Rosatomin osuus Fennovoimassa

Nyt kun Fennovoiman ydinvoimalahanke palaa eduskunnan käsittelyyn on hyvä palauttaa mieleen TVO:n Olkilouto 3 hanke, jonka hinta-arvio 3,2 miljardia euroa on kasvanut 8,5 miljardiin. Hankkeen valmistuminen on siirtynyt vuodesta 2009 vuoteen 2020. Areva vaatii lisäksi TVO:lta välimiesoikeudessa jo 2,6 miljardia euroa, vaikka laitos piti toimittaa avaimet käteen periaatteella. Areva on myös syyttänyt säteilyturvakeskusta hankkeen vaikeuksista.

Onko Venäjän valtion yhtiö Rosatom parempi toimittaja? Tällekin laitokselle tulee samat vaatimukset kuin Arevalle säteilyturvakeskuksen toimesta. Rosatomin reaktori tulisi olemaan yhtiön ensimmäinen länsimaissa. Mitä jos kaikki ei menekään putkeen? Onko Fennovoiman osakkaat varautuneet aikataulun pettämiseen ja kustannusten kasvuun? Suomalaisista osakkaista jäljellä on kunnallisia energia yhtiöitä sekä taloudellisesti kuralla oleva teräsyhtiö Outokumpu. Tässä saattaakin olla Rosatomille tilaisuus kasvattaa omistusosuuttaan, vaikka enemmistöksi asti. Kun Rosaatom on sekä laitostoimittaja että osakas Fennovoimassa, niin se istuu neuvottelupöydän molemmilla puolilla. Tämä kuvio haiskastaa, varsinkin kun kauppasummat ja sopimukset ovat salaisia. Luulempa että suomalaisisia osakkaita tullaan vetämään kuin pässiä narusta. Venäläiset nimittäin osaavat tämän pelin paremmin kuin sinisilmäiset suomipojat. Pitää muistaa myös se että Energiapolitiikka ei Venäjällä ole pelkkää energiapolitiikkaa.
130375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 130

Vanhimmat

Harhaanjohtavaa tekstiä. Laitoksen kauppahinta avaimet käteen toimituksella on tosiaankin tuo 3,2 miljardia. Mitä tulee Arevalle maksamaan, on toinen asia. Välimiesoikeudessa molemmilla on vaatimuksia ja sen tulosta on turha spekuloida. Laitoksen valmistumisen nykyinen arvio on kai 2016.

Rosatomilla on tulossa varsin paljon laitostoimituksia eri maihin, Venäjän lisäksi, mahdollisesti myös länsimäihin. Ei sillä ole varaa menettää mainettaan laitostoimittajana (niin kuin Areva on tehnyt). Suurin riski on että useiden toimitusten takia suurten komponenttien valmistus viivästyy.

Äänestä
  • Venäjä on jo menettänyt maineensa ja siinä samassa Rosatom. Rosatom on Venäjän entinen ydinenergiaministeriö, jota johtaa Venäjän entinen pääministeri. Yhtiö hallintoneuvoston nimittää presidentti Putin, ja siinä istuvat mm. presidentin neuvonantaja ja energiaministeri. Energiapolitiikka on Venäjällä osa ulkopolitiikkaa.

    Äänestä

  • 7+9 kirjoitti:

    Venäjä on jo menettänyt maineensa ja siinä samassa Rosatom. Rosatom on Venäjän entinen ydinenergiaministeriö, jota johtaa Venäjän entinen pääministeri. Yhtiö hallintoneuvoston nimittää presidentti Putin, ja siinä istuvat mm. presidentin neuvonantaja ja energiaministeri. Energiapolitiikka on Venäjällä osa ulkopolitiikkaa.

    Itseasiassa oligarkkien takia talous on Venäjällä ainoa mikä ei ole politiikkaa.

    Äänestä

  • Red October kirjoitti:

    Itseasiassa oligarkkien takia talous on Venäjällä ainoa mikä ei ole politiikkaa.

    Sitähän ei tiedä tehdäänkö laitoskauppa avaimet käteen urakkasopimuksella kuten Olkiluodon kohdalla. Muitakin sopimusmalleja on käytettävissä. Veikkaan kuitenkin avaimet käteen mallia, koska Rosatomille tämä olisi ensimmäinen länsimainen kohde. Rosatomin edeltä Neuvostoliiton ajoilta tosin teki Loviisan voimalat, mutta Suomea ei kaikkialla laskettu länsimaaksi, vaan "kekkoslovakiaksi".

    Äänestä

Rosatom on Venäjän valtionkorporaatio (Государственная корпорация). Valtionkorporaatiot nauttivat juridista erityisasemaa suoraan Venäjän presidentin ja hallituksen alaisuudessa.

Rosatomilla on tällä hetkellä eniten vireillä olevia ydinvoimahankkeita maailmassa, ja se noudattaa agressiivista laajentumisstrategiaa. Rosatom käyttää hankkeissaan niin sanottua BOO-mallia (Build, Own, Operate), eli rakenna-omista-operoi mallia. Rosatom pyrkii hankkimaan ydinvoimayhtiöistä osuuden ja tarjoaa pääosan rahoituksesta, rakentaa reaktorin ja lopulta hoitaa voimalan käytön.

Kun eduskunnassa 2010 päätettiin Fennovoiman toimiluvasta yksi argumenteista oli että Suomen pitää pyrkiä energiassa omavaraisuuteen.

Äänestä

Eiköhän Rosatomin osuus nouse suoraan suhteessa siihen että kuinka paljon jää maksamatta laitoksesta jonka lopulliset kustannukset tiedetään vasta valmistuttua.
Avaimet käteen olisi ainut järkevä vaihtoehto, omistuksen ollessa kokonaan Suomalaisilla yrityksillä ilman taloudellista suhdetta valmistajaan.

Äänestä

On hyvä myös muistaa että tämä Fennovoiman ja Rosatomin omistama laitos tulisi toimimaan vuosikymmeniä Suomen maaperällä. Siinä ajassa voi tapahtua mitä vain ja omistussuhteet ehtivät myös muuttua. Moniko olisi uskonut Ukrainan tapahtumien johtavan Krimin kriisiin. Eilen Venäjän joukot miehittivät kylän Krimin ulkopuolella, koska siellä on maakaasupumppaamo. Ukrainan rajavartiosto sanoo venäläissotilaiden kertoneen turvaavansa kylässä olevan maakaasupumppaamon "mahdollisten terrori-iskujen varalta".

Äänestä

Onneksi kansallinen Kokoomus ei halua Putin & Companyn omistamaa ydinvoimalaa Suomeen mikäli on uskomista Zyskowiczin vertaukseen Putin = Hitler.

Äänestä
  • Tarkennetaan että hän vertasi Putinia Hitleriin ja Staliniin.

    Äänestä

  • Tarkkana kirjoitti:

    Tarkennetaan että hän vertasi Putinia Hitleriin ja Staliniin.

    Kiitos tarkennuksesta. Isä aurinkoinen unohtui. Ben olisi kyllä voinut lisätä listaan myös Kiinan Maon ja P-korean Kimin.

    Äänestä

Pikku lisäys;

Putinilla pelottelu on hölmöä.
Kun Pyhäjoen ydinvoimala 2020-luvun puolivälissä aloittaa tuotantonsa, Putin on jo silloin yli 70-vuotias eläkeukko.

Äänestä
  • Pikku, pikku lisäys:

    Fennovoiman suurin omistaja Rosatom on Venäjän valtion omistama korporaatio joka on suoraan Venäjän presidentin ja hallituksen alaisuudessa. Pikku Putineja kasvaa Venäjän aroilla lisää. Ja se laitos on Pyhäjoella vielä vuoden 2020 jälkeenkin varmaan 50-vuotta, niin että se pikku Putinkin ehtii vielä delata moneen kertaan.

    Äänestä

  • Putin II kirjoitti:

    Pikku, pikku lisäys:

    Fennovoiman suurin omistaja Rosatom on Venäjän valtion omistama korporaatio joka on suoraan Venäjän presidentin ja hallituksen alaisuudessa. Pikku Putineja kasvaa Venäjän aroilla lisää. Ja se laitos on Pyhäjoella vielä vuoden 2020 jälkeenkin varmaan 50-vuotta, niin että se pikku Putinkin ehtii vielä delata moneen kertaan.

    Kosygin silloisen Neuvostoliiton pääministerinä oli Kekkosen kanssa järkkäämässä voimaloita Loviisaan ja myöhemmin mukana vihkiäisseremoniassa. Hän on ollut haudassa jo kaun ja monta johtajaa on Neuvostoliitossa / Venäjällä ollut, mutta Loviisan voimalat tuottaa sähköä riippumatta siitä kuka valtioita johtaa.

    Äänestä

  • Kylmä totuus kirjoitti:

    Vielä kylmempi totuus on se että Loviisan voimalat omistaa Fortum ja sen suurin omistaja on Suomen valtion. Fennovoiman suurin omistaja on Venäjän valtio.

    Äänestä

Aivan oikein.
Maantieteelle emme voi mitää, sanoi presidentti Paasikivi aikoinaan.
Suomi on ja pysyy Venäjän naapurina.
Pyhäjoen ydinvoimalan suunniteltu käyttöikä on 60 vuotta.

Äänestä
  • Se tosiaan on huomioitava. Teoriassa ydinvoimalasta voidaan tehdä etäkäytettävä ...

    Äänestä

Fennovoiman hankkeessa on kaikki muuttunut sitten vuoden 2010 eduskuntakäsittelyn. Laitoksen toimittajaksi on vaihtunut Venäjän Valtion omistama Rosatom ja samasta Rosatomista on tullut Fennovoiman suurin rahoittaja 75% osuudella ja suurin osakas nyt 34% ja jatkossa halu sen kasvattamiseen on suuri. Neuvottelut laitoksen ostajan ja toimittajan kanssa ovat varmasti mielenkiintoisia kun Rosatom voi neuvotella itse itsensä kanssa. Moni teollisuuden edustaja onkin hankkeesta vetäytynyt. Moni Suomen köyhistä kunnista on vielä vahvasti mukana, mutta saa nähdä koska siellä alkaa pako.

Äänestä

Varsinaiset talouspakotteet taitavat olla liian hankala työkalu Ukrainan kriisissä mutta kaikki hankkeet, jotka lisäävät energiariippuvuutta Venäjästä pitäisi vetää jäihin mukaan lukien Fennovoiman hanke. Kannattaisi tiivistää yhteyistyötä Viron ja muiden pohjoismaiden kanssa.

Äänestä
  • Siis tilata voimala niiltäkö ?????

    Äänestä

  • Mikä firma? kirjoitti:

    Siis tilata voimala niiltäkö ?????

    Baltian mailla on/oli ainakin suunnitteilla yhteinen ydinvoimala, Viro oli jossain vaiheessa kiinnostunut.

    Yhteistyötä on myös sähkönsiirto maasta toiseen kulloisenkin tilanteen mukaan. Ympäristön kannalta olisi vain hyvä, kun 100% sähkön hankinnan omavaraisuustavoitteesta pikkuisen tingittäisiin, ja jeesattaisiin toinen toisiamme.

    Äänestä

Jospa aloitettaisiin energiariippuvuuden pienentäminen Venäjästä sillä, että lopetetaan maakaasun, hiilen ja öljyn tuonti Venäjältä.
Virosta voisi tuoda palavaa kiveä energia-raaka-aineeksi.

Äänestä
  • Väärin

    Hoidetaan hyvät suhteet energiakaupalla ja muulla kaupalla.

    Äänestä

  • Palavaa kiveä tulisi käyttää vain kriisitilanteissa, kuten turvettakin.

    Äänestä

Energiariippuvuutta Venäjän energiasta voidaan tulevaisuudessa vähentää esim. maakaasun tuonnilla muista maista. LNG terninaaleja onkin tulossa monta kuten Tornioon, inkooseen ja Poriin. Maakaasuputki Suomesta Ruotsin läpi Norjaan olisi myös nostettava uudelleen esiin.

Fennovoiman ydinvoimahakkeeseen pitäisi saada omistajaksi ja rahoittajaksi enemmän suomalaisia ja mahdollisesti muita EU-maissa olevia toimijoita. Harmi että E.ON vetäytyi hankkeesta. Fennovoiman nykyisen kaltainen laitos (Rosatom) ja Venäjän valtion suuri omistus Fennovoimassa saattavat karkoittaa muut toimijat.

Äänestä
  • Myös Haminaan ja Porvooseen on suunnitteilla lng terminaalit. Hyvä Suomi!

    Äänestä

Tänään elinkeinoministeri Jan Vapaavuori luonnehti Krimin kriisiä ja muita vastaavia tapahtumia ”ohimeneviksi ilmiöiksi”. Elääkö Vapaavuori tässä maailmassa, vai jossakin toisessa ulottuvuudessa?

Äänestä
  • Mikään sota tai kahina ei jatku ikuisesti, minkä normaalit aikuiset ovatkin ymmärtäneet.Lähestyvät vaalit tässä virittelee kokopäiväisiä päivystäjiä.

    Äänestä

  • Kansa tietää kirjoitti:

    Mikään sota tai kahina ei jatku ikuisesti, minkä normaalit aikuiset ovatkin ymmärtäneet.Lähestyvät vaalit tässä virittelee kokopäiväisiä päivystäjiä.

    Oikeassa olet, nimimerkki "Kansa tietää". Pala kerrallaan taktiikka tuntuisi menevän läpi ja on saanut Suomessakin nyt ministeritason siunauksen.

    Äänestä

  • Jotenkin "rusinat pullasta" -politiikkaa tuo Kokoomuksen politiikka.

    Kyllä NATO:lle ja EU:lle. Ei kuitenkaan EU:n yhteisille Venäjän vastaisille pakotteille.

    Ei Ukrainan kaltoinkohtelulle. Kyllä kuitenkin Venäjän valtionyhtiötä vahvistavalle ydinvoimakaupalle Suomessa.

    Äänestä

  • Asdertson kirjoitti:

    Jotenkin "rusinat pullasta" -politiikkaa tuo Kokoomuksen politiikka.

    Kyllä NATO:lle ja EU:lle. Ei kuitenkaan EU:n yhteisille Venäjän vastaisille pakotteille.

    Ei Ukrainan kaltoinkohtelulle. Kyllä kuitenkin Venäjän valtionyhtiötä vahvistavalle ydinvoimakaupalle Suomessa.

    Eikös se rusinat pullasta ole ihan hyvä juttu. Jos vaan pystyy valitsemaan ne.

    Äänestä

  • Eminirkki kirjoitti:

    Eikös se rusinat pullasta ole ihan hyvä juttu. Jos vaan pystyy valitsemaan ne.

    Itse en tykkää kun pullassa on rusinoita. Mitä tulee Fennovoiman hankkeeseen niin siinä rusinat taitaa poimia presidentti Putin.

    Äänestä

  • Kansa tietää kirjoitti:

    Mikään sota tai kahina ei jatku ikuisesti, minkä normaalit aikuiset ovatkin ymmärtäneet.Lähestyvät vaalit tässä virittelee kokopäiväisiä päivystäjiä.

    Mitä ihmettä tarkoitat tällä:

    "Lähestyvät vaalit tässä virittelee kokopäiväisiä päivystäjiä."

    Kertoisitko asiasi ilman mutinaa. Siis esität kaikki faktat mitä sinulla asiasta on, ja jos ei ole mitään, pidät turpasi tukossa. Tuota mummmmummussutusta ei jaksa pirukaan enää karjumatta lukea.

    Äänestä

  • stuxnet kirjoitti:

    Osui ja upposi!

    Äänestä

  • Twitterissä pelkistetty kommentti Vapaavuoren A-talk-ohjelman lausumista:

    "Ministeri Vapaavuori peräänkuuluttaa rakentavampaa ydinvoimakeskustelua. Paino sanalla rakentavampaa." ( @sepponet )

    https://twitter.com/sepponet/statuses/446734121273131008

    Katsoin ohjelman, tulee varmaan uusintana. Taistelu on kyllä kova.

    Äänestä

Ihmetyttää miksi Fennovoiman hankkeelle ei ole löytynyt enempää suomalaista tukea rahoituksen ja omistusosuuden muodossa. Aika moni yritys on siitä vetäytynyt.

Jos laitos kerta tulisi tuottamaan voittoa tulevaisuudessa, niin luulisi että siihen löytyisi suomalaista rahoitusta. Nythän Venäjä on siinä rahoittajana 75%:sti.

Äänestä
  • 2012 Luopuneet: E.ON, S-ryhmä, Atria, Omya, Lankosken Sähkö, Leppäkosken Sähkö, Outokummun Energia, Ålands Elandelslag, Jyväskylän Energia.

    4.3. 2013 Kuopion Energia luopuu

    14.11.2013 Luopuneet: AGA, Boliden Harjavalta, Boliden Kokkola, Componenta, Esse Elektro-Kraft, Etelä-Savon Energia, Finnfoam (4Capes Oy), Itä-Lapin Energia, Kemin Energia, Kotkan Energia, Ovako Imatra, Rovakairan Tuotanto, Tammisaaren Energia, Vaasan Sähkö ja Vimpelin Voima.

    25.2.2014 Rosatomin toimitusjohtaja Sergei Kirienko kertoo, että yhtiö on valmis nostamaan omistusosuutensa Fennovoimasta jopa 49 prosenttiin.

    Äänestä

  • Puupää kirjoitti:

    2012 Luopuneet: E.ON, S-ryhmä, Atria, Omya, Lankosken Sähkö, Leppäkosken Sähkö, Outokummun Energia, Ålands Elandelslag, Jyväskylän Energia.

    Laitapa Puupää myös Fennovoiman hankkeessa mukana olevien lista ?

    Äänestä

  • Puupää kirjoitti:

    2012 Luopuneet: E.ON, S-ryhmä, Atria, Omya, Lankosken Sähkö, Leppäkosken Sähkö, Outokummun Energia, Ålands Elandelslag, Jyväskylän Energia.

    4.3. 2013 Kuopion Energia luopuu

    14.11.2013 Luopuneet: AGA, Boliden Harjavalta, Boliden Kokkola, Componenta, Esse Elektro-Kraft, Etelä-Savon Energia, Finnfoam (4Capes Oy), Itä-Lapin Energia, Kemin Energia, Kotkan Energia, Ovako Imatra, Rovakairan Tuotanto, Tammisaaren Energia, Vaasan Sähkö ja Vimpelin Voima.

    25.2.2014 Rosatomin toimitusjohtaja Sergei Kirienko kertoo, että yhtiö on valmis nostamaan omistusosuutensa Fennovoimasta jopa 49 prosenttiin.

    Minua kiinnosta luopuneista, se, että onko ne saaneet osuutensa myytyä? Ainakin S-ryhmästä liikkui sellainen juttu, että sillä on ne vielä, kun ostajaa ei löydy.

    Äänestä

  • stuxnet kirjoitti:

    Minua kiinnosta luopuneista, se, että onko ne saaneet osuutensa myytyä? Ainakin S-ryhmästä liikkui sellainen juttu, että sillä on ne vielä, kun ostajaa ei löydy.

    Yle uutiset kertoi 29.1.2014 että Atria, S-ryhmä ja Kuopion Energia kauppaavat osuuksiaan Fennovoimasta. Ostajaehdokkaita ei kuitenkaan ole löytynyt.

    Paitsi tietysti Rosatom.

    Äänestä

  • stuxnet kirjoitti:

    Minua kiinnosta luopuneista, se, että onko ne saaneet osuutensa myytyä? Ainakin S-ryhmästä liikkui sellainen juttu, että sillä on ne vielä, kun ostajaa ei löydy.

    Minua kiinnostaa enemmän Fennovoiman hankkeessa mukana olevien lista.
    Hankehan toteutuu.

    Äänestä

  • Montako mukana kirjoitti:

    Minua kiinnostaa enemmän Fennovoiman hankkeessa mukana olevien lista.
    Hankehan toteutuu.

    Tiesitkö että Atria vetäytyy Fennovoiman hankkeesta, koska se keskittyy omaan ydin liiketoimintaan.

    Äänestä

  • V. Putler kirjoitti:

    Keskittyykö Atria rakentaa omaan ydin laitoksen ?

    Tuo oli hyvä juttu. Nyt ostosvaihtoehdot leikehyllyillä lisääntyy!

    Äänestä

  • P. Vutler kirjoitti:

    Keskittyykö Atria rakentaa omaan ydin laitoksen ?

    Ei kun päätti, ettei elaimiä teurasteta ydinsähköllä, kun ei ne sitten ole ydinsähköllä käyvässä makkarahyllyn jäähdyttimessäkään S-ryhmän ruokakaupoissa.

    Äänestä

  • stuxnet kirjoitti:

    Tuo oli hyvä juttu. Nyt ostosvaihtoehdot leikehyllyillä lisääntyy!

    "Yle Uutisten tietojen mukaan Atria, S-ryhmä ja Kuopion Energia kauppaavat osuuksiaan Fennovoimasta. Ostajaehdokkaita ei kuitenkaan ole löytynyt."
    http://yle.fi/uutiset/fennovoiman_osuudet_uhkaavat_jaada_yritysten_kasiin/7058839
    (29.1.2014)

    Tuon mukaan Atria olisi siis jo aiemmin luopunut osuudestaan. Se tieto on jäänyt väliin.

    Äänestä

21.2.2014 Uutinen: Talvivaaralta ei tipu lisärahaa Fennovoimaan. Ilmoittaa että tukee hanketta kuitenkin henkisesti: tsemppiä pojat, kyllä se siitä :-)

Äänestä
  • jep. minäkin voisin vaikka vastustaa putinia ja ilmoittaa obamalle, että haluan mukaan matkustusboikottiin :) Sellaista ilmaa kuulemma Venäjällä on, eli Krim-vastatoimia pidetään ihan pilkkanaan,

    Äänestä

  • stuxnet kirjoitti:

    jep. minäkin voisin vaikka vastustaa putinia ja ilmoittaa obamalle, että haluan mukaan matkustusboikottiin :) Sellaista ilmaa kuulemma Venäjällä on, eli Krim-vastatoimia pidetään ihan pilkkanaan,

    Matkustuskielto se taisi olla, ei -boikotti.

    Äänestä

Syy miksi Fennovoiman hankkeesta on vetäynyt niin moni suomalainen ( ja saksalainen) osakas lienee taloudellisten riskien välttäminen. Olkiluodon tapaus on osoittanut että tällaisen hankeen valmistuminen saattaa venyä useita vuosia. Tapauksia on myös muualla maailmassa missä koko hanke on laitettu lepäämään. Sijoituksen takaisin saaminen saattaa venyä vuosikymmenten mittaiseksi.

Äänestä
  • Juu, rahalle taitaa olla monessa firmassa muutakin käyttö kuin makuuttaa sitä vuosia tuottamattomassa hankkeessa. Ja lisärahaakin hankkeeseen varmasti tullaan osakkailta kinuamaan, kun ne jossakin vaiheessa loppuu. Jos ei anna niin osakkuus laitoksessa luonnollisesti pienenee vastaavassa suhteessa. Venäläiset osaa tämän pelin ja helppohan sitä on pelata kun istuu suurimpana yksittäisenä omistajana Fennovoimassa ja on samalla laitoksen toimittaja. Vuosisadan huijaus.

    Äänestä

  • Tere vaan kirjoitti:

    Juu, rahalle taitaa olla monessa firmassa muutakin käyttö kuin makuuttaa sitä vuosia tuottamattomassa hankkeessa. Ja lisärahaakin hankkeeseen varmasti tullaan osakkailta kinuamaan, kun ne jossakin vaiheessa loppuu. Jos ei anna niin osakkuus laitoksessa luonnollisesti pienenee vastaavassa suhteessa. Venäläiset osaa tämän pelin ja helppohan sitä on pelata kun istuu suurimpana yksittäisenä omistajana Fennovoimassa ja on samalla laitoksen toimittaja. Vuosisadan huijaus.

    Rosatom on luvannut rahoittaa hanketta etupainotteisesti niin että sen osuus rakennusaikana tulee olemaan suurempi kuin omistusosuus. Kyllähän se osoittaa, että tarkoituksena on saada laitos aikanaan valmiiksi, sillä Rosatomilla on suurin taloudellinen riski jos laitos myöhästyy. Kannattaisi vähän perehtyä aiheeseen eikä heitellä ihan mututuntumallla.

    Äänestä

  • 16+20 kirjoitti:

    Mitäääh?!?!? Hoitaako Rosatom hankkeen rahoituksenkin? Se siis rahoittaa, rakentaa ja omistaa. Morjesta, nyt tuli kurat pöksyyn, apuva. Kysytään toisin päin, mitä Rosatom ei hoida?

    Äänestä

  • Kamalaaaa kirjoitti:

    Mitäääh?!?!? Hoitaako Rosatom hankkeen rahoituksenkin? Se siis rahoittaa, rakentaa ja omistaa. Morjesta, nyt tuli kurat pöksyyn, apuva. Kysytään toisin päin, mitä Rosatom ei hoida?

    Don't panic. Rosatom ei hoida ydinjätettä, sitä kun ei saa viedä Suomesta pois. Fennovoima ei ole vielä keksinyt mitä se ydinjätteelle tekisi.

    Äänestä

  • V. Putler kirjoitti:

    Don't panic. Rosatom ei hoida ydinjätettä, sitä kun ei saa viedä Suomesta pois. Fennovoima ei ole vielä keksinyt mitä se ydinjätteelle tekisi.

    Lain muuttaminen on nopea juttu (ydinjätehuoltoa koskien).

    Äänestä

  • 16+20 kirjoitti:

    Rosatom on luvannut rahoittaa hanketta etupainotteisesti niin että sen osuus rakennusaikana tulee olemaan suurempi kuin omistusosuus. Kyllähän se osoittaa, että tarkoituksena on saada laitos aikanaan valmiiksi, sillä Rosatomilla on suurin taloudellinen riski jos laitos myöhästyy. Kannattaisi vähän perehtyä aiheeseen eikä heitellä ihan mututuntumallla.

    Ihan reiluna MuTUna: Rosatom haluaa kaikenkarvaisilla LUPAUKSILLAa projektin itselleen. Vähän aikaa kun vielä odotellaan, se lupaa sen suomalaisille puoleen hintaan - voidakseen sitten aikanaan kiristää sen tuplana takaisin.

    Äänestä

  • stuxnet kirjoitti:

    Lain muuttaminen on nopea juttu (ydinjätehuoltoa koskien).

    Heh, niin lakia voidaan tietysti muuttaa. Putin tarvitseekin kohta täydennystä ohjuksiinsa. Toivottavasti se on ”ohimenevä ilmiö”, lainatakseni elinkeinoministeri Jan Vapaavuorta.

    Äänestä

  • V. Putler kirjoitti:

    Heh, niin lakia voidaan tietysti muuttaa. Putin tarvitseekin kohta täydennystä ohjuksiinsa. Toivottavasti se on ”ohimenevä ilmiö”, lainatakseni elinkeinoministeri Jan Vapaavuorta.

    Ydinvoimalaan voidaan sijoittaa etäohjattavia laitteita.

    Oikeestikin: jotkin etäohjaukset taitaa olla jopa vaatimuksena, esim. tilanne, jossa onnettomuus on päällä eikä laitosta voi hoitaa päävalvomosta. Kuulisin mielelläni asiasta tarkempaa tietoa.

    Nyt sä kyllä yllytät mua. Etäyhteyden kauttahan voi nykyään tehdä ihan mitä vaan. Eilenkin kaappasin erään tehtaan Valvomo-PC:n näytön omalle läppärille, kun niillä oli problem. Putinhan voi ohjata omaa laitosta sieltä Kremlistä käsin, vähä niinkuin Pingviini Batmanin autoa, siinä Batmän leffassa, katoiksä sitä, tuli ihan vähä aika sitte telkusta. Batman oli ihan pulassa.

    Yllytän pikkuisen lisää - vähän aikaa luettavisa
    https://www.memonic.com/user/vastis

    Äänestä

  • stuxnet kirjoitti:

    Yllytän pikkuisen lisää - vähän aikaa luettavisa
    https://www.memonic.com/user/vastis

    Tarkoitit varmaan STUKin Varjorannan juttua automaatiojärjestelmistä. Tunnen automaatiosysteemit ja olen Varjorannan kanssa samaa mieltä. Parempi pysyä olisi pysyä vanhassa tekniikassa, tai muuten joku Pingviini ottaa ohjat käsiin. Eiks siellä Iranissa käynyt just niin, Sie**ns järjestelmä uudelleenohjelmoitiin toimimaan päin honkia.

    No vihdoinkin löytyi joku, joka ajttelee tuon asian kuin minäkin, eikö rupea esimerkiksi nimittelemään.

    Asian on parasta antaa olla ja katella mitä STUK kertoo sen edistymisestä.

    Äänestä

" Lain muuttaminen on nopea juttu (ydinjätehuoltoa koskien)."

Olispa mahtava juttu, jos lakia muutetaan niin, että käytetty ydinpolttoaine saadaan viedä polttoaineen toimittajalle.

Asiasta toiseen,
Suomeen on kaivattu lisää ulkomaalaisia sijoituksia. Luulis kelpaavan, kun Rosatom on halukas rahoittamaan n. viidellä miljardilla Fennovoiman ydinvoimalahanketta.

Äänestä
  • mahtava idea: käytetty polttoaine toimittajalle! Mutta niinhän Loviisassa tehtiin.

    Ydinvoimalaan sijoittamatta jääneet rahat löytää uuden omistan, myös sähköntuotanopuolelta, jos sellaiseen tarvetta on. Ei ehkä kokonaisuudessaan, mutta varmemmin suomalaisia hyödyttävän.

    Äänestä

Niin tehtiin Loviisassa. Miksei voitaisi tehdä lainmuutos, joka sallii taas vastaavan menettelyn.

Tuskin kukaan uskoo, että Suomeen saataisiin 5 miljardilla ulkomaalaisia sijoituksia muuhun sähköntuotantoon.

Äänestä
  • Lakia muutettiin kai siksi, että Loviisan ydinjäte meni melkoisella varmuudella Neuvostoliiton (Venäjän) ydinaseisiin. Taustalla saattoi olla myös ajatukset mahhdollisesta ydinjätteen käsittelylaitoksesta Suomessa joskus tulevaisuudessa. Se touhu on rahakasta vieläkin, mutta hirveän saastuttavaa.

    Äänestä

  • "Tuskin kukaan uskoo, että Suomeen saataisiin 5 miljardilla ulkomaalaisia sijoituksia muuhun sähköntuotantoon. "

    Minä nyt en ainakaan sitä toivokaan, ainakaan jos rahaa saadaan omasta maasta. Sähköntuotantoon en näe arvetta niin suurelle yksittäiselle sijoitukselle, ja pienempiä sijoituksia voi tehdä rahatilanteen mukaan.

    J aina pitää muistaa se ydinmörkö: onnettomuus, jonka kustannuksilla ei ole kattoa.

    Äänestä

  • stuxnet kirjoitti:

    Lakia muutettiin kai siksi, että Loviisan ydinjäte meni melkoisella varmuudella Neuvostoliiton (Venäjän) ydinaseisiin. Taustalla saattoi olla myös ajatukset mahhdollisesta ydinjätteen käsittelylaitoksesta Suomessa joskus tulevaisuudessa. Se touhu on rahakasta vieläkin, mutta hirveän saastuttavaa.

    " Lakia muutettiin kai siksi, että Loviisan ydinjäte meni melkoisella varmuudella Neuvostoliiton (Venäjän) ydinaseisiin."

    Onko tuo vain omaa mutinaasi?
    Kuulisin mielelläni asiasta tarkempaa tietoa.

    Äänestä

  • 4+11 kirjoitti:

    Tuskin Fucknet vastaa tuohon sillä se on täyttä huuhaata. Isotooppikoostumukseltaan plutonium on niin huonoa että miksi Venäjä käyttäisi sitä kun varsinaisesta ydinaseplutoniumistakin on ylijäämää.

    Äänestä

  • 15+8 kirjoitti:

    Varmaankin stuxnet vastaa tuohon hänelle osoitettuun asialliseen kysymykseen.
    Ellei vastaa, hän myöntää olettamuksensa perusteettomaksi mutinaksi.

    Ydinaseista purettua plutoniumia on yllin kyllin käytettäväksi MOX-polttoaineena ydinvoimaloissa. Käytetystä ydinpolttoaineesta ei ole mitään tarvetta erottaa plutoniumia, kuten "4 11" totesi.

    Nimittelijälle: mitä ihmettä kuvittelet voittavasi nimittelyllä - muuta kuin että voit itsellesi osoittaa, kuinka SUURI, MAHTAVA,, KAUNIS, ja VIISAS olet!

    itse asiassa se näyttää näin pieneltä .

    Äänestä

  • 20+19 kirjoitti:

    korjaus , siis "15 8" totesi.

    Äänestä

  • stuxnet kirjoitti:

    Nimittelijälle: mitä ihmettä kuvittelet voittavasi nimittelyllä - muuta kuin että voit itsellesi osoittaa, kuinka SUURI, MAHTAVA,, KAUNIS, ja VIISAS olet!

    itse asiassa se näyttää näin pieneltä .

    Eli ei pystynyt vastaamaan.

    Ydinjätteen konversio Suomessa on kansainvälisten lakien mukaan kielletty.

    Äänestä

  • stuxnet kirjoitti:

    "Tuskin kukaan uskoo, että Suomeen saataisiin 5 miljardilla ulkomaalaisia sijoituksia muuhun sähköntuotantoon. "

    Minä nyt en ainakaan sitä toivokaan, ainakaan jos rahaa saadaan omasta maasta. Sähköntuotantoon en näe arvetta niin suurelle yksittäiselle sijoitukselle, ja pienempiä sijoituksia voi tehdä rahatilanteen mukaan.

    J aina pitää muistaa se ydinmörkö: onnettomuus, jonka kustannuksilla ei ole kattoa.

    Ydinmörön mahdollisuus on yhtä todennäköistä, että voittaisit lotossa 3x 7 oikein peräkkäin.

    Äänestä

  • Ydinmörkö kirjoitti:

    Mörön laskuopin mukaan mun pitäisi olla lottovoittaja. Olen nimittäisi lotonnut ainaskii 500 kertaa. Arvaat varmaan että ei ole napannut. Maailmassa on muuten rapiat 500 ydinvoimalaa ja niistä 5 on poksahtanut pahemman kerran.

    Äänestä

  • Lottoaja kirjoitti:

    Huomaa että olet lottoaja, kun lottoat. Et siis osaa todennäköisyyslaskentaa.
    Minkä huomaa.

    Ydinonnettomuuden todennäköisyyttä loton päävoiton todennäköisyyteen vertaavilla saattaa tulla moraalinen ongelma: voinko lotota - entä jos tulee päävoitto!

    Äänestä

  • Ydinmörkö kirjoitti:

    Huomaa että olet lottoaja, kun lottoat. Et siis osaa todennäköisyyslaskentaa.
    Minkä huomaa.

    Mörkö. Myönnän että en osaa todenäköisyyslaskentaa kovin hyvin. Siksi piti käydä lunttaamassa veikkauksen sivulta. Yhden lottorivin todennäköisyys on 1:15380937. Jos viisi laitosta on poksahtanut ja maailmassa on 500 laitosta niin todennäisyys 5:500 eli sievennettynä 1:100. Tähän laskuun pitäisi ottaa huomioon laitosten toiminta-aika, koska laitokset toimat about 50-60 vuotta, mutta jätän sen nyt sinulle kotitehtäväksi. Laske myös se loton 3x7 oiken rivin todennäköisyys, vinkkinä voin antaa että se on pienempi eli tällöin jakomerkin alle tulee suurempi luku. Palataa huomenna asiaan kun läksyt on tehty.

    Väärin menee edelleen. Laskemisjärjestyksestä lähtien.

    Pistän propaganda-linkin, jonka takaa voit alkaa hakemaan suuruusluokkaa.

    http://kokoomusopiskelijat.fi/?p=89

    Äänestä

  • stuxnet kirjoitti:

    Ydinonnettomuuden todennäköisyyttä loton päävoiton todennäköisyyteen vertaavilla saattaa tulla moraalinen ongelma: voinko lotota - entä jos tulee päävoitto!

    No jopas oli filosofisesti sanottu. Saitko apua tuohon?

    Äänestä

  • Ydinmörkö kirjoitti:

    Väärin menee edelleen. Laskemisjärjestyksestä lähtien.

    Pistän propaganda-linkin, jonka takaa voit alkaa hakemaan suuruusluokkaa.

    http://kokoomusopiskelijat.fi/?p=89

    Hei Mörkö

    Katsoin viittaamaasi linkkiä kokoomus opiskelijoiden sivulle, jossa annetaan todennäköisyys ydinvoimaonnettomuudelle kymmenen potenssiin miinus 24. Siis kääntäen 1: 1000000000000000000000000. Tästä muuten niin ansiokkaasta artikkelista en ikävä kyllä löytänyt laskelmaa. Pelkän lopputuloksen esittämistä en hyväksy vastaukseksi.

    Eilenhän me laskettiin tähän mennessä tapahtuneiden suurien ydinvoimaonnettomuuksien pohjalta todennäköisyys uudelle onnettomuudelle ja saatiin vastaukseksi 1:100, koskien kaikkia maailman 500 ydinvoimalaa.

    Mehän sovittiin että teet lisälaskelmia liittyen laitosten koko elinkaareen, mutta kun kerta jätit kotiläksyt tekemättä, niin annan todennäköisyyslaskennan arvosanaksi nollan asteikolla 1..5.

    P.S. Yritä vielä harjoitella sitä laskentaa.

    :) :)

    Voidaan tehdä matemaattinen ajatusleikki äärettömän monesta ydinvoimalasta/käyttövuodesta, mutta todellisuuden kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Voimaloiden onnettomuustiheys on niin pieni, että ajatus äärettömästä käyttövuosimäärästä johtaa pahasti harhaan, jos halutaan arvioida onnettomuuden todellista todennäköisyyttä. Wikipediasta lainattua:

    "Vakavan reaktorionnettomuuden todennäköisyyttä hyvän ydinturvallisuuden voimalaitoksessa on arvioitu laskennallisesti. Tällöin määritetään ensin vakavan onnettomuuden edellytykset ja sitten arvioidaan todennäköisyys näiden edellytysten yhtäaikaiselle ilmenemiselle. Historiallisesti laskennallinen todennäköisyys reaktorisydämen vaurioitumiselle on ollut reaktorityypistä riippuen noin yksi tapaus 1 000–100 000 vuodessa. Nykyaikaisessa ydinvoimalassa todennäköisyys on tyypillisesti selvästi vähäisempi kuin yksi tapaus 100 000 vuodessa. Eurooppalaiset viranomaiset edellyttävät uudelta reaktorilta suunnitteluperusteena laskennallisesti alle yhtä tapausta miljoonassa vuodessa. Näinkin harvinaisiin onnettomuuksiin on varauduttu ja ydinvoimalaitokset suunnitellaan siten, että onnettomuuden vaikutukset rajataan ensisijaisesti reaktorin ja toissijaisesti laitoksen sisälle. Tarkempi kuvaus ydintekniikkaan liittyvän riskin arvioinnista on artikkelissa ydinturvallisuus. (STUK, 2004; Francois, 2000)"

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Ydinonnettomuus

    Tässä arvioitu reaktorisydämen sulaminen ei vielä merkitse sitä, että säteilyä pääsisi ympäristöön. Lisäksi Tshernobylin tyyppistä "räjähdystä" pidetään fysikaalisena mahdottomuutena Suomessakin käytössä olevissa kevytvesireaktoreissa.

    Hi taas Mörkö

    Sinulta taisi unohtui Wikipedian lainauksesta ensimmäinen kappale jossa käsiteltiin viimeisintä tutkimusta vuodelta 2012. Lainauksesi koski vanhettunutta tutkimusta vuodelta 2000 ja 2004. Kannattaa olla tarkkana näissä asioissa. Tässä unohtamasi osuus:

    Ydinturvallisuuden periaatteita noudattamalla onnettomuuden todennäköisyys on länsimaissa saatu suhteellisen pieneksi. Silti Max Plank -instituutin tekemän tutkimuksen mukaan vakavan ydinvoimaonnettomuuden todennäköisyys maailmassa on noin 200 kertaa aiemmin arvioitua suurempi. Vakava ydinvoimaonnettomuus nykyisellä määrällä reaktoreita tapahtuu jossakin päin maailmaa 10 - 20 vuoden välein. Euroopassa vastaava todennäköisyys on noin 50 vuotta. Vakavalla onnettomuudella tarkoitetaan tässä Tšernobylin tai Fukushiman onnettomuuksien kaltaista reaktoriytimen sulamista. Tutkimus perustuu reaktoreiden todellisista käyttötunneista tehtyyn analyysiin.
    Lähde: Wikipedia

    PS. Harjoittele myös sisälukua sillä se näyttäisi olevan puutteelinen. Älä unohda sitä laskutehtävää.

    Tuo Max Planck -instituutin tekemä "tutkimus" paljastuu tarkemmassa syynissä pelkäksi jakolaskuksi (vihreät vallanneet tuonkin instituutin?). Eli sattuneiden vakavien reaktorionnettomuuksien määrä on jaettu reaktorivuosimäärällä.

    Jos todennäköisyys- ja luotettavuusanalyysien perusteissa opetetaan ettei mitään luotettavaa arviota saada ottamalla vain muutaman sattuneen tapauksen suhde kokonaismäärään. Jos tarkasteltava joukko on heterogeeninen, niin että se eroaa laitoksen turvallisuuspiirteiden, sijoituspaikasta aiheutuvien uhkien sekä käyttöorganisaation turvallisuuskulttuurin osalta, on tuollainen arvio vielä paljon epävarmempi.

    Kolmannen sukupolven reaktoreille on vakavan reaktorionnettomuuden todennäköisyys luokkaa yksi sataa tuhatta reaktorivuotta kohti uskottava, jos noudatetaan korkeatasoisia turvallisuusmääräyksiä. Lisäksi uudet reaktorit on varustettu jo alkujaan ja monet vanhemmat jälkivarustettu vakavien onnettomuuksien hallintajärjestelmillä, jotka pienentävät huomattavasti vakavan ympäristöonnettomuuden todennäköisyyttä.

    Äänestä

  • Lottoaja kirjoitti:

    Hi taas Mörkö

    Sinulta taisi unohtui Wikipedian lainauksesta ensimmäinen kappale jossa käsiteltiin viimeisintä tutkimusta vuodelta 2012. Lainauksesi koski vanhettunutta tutkimusta vuodelta 2000 ja 2004. Kannattaa olla tarkkana näissä asioissa. Tässä unohtamasi osuus:

    Ydinturvallisuuden periaatteita noudattamalla onnettomuuden todennäköisyys on länsimaissa saatu suhteellisen pieneksi. Silti Max Plank -instituutin tekemän tutkimuksen mukaan vakavan ydinvoimaonnettomuuden todennäköisyys maailmassa on noin 200 kertaa aiemmin arvioitua suurempi. Vakava ydinvoimaonnettomuus nykyisellä määrällä reaktoreita tapahtuu jossakin päin maailmaa 10 - 20 vuoden välein. Euroopassa vastaava todennäköisyys on noin 50 vuotta. Vakavalla onnettomuudella tarkoitetaan tässä Tšernobylin tai Fukushiman onnettomuuksien kaltaista reaktoriytimen sulamista. Tutkimus perustuu reaktoreiden todellisista käyttötunneista tehtyyn analyysiin.
    Lähde: Wikipedia

    PS. Harjoittele myös sisälukua sillä se näyttäisi olevan puutteelinen. Älä unohda sitä laskutehtävää.

    " Um die Wahrscheinlichkeit einer Kernschmelze zu ermitteln, stellten die Mainzer Forscher eine einfache Rechnung an: Sie teilten die Laufzeit aller Kernreaktoren weltweit von der Inbetriebnahme des ersten zivilen Reaktors bis heute durch die Zahl der bisherigen Kernschmelzen. Die Laufzeit der Reaktoren summiert sich auf 14.500 Jahre; die Zahl der Kernschmelzen beträgt vier – eine in Tschernobyl und drei in Fukushima. Daraus ergibt sich, dass es in 3.625 Reaktorjahren zu einem GAU kommt, dem größten anzunehmenden Unfall wie ihn die Internationalen Bewertungsskala für nukleare Ereignisse (International Nuclear Event Scale, INES) definiert. Selbst wenn man dieses Ergebnis auf einen GAU in 5.000 Reaktorjahren aufrundet, um das Risiko konservativ abzuschätzen, liegt das Risiko 200mal höher als Schätzungen der US-amerikanischen Zulassungskommission für Kernreaktoren im Jahr 1990 ergaben."

    Tuohon yksinkertaistettuun laskelmaan riittää peruskoululaisen matematiikka.
    Instituutissa ei ole ymmärretty tai haluttu ymmärtää eroa ydinvoimalan laitteistosta aiheutuvan ydinonnettomuuden ja ulkopuolisten tekijöiden aiheuttaman ydinonnettomuuden todennäköisyyksien välillä.
    Ydinreaktorin rakenteet mitoitetaan niin, että niiden vaurioitumisesta aiheutuva vakavan ydinonnettomuuden todennäköisyys on vähemmän kuin yksi tapaus miljoonassa käyttövuodessa.
    Ulkopuolisten tekijöiden aiheuttaman ydinonnettomuuden todennäköisyys voi olla merkittävä esim. Japanin maanjäristysalueilla. Suomessa ulkoisten tekijöiden aiheuttaman ydinonnettomuuden todennäköisyys on olematon.

    Äänestä

  • Max Peruskoululainen kirjoitti:

    Jeh, tuon takia en sitä alkua laittanut.

    Ituhipit on päässeet wikipediaan käsiksi, huomaa noista ydinartikkeleista yleensäkkin.

    Nuo samat kaavat kyllä olisi löytynyt ihan virallisestakin papereista, mutta laitoin wikipediasta, koska oletin helpommin ymmärrettävämmäksi tekstiksi. Oletin väärin.

    Äänestä

  • Lottoaja kirjoitti:

    Hi taas Mörkö

    Sinulta taisi unohtui Wikipedian lainauksesta ensimmäinen kappale jossa käsiteltiin viimeisintä tutkimusta vuodelta 2012. Lainauksesi koski vanhettunutta tutkimusta vuodelta 2000 ja 2004. Kannattaa olla tarkkana näissä asioissa. Tässä unohtamasi osuus:

    Ydinturvallisuuden periaatteita noudattamalla onnettomuuden todennäköisyys on länsimaissa saatu suhteellisen pieneksi. Silti Max Plank -instituutin tekemän tutkimuksen mukaan vakavan ydinvoimaonnettomuuden todennäköisyys maailmassa on noin 200 kertaa aiemmin arvioitua suurempi. Vakava ydinvoimaonnettomuus nykyisellä määrällä reaktoreita tapahtuu jossakin päin maailmaa 10 - 20 vuoden välein. Euroopassa vastaava todennäköisyys on noin 50 vuotta. Vakavalla onnettomuudella tarkoitetaan tässä Tšernobylin tai Fukushiman onnettomuuksien kaltaista reaktoriytimen sulamista. Tutkimus perustuu reaktoreiden todellisista käyttötunneista tehtyyn analyysiin.
    Lähde: Wikipedia

    PS. Harjoittele myös sisälukua sillä se näyttäisi olevan puutteelinen. Älä unohda sitä laskutehtävää.

    Max Planck -instituuttia pidetään yhtenä maailman johtavista tieteen ja teknologian tutkimuskeskuksista. Esimerkiksi vuonna 2006 brittiläinen The Times-lehti arvioi koulutusliitteessään sen maailman parhaaksi ei-yliopistolliseksi tieteen tutkimuslaitokseksi. Lähde Wikipedia.

    Tuollaisissa instituuteissa voi olla aika vaihtelevaa tieteentekoa ja niihin voi pesiytyä ryhmiä jotka tekevät tendenssitutkimuksia. Instituutti pyrkii pitämään huolen huipputieteensä tasosta mutta sen alapuolella voi olla hyvin vaihtelevaa tasoa.

    Jokainen asiaa vähänkin tunteva tietää että jos tuo tutkimus kiteytyy pelkästään tuohon siteerattuun saksankieliseen tekstiin, se on ala-arvoinen.

    Äänestä

  • Max Peruskoululainen kirjoitti:

    " Um die Wahrscheinlichkeit einer Kernschmelze zu ermitteln, stellten die Mainzer Forscher eine einfache Rechnung an: Sie teilten die Laufzeit aller Kernreaktoren weltweit von der Inbetriebnahme des ersten zivilen Reaktors bis heute durch die Zahl der bisherigen Kernschmelzen. Die Laufzeit der Reaktoren summiert sich auf 14.500 Jahre; die Zahl der Kernschmelzen beträgt vier – eine in Tschernobyl und drei in Fukushima. Daraus ergibt sich, dass es in 3.625 Reaktorjahren zu einem GAU kommt, dem größten anzunehmenden Unfall wie ihn die Internationalen Bewertungsskala für nukleare Ereignisse (International Nuclear Event Scale, INES) definiert. Selbst wenn man dieses Ergebnis auf einen GAU in 5.000 Reaktorjahren aufrundet, um das Risiko konservativ abzuschätzen, liegt das Risiko 200mal höher als Schätzungen der US-amerikanischen Zulassungskommission für Kernreaktoren im Jahr 1990 ergaben."

    Tuohon yksinkertaistettuun laskelmaan riittää peruskoululaisen matematiikka.
    Instituutissa ei ole ymmärretty tai haluttu ymmärtää eroa ydinvoimalan laitteistosta aiheutuvan ydinonnettomuuden ja ulkopuolisten tekijöiden aiheuttaman ydinonnettomuuden todennäköisyyksien välillä.
    Ydinreaktorin rakenteet mitoitetaan niin, että niiden vaurioitumisesta aiheutuva vakavan ydinonnettomuuden todennäköisyys on vähemmän kuin yksi tapaus miljoonassa käyttövuodessa.
    Ulkopuolisten tekijöiden aiheuttaman ydinonnettomuuden todennäköisyys voi olla merkittävä esim. Japanin maanjäristysalueilla. Suomessa ulkoisten tekijöiden aiheuttaman ydinonnettomuuden todennäköisyys on olematon.

    Mitoituksella tarkoittanet suunnitteluvaatimuksia. Tietänet, että suunnittelu voi olla virheellinen.

    Äänestä

  • Anneli20 kirjoitti:

    Mitoituksella tarkoittanet suunnitteluvaatimuksia. Tietänet, että suunnittelu voi olla virheellinen.

    Lasketaanko sillekkin todennäköisyys? :)

    Äänestä

stuxnet, " Lakia muutettiin kai siksi, että Loviisan ydinjäte meni melkoisella varmuudella Neuvostoliiton (Venäjän) ydinaseisiin."

Onko tuo vain omaa mutinaasi?
Kuulisin mielelläni asiasta tarkempaa tietoa.

Äänestä

Ei mitään Venäläistä tänne. Alla perustelut:
- Rosatom omistaa 34% Fennovoimasta.
- Rosatom on valmis kasvattamaan osuuden 49% Fennovoimasta
- Rosatom on Fennovoiman laitetoimittaja
- Rosatom rahoittaa Fennovoiman hankkeesta 75%
- Rosatom istuu Fennovoiman neuvotteluissa molemmilla puolilla pöytää
- Rosatom toimittaa laitokseen polttoaineen
- Venäjän valtion omistaa Rosatomista 100%
- Rosatom venäjän hallinnossa on suoraan Putinin alla
- Energiapolitiikka on yksi Putinin valtapolitiikan kulmakivistä
- Putin on ilmoittanut olevan valmis puolustamaan etujaan ulkomailla tarvittaessa voimakeinoin

Äänestä
  • Samaa mieltä, ei mitään Venäjän tukikohtaa Pyhäjoelle 60-vuoden ajaksi tyyliin Porkkala.

    Äänestä

  • Miliisi kirjoitti:

    Samaa mieltä, ei mitään Venäjän tukikohtaa Pyhäjoelle 60-vuoden ajaksi tyyliin Porkkala.

    Ituhipit on peloitelleet teitä hyvin.

    Helsingin keskustassa on telakka, joka Ruski-valtio omistaa 100%. Rakentaa mm. ydinsukellusveneitä Pietarissa ja muualla.

    Jos ajatellaan tuota folioteoriaa, tukikohta-ajatus ja tukikohdan puolustusta, niin Helsinki olisi paljon parempi paikka tehdä se, kuin pusikko jossain kaukana kaikesta.

    Äänestä

  • On se kumma ettei Suomesta löydy rahaa tähän hankkeeseen, ei edes Suomen Valtiolta, mikä mättää? Ei Rosatomille.

    Äänestä

  • Kyllä Rosatomin voimala tulee.Ja se on hyvä juttu suo-
    malais-venäläiselle yhteistyölle.

    Äänestä

  • Suomen Valtio mukaan kirjoitti:

    On se kumma ettei Suomesta löydy rahaa tähän hankkeeseen, ei edes Suomen Valtiolta, mikä mättää? Ei Rosatomille.

    Don't worry, Venäjän Valtiolta löytyy rahaa kuin roskaa. Tää Fennovoiman hanke on Putinille pikku namupala. Ja kun Suomi-Poika sen sille niin hanakasti antaa, niin eihän Putinia voi siitä syyttää.

    Äänestä

  • Pööööööööö kirjoitti:

    Ituhipit on peloitelleet teitä hyvin.

    Helsingin keskustassa on telakka, joka Ruski-valtio omistaa 100%. Rakentaa mm. ydinsukellusveneitä Pietarissa ja muualla.

    Jos ajatellaan tuota folioteoriaa, tukikohta-ajatus ja tukikohdan puolustusta, niin Helsinki olisi paljon parempi paikka tehdä se, kuin pusikko jossain kaukana kaikesta.

    Siis telakka on Helsingissä ja rakentaa ydinsukellusvenettä Pietarissa. Kuinka hel...tin pitkä siitä tulee? Eihän se mahdu kääntymään Itämerellä.

    Äänestä

  • V. Putler kirjoitti:

    Siis telakka on Helsingissä ja rakentaa ydinsukellusvenettä Pietarissa. Kuinka hel...tin pitkä siitä tulee? Eihän se mahdu kääntymään Itämerellä.

    Putlerille tiedoksi; kyllä samaa ydinsukellusvenettä voidaan rakentaa sekä Helsingissä että Pietarissa.
    Vaikkapa niin, että sukellusveneen runko tehdään Helsingissä ja ydinreaktori ja aseistus Pietarissa.

    Äänestä

  • pikkulusikalla kirjoitti:

    Se oli Komulaisen sukellusvene joka oli Hietsussa. Ei siellä muita ole näkynyt. Vai rakentavatko veden alla?

    Mä jäin miettimään sitä pidennettyä uutta sukellusvenettä, kyllä Se mahtuukin kääntymään Itämerellä. Sehän voi peruuttaa Suomenlahdelta Perämerelle ja sitten vaan pakki pois ja ykkönen sisään ja kohti Tanskan salmia. Toivottavasti Ruotsalaiset ei huomaa.

    Äänestä

  • 8+15 kirjoitti:

    Se oli Komulaisen sukellusvene joka oli Hietsussa. Ei siellä muita ole näkynyt. Vai rakentavatko veden alla?

    Tiedätkö mikä se sininen rakennus on ja mitä se pitää sisällään?

    Äänestä

  • Miliisi kirjoitti:

    Samaa mieltä, ei mitään Venäjän tukikohtaa Pyhäjoelle 60-vuoden ajaksi tyyliin Porkkala.

    Kokoomus ne tänne kutsuu, heille kuuluu kiitos!

    Äänestä

  • Suomen Valtio mukaan kirjoitti:

    On se kumma ettei Suomesta löydy rahaa tähän hankkeeseen, ei edes Suomen Valtiolta, mikä mättää? Ei Rosatomille.

    Suomessa valtio ei rahoita ydinvoimaa. Tukiaisia myönnetään vain uusiutuvalle energialle.

    Äänestä

  • Bror-Erik kirjoitti:

    Kyllä Rosatomin voimala tulee.Ja se on hyvä juttu suo-
    malais-venäläiselle yhteistyölle.

    Hm.... miten olis uusi YYA-sopimus: Ydinvoiman Yhteistyö- ja Avunantosopimus?

    Äänestä

  • Pööööööööö kirjoitti:

    Ituhipit on peloitelleet teitä hyvin.

    Helsingin keskustassa on telakka, joka Ruski-valtio omistaa 100%. Rakentaa mm. ydinsukellusveneitä Pietarissa ja muualla.

    Jos ajatellaan tuota folioteoriaa, tukikohta-ajatus ja tukikohdan puolustusta, niin Helsinki olisi paljon parempi paikka tehdä se, kuin pusikko jossain kaukana kaikesta.

    Pietarissa ei rakenneta ydinsukellusveneitä enää se loppui jo 90-luvulla. Severodvinskin Sevmash telakka on nykyään ainut ydinsukellusveneitä Venäjällä valmistama yhtiö. Severodvinskissa on nähtävissä Rosatomin ja sen edeltäjän referenssit. Strontiumia on kaadettu aapasuolle ja kalavedetkin on strointiumin pilaamia. Alueen syöpätilastot on hirvittävät,mutta Venäjälä ei niistä saa puhua koska se on fasismi. Venäläiset suhtautuu säteilyyn kuin nuotion savuun.

    Äänestä

Jan Vapaavuori oli huolissaan Fortumin investoinneista Venäjällä että miten niiden käy jos Rosatom ei saa rakentaa, omistaa ja käyttää ydinvoimalaa Suomen maaperällä. Lainaan erään Tupsula nimimerkin kommenttia toisesta keskustelusta liittyen eiliseen TV-keskusteluun:

Rosatomia ja Fortumin Venäjän investointeja ei voi verrata toisiinsa. Venäjä tarpeen vaatiessa ottaa haltuunsa Fortumin investoinnit, jos se on Kremlille tarpeellista. Jos vastaava tilanne tapahtuu Suomessa niin Suomi ei voi puuttua Rosatomiin koska silloin Venäjä tulee käyttämään voimakeinoja Suomen maaperällä oman laitoksensa puolustamiseen.

Oma kommentti: Näinhän Putin on ilmoittanut.

Äänestä
  • Eilisen Vapaavuoren esiintymisen perusteella Suomen energiariippuvuutta Venäjästä ollaan vahvistamassa Kokoomuksen politiikalla. Samaan aikaan EU:ssa ja USA:ssa keskustellaan aivan päinvastaista.

    Äänestä

  • Putin ei ehkä ole penaalin terävin kynä, mutta ei se 3 maailmansotaa aloita yhden keskellä pusikkoa olevan ydinvoimalan takia.

    Äänestä

  • Ei Rosatom kirjoitti:

    Eilisen Vapaavuoren esiintymisen perusteella Suomen energiariippuvuutta Venäjästä ollaan vahvistamassa Kokoomuksen politiikalla. Samaan aikaan EU:ssa ja USA:ssa keskustellaan aivan päinvastaista.

    Vapaavuori suhtautuu säteilyyn kuin nuotion savuun! Janne vois lähteä käymään Severodvinskin kaupungin Nikolskojen salmen rannassa tutustumassa peltihalleihin joissa säilytetään ydinjätettä ja polttoainesauvoja. Severodvinskissa on nähtävissä Rosatomin ja sen edeltäjän referenssit. Aapasuolle on kaadettu strontimia ja edelleen suolta kerätään lakkoja vaikka se on strontiumin pilaama. Myös Kuolan niemimaan vuonojen ydinjäteongelmat on edelleen ratkaisematta!

    Äänestä

Miksei Suomen valtio ryhdy rahoittamaan Fennovoiman hankketta, vaan katsoo vierestä kun Venäjän valtio vie hankkeen 75%:sti ja kohta omistaa siitä 49%.

Käsittämätöntä että tällainen hanke annetaan venäläisille rakennettavaksi ja omistettavaksi Suomeen. Onkohan tälläista tapahtunut missään toisessa länsimaassa johon Suomen katson vielä kuuluvaksi.

Äänestä
  • Ei oo rahaa, kun rakennetaan tuulivoimaa ja maksetaan syöttötariffia satoja miljoonia vuodessa.

    Edelleen kannatan tutustumista osakeyhtiölakiin ja rahoitukseen. Rahoituksesta kun ei seuraa mitään omistusta.

    Äänestä

  • Annas ku mää kerron. Suomen Valtiolla kun ei ole tapana suoraan investoida tämmöisiin hankkeisiin. Markkinataloudessa yritykset tekee tämän kaltaiset investoinnit. Sitä varten Suomen valtio on enemmistö osakkaana pörssiyhtiö Fortumissa. Fortum ei kuitenkaan saanut ydinvoimalupaa uudelle laitokselle vuonna 2010. Siis Suomen valtio ei antanut lupaa omalle yhtiölleen tehdä uutta laitosta. Kätevää, eikös vain. Nyt sitten Suomeen on tulossa Venäjän valtion osaomistama Ydinvoimalaitos. Tämä homma ryssittiin perinpohjaisesti Suomen hallituksen toimesta.

    Äänestä

  • 1+5 kirjoitti:

    Ei oo rahaa, kun rakennetaan tuulivoimaa ja maksetaan syöttötariffia satoja miljoonia vuodessa.

    Edelleen kannatan tutustumista osakeyhtiölakiin ja rahoitukseen. Rahoituksesta kun ei seuraa mitään omistusta.

    Jos jättää lainan maksamatta rahoittajalle niin voi menettää esim. vakuutena olevan omaisuuden.

    Äänestä

Sopimuksissa Veli venäläiseen voi aina luottaa. Tässä yksi esimerkki:

Venäjä vaatii Ukrainaa maksamaan takaisin noin kahdeksan miljardia euroa, jonka se on hyötynyt kaasun hinnassa Venäjän Krimillä olevaa laivastotukikohtaa koskevan sopimuksen ansiosta. Venäjän mukaan Ukraina on summan velkaa, koska Krim on nyt osa Venäjää. Lähde Yle.

Äänestä
  • Eipä Ukrainassakaan mitään pulmusia olla.

    Ukrainan entisen energiaministerin asunnosta löytyi 42 kiloa kultaa ja 3,5 miljoonaa euroa käteistä . Lähde Yle.

    Taisi Putin lahjusrahat jäädä kaikessa kiiressä...

    Äänestä

  • V. Putler kirjoitti:

    Eipä Ukrainassakaan mitään pulmusia olla.

    Ukrainan entisen energiaministerin asunnosta löytyi 42 kiloa kultaa ja 3,5 miljoonaa euroa käteistä . Lähde Yle.

    Taisi Putin lahjusrahat jäädä kaikessa kiiressä...

    Entiselle kommunistille tuli vähän kiire ja "kolikot" jäi.

    Äänestä

No More Russians To Finland

Äänestä

Ei missään tapauksessa Rosatomia Pyhäjoelle! Severodvinskissa Arkangelin alueella on nyt menossa ekologinen säteilykatastrofi ja syöpätilastot on koko Venäjän synkimmät. Rosatom ja sen edeltäjä on sotkenut koko alueen luonnon ja aapasuolle on kipattu ydinvettä jossa on strontiumia. Norjan valtio on pakottanut siirtämään rikkinäisen ydinristeilijä Kirovin pois Kuola vuonosta ja nyt se on Severodvinskin satamassa levittämässä säteilyä 150kilometrin alueelle. Alueen mediassakin tätä on käsitelty ja Rosatom vakuuttaa että kaikki on ok vaikka todellisuudessa ei ole lähelläkään! Rosatom on korruption ja rosvotalouden piinaama yhtiö jolla ei ole rahaa laittaa edes oman maansa asioita kuntoon. Kuolan niemimaan rannikon vuonot pursuaa ydinjätekontteja taivasalla! Tällaisella referenssillä ne on tulossa myös Suomeen.

Äänestä
  • Eihän ne mitään risteilijää sinne Pyhäjoelle tuo vaan rakentavat voimalan. Samoin Helsinkiin ei tuoda kameleita taksikäyttöön.

    Äänestä

"Edelleen kannatan tutustumista osakeyhtiölakiin ja rahoitukseen. Rahoituksesta kun ei seuraa mitään omistusta. "

Jaa, olisko tässä kuitenkin eräänläinen hybridi, eli osuuskunnan ja osakeyhtiön risteytys. Mankala suomeksi, ja millään muulla kielellä sitä ei tunnetakkaan.

Kerros meille miten ne omistukset sitten menee?

Äänestä
  • Omistajat saa bonukset ja halvemmalla. Sama periaate kuin S - omistaja-asiakkailla.

    Äänestä

  • Bonuskortti kirjoitti:

    Omistajat saa bonukset ja halvemmalla. Sama periaate kuin S - omistaja-asiakkailla.

    paitsi että osuuskaupan jäsen ei maksa tuotteen omakustannushintaa, vaan alennetun hinnan, ja jos ryhtyy myymään alennuksella saamansa tuotetta, voi joutua tekemisiin verottajan kanssa.

    Äänestä

Eniten MINUA tässä Fennovoiman ´hankkeessa ihmetyttää seuraava:

Hallitus LUPASI ja myönsi Suomalaisille 2 500MW ydinsähkön tuotannon oikeudet sumeilematta Pyhäkjoelle. Nyt KUITENKIN suomalaiset on valmiit sijoittamaan tuosta VAIN ja AINOASTAAN 20% pellelukuun!..

Eli aivan SAMA tiilanne kuin TVO:lla. "Emme edes HALUA ydinvoiman lisärakennuksia OL-4 hanketta !" Joka sai Vapaavuorenkin sotajalalle. Hän kauppaakin vihansa siivin TVO:n menettämää lupaa seuraavaksi Fortumin Kuulalle.?

Ja mitä vastaa hän?.. Aivan oikein Fortum kieltäytyy koskemasta kannattamattomaan ydinvoimaan. TVO kielto oli asetettu 4 vuoteen. Mutta Fortum pisti pykälää paremmaksi. Kielto koskee peräti 14 vuoden jaksoa!

Outoa tässä onkin, ettei minkäänlaisia perusteita, laskelmia tai edes HAASTATTELUJA näistä kolmesta ydinyhtiöstä anneta keskeiseen kysymykseen?... M I K S E I ?!!.. Miksi ydinkiihkoisille ydinvoima EI enää kelpaakaan??

Äänestä
  • Osmo Soininvaara korjasi twitterissä Kimmo Sasin eduskuntakeskustelussa ilmoittaman Rosatomin osuuden Fennovoiman ydinvoimalan sähköntuotannosta olevan 40%. En tiedä mitä Kimmo Sasi sanoi sen olevan.

    Äänestä

Ja Fortum on periaatteessa pe rse auki.

Äänestä

Tiesittekö, että Fennovoima Oy:n suurin yksittäinen osakas on Suomalainen Voimaosakeyhtiö SF.
Fennovoiman pienin yksittäinen osakas on Rosatom.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

no_russian kirjoitti:

Nyt kun Fennovoiman ydinvoimalahanke palaa eduskunnan käsittelyyn on hyvä palauttaa mieleen TVO:n Olkilouto 3 hanke, jonka hinta-arvio 3,2 miljardia euroa on kasvanut 8,5 miljardiin. Hankkeen valmistuminen on siirtynyt vuodesta 2009 vuoteen 2020. Areva vaatii lisäksi TVO:lta välimiesoikeudessa jo 2,6 miljardia euroa, vaikka laitos piti toimittaa avaimet käteen periaatteella. Areva on myös syyttänyt säteilyturvakeskusta hankkeen vaikeuksista.

Onko Venäjän valtion yhtiö Rosatom parempi toimittaja? Tällekin laitokselle tulee samat vaatimukset kuin Arevalle säteilyturvakeskuksen toimesta. Rosatomin reaktori tulisi olemaan yhtiön ensimmäinen länsimaissa. Mitä jos kaikki ei menekään putkeen? Onko Fennovoiman osakkaat varautuneet aikataulun pettämiseen ja kustannusten kasvuun? Suomalaisista osakkaista jäljellä on kunnallisia energia yhtiöitä sekä taloudellisesti kuralla oleva teräsyhtiö Outokumpu. Tässä saattaakin olla Rosatomille tilaisuus kasvattaa omistusosuuttaan, vaikka enemmistöksi asti. Kun Rosaatom on sekä laitostoimittaja että osakas Fennovoimassa, niin se istuu neuvottelupöydän molemmilla puolilla. Tämä kuvio haiskastaa, varsinkin kun kauppasummat ja sopimukset ovat salaisia. Luulempa että suomalaisisia osakkaita tullaan vetämään kuin pässiä narusta. Venäläiset nimittäin osaavat tämän pelin paremmin kuin sinisilmäiset suomipojat. Pitää muistaa myös se että Energiapolitiikka ei Venäjällä ole pelkkää energiapolitiikkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu