Ahvenmaan kannattaisi liittyä Ruotsiin!

Euroopassa pitäisi tehdä joitakin perusteellisia rajantarkistuksia. Esim. Ahvenmaan kuuluminen Suomeen on täysin keinotekoinen ratkaisu, aivan kuten Krimin kuuluminen Ukrainaan. Skotlannin pitäisi myös erota ja itsenäistyä. Samoin Katalonian ja Baskimaan Espanjasta. Belgian flaamilaisten kannattaisi liittyä Hollantiin ja valloonien Ranskaan. Itävallan kannattaisi olla myös osana suurta Saksaa.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

... aisi hankkia köyttä.

Äänestä

Ahvenanmaa Ruotsille, OK.
Suomi Venäjälle, OK.
Englanti, Wales, Skotlanti ja Irlanti yhteen, OK.
Espanja ja Porugali yhteen, OK
Loput Saksaan.

Näin sen näen.

Äänestä
  • Ei se nyt noin mene,sillä karttoja on monenlaisia ja etenkin Liettua oli suurvalta jo ennenkuin venäjää oli nykymuodossa.Venäjähän on keinotekoinen valtio ja tulee pirtoutumaan vielä.Väkisin yhdessä pidettävät valtiuot kun tuppaavat hakoamaan ennenpitkään,tästä on historiassa lukuisia esimerkkejä.Meillä pohjoismaissakin on ollut liittoja ja sitten eroja,mutta kulttuuriltaan olemme hyvin läheisiä toisillemme.Kalmarin unioni oli pohjoismaiden unioni 1500 luvulla.Olemme yhtä perhettä jota on syytä vahvistaa monilta osin,eikä vähiten yhteisen puolustuksen kehittämisessä.Rajat olemme käytännössä jo poistaneet vuosikymmeniä sitten,ja pohjoismaiden neuvostosta voitaisiin tehdä yhteinen parlamentti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rajantarkistukset kirjoitti:

Euroopassa pitäisi tehdä joitakin perusteellisia rajantarkistuksia. Esim. Ahvenmaan kuuluminen Suomeen on täysin keinotekoinen ratkaisu, aivan kuten Krimin kuuluminen Ukrainaan. Skotlannin pitäisi myös erota ja itsenäistyä. Samoin Katalonian ja Baskimaan Espanjasta. Belgian flaamilaisten kannattaisi liittyä Hollantiin ja valloonien Ranskaan. Itävallan kannattaisi olla myös osana suurta Saksaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu