Jos armeija oltaisiin ajettu alas

Vasemmiston ja vihreitten vaatimuksesta.

Halonen jo aloitteli, että saa pisteitä ao porukoilta.

Venäjä kävelisi sisään kuin mitään ei olisi.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Monesko kerta jo kun kirjoitat samaa pas kaa???

Äänestä

Suomen ns. puolustusvoimat nujerretaan viidessä tunnissa.

Äänestä
  • Ei kun iskukykyisimmät joukot viivyttävät kun evakuoidaan suurin osa Ruotsiin eikä lähdetä ollenkaan tuollaiseen kulutussotaan tosissaan mukaan. Siinähän sitten antaa niiden miehittää ja jokunen tarkka-ampuja käy sitten pudottelemassa miehittäjiä. Tietysti ne alkaisi tappamaan siviilejä, mutta sitä enemmän innostuu sissisotaan porukkaa ja tietty aseita olisi haudattu pitkin maita.

    Meillä olisi automaattisesti Ruotsi mukana meidän puolella. Mennään sitten vaikka Norjaan asti ja jos Nato ei ole saanut siihen asti mitään aikaan niin ei voi kuin nauraa norjalaisille että turhaan ovat makselleet jäsenyydestä ja koko Nato hajoaa uskottavuuden puutteesta. Ollaan sitten yhtä isoa Venäjää.

    Äänestä

Maamiinat on sissin paras ase.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maamiinat jo meni kirjoitti:

Vasemmiston ja vihreitten vaatimuksesta.

Halonen jo aloitteli, että saa pisteitä ao porukoilta.

Venäjä kävelisi sisään kuin mitään ei olisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu