Hämmästyttävä todiste Jumalasta NASAlta

Avaruusohjelma on osoittamassa todeksi erään "myyttinä" pidetyn asian Raamatusta. The Curtis Engine Companyssa työskentelevä Harold Hill, joka on myös toiminut neuvottelevana jäsenenä avaruusohjelmassa, kertoo seuraavasti:

Hämmästyttävämpiä asioita, mitä Jumalalla on meidän ajallemme, tapahtui äskettäin astronauteillemme ja avaruustiedemiehillemme Green Betissä Marylandissa. He tarkistivat, mitä auringon, kuun ja planeettojen sijainti olisi avaruudessa 100 ja 1000 vuoden kuluttua. Heidän täytyi välttämättä saada tietää se, jotta he eivät lähettäisi liikkeelle satelliittia, joka myöhemmin törmäisi johonkin esineeseen kiertoradallaan. Heidän täytyi laskea kiertoradat satelliitin eliniän ja sen mukaan, missä asemassa planeetat tulevat olemaan, jottei koko hanke valuisi tyhjiin. He suorittivat edestakaisia tietokonemittauksia, jotka kattoivat vuosisatoja. Yhtäkkiä tietokone pysähtyi ja näytti punaista merkkivaloa, mikä tarkoittaa, että virhe on joko koneeseen syötetyssä informaatiossa tai tuloksissa verrattuina normaaliarvoihin. Paikalle kutsutut huoltomiehet tarkistivat koneen, mutta he sanoivat: "Se toimii täysin normaalisti." IBM:n työnjohtajan tiedustellessa vikaa hänelle vastattiin: "Me olemme huomanneet, että avaruuden ajanlaskusta puuttuu yksi vuorokausi." Me olimme pahassa pulassa ja vailla vastausta.

Yksi työryhmän uskovista jäsenistä muisti, että Raamattu puhuu siitä, kuinka aurinko seisahtui. Toiset sanoivat: "Näytä meille se kohta." He ottivat esille Joos. 10: 13:n. "Älä pelkää heitä", mutta vihollisten piirittämä Joosua kuitenkin pyysi Herraa pysäyttämään auringon. "Niin aurinko seisoi alallansa ja kuu pysyi paikallansa…Niin aurinko pysyi paikallansa keskitaivaalla päiväkauden, kiirehtimättä laskemaan." Avaruustiedemiehet päättelivät, että siinä oli puuttuva vuorokausi.

He tarkistivat asian tietokoneilta palaamalla aikaan, jolloin asia oli merkitty muistiin. Mutta he huomasivat, että se ei täsmännyt kyllin tarkasti! Aika, joka puuttui Joosuan ajalta, oli 23 tuntia 20 minuuttia. He katsoivat uudelleen Raamatusta, jossa sanottiin "päiväkauden" (noin vuorokauden)! He olivat pulassa. Jos 40 minuutille ei löydy selitystä, syntyy ongelmia 100 vuoden kuluttua. Nuo neljäkymmentä minuuttia täytyi löytää, koska ne voivat lisääntyä moneen kertaan kiertoradoilla.

Samainen työryhmän uskova jäsen muisti, että Raamatussa puhuttiin jossain siitä, että aurinko siirtyi takaisin. Toisten mielestä hän oli mieletön. Mutta hän otti esille 2. Kuningasten kirjan luvun 20. Hiskia makasi kuolinvuoteellaan, kun profeetta Jesaja tuli hänen luokseen sanomaan, että hän ei kuole. Hiskia ei uskonut häntä, vaan pyysi merkkiä asian vahvistukseksi. Jesaja sanoi: "Haluatko sinä, että aurinko siirtyy eteenpäin kymmenen astetta?" Hiskia vastasi: "Varjon on helppo pidetä kymmenen astetta. Ei, vaan siirtyköön varjo takaisin kymmenen astetta!" Kymmenen astetta on täsmälleen 40 minuuttia.

Kaksikymmentäkolme tuntia kaksikymmentä minuuttia Joosuan kirjassa ja neljäkymmentä minuuttia 2. Kuningasten kirjassa muodostivat puuttuvat kaksikymmentäneljä tuntia, jotka avaruusmatkailijoiden täytyi merkitä lokikirjaan maailmankaikkeudesta puuttuvaksi vuorokaudeksi! "Eikö olekin hämmästyttävää, että meidän Jumalamme antaa tiedemiehille tilaisuuden todistaa, että Hänen Sanansa on totuus?"
11130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Hehe, vaihteeksi ihan uutta legendaa.

Äänestä
  • Höh, tuo on ikivanhaa legendaa ja tälläkin palstalla monta kertaa nähty.
    Huutis on tässäkin hiukan vajaatietoinen.

    Äänestä

  • jyrrrrrrrrrrrrrrrrrr kirjoitti:

    Höh, tuo on ikivanhaa legendaa ja tälläkin palstalla monta kertaa nähty.
    Huutis on tässäkin hiukan vajaatietoinen.

    Juu en ole täällä koko aikaa päivystämässä. Mutta kiva että sinäkin pidät älyttömiä kretuväitteitä vain legendana. Ja Raamattua virheellisenä.

    Äänestä

Tämä väite on kreationistien "pääkonttorin" käyttökieltoon panema emävale:

http://www.answersingenesis.org/get-answers/topic/arguments-we-dont-use

"NASA computers, in calculating the positions of planets, found a missing day and 40 minutes, proving Joshua’s “long day” (Joshua 10) and Hezekiah’s sundial movement (2 Kings 20)."

Se on palstalla todettu vapaanpkaksi nähteni ainakin viisi kertaa.

Äänestä
  • Äh, minä jo toivoin että kretut olisivat keksineet vaihteeksi jotain uutta.

    Alkaa käydä vähän tylsäksi tämä palsta taas, kun uusia möläytyksiä tulee niin harvoin.

    Äänestä

  • huutis. kirjoitti:

    Äh, minä jo toivoin että kretut olisivat keksineet vaihteeksi jotain uutta.

    Alkaa käydä vähän tylsäksi tämä palsta taas, kun uusia möläytyksiä tulee niin harvoin.

    Valitettavasti aniharvoin tapaa mitään tuon listan ulkopuolelta:

    http://www.talkorigins.org/indexcc/list.html#CC

    Kumma kyllä, mutta kahden tuntemani käyttökieltolistan kohtia nousee esiin aika usein. Kotiläksytkin ovat usein tekemättä niillä, jotka palstalaiskreoja hommaan usuttavat.

    Äänestä

... Nuo neljäkymmentä minuuttia täytyi löytää, koska ne voivat lisääntyä moneen kertaan kiertoradoilla. ...

Herra varjele! Nehän voivat lisääntyä vaikka missä muuallakin! Nyt ei enää uskalla luottaa vaarivainaan aurinkokelloonkaan.

Äänestä
  • Minä kyllä luottaisin. Sehän on ainoa kellotyyppi joka pysyy ajassaan, vaikka aurinko kuinka pysähtelisi tai hypähtelisi (eikös se pääsiäisaamuna noustessaan hypähtele iloisesti?)

    Äänestä

  • lentävä lehmä kirjoitti:

    Minä kyllä luottaisin. Sehän on ainoa kellotyyppi joka pysyy ajassaan, vaikka aurinko kuinka pysähtelisi tai hypähtelisi (eikös se pääsiäisaamuna noustessaan hypähtele iloisesti?)

    Tosiaan. Anteeksi erehdykseni. :-)

    Äänestä

Evokki-trollin aloitus.

Äänestä
  • Eikö se ollutkaan sinun?!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


usko-matonta kirjoitti:

Avaruusohjelma on osoittamassa todeksi erään "myyttinä" pidetyn asian Raamatusta. The Curtis Engine Companyssa työskentelevä Harold Hill, joka on myös toiminut neuvottelevana jäsenenä avaruusohjelmassa, kertoo seuraavasti:

Hämmästyttävämpiä asioita, mitä Jumalalla on meidän ajallemme, tapahtui äskettäin astronauteillemme ja avaruustiedemiehillemme Green Betissä Marylandissa. He tarkistivat, mitä auringon, kuun ja planeettojen sijainti olisi avaruudessa 100 ja 1000 vuoden kuluttua. Heidän täytyi välttämättä saada tietää se, jotta he eivät lähettäisi liikkeelle satelliittia, joka myöhemmin törmäisi johonkin esineeseen kiertoradallaan. Heidän täytyi laskea kiertoradat satelliitin eliniän ja sen mukaan, missä asemassa planeetat tulevat olemaan, jottei koko hanke valuisi tyhjiin. He suorittivat edestakaisia tietokonemittauksia, jotka kattoivat vuosisatoja. Yhtäkkiä tietokone pysähtyi ja näytti punaista merkkivaloa, mikä tarkoittaa, että virhe on joko koneeseen syötetyssä informaatiossa tai tuloksissa verrattuina normaaliarvoihin. Paikalle kutsutut huoltomiehet tarkistivat koneen, mutta he sanoivat: "Se toimii täysin normaalisti." IBM:n työnjohtajan tiedustellessa vikaa hänelle vastattiin: "Me olemme huomanneet, että avaruuden ajanlaskusta puuttuu yksi vuorokausi." Me olimme pahassa pulassa ja vailla vastausta.

Yksi työryhmän uskovista jäsenistä muisti, että Raamattu puhuu siitä, kuinka aurinko seisahtui. Toiset sanoivat: "Näytä meille se kohta." He ottivat esille Joos. 10: 13:n. "Älä pelkää heitä", mutta vihollisten piirittämä Joosua kuitenkin pyysi Herraa pysäyttämään auringon. "Niin aurinko seisoi alallansa ja kuu pysyi paikallansa…Niin aurinko pysyi paikallansa keskitaivaalla päiväkauden, kiirehtimättä laskemaan." Avaruustiedemiehet päättelivät, että siinä oli puuttuva vuorokausi.

He tarkistivat asian tietokoneilta palaamalla aikaan, jolloin asia oli merkitty muistiin. Mutta he huomasivat, että se ei täsmännyt kyllin tarkasti! Aika, joka puuttui Joosuan ajalta, oli 23 tuntia 20 minuuttia. He katsoivat uudelleen Raamatusta, jossa sanottiin "päiväkauden" (noin vuorokauden)! He olivat pulassa. Jos 40 minuutille ei löydy selitystä, syntyy ongelmia 100 vuoden kuluttua. Nuo neljäkymmentä minuuttia täytyi löytää, koska ne voivat lisääntyä moneen kertaan kiertoradoilla.

Samainen työryhmän uskova jäsen muisti, että Raamatussa puhuttiin jossain siitä, että aurinko siirtyi takaisin. Toisten mielestä hän oli mieletön. Mutta hän otti esille 2. Kuningasten kirjan luvun 20. Hiskia makasi kuolinvuoteellaan, kun profeetta Jesaja tuli hänen luokseen sanomaan, että hän ei kuole. Hiskia ei uskonut häntä, vaan pyysi merkkiä asian vahvistukseksi. Jesaja sanoi: "Haluatko sinä, että aurinko siirtyy eteenpäin kymmenen astetta?" Hiskia vastasi: "Varjon on helppo pidetä kymmenen astetta. Ei, vaan siirtyköön varjo takaisin kymmenen astetta!" Kymmenen astetta on täsmälleen 40 minuuttia.

Kaksikymmentäkolme tuntia kaksikymmentä minuuttia Joosuan kirjassa ja neljäkymmentä minuuttia 2. Kuningasten kirjassa muodostivat puuttuvat kaksikymmentäneljä tuntia, jotka avaruusmatkailijoiden täytyi merkitä lokikirjaan maailmankaikkeudesta puuttuvaksi vuorokaudeksi! "Eikö olekin hämmästyttävää, että meidän Jumalamme antaa tiedemiehille tilaisuuden todistaa, että Hänen Sanansa on totuus?"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu