Lyhyt kertaus rätkäpörisijöille

Paikkanne ajoradalla on oikean kaistan oikeassa reunassa, ei keskellä kaistaa eikä vasemmassa reunassa.

Ei pujotella autojonojen välissä, jos näen peilistä että pujottelija tulee ajan vielä lähemmäksi viereistä autoa.

Ei vallata autoille tarkoitettuja pysäköintiruutuja.

Turvaväli koskee myös teitä, samoin kuin muutkin säännöt.
25490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Kaistan keskellä on yleensä paras tien pinta, ei kuoppia tai lätäköitä. Rengasurassa on usein kaikkein huonointa ajaa. Kun ajaa keskellä, ei kukaan yritä ohitta samalla kaistalla.

Pujottelua en ymmärrä minäkään. Henkihän siinä lopulta lähtee.

Yksi pyörä/ruutu on viralinen ohje.

Turvaväli kannattaa pitää jo senkin vuoksi, että voi jarruttaa hitaammin, Oikeasti pyörän saa pysähtymään nopeammin kuin auton.

Sääntöjen osaaminen on vielä tärkeämpää pyörällä, kuin autolla. Peltikuori puuttuu, näet.

Äänestä

Moottoripyörällä ajaessani juuri siinäkohtaa kaistaa kun minä haluan!
Siihen ei joku möllikkä puutu.

Äänestä

Tämän täytyy olla tuperä provo. Ei kukaan voi elää siinä uskossa että moottoripyörällä kuuluu ajaa tien reunassa. Oikea paikkahan on keskellä ajorataa.

Äänestä
  • Jos olisit itse lukenut sitä lakitekstiä, niin ehkä silmiisi olisi osunut kohta, jossa kerrotaan ajoneuvon paikka ajoradalla.
    Ulkomuistista : "niin lähellä tien oikeaa reunaa kuin turvallisuutta vaarantamatta on mahdollista"

    Itse ajan myös moottoripyörällä, joten sen ajamisesta ei tarvitse sen enempää esitelmöidä.

    Äänestä

  • ^^^^^^^^^^^^^^ kirjoitti:

    Jos olisit itse lukenut sitä lakitekstiä, niin ehkä silmiisi olisi osunut kohta, jossa kerrotaan ajoneuvon paikka ajoradalla.

    No jos pilkulleen mennään niin kai autoolija näyttää esimerkkiä ? Turvallista ajamista on se että pysyy kaistallaan ( eikä auton tarvitse tulla siihen vierelle samalle kaistalle ei vatsinkaan silloin kun on vastaan tulijoita) kaista on varattu pyöräilijälle koko leveydeltä
    ! Ja sääntöjen noudattamisesta saatnan voi säästää sinne peltilehmään.

    Äänestä

  • ^^^^^^^^^^^^^^ kirjoitti:

    Jos olisit itse lukenut sitä lakitekstiä, niin ehkä silmiisi olisi osunut kohta, jossa kerrotaan ajoneuvon paikka ajoradalla.
    Ulkomuistista : "niin lähellä tien oikeaa reunaa kuin turvallisuutta vaarantamatta on mahdollista"

    Itse ajan myös moottoripyörällä, joten sen ajamisesta ei tarvitse sen enempää esitelmöidä.

    No sinä varmaankin olet niin tyhmä että ajat siellä tienreunassa. Onneksi kaltaisiasi ei ole monta koska kertaakaan vuodesta -91 lähtien en ole isoa pyörää tienreunassa nähnyt ajavan. Mitään järkeähän siinä ei ole ja vaarallistakin joskus. 99% isoista pyöristä ajaa vähintään samaa vauhtia kuin autot ja täysin samaa vauhtia ajaessa on autot joko pyörän edessä tai takana, ei koskaan rinnakkain. Vaikka laissa pyörän paikaksi tien reuna olisikin määritelty ei kukaan eikä koskaan ole sakkoa saanut vaikka keskellä tietä olisi ajanutkin. Sinä tosin varmasti sitäkin pelkäät ja siksi köröttelet reunaviivan tuntumassa. Sinä et ilmeisesti ymmärrä toimia järkevästi ja turvallisesti liikenteessä vaan jääräpäisesti asetuksia noudatat vaikkei kukaan niitä edes valvo saati rankaise niiden rikkomisesta. Moottoripyörän paikka on tien reunassa-sääntö on typerä vanhanaikainen.

    Äänestä

  • Järki käteen!! kirjoitti:

    Jos kerran moottoripyörä luokitellaan ajoneuvoksi niin silloin pätee säännöt ajoneuvon sijainnista ajoradalla, eli oikeassa reunassa.
    Silloin on mahdollista ohittaa siirtymättä kokonaan vastaantulevien kaistalle jos esimerkikksi samaan tulee vastaan toinen pyörä, joka sekin ajaa kaistan oikeassa reunassa. Tämä jos mikä on sitä joustavuuttaa ja oikeata ajokäyttäytymistä joka tuntuu monelta olevan täysin hukassa, tässäkin keskustelussa jo esiintullut.

    Äänestä

  • Siis järki käteen!!! kirjoitti:

    Moottoripyörät voivat kohdata toisensa aivan hyvin vaikka keskellä kaistaa ajaisivatkin koska ovat niin pienikokoisia eli kapeita. Aivan turhaa sen takia on riskeerata ajamalla tarpeettoman reunasssa. Ilmeisesti et ymmärrä lukemaasi ja taidat olla niitä jotka sokeasti noudattavat lakia vaikka se typerä ja jopa vaarallinen olisikin. Ajat lakien mukaan vaikka lainsäätäjä ja sen valvojatkin ovat lain huonoksi todenneetkin eivätkä sitä edes valvo. Mitään hyötyä ei ole reunassa ajamisessa koska kukaan ei koska kukaan ei rinnallasi aja, ohitukset on vaikeampia aloittaa ajoradan reunasta kuin keskeltä. Vain todella typerä motoristi vaarantaa itsensä ja muutki ajamalla ajoradan reunassa, siitäkin huomimatta että kauan sitten joku on sellaisen säännön keksinytkin. Sillon oli tiet, autot, pyörät, nopeudet ja ajo-olosuhteeet täysin erilaiset. Tuo typerä lakipykälä toivottavasti päivitetään tälle vuosisadalle ettei kukaan nykyinen tai tulevakaan motoristi sitä noudata koska sen noudattamista ei vaadi edes poliisi!!

    Äänestä

  • Siis järki käteen!!! kirjoitti:

    Jos kerran moottoripyörä luokitellaan ajoneuvoksi niin silloin pätee säännöt ajoneuvon sijainnista ajoradalla, eli oikeassa reunassa.
    Silloin on mahdollista ohittaa siirtymättä kokonaan vastaantulevien kaistalle jos esimerkikksi samaan tulee vastaan toinen pyörä, joka sekin ajaa kaistan oikeassa reunassa. Tämä jos mikä on sitä joustavuuttaa ja oikeata ajokäyttäytymistä joka tuntuu monelta olevan täysin hukassa, tässäkin keskustelussa jo esiintullut.

    Aja sinä papparainen vaan Jawallasi vaikka ojassa mutta me muut jotka liikenteestä ja pyöristä jotain ymmärrämme ajamme siinä keskellä kaistaa kuten kuuluu ajaakin. Lakipykälistä huolimatta. Järjen käyttö on sallittua ja tässä tapauksessa poliisikin niin tekee.

    Äänestä

  • GSXR/RR kirjoitti:

    No yrittäisit sitten käyttää sitä järkeä, tekstistäsi päätellen et kykene edes siihen. Ajoneuvon paikka on edelleen ja tulee olemaan kaistan oikeassa reunassa, juurikin ohitusten helpottamiseksi. Et ymmärrä vai, sen kyllä saatoin arvata.

    Äänestä

  • oikeassa reunassa kirjoitti:

    No yrittäisit sitten käyttää sitä järkeä, tekstistäsi päätellen et kykene edes siihen. Ajoneuvon paikka on edelleen ja tulee olemaan kaistan oikeassa reunassa, juurikin ohitusten helpottamiseksi. Et ymmärrä vai, sen kyllä saatoin arvata.

    Annetaan olla. Katselepa ensikesänä moniko motoristi ajaa tien oikeassa reunassa ja mieti oisiko sittenkin niin että sinua lukuunottamatta kaikki suomalaiset(kin) motoristit ovat ymmärtäneet paremmin kuin sinä että käytännöllisyys ja eteenkin turvallisuus menevät typerän lakipykälän edelle! Sinä voit minunkin puolestani ajaa aivan missä haluat mutta muista ettet koskaan etkä missään aja lain vastaisesti ylinopeutta sillä senkin rikkomisen laki määrää rangaistavaksi!!!!

    Jospa sinä "Järki käteen" opettelisit lukemaan ja kirjoittamaan.
    Kirjoittamaasi on ikävä lukea, koska sitä puuttuu välimerkkejä ja kappalejako.

    Mutta sitten aiheeseen.
    Lainaus Tieliikennelaista:
    "9 §

    Ajoneuvon paikka ajoradalla

    Ajoneuvoa on ajoradalla kuljetettava muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen niin lähellä ajoradan oikeaa reunaa kuin turvallisuutta vaarantamatta on mahdollista....".

    Luepas nyt tuo lainaus muutamaan kertaan ja ajattele sen sisältöä.
    Siinä ei ole ehdotonta määräystä kuljettaa ajoneuvoa tien oikeassa laidassa, vaan niin lähellä oikeaa laitaa kuin TURVALLISUUTTA VAARANTAMATTA on mahdollista.
    Jos oikeassa reunassa ajo tuntuu vaaralliselta, nin sitten pitää siirtyä sen verran keskemmälle, että turvallinen ajo on mahdollista.

    Nyt voimme palata kommenttini alkuun. Lukutaito ei ole pelkästään sanojen luettelua, vaan sisältää myös lauseiden ymmärtämisen. Siksi kehotan sinua harjoittelemaan lukemista.

    Itse ajan moottoripyörällä niin lähellä tien oikeaa reunaa, kuin se turvallisuutta vaarantamatta on mahdollista, mutta usein se tarkoittaa keskellä tietä ajamista. Vain minä itse tiedän, mikä on minulle milläkin hetkellä turvallisin paikka ajaa.

    Ja uskoakseni ajoin moottoripyörällä jo silloin, kun sinä vielä taputtelit paskakakkuja olkkarin lattialla.

    Äänestä

  • ^^^^^^^^^^ kirjoitti:

    Yritä nyt saatanan apina tajuta että minä tiedän mitä lakikirja sanoo moottoripyörän ajaamisesta ja paikasta tiellä!!!!! Nyt vaan on niin että jokainen motoristi sinua lukuunottamatta on ymmärtänyt sen että TURVALLISIN JA PARAS paikka on ajaa moottoripyörällä KESKELLÄ AJOKAISTAA vaikka sinä kuinka yrität jankata lakikirjasi tekstiä. Tämän on ymmärtänyt myös poliisi eikä puutu siihen saati että se keskellä kaistaa ajamisesta sakkoja kirjoittaisi.

    Muistutus vielä ettet sitten todellakaan millään ajoneuvolla ylinopeutta SILLÄ LAKIKIRJA KERTOO SEN OLEVAN KIELLETTYÄ!!! Muista tämä kun luet sitä lakikirjaa kuin piru raamattua!!!

    Ja nyt osaltani kirjoittaminen tästä aiheesta loppui koska et ole sen arvoinen että aikaani kannattaa haaskata kaiken maailman idioottien kanssa kiistelemiin!!

    Katsotaanpas asiaa maantietellisesti, kaistan leveys on yleensä 2,5-3 metriä, autolla pitää ajaa alle puolen metrin päässä ajoradan reunasta, rätkällä vastaavasti 1,5 metrin päässä, mikäli rätkällä ajettaisiin samoin alle puolen metrin päässä niin esim ohittamiset olisivat paljon joustavampia.
    Mikä siinä turvallisuudessa muuttu oli se puoli metriä tai puolitoista metriä.
    Itse kylläkin ajan aina reunaviivaa hipoen. Johtuu ilmeisesti auton käsittelytaidosta tuo ajotarkkuus. Ei se auto eikä rätkä kaadu vaikka ajaa aivan viivan tuntumassa.

    Täytyy todeta, että ilmeisesti olet vielä tyhmempi kuin kuvittelin.
    Auttaisikohan jos laittaisin tavuviivat kirjoitukseen, niin ymmärtäisit paremmin mitä siinä lukee?
    Pyydä vaikka äiskä selittämään, mitä edellisessä viestissäni lukee.

    Äänestä

  • ajamaan oppinut kirjoitti:

    Katsotaanpas asiaa maantietellisesti, kaistan leveys on yleensä 2,5-3 metriä, autolla pitää ajaa alle puolen metrin päässä ajoradan reunasta, rätkällä vastaavasti 1,5 metrin päässä, mikäli rätkällä ajettaisiin samoin alle puolen metrin päässä niin esim ohittamiset olisivat paljon joustavampia.
    Mikä siinä turvallisuudessa muuttu oli se puoli metriä tai puolitoista metriä.
    Itse kylläkin ajan aina reunaviivaa hipoen. Johtuu ilmeisesti auton käsittelytaidosta tuo ajotarkkuus. Ei se auto eikä rätkä kaadu vaikka ajaa aivan viivan tuntumassa.

    Ei kaadu ei mutta jos pyörällä ajaa niin oikealla kuin on turvallista ajaa niin autoilijat ohittaa pyörän vastaan tulevien aikan saman aikaisesti (3ajoneuvoa rinnakkain) eli pyörällä voi ja SAA ajaa oman kaistan keskellä eikä riko käytännössä mitään lakia ( toivottavasti autoilija vasemman kaistan suhari opettelee myös sen missä ajoneuvoa pääsääntöiseti pitää kuljettaa).

    Äänestä

  • ........... kirjoitti:

    Sitähän juuri tarkoitettiin että voi ohittaa vaikka olisi vastaantulija, etkö osaa lukea.

    Yhtälailla kaikkien pitää ajaa kaistan oikeassa reunassa ajoneuvotyypistä riippumatta, myös moottoripyörien, onko selvä.

    Äänestä

  • juuri siksi kirjoitti:

    Helvetti saman aikaisesti ei ohiteta vastaan tulijan kanssa !!! Tajuaatko että se on liikenne turvallisuuden vaarantamista ja rangaistava teko.Rikon kyllä pelin jos joku koittaa saman aikaisesti ohitta vastaan tulijan aikana !!!
    Oot aika koomassa ja aika paskiainen

    Äänestä

  • juuri siksi kirjoitti:

    Sitähän juuri tarkoitettiin että voi ohittaa vaikka olisi vastaantulija, etkö osaa lukea.

    Yhtälailla kaikkien pitää ajaa kaistan oikeassa reunassa ajoneuvotyypistä riippumatta, myös moottoripyörien, onko selvä.

    Taidat olla audi homo tai bmw hiv kyllä sinä odotat ohitusta siihen saakka että vastaan tulijan kaista on vapaa !!!

    Äänestä

Älkää mopopojat ainakaa käyttäkö niitä mustia stealth vaatteita !!!!

Äänestä

Onko tässä nyt kyse oikeanpuoleisilla kaistoilla ajamisesta vai moottoripyörällä pientareen vieressä/kaistan oikeassa laidassa ajamisesta

Jos pientareen vieressä/kaistan oikeassa laidassa ajamisesta niin se ei koske moottoripyöriä A1-luokasta ylöspäin, mopoja kyllä koskee, mutta eipä keskikaistalla kannattaisi sitä kaistan oikeaa laitaa ajaa

Äänestä
  • Oliko sinulle liian vaikeaa, eihän moottooripörillä ole mitää asiaa muille kaistoille, ainoastaan kääntymistä varten voi käyttää muuta kuin oikeanpuoleista kaistaa.

    Äänestä

Jo nimimerkki "rätkäpörisijä" kuvastaa, että ko. määlyn kanssa ei kannata keskustella.

Äänestä
  • Tätä tarkoitat.

    "rätkäpörisijä 63v
    14.3.2014 20:32
    2
    Sulje
    Kaistan keskellä on yleensä paras tien pinta, ei kuoppia tai lätäköitä. Rengasurassa on usein kaikkein huonointa ajaa. Kun ajaa keskellä, ei kukaan yritä ohitta samalla kaistalla.

    Pujottelua en ymmärrä minäkään. Henkihän siinä lopulta lähtee.

    Yksi pyörä/ruutu on viralinen ohje.

    Turvaväli kannattaa pitää jo senkin vuoksi, että voi jarruttaa hitaammin, Oikeasti pyörän saa pysähtymään nopeammin kuin auton.

    Sääntöjen osaaminen on vielä tärkeämpää pyörällä, kuin autolla. Peltikuori puuttuu, näet. "

    Äänestä

Moottoripyörä tarvitsee enemmän tilaa ajoradalla kuin auto, sehän opetetaan jo autokoulussa. Ajattelepa että se pyörä kuljettajineen on 1,5m korkea ja kallistuu 60 astetta kummallekin puolelle. Missä kohtaa sen on oltava ajoradalla että se ei ylitä kaistaviivoja missään tilanteessa (poislukien kaistanvaihdot)?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

yrittäkää oppia kirjoitti:

Paikkanne ajoradalla on oikean kaistan oikeassa reunassa, ei keskellä kaistaa eikä vasemmassa reunassa.

Ei pujotella autojonojen välissä, jos näen peilistä että pujottelija tulee ajan vielä lähemmäksi viereistä autoa.

Ei vallata autoille tarkoitettuja pysäköintiruutuja.

Turvaväli koskee myös teitä, samoin kuin muutkin säännöt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu