Krimin äänestystä on kunnioitettava

Krimillä on kysytty kysymys: haluatteko te liittyä Venäjään vai haluatteko te liittyä Venäjään?

Kansasta ylivoimainen enemmistö, 95,5% on halunnut liittyä Venäjään ja nyt äänestystulosta juhlitaan Krimillä. Länsimaiden on syytä kunnioittaa demokraattista kansan päätöstä, eikä pullikoida mitään.

Lopputulos ei olisi tuosta juurikaan eronnut vaikka olisi annettu vaihtoehto jäädä osaksi Ukrainaa, tämä siksi, että suurin osa Krimin asukkaista on muutenkin venäläisiä, lähes 97%:sti nimittäin. Tataareilta ei kysytä.

Tätä on demokratia, enemmistön tahdon toteutumista. Minä tunnustan äänestyksen tuloksen ja olen Krimin kansalaisten kanssa sitä mieltä, että totta kai kansalla on oikeus päättää omista asioistaan enemmistön tahdon mukaisella tavalla.
1191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Demokratia on hieno asia.
Demokratian ansiosta meillä on kohta tasa-arvoinen avioliittolaki myös Suomessa.

Äänestä

Hienoa demokratiaa, vain se EI vaihtoehto sattui puuttumaan.

Äänestä

Eikös Kosovossakin järjestetty kansanäänestys? Millätavoin se eroaa Krimin äänestyksestä? Niinpä, Kosovon toimen takana oli USA. Sehän selittää asian. Laittomuuksista puheen ollen Suomen EU-jäsenyys on liton. Perustuslakia on rikottu kuin myös 1992 solmittua valtiosopimusta Suomen ja Venäjän Federaation kanssa. Kepulikonstilla Suomi ujuttatui EU:n jäseneksi pimittämällä voimassaolevan sopimuksen(liittymisehtonahan oli, ettei ole mitään sitovaa sopimusta muun tahon kanssa). Nyt sitten ollaan Tuomiojan suulla puhumassa Krimin laittomasta kansanäänestyksestä.

Äänestä

Demokratia Krimillä toimii samalla tavalla, kuin helluntaikirkollisten johtama kokous Porissa.

Äänestä

Suurinpiirtein. Jos karjalaiset äänestäisivät Suomeen liittymisestä ja enemmistö voittaisi 95%, niin olisiko sekin "laiton" äänestys ? Se kai ryssävihaajien toimesta julistettaisiin laittomaksi.

Äänestä

mahdollisesti krimillä olevat helluntailahkot lakkautetaan

Äänestä
  • Lakkautetaan ja helluntailaisille tarjotaan mahdollisuus joko kääntyä ortodoksiseen kristinuskoon tai sitten voivat hipsiä uuden maarajan yli Ukrainan puolelle.

    Äänestä

Suomessa pitäisi toimia samalla tavalla. Tarjotaan helluntailaisille mahdollisuus luopua äärinäkemyksistään ja liittyä luterilaiseen kirkkoon tai sitten näytetään vaihtoehtoisesti maarajaa, tuosta rajan yli itään, olkaa hyvät.

Suomikaan ei tarvitse helluntailaisuuden tyyppisiä kovaäänisiä ja ihmisoikeuksia vastustavia äärilahkoja uhkaamaan muiden ihmisten vapauksia ja oikeuksia sekä maan kansalaisten päättämää demokratian muotoa.

Suomi on ollut käsittämättömän löperö uskonnonvapauden kohdalla, täällä on sallittu mikä tahansa sikailu, jopa Koivuniemen lahkon kaltaiset ilmiöt. Olisi aika seurara Venäjän tietä ja laittaa äärilahkot kuriin kerralla.

Äänestä

Hyvä Krimi....näytitte Obamalle, ettei teitä uhkailla ja määräillä.

Onneksi olkoon!!!!!

Äänestä

Minun mielestäni tässä asiassa ei ole mitään epäselvää. Krimin alueparlamentti järjesti kansanäänestyksen, jossa kysyttiin haluatteko te liittyä Venäjään vai saada Ukrainan osana laajan autonomian? Krimin asukkaista lähes 97% haluaa liittyä Venäjään. Länsimailla ei pitäisi demokraattiseen äänestykseen olla juurikaan mitään naputettavaa, ei varsinkaan USA:lla, joka on mahdollisimman kaukana minkäänlaisesta demokratiasta.

Äänestä

Ukrainan laillisilla ja demokraattisilla vaaleilla valittu hallitus syrjäytettiin taustoiltaan tuntemattomien tahojen järjestämillä mellakoilla.
Tilalle saatu hallinto on siis laiton ja ilman vaaleja kasattu.
Sitä olisi syytä vaatia tuomittavaksi ja palautettava laillisuus Ukrainaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyvä Krimi! kirjoitti:

Krimillä on kysytty kysymys: haluatteko te liittyä Venäjään vai haluatteko te liittyä Venäjään?

Kansasta ylivoimainen enemmistö, 95,5% on halunnut liittyä Venäjään ja nyt äänestystulosta juhlitaan Krimillä. Länsimaiden on syytä kunnioittaa demokraattista kansan päätöstä, eikä pullikoida mitään.

Lopputulos ei olisi tuosta juurikaan eronnut vaikka olisi annettu vaihtoehto jäädä osaksi Ukrainaa, tämä siksi, että suurin osa Krimin asukkaista on muutenkin venäläisiä, lähes 97%:sti nimittäin. Tataareilta ei kysytä.

Tätä on demokratia, enemmistön tahdon toteutumista. Minä tunnustan äänestyksen tuloksen ja olen Krimin kansalaisten kanssa sitä mieltä, että totta kai kansalla on oikeus päättää omista asioistaan enemmistön tahdon mukaisella tavalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu