Leikkikenttiä ja matonpesupaikkoja lopetetaan

Oli taas lehdessä miten Kangasala säästää joka paikassa. Kaikki lakkautetaan vanhusten turvapuhelimia myöten.
Miksi ei säästetä ja lakkauteta noiden Parkki-Pirkkojen virkoja. Se touhu nielee rahaa enemmän kuin tuottaa. Kallis lakimies ja sitten nuo kylää kiertävät kätyrit.
Voisihan tänne laittaa vielä jonkin kyttäysjärjestelmän lisää, että saataisiin rahaa ja töitä jollekin kätyrille. Minullakin jo 5 maksua ja kaikki varmasti aiheetta.
23198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Mut hei, pääasia että YLIJUMALA SUURMESSIAS, AIKAMME RENESANSSI-IHMINEN KIMMO PYYKKÖ saa OMAN jättimäisen miljoonamuseonsa, ja eräät hanketta ajaneet herrat voivat siellä ringissä sitten masturboida messiaansa ympärillä meidän kuntalaisten piikkiin.

Go kangaskala! Ja soittakaa poliisit, mua ei vittu kiinnosta.

Äänestä

Kangasala on nimenomaan parkkipirkkojen (= maailman turhin ammatti) takia menettänyt viimeisetkin maineen rippeensä aivan täysin. Naurettavaa kiertämistä kyttäämistä aivan jatkuvalla syötöllä, että onko nyt joku ihmispolo apteekkireissullaan unohtanut parkkikiekon laittaa!! Hävettävää touhua, mutta siihenhän tässä ollaan menossa, että kohta ei saa omaan kotipihaansakaan pysäköidä ilman kiekkoa... Noloa, niin noloa :(

Äänestä
  • Voi että kun oli hyvin sanottu. just tällasta se on. parkkipirkot kerää rahaa kimmo pyykkö kivikasaan

    Äänestä

  • syyttä sakotettu kirjoitti:

    Voi että kun oli hyvin sanottu. just tällasta se on. parkkipirkot kerää rahaa kimmo pyykkö kivikasaan

    Kun kaikki noudattavat pysäköintisääntöjä, voidaan pysäköinninvalvonta lopettaa säästösyillä:)

    Äänestä

Pysäköintihän on kuitenkin maksutonta. Vaatii vain sen parkkikiekon laittamisen näkyville. Luulisin, että parkkikiekot on muuallakin käytössä, eikä vain Kangasalla.

Äänestä
  • Kuules kun sille pirkolle riittää kun on millin sivussa ajasta vaikka näkee mitä on tarkoitettu. Miten ihminen jolla on Parkinson voi laittaa sen millilleen. Terveyssyista taoahtunutta virhettä ei huomioida miksikään. Kyllä niiltä naisilta

    Äänestä

  • lähiomainen kirjoitti:

    Kuules kun sille pirkolle riittää kun on millin sivussa ajasta vaikka näkee mitä on tarkoitettu. Miten ihminen jolla on Parkinson voi laittaa sen millilleen. Terveyssyista taoahtunutta virhettä ei huomioida miksikään. Kyllä niiltä naisilta

    Tarkoitin että riittää sakotusperusteeksi. Taitaa olla humnoidi koko nainen, ei mitään inhimillisyyttä.

    Äänestä

0 Avaa
Sulje Kuules kun sille pirkolle riittää kun on millin sivussa ajasta vaikka näkee mitä on tarkoitettu. Miten ihminen jolla on Parkinson voi laittaa sen millilleen. Terveyssyista taoahtunutta virhettä ei huomioida miksikään. Kyllä niiltä naisilta

Miten voi ihmisellä jolla on niin paha parkinson ettei pystykiekkoa laittamaan, olla vielä ajokortti ?????????????????

Äänestä
  • Otappas kuule sinä selvää Parkinsonista. Ei se alkuvaiheessa estä ajokorttia vaikka kädet alkaa vapista niin ettei millään saa aivan kohdalleen kiekon lukemaa.
    Kyllä se sitten vaikuttaa kun on jo pitkällä, mutta ei alkuvaiheessa jolloin vapina alkaa haitata täsmällistä työskentelyä.
    Ehkä sinun ei kannata leikkiä asiantuntijaa Parkki-Pirkko.

    Äänestä

Miksi ei säästetä ja lakkauteta noiden Parkki-Pirkkojen virkoja. Se touhu nielee rahaa enemmän kuin tuottaa.

Jos viitsisit vähän ottaa asioista selvää, tietäisit että pirkot tekevät kyllä omat palkkansa ja samoilla rahoilla saadaan vielä pari kolme sairaanhoitajaakin

Äänestä
  • Jos sinä viitsisit ottaa selvää niin et laukoisi noin mielettömiä.
    Ei yhtään hoitajaa ole palkattu kun te Parkki -Pirkot aloititte työn.
    Koko ajan on vain leikattu. On tehty kipeitä leikkauksia ja lisää on tulossa vuoden sisällä, näin on henkilökunnalle väläytelty.

    Olihan se tunteisiin vetoavaa kun väittää sairaanhoitajia palkatun, mutta ikävä kyllä täyttä valhetta.
    jos teitä Parkki-Pirkkoja palkkaisi kaksikymmentä lisää niin säästyisköhän terkkari joiltain leikkauksilta.

    Äänestä

  • Terkkarilainen vielä kirjoitti:

    Jos sinä viitsisit ottaa selvää niin et laukoisi noin mielettömiä.
    Ei yhtään hoitajaa ole palkattu kun te Parkki -Pirkot aloititte työn.
    Koko ajan on vain leikattu. On tehty kipeitä leikkauksia ja lisää on tulossa vuoden sisällä, näin on henkilökunnalle väläytelty.

    Olihan se tunteisiin vetoavaa kun väittää sairaanhoitajia palkatun, mutta ikävä kyllä täyttä valhetta.
    jos teitä Parkki-Pirkkoja palkkaisi kaksikymmentä lisää niin säästyisköhän terkkari joiltain leikkauksilta.

    Jospa ny terkkarilainen joka luultavasti olet 15 vuotias finninaama, ottaisit sen pään pois sieltä perseestä. Lukemisen ymmärtäminen on ainakin sillä tasolla.

    Ensinnäkään en ole parkki-pirkko, olen 45 v mies, enkä edes kunnalla töissä. Mutta ymmärrän että jostain ne kunnan rahat on tultava. En missään vaiheessa ole väittänyt , että olisi uusia työntekiöitä palkattu. Kunnan sivuilta löydät tulo / meno arviot josta voit etsiä summia. Eli sinullekkin vielä ihan yksinkertaistettuna, Sillä rahalla minkä pirkot tekevät, maksetaan parin muunkin jo kunnalla työskentelevän palkka:

    Äänestä

  • Kappa1 kirjoitti:

    Ai on muka mies ja 45v. Pitäisi varmaan viedä tuo ideasi kunnan päättäjille, että palkkaisivat niitä pirkkoja lisää niin voisi kunnallisveroa alentaa. Kirjoituksistasi näkyy pitkälle sinun olevan yksi noista, niin jääköön sanomatta mistä.
    Eikö ole hienoa kulkea keskustassa kaunis puku päällä ja ihailevien katseiden seuraamana keräämässä kunnalle rahaa myöskin aika kieroilla menetelmillä.
    Olette kaiken kansan ihailun kohteina. Toivottavasti käsität kuinka moraaliton ammattisi on.

    Äänestä

  • Kappa1=Parkki-Pirkko kirjoitti:

    Aika hyvä trolli tuo mutta ei mene läpi.Sinänsä ammatti on ammatti kunhan sillä tienaa oman toimeentulonsa. Toisin kuin sinä finninaama.Elämä on voi voi.

    Vielä terkkarilaiselle sen verran että jos oikeasti olet terkkarissa töissä, mitä erittäin suuresti epäilen. Kuset silloin omaan pesääsi, haukkumalla saman firman työntekiöitä.Ennen vanhaan tuollaiset vietiin ladon taakse, nykyään ne on vaan riidankylväjinä työpaikoilla.

    Pitäisit kappa-ressu suusi kiinni kun et mitään käsitä. Tietysti on luonnollista että Pirkko puolustaa omaa ammattiaan ja samalla itseään.
    Tuo vastakkaisen mielipiteen leimaaminen provoksi, on jo niin vanha konsti, että pitäisi Parkki-Pirkonkin olla hieman enemmän ajan tasalla.
    Onhan se kurjaa tietysti kävellä kylillä ja tuntea ihmisten halveksivat katseet, mutta jostain kai sinunkin on leipäsi saatava. Vaatii kyllä luonnetta alentua yleiseksi kyttääjäksi ja autoilijoita vainoavaksi muoriksi.

    Äänestä

  • Keskustassa auoileva kirjoitti:

    tänäänkin kiersi kuin naakka ympäri kylää, voi sitä kun viitsii, häpeäisi ees, taitaa oikein saada sadistista< nautintoa tekosistaan

    Äänestä

  • Kappa1 kirjoitti:

    Jospa ny terkkarilainen joka luultavasti olet 15 vuotias finninaama, ottaisit sen pään pois sieltä perseestä. Lukemisen ymmärtäminen on ainakin sillä tasolla.

    Ensinnäkään en ole parkki-pirkko, olen 45 v mies, enkä edes kunnalla töissä. Mutta ymmärrän että jostain ne kunnan rahat on tultava. En missään vaiheessa ole väittänyt , että olisi uusia työntekiöitä palkattu. Kunnan sivuilta löydät tulo / meno arviot josta voit etsiä summia. Eli sinullekkin vielä ihan yksinkertaistettuna, Sillä rahalla minkä pirkot tekevät, maksetaan parin muunkin jo kunnalla työskentelevän palkka:

    Voi ressukka sakko on ostovoimasta pois.Sakolla ei ole mitään tekemistä parkkeeramisen kanssa,kyse on rahastuksesta.Lailistettua
    ryöstöä.

    Äänestä

Käyppä Kangasalan keskustassa,sieltä löytyy syy kaikkeen.Järjetön
massiivinen beronimöhkäle.

Äänestä
  • juu tulee lisää sakotettavia kun väki rynnii siihen dinosaurustakin rumempaan möhkäleeseen

    Äänestä

  • sanodiurus kirjoitti:

    juu tulee lisää sakotettavia kun väki rynnii siihen dinosaurustakin rumempaan möhkäleeseen

    sinne tulijoita joutaakin sakottaa

    Äänestä

Muistelisin että luin jostain jotta Mäntyveräjän leikkikenttä lopetetaan. Kävelin siellä eilen, ja eihän siellä ole kuin pari hassua värkkiä - mitähän lopettamista siinäkin muka on. Mäntyveräjän taloyhtiöthän voisivat ottaa yhteiseksi projektikseen kentästä huolehtimisen, kun se kumminkin näiden yhtiöiden eli talojen keskelle siellä jää. Enkä ole sitä miksikään koko kunnan yleiseksi kentäksi koskaan osannut mieltääkään.

Äänestä

Oletteko käyneet Valkeakoskella,ei lappuliisoja,ei parkkimittareita.Tai
taa olla Suomen hienoin kaupunki.Kaupunki tuntuu olevan ihmisiä var
ten,minähän itse asun Kangasalla.Onneksi Tampereen nurkalla,vähän
asiaa keskustaan.Enkä taida koskaan enää käydä nähtyäni sen järkyt
tävän kolossin joka on noussut Kalan keskustaan.Eikä meiltä asukkail
ta olisi pitänyt kysyä mielipidettä tähän rakennelmaan.Kysyttiinkö.?

Äänestä
  • Mielipide kysyttiin vain pysäköinnin valvonnalta ja he kannattivat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vääryys vallassa kirjoitti:

Oli taas lehdessä miten Kangasala säästää joka paikassa. Kaikki lakkautetaan vanhusten turvapuhelimia myöten.
Miksi ei säästetä ja lakkauteta noiden Parkki-Pirkkojen virkoja. Se touhu nielee rahaa enemmän kuin tuottaa. Kallis lakimies ja sitten nuo kylää kiertävät kätyrit.
Voisihan tänne laittaa vielä jonkin kyttäysjärjestelmän lisää, että saataisiin rahaa ja töitä jollekin kätyrille. Minullakin jo 5 maksua ja kaikki varmasti aiheetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu