vaurastuminenhan Suomessa on vielä nykypäivänäkin "rikollista".

    En minä ole ollenkaan kateellinen Piipolle hänen menestyksestään. Olen aina ollut sitä mieltä, että yrittäjäkin on palkkansa ansainnut.

    Kun yrittäjä on päässyt rahoihin käsiksi, niin silloin hän tietysti pyrkii siirtämään liiketoimintaansa sinne, missä vielä suurempia rahoja on tarjolla. Juuri tästä syystä Piippokin on nyt lopettelemassa nämä kotimaiset tuotantolaitoksensa ja siirtää kovaa kyytiä tuotantoa halpamaihin. Yrittäjä tietenkin saa lisää rahaa itselleen, mutta se on aika laiha lohtu kotimaassa oleville entisille työntekijöille.

    Äänestä

  • lösö kirjoitti:

    kaikki loppu on veroa,veroa,veroa....

    USA:ssa gallona maksaa euron verran, niin se gallona, se on jotakuinkin 5 litraa.

    http://www.convertit.com/Go/ConvertIt/
    gallon = 3.785411784 liter
    Eli perinteisestihän 4 litran öljykannua on käsitelty gallonan kokoisena. Nykyisin "öljygallona" on siis euroaikana kasvanut?

    Tuolta voit sitten katsoa keskimääräisen bensagallonan hinnan vaikka kaupunkikohtaisesti:
    http://www.eia.doe.gov/oil_gas/petroleum/data_publications/wrgp/mogas_home_page.html

    Varmaan jostain löytyy keskimääräistä halvemmalla, mutta lähteekö USAssakaan kukaan ajamaan toiselle puolelle maata tankkaamaan halvempaa bensaa?

    Eli lyhyesti: gallonan hinta vaihtelee USAssa 1.90 USD:n paikkeilla (noin 0.41e/litra), joka tekee sikäläisen autokaluston keskikoon tuntien, ajamisesta bensakulujen osalta lähes yhtä kallista (jopa kalliimpaa?) kuin Suomessa. Paljonkos se bensa maksaa tuossa lähempänä olevassa suurvallassa? Ainahan sitä voi käydä tankkaamassa sieltä... ;-D

    Ja ainahan voit tietenkin verrata Suomen kalleinta hintaa USAn halvimpaan ja pyöristä sitten se gallona vielä vaikkapa 7 litraan, niin johan alkaa tuntua halvalta. Ja menee silloin tuo kertomasi 0,22e/litrakin jo oikein.

    Äänestä

  • lösö kirjoitti:

    kaikki loppu on veroa,veroa,veroa....

    USA:ssa gallona maksaa euron verran, niin se gallona, se on jotakuinkin 5 litraa.

    koko eli 158.987294928 litraa toisi tuon arviosi lähemmäksi. Mutta tämä nyt lopullisesti todisti, miten haluttaessa pienillä saadöillä lukuarvoihin, voi aina vääristellä ja liioitella asioita haluamallaan tavalla.

    Äänestä

  • Jake kirjoitti:

    tuo avarsi paljon. Oletkos ekonomimiehiä.
    Se on hyvä että ilmaiseksi koulutetaan ja kaverit lähtee sitten ulkomaille töihin.

    Lue lisää Ilta Sanomia ja tiedät taloudesta paljon enemmän. Kommenttisi ei todellakaan avautunut minulle anteeksi vaan.

    se on todella hyva etta koulutetaan ilmaiseksi nyt nostan tyokkarista korvausta ja teen pimeeta duunia josta en maksa veroja ja kunhan kakarat on kouluiassa niin muutan ulkomaille tienamaan etta paivahoidot on saanu kuitattua kunnan piikkiin. ei suomessa tyonteko kannata, sossujarjestelmassa pitaa elaa kuin sossu ja sita koitan tassa toteuttaa.

    Äänestä

  • lösö kirjoitti:

    kaikki loppu on veroa,veroa,veroa....

    USA:ssa gallona maksaa euron verran, niin se gallona, se on jotakuinkin 5 litraa.

    US gallona on jotakuinkin 3,8 litraa. barreli on vahan alle 160 litraa.

    Äänestä

  • Yleismies kirjoitti:

    En minä ole ollenkaan kateellinen Piipolle hänen menestyksestään. Olen aina ollut sitä mieltä, että yrittäjäkin on palkkansa ansainnut.

    Kun yrittäjä on päässyt rahoihin käsiksi, niin silloin hän tietysti pyrkii siirtämään liiketoimintaansa sinne, missä vielä suurempia rahoja on tarjolla. Juuri tästä syystä Piippokin on nyt lopettelemassa nämä kotimaiset tuotantolaitoksensa ja siirtää kovaa kyytiä tuotantoa halpamaihin. Yrittäjä tietenkin saa lisää rahaa itselleen, mutta se on aika laiha lohtu kotimaassa oleville entisille työntekijöille.

    kateellinen, hän on vain tietämätön, melkeimpä väittäisin tyhmä?

    Totta, Piippo "on päässyt rahoihin" käsiksi ja yrittää tietysti myös pysyä "rahoissa".

    En ole kuullutkaan, että Piippo olisi lopettelemassa täällä olevia tuotantolaitoksia.
    Minun mielestäni hän ainoastaan toimii siten, että tulevaisuudessa edes joillakin hänen työntekijöilään olisi töitä. Täällä tai muualla.

    Sehän se vasta hölmöä olisi, mikäli hän toimisi täällä viimeiseen tappiin, eikä esim Nokia enää pystyisi ostamaan hänen alihankintapalveluitaan vain sen takia, että poliittiset päättäjämme eivät ole osanneet toimia ajoissa oikein.
    Toisin sanoen harjoittaa työllisyyttä ylläpitävää työllisyys politiikkaa.

    Ei kai Yleismieskään ole sitä mieltä, että Piipon tulisi käyttää "oma varallisuutensa" siihen, että hän pystyisi työllistämään vielä esim. kaksivuotta ja vasta sitten pistäisi lapun luukulle?

    Kuka sitten maksaisi Yleismiehen eläkkeen?

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    Suomen "valtionpoliitikot" eivät päätä Viron tai Kiinan palkkatasosta, eikä heillä ole valtaa edes Suomen palkkatasoon. Toki maan hallitus yrittää nytkin parasta aikaa painostaa palkansaajajärjestöjä maltillisiin palkankorotuksiin, että Piippo&Co pystyisi työntekijöitä pitämään töissä täällä, eivätkä siirtäisi tuotantoaan esim. Suomenlahden eteläpuolelle, jossa keskimääräinen palkkataso on 1/4 Suomesta.

    Äänestä

  • ON TYHMÄ kirjoitti:

    tarvikkaan päättää "viron ja kiinan" palkkatasosta.
    Tämä keskustelu meni taas hivenen sivuraiteille.

    Riittää kun poliitikot ottaisivat mallia vaikkapa Ranskasta, joka tukee mm Pariisilaisia yrityksiä erilaisin keinon, että ne pysyisivät Pariisissa.

    Toinen esimerkki, joka oli tämänkin ketjun jossain toisessa puheenvuorossa, esim Espanjan valtio oli tukemassa Frankfurtin autovaraosa ja työkalunäyttelyyn osallistuvia Espanjalaisia yrityksiä, hankkimalla mittavat tilat messupaikalta.

    Minä kutsuisin tätä aivan kohtuulliseksi työllisyyspolitiikaksi ja ainakin vaihtoehdoksi kortistolle.

    Mutta meillä politiikot levittelevät vain käsiään ja pähkäilevät kenen vuoro on toimia YLE.n johtajana jne. Kukahan maksaa?

    Äänestä

  • "valtionpoliitikkojen... kirjoitti:

    No eipä tarvitse ottaa oppia yritystukien jakamisesta mistään päin maailmaa. Kilpailustahan yrittämisessä on kyse. Jos valtio tulee väliin se vain sotkee kilpailua. Kaikki yritystuet ja työllistämistuet joutaisi lopettaa. Työttömille kansalaispalkka ja autoveron sijaan polttoaineveron korotus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jake kirjoitti:

Pieni lainaus taloussivulta, joka kertoo miksi meillä asiat on niin vaikeita ja miksi autoverokin junnaa.
HS 28.09.2004
"Suomessa tuonti oli Uljaksen mukaan vielä 1980-luvulla lähes rikollista toimintaa, jota pyritiin rajoittamaan kaikin mahdollisin tavoin, kuten tulleilla. Ruotsissa esteet oli jo purettu. Suomalaisiin kauppaketjuihin verrattuna ruotsalaisilla on kansainvälistymisessä kymmenien vuosien etumatka."

Yhdyn itsekin edelliseen tietoon 15 vuoden kokemuksella ulkomaankaupasta. Tästä samaisesta syystä tuntuu olevan niin vaikeaa niitä muutoksia saada aikaiseksi, koska edelleen eletään viime vuosituhannella.

Me olemme osa globaalia koneistoa ja siinä joko ollaan mukana tehokkailla veroaseilla ( rahaa suomeen ) tai sitten siitä ollaan ulkona ja se ei tiedä hyvää. Autovero on silloin kärpäsenkakka itämeressä.

tälläkin palstalla vastustetaan muutoksia viimeiseen asti, eikä ymmärretä sahaavan omaa oksaa. On parempi seurata Ruotsin mallia, kuin olla tekemättä mitään ( poistivat perintöveron, autoveron ) eli haluavat pitää teollisuuden kotimaassaan ( ja pääoman ). Raha tulee rahan luokse ja jos raha ei suomessa viihdy ( ei ole hyvin viihtynyt)alkaa alasajo, jossa työttömyys ja kurjuus lisääntyy. Autoveron nostollako se katetaan ja mummoille puurot - Herätkää unestanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu