Ydinvoiman epäluotettavuuden vuoksi

Fukushiman ydinturma romutti Japanin päästötavoitteet.
http://www.ts.fi/uutiset/ulkomaat/560737/Fukushiman ydinturma romutti Japanin paastotavoitteet

Japsit sortui siihen, mihin Suomessa vielä pyritään, eli rakensivat liikaa ydinvoimaa, vaikka olisi pitänyt rakentaa paljon enemmän uusiutuvia energiota, jotka joka tapauksessa ovat tulevaisuuden käytettyimmät energiat.

Saksa teki älykkäästi: käynnisti energiavallankumouksen, jonka aluksi sulki 8 reaktoria 17:sta. Ydinvoimasta luopumispäätös oli tehty jo vuosituhannen alkupuolella, mutta ydinvoimaloille yritettiin välillä saada jatkoaikaa - Fukushima koitui saksalaisten ja ehkä meidän suomalaistenkin eduksi - riippuu siitä, ymmärrämmekö rakentaa ensin mahdollisimman paljon energiaa, joka on meille omavaraista: uusiutuvat energiat.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

" Japani laski perjantaina merkittävästi tavoitettaan kasvihuonekaasujen päästöjen vähentämisestä. Syynä on se, että maa joutui sulkemaan kaikki 50 ydinvoimalaansa Fukushiman ydinturman jälkeen ja lisäämään fossiilisten polttoaineiden käyttöä."

Toivottavasti Japanin ydinvoimalat otetaan pian takaisin tuotantoon. Se olisi tärkeää Japanin ympäristöpäästöjen vähentämiseksi.

Äänestä
  • Eikös siellä ole neljä ydinreaktoria jotka ei muuta teekkään kuin sotkevat koko maailman ympäristöä? Hirveetä. Ei sellaista kukaan halua.

    Äänestä

  • 100-%:in varmuudella osa voimaloista otetaan käyttöön pienien teknisten parannusten ja valvontajärjestelyiden uudelleen järjestämisen jälkeen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


754123dsdgg kirjoitti:

Fukushiman ydinturma romutti Japanin päästötavoitteet.
http://www.ts.fi/uutiset/ulkomaat/560737/Fukushiman ydinturma romutti Japanin paastotavoitteet

Japsit sortui siihen, mihin Suomessa vielä pyritään, eli rakensivat liikaa ydinvoimaa, vaikka olisi pitänyt rakentaa paljon enemmän uusiutuvia energiota, jotka joka tapauksessa ovat tulevaisuuden käytettyimmät energiat.

Saksa teki älykkäästi: käynnisti energiavallankumouksen, jonka aluksi sulki 8 reaktoria 17:sta. Ydinvoimasta luopumispäätös oli tehty jo vuosituhannen alkupuolella, mutta ydinvoimaloille yritettiin välillä saada jatkoaikaa - Fukushima koitui saksalaisten ja ehkä meidän suomalaistenkin eduksi - riippuu siitä, ymmärrämmekö rakentaa ensin mahdollisimman paljon energiaa, joka on meille omavaraista: uusiutuvat energiat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu